Rakas tamma

Minulta on toivottu heppa-aiheisia postauksia enemmän ja nyt päätin sellaisen tehdä, varsinkin, kun mieheni suostui tänään kuvaamaan meitä pitkästä aikaa.  Minua on harmittanut vietävästi, etten saanut kuvaajaa tai uskaltanut tarpeeksi paljon pyytää kuvaajia, silloin kun Karisma tuli meille kesällä 2010 ja aloitimme yhteisen taipaleen.  Silloin näkisitte sen ihmeellisen muutoksen, mikä neitissä on tapahtunut tässä reilun 1,5 vuoden aikana.   Mutta onneksi lähellä asuvat ystäväni sekä heppatuttuni tietävät taustamme, treenimme ja ovat nähneet hevosen ison muutoksen muutenkin, kuin ratsastettavuudeltaan. 

Ensimmäisiä kuvia kaamasta, mitä sain

 En vieläkään tänä päivänä ymmärrä, miten tällainen,  puskasta revitty, vähäisellä kokemuksella omaava, pullava harrastelija on kyennyt tähänkään muutokseen, mitä on tapahtunut. Emmehän me ole vielä mitään, mutta iloitsen tästäkin vähästä.  Muuta en voi sanoa, kuin että olen elänyt asialle lähes kellon ympäri, ottanut selvää asioista, pyytänyt kokeneemmilta konsultaatiota  sekä kehittänyt itseäni koko ajan kriittisesti peiliin katsoen.   Minulle on toki suositeltu kovimpia kuolaimia ja kaikenmaailman muita releitä hevostani hallitakseni, mutta kaikkea ylimääräistä inhotessa, en suostunut niitä käyttämään, vaan halusin opetella ensiksi istumaan paremmin ja käyttämään kehoani jarruna.  Ja en todellakaan ole harjoitellut turhaan.

Voisin kertoa tamman taustasta hieman, kun kerran alotin tämän postauksen nyt tällä tavalla :D  (mun piti tehdä lyhyt kuvapostaus tästä päivästä, mutta kappas, toisin kävi :D)   Kaamasta löytyy myös tietoa tuolta Kirppusirkus- välilehdestä.

Karisma Boss on siis tullut Ruosista Suomeen keväällä 2006, lähinnä siitoskäyttöön erittäin hyvän sukunsa vuoksi. Tamma on juossut radalla vain vajaat 1500 euroa, ja muistaakseni päätti nopeasti uransa laukkaherkkyyden vuoksi.  Karisma on tehnyt Suomessa siis kaksi varsaa,  Goldveinin 2007  ja Dempesta Stellan 2008, jotka ovat ihan kivasti pärjänneet radalla.

Goldvein

Dempesta Stella

 Karisma on kokenut mitä ilmeisimmin kovia elämänsä aikana aiemmin. Se on ollut heittopussina,  ja minä olin jo sen neljäs omistaja Suomessa, kun ostin tamman reilun 4:n suomessa asusteluvuoen jälkeen.  Koti, mistä Kaaman ostin,  oli kiva maatila, jossa tamma oli toiminut pullaheppana sekä kärry- ja hieman ratsasteluhommissakin -  mutta hyvin satunnaisesti.  Tamma oli liian reipas, raaka ja herkkä lapsille, ja perheen lapset olivatkin pudonneet tammalta paljon  ja tietääkseni pahastikkin - eikä sillä siksi paljon oltu ratsasteltu.   Omistaja asui jonkin matkan päässä ja oli raskaana, joten tamma oli vain lasten puskapollena ja siksi todella harvoin käytössä.  Kuitenkin, tamma oli hyvässä ja ei väkivaltaisessa kodissa - toisin kuin entisissä, missä tammaa oli ilmeisesti rätkitty päähän ja kohdeltu huonosti. Kuitenkin tamma oli edelleen arka.

