Mikä on oikeasti tärkeää?

Anteeksi pitkä postaustauko! Viime viikko meni surujen sumussa, enkä oikein jaksanut innostua mistään. Mieli täyttyi miljoonista huokauksista ja kysymyksistä, välillä jopa ajoittain katkeranmakuisista sellaisista.  Miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita, kun maailma olisi täynnä sellaisia, jotka ansaitsisivat ystävämme kohtalon hänen sijastaan ?  Koen myös huonoa omaatuntoa siitä, että juuri minä saan olla onnellinen ja toiset joutuvat kärsimään.  Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta näin minä vaan tällähetkellä tunnen vaikka hirmuisen kiitollinen olenkin.  Vaikka yksikään viime viikon päivistä ei tainnut säästyä kyyneliltä,  on niiden vuodattamisesta seurannut paljon hyvääkin. Ehkä tapahtumilla on se tarkoitus, että se mm. herättää minut näkemään asioiden tärkeysjärjestyksen ja kiinnittämään sydämeni muuhun, kuin ainaisiin aikatauluihin ja toistuviin  suorittamisiin.   Tahdon uudistua ja aloittaa kaiken alusta.

Mikä siis on oikeasti tärkeää ? Mihin sydämeni ja katseeni kiinnitän ?

Tästä lähin haluan opetella antamaan aikaa enemmän oman uskonelämäni parantamiseen sekä muiden eteen hyvän tekemiseen.  Oma onni on jotain niin etuoikeutettua, että antamalla toisille omastaan,  saa itselleenkin parempaa mieltä ja tarmoa. Minä olen saanut viime aikoina paljon hyvää ja tahdon jakaa siitä myös muille. Voi, kun löytäisin oman paikkani ja voisin tehdä toisten eteen enemmän. Olen kokenut itseni liian pitkään riittämättömäksi ja turhaksi, kun aika ei riitä mihinkään muuhun, kuin omien velvollisuuksien hoitamiseen. Onneksi tiedostan ongelman ja ehkäpä voin jotain asian eteen tehdä.

Olen niin heikko murheellisena, todellinen tunnesyöppö ja se tuli taas nähtyä viime viikolla.  Unohdin syödä tavallista ruokaa, juoda vettä ja sitten tuli napsittua yhtä sun toista siinä sivussa. Liikkuminenkaan ei innostanut samalla tavalla, kuin aiemmin.  Lipsumiset näkyivät vaa'an lukemissa heti. Nyt on taas skarpattava ! Hyvä mieli on myös siksi tärkeää, että se pitää minut paremmin poissa sokerimömmöjen ääreltä.

Suklaan himo -  Niinpä.

 Paino maanataina 25.3.   85,3 kg --> pudotusta 100g   --> yhteensä 2,7 kg

Maanantai: vp
Tiistai:  Uinti 1h 10min
Keskiviikko: Lenkki 30min
Torstai: vp
Perjantai : vp
Lauantai: lenkki 45 min
Sunnuntai:  lenkki 45 min

Kävimme viime lauantaina pitkästä aikaa Kuopiossa nuortenillassa. Jo päätös lähteä uskovien ystävien keskuuteen toi hyvän mielen ja ennen kaikkea mahdollisuuden päästä hiljentymään kaiken tämän hässäkän keskellä. Ja mikäs sen sopivampaa, illan tilaisuudessa käytiin läpi viime aikaisia tapahtumia ja siihen liittyvät puheenvuorot olivat lohduttavia. Jotenkin kaikki tämä oli helpompi ymmärtää, vaikka se tiukkaa välillä tekeekin. Se ettei ole yksin, antaa paljon lohtua yhteisöön ja taistelutahtoa monen eri asian kanssa kamppaillessa.

Tämä postaus oli nyt varmaan vähän sekava, niin kuin on kirjoittajakin. Tässä on kuitenkin viimeaikaiset ajatukseni oksennettuna kuvaruudulle  ja säälittävä laihdutustulos näytillä :D  Jospa seuraavan kerran olisi vähän selkeämpi meininki!  Joko torstaina tai perjantaina lähdemme jälleen kohti pielavettä, käymme molempien vanhempien luona ja tarkoitus ulkoilla paljon mm. jäällä kelkalla kruisaillen sekä ahvenia narraten. Kyllä elämä voittaa pikkuhiljaa ja valoa alkaa tulvia taas sielun syövereihin.

Äiti <3 Minä <3 Isi  huhtikuussa 2012

<3 Henna

Omat asiat vähäpätöisiä tällä hetkellä

Anteeksi, etten eilen tullut päivittelemään tämänhetkistä painoa ynnä muita laihdutukseen liittyviä juttuja. Minun on nyt hyvin vaikea postata mitään hyvinkään järkevästi, sillä ajatukset ovat suruisat tällä hetkellä ja omista asioista tänne höpöttäminen tuntuu vähäpätöiseltä ja jopa hieman itsekeskeiseltä. Mutta koska minulla on ollut tapana joko maanantaisin tai tiistaisin päivitellä laihdutus-projektin etenemistä tänne, tulin edes lyhyesti kirjoittelemaan ne tänne.

