torstai 16. helmikuuta 2012

"Odotan sinua"

Odotan sinuaTorstai 05.11.2009 11:49

Siellä sinä olet jossain. seisot yksinäsi syysviimassa. en tiedä, saatat olla onnellinen, voit olla myös surullinen. voit olla rakastettu, jolle ei enää löydy aikaa, voit olla myös se, jolla rahkeet eivät riitä kisakentille ja siksi sinut on sysätty syrjään. mutta minä löydän sinut. vaikka sinut viedäänkin kotoasi, ja tulet surulliseksi, vannon että teen kaikkeni että sinun on hyvä olla minun luonani. jonain päivänä tulet huomaamaan että minä olen sinun ihmisesi ja jonain päivänä minä itken, kun saan todistaa sen mitä sinä minulle olet - minun hevoseni <3


  Löysin tässä äskettäin irc-gallerian blogistani tuon yllä olevan merkinnän, jonka olin tehnyt vajaa 2 viikkoa ennen kuin ostin Kuskon, 28.11.2009.  Oli aikoinaan ihmeellistä tajuta, että noin viikko tuon merkinnän kirjoittamisen jälkeen, sain kuulla entisestä terapiaratsusta, kohta teuraaksi menevästä -  jos uutta kotia ei löydy.   Ja näin päädyimme yhteen.  Kusko ansaitsee todellakin laajemman postauksen vanhoine kuvineen, mutta ei ole vielä sen aika.

Ilman sinua olisin säästynyt murheilta ja huolilta, mutta kaikki on sen arvoista, kun olet vaan siinä ♥

 <3 Henna

6 kommenttia:

  1. AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWW <3<3 :´) -Anne-

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, ku sie jaksat aina olla täällä huutelemassa! :D <3

    VastaaPoista
  3. No voe, ihan kiusaksi asti!!!:DDDD -Anne-

    VastaaPoista
  4. olkaapa hyvä vain,muistan kyllä tilanteen,ja surullistahan se oli..
    valitettavasti näitä ihmisiä riittää..kerronpa nyt omankin tarinan..valitettavasti mulla on erittäin läheinen ihminen,jolla on tapana ns. viedä multa ystäviä,varmaan arvaat mistä tilanteesta on kyse,ja inhottavinta on se,että se toinen osapuoli lähtee mukaan leikkiin..niin paljon harmittaa,kun menetin ihanan ihmisen elämästäni,naurettiin ja kerrottiin aina toisillemme murheet ja ilot,oltiin töissä yhdessä jne.
    nämä ihmiset vaan pitäis pyrkiä jollain tapaa laittaa sivuun,ja antaa niiden olla ihan omassa arvossaan,vaikka se sattuukin ja suututtaa..ei ne ole sen arvoisia,jos ne niin tekee,miksi siis pitäisi itse antaa niille se arvo,että pystyvät satuttamaan?!
    mulla on valitettavasti moniakin ystäviä,tai no "ystäviä" jotka ovat yrittäneet tavallaan viedä tai kopioida minun elämän..sattuu!!
    emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sepä se, silloin vaan pitää ottaase tunteettomuus-kapseli käyttöön ja oikeasti vaan ajateltava omaa parasta ja jättä ihminen omaan arvoonsa. olen valmis antamaan ihmiselle mahdollisuuden selittää asian, mutten usko, että koskaan tulemme olemaan entisellämme.

      mutta tulta minulle ja etiäpäin, sano mummu lumessa!<3

      kiitos vielä kerran kaikesta <3

      Poista
  5. oho,tuli ihan väärään paikkaan :D

    VastaaPoista