Kun hain Karisman pohjanmaalta,  en ratsastanut sillä ollenkaan  ja olin hyvin selvillä, millainen hevonen minulla on vastassa.  Minulla oli kuitenkin hevosta näkemättä jo aiemmin ollut todella vahva tunne siitä, että tamma on  minulle tarkoitettu. Siksi olin rohkeasti päättänyt ostaa juuri tämän tapauksen.  Kun haimme tamman yhdessä harjauspaikalle, kävin ainoastaan jalat läpi sekä paneuduin hevosen kasvoihin.   Silmät ovat sielun peili ja pyrin katsomaan sekä eläimiä, että ihmisiä syvälle silmiin.   Tammaa katsoessani näin liikaa nähneet silmät sekä hyvin varautuneen sielunmaailman.

 Olen ihmisenä sellainen, että huomaamattani kerään lähelleni ihmisiä, ja tässä tapauksessa myös eläimiä, jotka ovat elämän kolhimia tai kokeneet vääryyttä.   Nytkin rakastuin oitis tammaan,lähinnä sen altavastaajan aseman vuoksi.  Olisin hyvin voinut ostaa hyvän, tasokkaan, ratsurotuisen hevosen, mutta halusin juuri lämmiverisen, tamman isolla T:llä  -    ja sen sain! Ihastuin myös tamman rakenteeseen, mikä on suht. ratsunomainen lämppäriksi.

Tiedän, että olisin päässyt miljoona kertaa helpommalla ostaessani jonkun muun ja helpomman hevosen.  Ja voin kertoa, että olen lannistunut ja itkenyt monta kertaa, tuntenut itseni huonoksi hevosenomistajaksi/hevosharrastajaksi sekä ollut epätoivoinen, mutta samalla miettinyt miksi ihmeessä minulla on syvällä niin vahva tunne,   että minun pitää jaksaa juuri tämän "ravurinraadon" kanssa.  Mutta alan huomata, että meidät on todellakin tarkoitettu yhteen.  Yksi mahtavimmista tunteista elämässäni ja jaksan nykyään epätoivon hetkelläkin uskoa meihin vahvasti.

Tamma on alustamme (8.7.2010) asti ollut nimenomaan nöyrä , mutta pelokas, säikky, herkkä ja  toimi sivistyneesti ainoastaan peruhoitotoimenpiteissä. Lastaamiset, kengitykset, raspaamiset, madotukset, jalannostot ynnä muuta peruskuviot sujuivat loistavasti. Mutta oli, ja edelleenkin käsitellessä on  erityistä tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta vaativa tapaus.

Jos yritin tamman lähelle muuten, koskea päähän silitelläkseni tai halatakseni  - hevonen vetäytyi ja sulkeutui täysin.   Se ei tullut luokseni eikä halunnut olla läheisyydessä.  Päähän oli turha yrittää koskea, muuten kuin suitsimisen tai päitsittämisen yhteydessä.  Se piti hakea lenkille tarhan perukoilta ja lenkit olivat yhtä taistelua mm. pystyynhyppimisten, keulimisten, jumittamisien, kotiin päin ryöstämisten, kuolaimeen puremisien ja  jatkuvien säikkymisten kanssa.  Hevonen ei osannut muuta kuin ravata -   ja kovaa.   Otimme muutamaan otteeseen naapurin uudehkon traktorin kiinni ja olisimme jopa ehkä päässeet ohikin, jos olisimme sitä yrittäneet :D vaarallista touhua.

 Vaikka tamma olikin hankala, en koskaan ajatellut luopuvani siitä.  En ole luovuttajatyyppiä, ja otin tämänkin hevosen perheenjäseneksi ja harrastelukaveriksi.   Tämä tulee olemaan tamman viimeinen koti, seuraava paikka on taivaslaidun, sitten kun on sen aika -  mutta toivottavasti ei vielä aikoihin. 

Pian aloimme työstämään malttia ja rauhoittumista, kohtasimme mörköjä yhdessä.  Se vaati paljon aikaa ja sitkeyttä,   eräs esimerkki oli se, kun seisoimme erään risteyksen kohdalla 45 minuuttia neuvotellen menosuunnasta.  Ja tämäntapaisia hetkiä oli useampiakin.