Meillä on laajassa ystäväpiirissämme suuri suru, sillä kaveripariskunta joutui autokolariin sunnuntain vastaisena yönä ajellessaan lomareissulle.  Mieheni salibandy-kaveri menehtyi onnettomuudessa ja hänen vaimonsa on tällä hetkellä teholla sairaalassa.  Heidän pienen pieni tyttärensä on Luojan kiitos kunnossa. On hyvin vaikea kuvitella, että vasta reipas viikko sitten juttelin tämän kaverin kanssa, ennen kuin pojat suuntasivat säbä-reenien pariin.

Ajatukseni ovat hyvin sekavat ja aina muistaessani asian, tulee kyyneleet väkisillä silmiin ja koko ajatusmaailma lamaantuu. Asia koskettaa niin läheltä ja syvällisemmin ajatteleminen raastaa sisältä.  He olivat pieni onnellinen perhe, niin kuin meidänkin perhe on. Jos minusta tuntuu näin pahalta, millaiset fiilikset  sitten on läheisimmillä ystävillä tai perheenjäsenillä? En voi kuvitellakkaan.  Enkä voi muuta, kuin rukoilla kovasti ystävämme  ja hänen läheistensä puolesta. Voimia ennen kaikkea taistella kivun ja surun yli.

Sunnuntai-iltana loisti taivaalla revontulet. Oli lohdullista ajatella, että tuo aina niin hymyileväinen, ystävällinen ja vilpitön kaverimme lähetti revontulien muodossa terveisiä taivaan valtakunnasta meille. Onneksi on taivas - ilman tietoutta siitä, meillä ei olisi mitään lohtua.  Hänellä on kaikki hyvin, hän on päässyt Jumalan luo.  Vielä nähdään joku päivä  <3




Nyt pikaisesti vielä niitä paino-juttuja tähän loppuun.

Paino eilen 85,4 kg   ---> pudotusta 400g ,  yhteensä 2,6 kg

Maanantai: kevyt sali (rinta /hauis /ojentaja)  35 min
Tiistai:  Lenkki 1h
Keskiviikko:  Uinti 1 h
Torstai: Lenkki 1h
Perjantai: vp
Lauantai: Lenkki  40min
Sunnuntai: vp

Hyvää viikkoa teille kaikille ! Pitäkää toisistanne huolta ja halatkaa rakkaitanne,  näinä päivinä sitä muistaa arvostaa kaikkea taas entistä paremmin <3

<3 Henna

Minä tahdon sinut kokonaan

Nyt on pitkästä aikaa vuoro vähän henkevämmän ja syvällisemmän postauksen. Blogini suurin ajatus ja punainen lanka on aina ollut se, että täällä voin jakaa syvimpiä tuntojani, näyttää rohkeasti henkiset arpeni ja avata ovet sisälle kipuilevaan sisimpääni.  Hartain toiveeni on ollut myös se, että tekin saatte vapautua tämän kautta ja eheytyä kanssani.  Olen ollut etuoikeutettu tämän  1vuoden ja 4 kuukauden aikana, saanut kunnian tutustua aivan mielettömän hienoihin ihmisiin ja lukea teidän kommenttejanne, saaden osakseni tarinoitanne ja neuvojanne -  ammentaen niistä paljon voimaa ja viisautta.

Kavereitteni bändin, Kontrolin biisin "Kuvitelmia" kertosäkeen lyriikoiden siivittämänä jatkan postausta

"Kuvitelmat kun kaatuu, mitä jää?
Epävarmuus iskee syvään sisimpään
Vielä tahdotko uskoo tähän unelmaan ?
Tosirakkauden voimaan joka parantaa
Minä tahdon, MINÄ TAHDON!  

Oliko kaikki välillämme pelkkää valhetta?
Rakastitko koskaan sydämesi pohjasta ?
Vai pelkäsitkö sisimpäsi parasta,
että hylkään, jos et täydellinen olekaan?
Minä tahdon - SINUT KOKONAAN!"

En etsi täydellistä ihmistä, kiiltävässä ja prameassa kuoressaan.  En etsi valmiita hohtavia timantteja, vaan ennen kaikkea haluan kerätä maasta niitä harmaimpia kiviä taskuihini. Sillä tuon harmaan ja kalvakkaan kuoren alla piilee kyllä kultaa ja jalokiviä - ne vaan pitää hioa näkyviin. Siitä tässä blogissakin on kyse, hiomattomista timanteista - minäkin olen sellainen!  Ei Jumalakaan ota vastaan vain ja ainoastaan täydellisiä tai menestyksekkäitä yksilöitä, vaan nimeomaan heikkoihin ja vajavaisiin Hän on mieltynyt ja heissä Hän tulee olemaan väkevä.

Minä haluan ihmisen kokonaisuutena. Myös niine puutteineen, menneisyyden varjoineen ja kaappien luurankoineen. Koko paketin.  En minä halua vain jotain hienoa kuvitelmaa pilvilinnoista tai mielikuvaa ihmisestä, vaan haluan aidon läsnäolon ja vilpittömyyden.  Uskollisuuden. Syvälle silmiin katsomisen ja avoimen sydämen.  En vaadi muuta.

