Sinä täydellinen ihminen!

 Rakkaat lukijani, varoitus! Sisältää vähän avautumista,  älkää säikähtäkö! Ei mitään henkilökohtaista ! :)

Sinä, joka olet täydellinen, puhdas ja virheetön:   Oletko ystävällinen, ja tuletko käymään vaikka kahvilla niin voin sinua nöyrimmästi kiittää ja kumartaa,  onnitella elämästäsi menestyjänä! 

Minua on viime päivinä niiiiiiin paljon kyrpiny ihmisten kapeakatseisuus ja omahyväisyys.  En voi ärsyyntyä mistään niin paljon, kuin ihmisistä, jotka eivät näe mitään muuta, kun oman elämänsä ja napansa.    Eletään siinä omassa kuplassa eikä nähdä muuta maailmaa,  kuin oma.   Istutaan siellä saamarin norsunluutornissa silkkihansikkaat kädessä viinirypäleitä syöden ja  katsellaan alas muita ja halveksuen heidän maailmaansa. 

Minusta tuntuu todella pahalta ihmisten itsekkyys ja se MINÄMINÄMINÄ-ajatusmaailma.  Ei yhtään ajatella, miltä toisesta jotkut sanat mahtaa tuntua, tai se, että vähätellään omaa elämää ja valitetaan niistä ihan pienistä, pinnallisista asioista.

Pitäis varmaan miettiä, että oikeesti jollakin voi pyyhkiä huonosti.   Tai että elämä on mennyt päin persettä jo elämän ensimetreillä,  ja meistä on siksi tullut sellaisia, kuin olemme.    Joillekin OIKEASTI  jää käteen vaan paskat kortit tässä  elämän korttipelissä.

Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat kompuroineet elämässä ja  heidät on myös kampattu pahemman kerran.  Joitakin on potkittu pahasti päähän, ja jatkuvana nyrkkeilysäkkinä oleminen muokkaa meistä kovettuneita ja sulkeutuneita ihmisiä.   Nämä ihmiset ovat usein masentuneita ja hukassa itsensä kanssa,  ja tekevät herkässä mielentilassa virheitä.

Ja miksi eivät tekisi?  Kaikki niitä tekevät, oli sitten elämässään tasapainossa tai ei.  Se joka ei ole oikeasti tehnyt virheitä elämänsä aikana, niin voisitko rohkeasti nousta ylös ja röyhistää rintaasi!?  Mutta voitko tehdä sen täysin vilpittömästi ja rehellisesti?

Olen tehnyt elämäni synkinpänä aikana paljon virheitä. Olen ollut täynnä vihaa, katkeruutta, itsetuhoisuutta, väkivaltaa ja sisinpäni on ollut todella musta. En nähnyt asioita selkeästi, valehtelin itselleni ja muille, jotta oloni helpottuisi edes hetkellisesti.   Silti samalla pyysin anteeksi omaa kamaluuttani ja huonouttani  Oloani ei yhtään helpottanut se, että nämä "täydelliset" ihmiset katselivat nenänvartta pitkin, eivätkä edes halunneet auttaa.  Löivät vaan lyötyä lisää. 

Minut pelasti muutamat tärkeät ihmiset elämässäni,  en olisi selvinnyt tänne asti ilman niitä vähäisiäkin ystäviä, joita sain suurena siunauksena elämääni.  Ystäväni ovat olleet aina elämässäni suuri valopilkku kaiken pimeyden keskellä.  Ilman heitä olisin edelleen siellä tunnelissa, jossa ei loppua näy - valosta puhumattakaan.    Ystäväni eivät koskaan tuominneet minua, vaan lähinnä nuhtelivat ja ravistelivat minua  järkiini ja  joskus ihan topakastikin joutuivat minua repimään, että nousisin jaloilleni ja palaisin taas maan pinnalle sieltä syvyyksistä.   Joskus suutuin heihin, mutta sisimmässäni tiesin heidän suuren huolen voinnistani ja  sen valtavat rakkauden määrän-  mitä he minuun tuhlasivat kaikesta huolimatta pyyteettömästi. Olin joskus ihan täysi idiootti ja sietämättömän v-mäinen ihminen. En voi koskaan olla tarpeeksi kiitollinen heille, siitä mitä he ovat minun kanssani jaksaneet vuosien aikana.   He kuitenkin kaikesta huolimatta näkivät rikkäisen sieluni ja  sen OIKEAN HENNAN siellä syvällä suojapanssarin alla.  He saivat minut pikkuhiljaa hylkäämään synkän ajatusmaailmani ja nykyään pääosin saan kääntää joka päivä kasvot valoon päin.  Ystävät ovat kyllä lahja Taivaasta <3 

Heli, yksi suojelusenkeleistäni <3

 Me emme koskaan tiedä tarkalleen, mikä ajaa ihmiset tekemään virheitä elämässsään.  Varsinkin, jos ette tunne ihmistä syvemmin, alkaa alkako kivittämään!   Me emme koskaan tiedä, mikä on ajanut ihmisen elämässään siihen pisteeseen.   Minä ainakin haluan nähdä ihmisen pintaa syvemmälle,   nähdä sen kuoren alle, mitä siellä onkaan.  Toki itsekin syyllistyn tekemään liian äkilliset johtopäätökset,  niin impulsiivinen kuin olenkin.  Kuitenkin olen onnellinen, että olen saanut tästäkin asiasta kunnon opetuksen ja voin nykyään nähdä asioita taas paljon selkeämmin.  En voisi katsoa itseäni peilistä, jos tuomitsisin kylmästi ihmisen sen enempää asiaan perehtymättä. Älkää tekään tehkö niin.   

 Joskus pinta, ulkomuoto ja käytös harhauttaa meitä pahemman kerran. Ennen kuin tuomitsette, tehkää syväanalyysi jokaiselta mahdolliselta kantilta, etsikää omaa tunne-älyänne, miettikää kokemukset omalle kohdallenne, ajatelkaa inhimillisesti ja sentimentaalisesti  ja  tehkää vasta sitten loppuyhteenveto.  Ette voi erehtyä.

Meidän täytyy nähdä ympärillemme, nähdä toinen ihminen sosiaalisemotionaalisena kokonaisuutena. Rakastaa vilpittömästi ja pyyteettömästi,  tehdä uhrauksia toisen puolesta, olla epäitsekkäitä ja nähdä vaivaa rakkauden eteen. Siunata toista vaikka aina ei siltä tuntuisi.   Ilman noita taitoja emme voi koskaan olla aitoja, onnellisia ja vapaita ihmisiä.


<3 Henna