 Vietin  myös paljon aikaa tarhassa istuskellen, lauleskellen ja  heppoja rapsutellen. Harrastan myös jonkin verran talutuslenkkejä ja maastakäsittelyä. Pikkuhiljaa tammakin alkoi tulemaan aina lähemmäs ja lähemmäs.   Nykyään en enää saa olla tarhassa ilman, että tamma olisi lähelläni, siitä on tullut minulle niin rakas juuri näitten ongelmien ja yhteisen taisteluiden vuoksi. Tamma tietää sen, ja se on selkeästi leimaantunut minuun.    Toissapäivänä se ryntäsi aidan vierellä juosten, kun tajusi minun ajavan kotiipihaan autolla.  Se hörisi portilla odottaen, että tulen rapsuttelemaan ja hakemaan tämän lenkille. 

Kaama ja uusi loimi

 Minusta tamman muutoksessa parhainta on sen psyykkeen eheytyminen. Siitä on tullut entiseen verrattuna todella tasapainoinen, treeni-halukas ja  rohkea, rakastava, hellyydenkipeä tamma. Se on myös äärimmäisen fiksu,  ja oppii nopeasti.  Taitavamman ihmisen käsissä tamma olisi jo superhieno.   Mutta kysellessäni aikoinaan apua,  ratsuttajia ei  kiinnostanut tulla tällaista hevosta ratsuttamaan, enkä ole valmis hevosta lähettämään muuallekkaan,  enkä kyllä nyt voisi luopua siitä ollenkaan!  Ja me kun olemme vain harrastelijoita, ei meillä ole mitään hoppua eikä stressiä kehittyä huimasti,   haluamme vain olla onnellisia ja kehittyä yhdessä.  En olis voinut kuvitellakkaan, että tänä päivänä maastoilisin tammalla huoletta ilman satulaa.  Tai saisin sen pysymään käsissä ja kulkemaan suht rentona.

Paljon on harjoittelutunteja takana, että ollaan tänne päästy. Olen oppinut itse ratsastajana huomattavasti ja kasvanut myös ihmisenä.   Istuntani on ollut aina huono ja käteni on ollut ajoittain liian kova. Olen myös ollut herkkähipiäinen neuvojen suhteen, koska olen ollut lapsuudessani myös kiusattu ratsastuskoulussa.    Olen joutunut käymään kovat oma- treenit läpi myös henkisellä saralla, että olen voinut koulia tammaa tuntemaan istuntani ja apuni sekä tartuttamaan itsevarmuuteni hevoseeni.  Ja olen oppinut myös ottamaan neuvoja ja kritiikkiä vastaan, jos se annetaan oikein, oikealla äänensävyllä.

Kenttättömyys rajoittaa harrasteluamme jonkin verran, mutta  nyt toistaiseksi teemme harjoituksia maastossa, pelloilla sekä jokus myös naapurin kentällä sen ollessa hyvässä kunnossa.

Mutta mikään ei ole niin tärkeää, kuin että tamma voi hyvin, pääsee säännöllisesti lenkille ja  se rakkaus saa paistaa sen slmissä edelleen.   Karisma rakastaa erityisesti lapsia suunnattomasti ja usein haluaakin hellästi huulilla höpläillä ja pusutella esimerkiksi kaverini poikaa <3     Harmi, kun minulla ei ole kuvia näistä hellistä hetkistä. Suloisinta ikinä!

Karisma on todellinen hiomaton timantti, vaikka monet ovat sitä tyhjänpäiväiseksi ravurinraadoksi sanoneet  ja minua kieroon sekä halveksuen tämän vuoksi katsoneet.  Mutta kun vain itse tiedän, mitä me olemme - se riittää. Alla oleva kuva puhukoon puolestaan,  minusta se on mahtava ja kuvastaa meitä hienosti! <3

Nyt aion kerätä ahkerasti materiaalia kunnon videota varten.  Jospa oppisin itse pakon edessä tekemään videon, tai sitten olisi vielä parempi, että saisin palkattua jonkun hevosista tajuavan, taitavan ja hyvin asiaan paneutuvan  henkilön tekemään videon minulle.  Siinä näkisitte vähän selkeämmin meidän elämätä kera kivan musiikin.  Videota odotellessa ;) 

Muille olet vain ravurinraato  -   minulle olet hiomaton timantti

<3 Henna