Vaikka itse pyrin kertomaan lähestulkoon kaikista asioista erityisesti läheisilleni, en vaadi täydellistä avautumista jokaikisestä henkilökohtaisesta asiasta itselleni. Jokaisella on oltava oma yksityisyytensä.  Mutta rehellisyys ja lojaajius on syvän ja ikuisen ystävyyden ehdoton kulmakivi. Ilman sitä ei pääse eteenpäin. En voi sietää sitä tunnetta, kun joudun epäilemään ihmisten uskollisuutta tai rehellisyyttä. Se väkisillä saa minut käyttäytymään vastoin omia periaatteitani, ihan kuin lukkiutuisin kokonaan enkä meinaa saada itseäni auki enää.

Nämä mietteet pullahtivat pintaan jokin aika sitten , kun sain tietää erään läheiseni salanneen minulta asioita ja jopa päätyneen valehtelemaan minulle päin kasvojani. Motiivinaan pelko mielipiteistäni.  Surun lisäksi tapahtuma pisti ajattelemaan.  Jos ystävä ei voi kertoa minulle asioita tai esimerkiksi olla vapaasti eri mieltä kanssani, mitä se kertoo suhteestamme? Tai minusta ystävänä?  Eihän se mikään ihmissuhde ole, jos toinen ei uskalla olla vapaasti oma itsensä tai olla eri mieltä kanssani. Minä ainakin omana itsenäni olen ennen kaikkea se vajavainen tapaus, jolla on vielä paljon opittavaa tässä elämässä, joten toisenkin näkemykset ovat enemmän kuin tervetulleita.

Itkin asiaa monta päivää. En missään nimessä vihasta, vaan surusta ja tuntui etten pääse asiasta yli. En ole ollut missään vaiheessa vihainen, ainoastaan pettynyt siihen kuvaan, mitä olin suhteestamme piirtänyt. Aiemmin olisin katkeroitunut ja antanut vihan sekä kostonhimon kyteä sisälläni, mutta nykyään asiat ovat Luojan kiitos toisin. Anteeksi annoin ennen kuin toinen ehti edes pyytää. Mutta silti en mahda mitään inhimilliselle itsensäsuojelulle, että pelko toisen avoimuudesta kalvaa mielessä välillä ja samalla väkisillä mietin omaa asemaani ystävänä. Olenko sinisilmäinen tai riittävä ihmisenä ja ystävänä?  Olenko tosiaan niin pelottava mielipiteineni ettei minulle voi sanoa asioita suoraan tai nähdä asioita toisin ? Mitä voisin tehdä paremmin ?

Tärkeimmiksi muodostuneet ihmiset juurikin pääasiassa ovat niitä sanalvalmiita, suorapuheisia, kärkkäitä ja jästipäisiä, mutta niin luotettavia, uskollisia ja rehellisiä tyyppejä. Rentoja, rempseitä, ja huumorintajuisia henkilöitä.  Aitoja.  Ystäväpiirini on hyvin laajakirjoinen, sinne mahtuu uskovaisten lisäksi  mm. maailmankatsomukseltaan erilaisia ihmisiä. Vaikka näkemykset ovatkin hyvinkin erilaisia, ovat he rehellisiä, asioista voidaan keskustella ja silti ollaan ystäviä kaikesta huolimatta.  Eihän näissä asioissa ihmiset riitele, vaan nimeomaan ne asiat. Olisi todella ikävää kariuttaa ihmissuhde niinkin vähäpätöiseen, kuin että nähdään asiat eri tavalla. Eihän kaikki pidä esimerkiksi homejuustosta, katkaravuista tai herkkusienistäkään ?

Mikään ei ole niin piinaavaa, kuin epätietoisuus. On kuin haparoisi pimeässä eikä tiedä minne on päätymässä.  Haluan luottaa läheisiini, tarttua heidän käsiin sekä valon, että pimeyden keskellä ja olla auttava käsi heillekin.  Ja uusi mahdollisuus, sen saa aina kun sitä osaa pyytää ja olla sen arvoinen.

Minä rakastan sinua ja taistelen sinusta. Syli on avoinna, ole vapaasti kanssani, ei sinun tarvitsee esittää tai olla yhtään enempää. MINÄ TAHDON SINUT KOKONAAN!

<3 Henna

Hieman alle tavotteiden

Viime viikkoinen tulos vaa'assa ei oikein tyydyttänyt,  vaikka tiedän ettei pudotusta aina tapahdu samalla tavalla.  Sen sijaan eilen illalla keskivartalosta otetut mitat kertoivat, että suunta on todellakin oikea ja hiljaa hyvä tuleekin.  Lähestyvä kesä kuitenkin väkisillä syöttää päähäni ajatuksia, jotka pistävät minut haluamaan nopeampaa painonpudotusta ja rajumpaa kaventumista lyhyessä ajassa. Olisi niin kiva näyttää hyvältä kevyessä kesämekossa lämpimänä kesäiltana. Koitan kuitenkin pitää järjen päässäni ja pitää tahdin juurikin sopivana. Ehkäpä  sitten kesällä 2014 on minun vuoroni näyttää hyvältä ?

2008

Minua ärsyttää ihmisissä, nimenomaan myös itsessäni se - että puheet ovat suuret, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu.  Luvataan yhtä sun toista, mutta ne lupaukset unohdetaan hyvinkin nopeasti.  Päätetään ryhtyä asiaan suurella tarmolla, mutta tarmo  ja uho laantuukin yhtä nopeasti, kun on syttynytkin. Ja annetaan niin tapahtua hyvinkin helposti, annetaan itsensä lipsua ja se on ihan ok.  Olen huomannut itsessä k.o. piirteitä, keksi tai suklaa lipsahtaa suuhun hyvinkin herkästi ja annan sen tapahtua liian helposti.  Olen päättänyt, etten osallistu mihinkään sitovaan, jos en oikeasti siihen pysty 100 % panostamaan.  Koska tiedän, että kaikkea en ole tehnyt niin kuin pitäisi, tuntuu tämäkin pieni pudotus pettymykseltä, vaikkei se sitä missään nimessä saisi ollakkaan. Minä haluan opetella olemaan tiukempi itselleni ja sitä myöten armollisempi itselleni, mutta nimeomaan oikeissa asioissa.

Eilen paino siis 85,8  kg - pudotusta viime viikoiseen -200g ja yhteensä 2,2, kg.

Mitat:

Vyötärö:  99cm      (12.2. 102 cm)  eli - 3cm
Lantio:     115cm     (12.2.  120cm )  eli -5cm
Rinta:      111cm     (12.2. 113cm )  eli -2cm

Painoindeksini : 32

Tohtori.fi-sivustolta lainattua : Painoindeksisi on: 32  "Se tarkoittaa, että olet merkittävästi lihava. Sinulla on suositukseen nähden liikapainoa 19 kiloa."

Näinpä.  Tuonne tähdätään,  vielä siis 18-19 kiloa pudotettavana. Se on aikamoinen urakka se, mutta katsotaan miten sinne päästään. Tiedän, että se vaatii kovaa itsekuria ja rankkaa treeniä.  Mutta olen siihen valmis.  Pitäisi varmaan osata reagoida jatkossa tarjolla oleviin herkkuihin alla olevan kuvan tavoin :D

Jos rehellisiä ollaan, haluaisin tällä hetkellä panostaa enemmän omaan hyvinvointiin ja oman kehoni remontointiin - kuin ratsastamiseen.  Hevostelu on toki ihanaa, mutta oman huonon kunnon vuoksi se tympii välillä. On niin rajoittavaa, kun huomaa ettei keho kykene siihen, mitä itse haluaisi.  Minun pitää saada oma kroppani paremmin hallintaan, jotta voin olla huomattavasti parempi ratsastaja. Toki ratsastaminen tavoitteellisesti omaa kroppaa käyttäen käy treenistä, joten sitä ratsastustakin on jo hevostenkin terveyden vuoksi harjoitettava.  Oma napani ei ole niin tärkeä, että antaisin hevosteni lahota muitten harrastusteni vuoksi.  Joten on löydettävä sellainen tasapaino kaiken suhteen -  kultainen keskitie, mitä on hyvä kulkea ja sen myöten pysytään kaikki kunnossa, tyytyväisinä ja terveinä.

Tätä harrastettava ensi kesänä enemmän ?  Lauran ikuistama kuva laiduntavasta emakosta :D

Viime viikon liikunnat:

Maanantai:  vp, shoppailureissu kuopioon
Tiistai:  vp, molempien hevosten tehokas ratsastus
Keskiviikko:  lenkki kera hevosten maastakäsin, yhteensä 40min,  salitreeni
Torstai: reipas kävelylenkki 35 min
Perjantai:  Lenkki 32min (10min kävely, 12 min hölkkää, 10min kävelyä ) + kevyt selkä & vatsalihastreeni
Lauantai: Lenkki 40min reipasta kävelyä
Sunnuntai: vp

Ruokailut menivät mielestäni hieman poskelleen.  Söin siis terveellisesti, mutta usein myös unohdin syödä ja lisäksi juoda sitä niin tärkeää vettä.  Ja senkin vuoksi mahantoiminta reistaili jälleen. Mun pitää varmaan ottaa käyttöön kännykän muistutus, joka kertoisi minulle milloin pitää oikeesti istahtaa alas ja syödä. Nytkin minun olisi pitänyt syödä jo tunti sitten, mutta kappas en ole syönyt. Tässä on kyllä iso opettelu, päästä eroon vanhoista tavoista, jotka ovat minulle nämä kilot kerryttäneet. En voi vieläkään tajuta, että syömällä voi laihtua.  Mutta oppia ikä kaikki, kyllä minä vielä nämä hommat tajuan :)

<3 Henna

Viikonloppu mummolassa-kuvapostaus

Moikkelis!  Palasin äskettäin kotiin, oli kiva käydä reissussa pielavedellä pitkästä aikaa ja vielä ihanampaa, kun pääsin näkemään vanhempieni ja veljeni lisäksi myös vanhinta setääni, mummoani sekä kahta ystävääni. Vaikka aurinko paistoi ihanasti, oli pakkanen niin kireä, että kävin suunnilleen hetkisen aikaa järvellä pilkkijakkaran päällä keikkumassa. Muutama kiiski ja ahvenensintti sieltä tuli. Valitettavasti sormet meinasivat jäätyä niin pahasti, ettei kalastelun lomassa valokuvailu tullut kuuloonkaan. Pakkasista huolimatta etenkin koirat nauttivat jäällä juoksentelusta, remuamisesta keskenään ja saivat haistella uusia tuoksuja.  Ollaan hyvin todennäköisesti menossa pääsiäisen aikaan uudelleen käymään molempien porukoilla, jospa silloin olisi lupsakammat keli pilkkiä ja saalistakin tulisi hieman paremmin.  

Keskityttiin siis lähinnä yhdessäoloon sisällä jutustellen, kahvitellen ja tulihan sitä reippaan rapsakoilla lenkeilläkin käytyä molempina iltoina. Iltaisin oli mahtavan kirkas sää ja taivas loisti tähtösistä.  Koska taivaankansi hohtamisellaan sai vangittua katseeni ylös melkein koko lenkin ajaksi, oli tuloksena jäykistynyt ja kipeytynyt niska. Mutta ei sen väliä,  sain nähdä yhteensä 4 tähdenlentoa ja sain heitellä toivomuksia ilmaan tuon tuosta! :)
 
 Mutta tässäpä viikonlopun tunnelmia enemmän kuvamuodossa:  

Jämtlanninpystykorvat Sylvi & Ritu

Onni <3 Mummi

Isomummin sylissä <3

ylpeä enomies <3

Maunokaan ei jäänyt ilman rakkautta <3

kahvilla (mitäs minun kädessä onkaan ?  äitin pullaa ei voi vastustaa :P )

<3 Henna

Surkeiden sattumusten summa

Ette kuulkaa usko!  Tämä on jo niin uskomatonta, etten voi enää tehdä muuta kuin nauraa tälle surkeiden sattumusten summalle!

Menin eilen aamusella vessaan ja siinä omia aamutoimiani suorittaessani aloin kuuntelemaan omituista veden lorinan ja tiputuksen kuuloista ääntä.   Kävin suihkun hanan läpi, wc-pöntön putkistön ja kun viimeisenä menin katsomaan pyykinpesukoneen liitäntöjä - tajusin, mistä ääni kuului.  Meidän siivouskomerosta, jossa siis asustelee meidän lämminvesivaraaja. 

Se vuoti solkenaan!  Tihkutti ja loristeli ruosteista vettä komeron lattialle, imurin ynnä muiden siivoushärpäkkeitten päälle. "Ei voi olla totta! ", totesin ja herätin unilla olevan Kimmon tilannetta katsastamaan.  Sitten äkkiä sankkoa alle, pyyhkeellä kuivaamista ja imurin purkamista osiksi, jotta se saataisiin pelastettua.

Kimmo soitti putkimiehelle, joka sitten parin tunnin päästä saapuikin paikalle toteamaan: "Tämä on rikki, uusi on ostettava." Uusi maksaa kuulemma jotain 700 e.   Hetken aikaa huokailin ja masistelin uutta rahasiivua joka meiltä lähtee.  Mutta hyvin piankin totesin, että onneksi tuokin mööpeli hajosi nyt, eikä syksyllä kun on hyvin luultavasti tiukempaa. En halua enää stressata asioista, sillä tiedän miten se vaikuttaa minun painonlaskuun ja eritoten maidoneritykseen.

Mutta ei se mitään ! Paras keino turhautumisen ja stressin purkamiseen on toki vauhdikkaan maastolenkin lisäksi liikunta, mieluiten armoton salitreeni!  Liikuttelin pollet eilen maastakäsin tunnin verran (20min maastotaluttelu +20min juoksentelu kentällä + 20min maastotaluttelu)  ja virtaa itsessäni tuntui olevan vielä rutkasti. Oltiin alustavasti puhuttu naapurin tätin kanssa uimahallireissusta, mutta se ei sitten olosuhteiden vuoksi toteutunut.  Olin aamuisten ongelmien toimesta tulta ja tappuraa täynnä, joten suuntasin ystäväni luokse salille rautaa tempomaan!

Olin niin onnellinen, kun pääsin taas edes kevyemmän kaavan mukaan treenailemaan. Se hyvänolontunne, mikä liikkumisesta ja lihashapotuksesta tulee - se on mahtava!  Kävelin / juoksin juoksumatolla yhteensä 30min, ja sitten tein kevyen penkki/rinta/hauis/ojentaja- treenin. Tulokset viime kevääseen verrattuna olivat himpun huonontuneet, mutta olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin jaksoinkaan tehdä reenin näin pitkän tauon jälkeen. Eikä mahassakaan tuntunut yhtään.  Myös ystävältä saadut kommentit antoivat tosi paljon tsemppiä, kiitos Henna <3  Meillä olikin oikein nostalginen tunnelma salilla, sillä treenailimme viime keväänä todella paljon yhdessä. Ihanaa taas päästä vanhoihin kuvoihin mukaan ja mikäs sen parempaa, kuin treenaillen hyvän ystävän seurassa kera  itseironisen huumorin!

Kake nappas tästä komeudesta kuvan viime kesänä :D

Tänä aamuna lihakset olivat yllättävän vähän kipeät, mutta silti tunsin jokaisessa treenatussa kohdassa, että jotain on tullut tehtyä. Hyvä on fiilis ja tätä on päästävä jatkamaan.  Olin  eilen sen verran utelias, että mittasin jo mittoja ystäväni mittanauhalla. Jotain siellä oli tapahtunut, mutta uudelleenmittaan ja julkaisen tulokset ensi viikolla, kun kuukausi aloituksesta tulee täyteen :)

Tässä pikaiset kuulumiset kera köyhän kuvatarjonnan, ajattelin tulla nopeasti tänne päivittelemään tämänhetkiset tunnelmat teillekin.  Huomenna lähdemmekin sinne Pielavedelle vanhempien luokse viikonlopun viettoon, palataan pian asiaan mussukat!

<3 Henna

Kyllä ne pikkuhiljaa pois karisee, huolet sekä kilot

Sori, en eilen ehtinyt teille postailemaan perinteistä maanantaista laihdutus-postausta, kun olimme Kuopiossa käymässä asioilla ja kyläilemässä.  Kerron tässä alkuun pikaisesti kuulumisia liittyen edelliseen postaukseen.

Kiitos teille kaikille mahtavista neuvoista!  Olette tosi ihania ja ajattelevaisia, jo teidän kommentit ja loistavat neuvot vähensivät huolien taakkaa huomattavasti.  Vielä lisäksi avauduttuani Kimmolle peloistani tulevaisuuden suhteen, hän lohdutteli minua ja sain mielelleni enemmän rauhaa.   Kuulemma tullaan pärjäämään, kun eletään säästeliäästi ja muitakin keinoja on. Itseni lisäksi ystäväni ovat rukoilleet asian puolesta kovasti ja heiltä olen myös saanut paljon tukea ja neuvoja.  Olenkin nyt ollut tänään murehtimatta ja saan olla taas onnellinen, kyllä Taivaan Iskä huolen meistä pitää  <3 

Vielä, kun raha-tilanne on parempi, olin eilen rohkea ja ostin itselleni sekä ratsastussaappaat, että kumikengät. Onneksi sain ne edullisesti.  Molemmat entiset olivat ihan risat,  saappaista vetoketju rikki ja reikiä  sivussa,  ja kumpparit pohjia myöten kuluneet niin että sukat kastuu.   Joten molemmat tulivat tarpeeseen. Hetken aikaa podin huonoa omaatuntoa ostoksistani, ja meinasin jopa palauttaa ostokseni, mutta tulin järkiini.   Minua ihan hävettää välillä, kun kuljen risaisissa kengissä ja ei ole esim. kunnollisia toppavaatteita normiulkoilussa tai muitakaan asianmukaisia varusteita.  Toki minulla on kaapissa topparatsastusasu, mutta se odottaa hoikempia päiviä.  Tavallinen toppa-asu pitää ostaa sitten ensi talveksi jostain halvalla. Minun on ostettava itselleni välttämättömät asiat, joita lähes jokainen ihminen tarvitsee. Onneksi suurin osa jutuista löytyy kirpputoreilta huomattavasti halvemmalla.

Tästä onkin helpompi siirtyä laihdutushommiin.  Tekisi kovasti mieli jo lähteä käymään salilla aloittelemaan kevyesti lihastreenejä, toki huomattavasti kevyemmillä painoilla, millä olen aiemmin treenannut. En saa vielä ponnistella isosti, joten maltilla on aloitettava. Hirveesti intoa kyllä olisi ! Pitää vähän tunnustella tilannetta kotosalla ja voi olla, että joudun vielä odottelemaan treenejä vähän aikaa.  Haluaisin ostaa itselleni uudet lenkkarit ulkoiluun ja treenivaatteet salille, mutten tiedä uskallanko.  Koitan kuitenkin katsella kirpputoreilta, jos sielä löytyisi edes lenkkikengät edullisemmin. Olisi kiva ottaa kuviakin enemmän, kun olisi edes jotenkin asianmukaiset vaatteet päällä, eikä aina vaan ne perinteiset reikäiset legginssit ja miehen vanhat lenkkarit. Yhdet lenkkarit minulla on, mutta ne eivät istu lestiin,  sillä ne aiheuttava kipuja jalkapohjiin.

tyylikkyyden multihuipentuma : adidas-sukat & lenkkarit <3

Tässäpä tulee viime viikon liikunnat, toivottavasti muistan oikein:

Maanantai:  Lenkki 50min , osa kevyesti hölkäten
Tiistai:  Lenkki 45minuuttia
Keskiviikko: Lenkki, himpun päälle 1 h, Kusko mukana
Torstai:  Lenkki 40min
Pe: vp
La: Lenkki 40min, osa hölkäten, Karisma mukana
Su: vp

Eilen aamulla paino näytti tasan 86 kg !  pudotusta  viime viikkoon 500g ja yhteensä siis 2 kg !  Kohta otetaankin sitten vähän mittoja ja ehkäpä kuviakin, onko mitään vähennystä siellä tapahtunut.  Pitäisikin aloitella pikkuhiljaa keskivartalotreeniä , mutta sekin toki varovasti - kivun sallimissa rajoissa.:)

Ruokailut on menneet aika rennolla meiningillä.  Kasviksia tulee luonnostaan vedettyä melkeimpä kaksin käsinn naamaria kohti ja vettä kuluu vähintään 1,5 l vuorokaudessa. Edelleen syön makeita kahvin lomassa, mutta onneksi annokset ovat pienetyneet huomattavasti.   Aamuisin syön yleensä puuron marjojen kanssa, tai sitten maitorahkaa kera kiisselin, marjojen tai ananasmurskan.

NAM! kaurapuuro kera mansikoiden, mustikoiden, vadelmien, puolukoiden ja tyrnimarjojen

Tällä viikolla tulee varmaan harrastettua liikuntaa vähän eri muodoissa, sillä olemme lähdössä viikonlopuksi reissuun vanhempieni luokse.  Siellä tulee hyvinkin todennäköisesti liikuttua  mm. lenkkeillen ja pilkillä käyden.  Tekisi mieli myös kovasti hiihtää pitkästä aikaa. Äiti on  aikonut omia Onnin itselleen,  joten minä pääsen ainakin pilkille kaikessa rauhassa :)  Myös isomummo ja setäni ovat tulossa käymään poikaa katsomassa.

söpöyden multihuipentuma : Onni!

Tämmöistä tällä kertaa!  Mitä haluaisitte enemmän nähdä tai lukea tähän painonpudotus-urakkaan liittyen?

<3 Henna

tälläkertaa tarjolla murheita ja huolia

Nyt täytyy varoittaa teitä ystävät, että vuorossa oleva postaus ei ole mistään hilpeimmästä päästä. Vaikka olen yleensä positiivinen ja sitkeä ihminen, osaan välillä murehtia suhteellisen kiitettävästi myös.  En halua teeskennellä iloista, jos en sellainen ole, joten nyt on vuorossa hieman murheiden vuodatusta, pyydän sitä anteeksi.  Olen joillekin ystävilleni asiasta syvällisemmin avautunut, mutten halua heitäkään jatkuvasti höpötykselläni rasittaa.

Vaikka elämä onkin ihanaa ja nautin jokaikisestä päivästä, tämänhetkistä hyvää ja keväistä fiilistä kuitenkin varjostaa tulevaisuuden pelko. Olen viime päivinä kaiken kiireen keskellä murehtinut raha-asioita niin paljon, että meinaan välillä seota.  Mietin tulevaisuuden taloudellista tilannettamme lähes taukoamatta, ja se alkaa näkyä minussa.  Huomaan itsessäni yksin ollessani masennuksen ja uupumuksen merkkejä ja  piirrellessäni kauhukuvia mieleeni - saatan haudata kasvoni käsieni alle ja kyynelehtiä.  Olen aina pirteä ja  onnellinen, kun en muista murheitani, mutta erityisesti yksin ollessani saatan tuntitolkulla miettiä ratkaisuja tulevien haasteiden selättämiseksi.

Kaikki sai alkunsa viimeviikkoisesta, kun kaupassa ollessani muistin tilini tyhjentyneen ja äitiyspäivärahan saapumiseen oli vielä muutama päivä jäljellä. Jouduin palauttamaan osan ostoksistani takaisin hyllyyn ja laskevani tarkkaan, että minulla on vara ostaa äidinmaidonvastike-purkkeja sekä pari tarvittavaa ruoka-ainetta tulevan päivän kokkailuihin.  Sain juuri ja juuri maksettua ostokseni kolikon hiluilla, mitä kukkarosta sattui löytymään. Vaikka tilanne on hyvinkin tuttu mm. opiskeluvuosilta, se tuntui todella pahalta ja jäi vaivaamaan mieltäni.  Olisin varmaan itkenyt päästyäni kaupasta, mutta onneksi juuri vierailulle saapuneen ystäväni läsnäolo helpotti mieltä.

Lisäksi mieheni moottorikelkka hajosi, ja korjauskuluiksi on arvioitu 700-900 e.  Lisäksi automme on alkanut reistailla lupaillen tulevasta remontista siihenkin.  

Nämä pistivät pahasti miettimään: Miten meidän käy, kun tuet putoavat syksyllä muutamaan sataseen kuukaudessa ? En halua takaisin töihin vielä, haluan kasvattaa Onnia kotona edes vähän pidempään ja nähdä itse ensiaskeleet ja kuulla ensimmäiset sanat. Mutta miten ihmeessä me pärjätään?  Miten käy ruokavalioni, jos en voi kohta ostaa monipuolista ja terveellistä ruokaa kaupasta, joka sattuu nykyään olemaan aika kallista.

Pystynkö huolehtimaan hevosistani, vai joudunko olosuhteiden pakosta palaamaan töihin ennen aikojani ja heittämään pienen poikani hoitoon.  Olen valmis tekemään asioiden eteen töitä ja olenkin jo paljon miettinyt vaihtoehtoja. Rahahuolet ovat saaneet minut toimimaan pelon sanelemana. Olen katsellut netistä kaikkia pieniä keinoja hankkia lisärahaa. Olen miettinyt jos jonkinmoista lisätienestiä, mm. marjan ja sienen poimintaa /myyntiä mutten tiedä, miten sellainen sitten onnistuisi. Lisäksi olen miettinyt, olisko minun mahdollista käydä tekemässä kerran kuussa vaikka esimerkiksi yksi viikonloppu töitä, joilloin saisin hieman lisää rahaa, mutten kuitenkaan menettäisi tukia.  Ylimääräisen  ja turhan krääsän kaapeista olen valmis myymään pois ja niin aion kaappeja siivotessani tulevaisuudessa tehdäkin.  Myös lyhennysvapaata lainasta on mietitty, mutta sitä jouduttiin jo nyt ottamaan kelkan remontin vuoksi.

Hevos-kustannuksia voin saada himpun verran pienemmäksi vuokraajien tuomilla rahoilla. Niiden avulla saan ostettua vaikka säkin rehua. Sekin on aina eteenpäin. En halua nostaa vuokraushintaa tai lisää vuokraajia ottamalla tehdä  hevosistani mitään työjuhtia, vaan niillä pitää olla mahdollisuus sekä minun lisäkseni muihin, jo tututiksi tulleisiin käsittelijöihin, eikä jatkuvasti vaihtuviin kasvoihin.  Siksi haluaisin pysyä samalla porukalla mahdollisimman pitkään ja toivoa, että pärjään tällä käytännöllä.  En todellakaan halua "rahastaa" hevosillani,  koska arvostan saamaani liikutusapua äärettömän paljon ja eurot, jotka ratsastuksista saan - takaavat polleille herkkuporkkanat, ehkä rehusäkin tai  silloin tällöin myös uudet kengät.  Aion tehdä ensi kuussa uuden "talouslaskennan"  tallin kuluista ja katsoa tarkkaan, mitä se tulee olemaan ja että näyttääkö yhtälö tulevaisuuden kannalta miten pelottavalta. Minun on pakko valmistautua.

Jouduin kiusalliseen tilanteeseen, kun minun piti alkaa kyselemään rahojeni perään parilta ihmiseltä.  Ensimmäinen on eräs henkilö, joka kävi ratsastelemassa luonani sekä yksin, että toisen henkilön kanssa. Hän lopetti käynnit elämäntilanteensa muutoksen vuoksi ja ymmärrän kyllä sen enemmän, kuin hyvin.  Mutta hän unohti maksaa käydyt kertansa. Onneksi kuitenkin viestiä laitettuani hän ymmärsi hyvin pointtini ja aikoi maksaa ilomielin.  Otan ratsastuskerrasta vaivaiset 5 euroa, joka on hyvin pieni summa siihen verrattuna, että aikarajaa ei ole (kunhan on järkevää, asiallista ja hevoselle terveellistä)  ja hevoselle saa ratsastuskerran jälkeen syötellä porkkanoita ja leipiä sekä muuta touhuilua saa tallilla harrastaa vapaasti.  Toisen henkilön kanssa  tein nettikirpputorin kautta kaupat jo pari kuukautta sitten, enkä vieläkään ole saanut rahoja tililleni. Kyse ei siis ole molempien kohdalla isoista rahoista.  Heillä on näkemäni ja kuulemani perusteella varaa mm.  matkustella, käydä elokuvissa ja juhlimassa.  Ja shoppailla edelleen nettikirppiksellä. Joten minusta luonnollisesti tuntuu pahalta, kun se heille ehkä pieni muutama euro olisi tällähetkellä sekä tulevaisuudessa minulle niin elintärkeä.  En ole ollut koskaan ahne rahan perään, mutta nyt minun on alettava miettiä asioita siltäkin kantilta, jotta pärjäisimme.

Olen oppinut elämään säästeliäästi ja  käyttänyt viime aikoina lähinnä rahaa kodin ja eläinten ylläpitämiseen, sekä pahan päivän varalle tai kenttää varten säästämiseen. Olen näitä asioita varten elänyt tiukilla jo pidemmän aikaa, enkä ole aina saanut ymmärrystä osakseni sen vuoksi. Juhlat ynnä muut kissanristiäiset haluaisin jättää välistä, minulla ei ole varaa ostella ihmisille kalliita lahjoja ja hävettää mennä juhliin joku kuppainen lahjus kädessään, vaikka tiedän ettei se lahja ole heille aina se tärkein asia.  Kärsin myös hieman siitä, etten uskalla ostaa itselleni mitään, sillä pelkään kaiken kaatuvan siihen. Ja joskus jonkun turhamaiset valitukset jostakin pinnallisesta tuntuu pahalta, kun itsellä ei ole siihen vähäisinpäänkään varaa. 

Minua korpee suunnattomasti tieto faktasta, että työtön ihminen saa yhteikunnalta enemmän rahaa kotona ollessaan, kuin aiemmin työssä ollut kotiäiti. Äiti,  joka on kantanut kortensa kekoon yhteiskunnan eteen tehdessään töitä ja maksaessaan veroa. Sitten, kun äiti onkin päätynyt kotiin uuden perheenjäsenen kanssa, ei sitä tuetakaan tarpeeksi.  Niin väärin kuin olla ja voi.

Ystäväni soitti minulle tässä yksi päivä ja hänkin oli murehtinut minun raha-asioita puolestani ja hänen kanssaan aiemmin oltiinkin mietitty erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla voitaisiin pärjätä. Kiitos paljon Laura  myötäelämisestä  ja tsempistä <3 Jo se, että toinen ymmärtää - antaa paljon voimaa. Ja kiitos myös toiselle ystävälleni Jennalle, jonka kaunis ajatus tuoda tuliaisiksi äidinmaidonvastike-purkkeja lämmittitti kovasti mieltä. <3

Toivottavasti sieltä löytyy joku, joka ymmärtää ja osaa antaa hyviä vinkkejä, miten saisin tilanteen haltuun syksyn tullessa ja tukien pienentyessä.  Miten te olette selvinneet raha-ongelmista?  Oletteko pystyneet elättämään hevosenne ja olemaan lapsen  kanssa kotona enemmän, kuin sen 9 kuukautta  ?   Nyt olis tsemppaavat ohjeet kultaakin kalliimpia, kiitos jo etukäteen !

<3 Henna