Vauvelit ovat kasvaneet vinhaa vauhtia, ihan silmissä. Niiden silmät on alkaneet rakoilemaan viime päivinä, ja parilla onkin jo silmät melkein kokonaan auki. Meidän pikku "toukat" on kyllä niin suloisia pikku tuhisijoita, että olen ihan lamaantunut, kun niitä tuijottelen.
Iida on pitänyt lapsosistaan hyvää huolta, tosin tarvitsee hieman muistuttelua paikoillaan pysymisestä imettämisen aikana. Iida on todella seurallinen ja luonteeltaan aktiivinen koiruus, joten pentuboksissa jatkuva löhöily selkeästi tympäisee sitä ja se tuntui jossai vaiheessa jopa potevan synnytyksen jälkeistä masennusta, ihan vain siksi että joutuikin yhtäkkiä olemaan aika paljon yksikseen lastensa kanssa. Tuttua myös meille ihmisäideille, eikö ?
Imetysten välillä Iida on saanut ulkoilla Olgan kanssa ja käydä pienillä kävelylenkeillä. Keppiä mamma noutaa yhtä innokkaasti roikkuvista tisseistään huolimatta ja nauttii lumessa kieriskelystä ihan niin kuin ennenkin. Iidan ja pentujen madotus lähestyy, joten kävin toissapäivänä hakemassa matolääkkeet koko porukalle jo valmiiksi. Pennut madotetaan 2-3 kertaa ennen luovutusta, sekä tarkistutetaan eläinlääkärillä kera kirjallisten todistusten. Pennuista on tullut jo nyt tosi paljon kyselyitä vaikken ole mitään virallista myynti-ilmoitusta edes ehtinyt laatia ja oikeasti kiinnostuneita / potentiaalisia kotiehdokkaita on yllättävän paljon, joten uskoisin että lapset menevät hyvin kaupaksi. Se on vaan sitten eri asia, raaskinko myydä näitä pikku pulleroita hihih ;)
Olgaa on kovasti kiinnostanut perheen uudet tulokkaat, mutten ole oikein saanut siitä selvää - onko kiinnostus negatiivista vai positiivista. Se on ainakin selvä, että "Lihis" haluaisi vierailla lastenhuoneessa ja se on saanutkin nuuhkaista pentuja ohimennen hiukan. Kuitenkaan emme ole antaneet sen hengailla huoneessa sen pidempään, koska Iida tuntuu olevan hyvinkin puolustuskannalla välillä lapsistaan ja olgan läsnöolosta muuttua hieman kireäksi - emmekä halua Iidalle turhaa stressiä tuottaa. Uskon, että kunhan pennut tuosta kasvavat ja vahvistuvat, myös tilanne hieman tasoittuu.
Mitäs minulle kuuluu ? Vaikka mitä. Unettomuutta, unettomuutta ja kappas, unettomuutta! Toki muutakin, mutta päällimmäisenä unettomuutta. Viime vapaaviikko meni ihan sumussa, ja loppujen lopuksi uutta työviikkoaan aloitteli tiistai-iltana itselleen katkera ja kärttyinen ihmisraunio. Sydämentykytyksiä ja säteilevää kipua. Kyllä, rytmihäiriöt are back - ja entistä lujempina.
En saanut viime viikolla käännettyä rytmiäni, en sitten millään. Heräilin aamuöllä pyörimään sängyssäni ja turhautuneena nousin ylös ja usein jatkoin siitä päivän touhuihin - aina iltaan asti. Usein simahdin jo ennen yhdeksää sohvalle ja taisimpa kerran nukahtaa istualleni ystäväni ollessa luonani kylässä. Terve.
Viikko oli muuten mukava ja antoisa. Paljon tapahtui kivojakin juttuja, jotka onneksi ovat ainoita asioita, jotka hymyilyttää tämän uuvutuksen keskellä. Minä tein ehkä jollekin pienen, mutta itselleni suuren askeleen kohti rohkeampaa otetta elämään. Heh, kuulostaa turhan dramaattiselta, mutta itselleni se näin on. Puhuin julkisesti "virallisesti" ja astelin jäälle hevosten kanssa.
Olimme toissa viikolla Vusen vuokraajan kanssa maastolenkillä, kun yleensä rannassa kääntyessämme - vapain ohjin löntystelevä, meidän paskahousu-tamma Karisma päättikin uskaltautua omatoimisesti jäälle käppäilemään. No mitäpä minä siinä vastustelemaan, mennään vaan. Hetken aikaa otateltiin askeleita rannassa ympyröitten muodossa, mutta koska oli ehtinyt tulla jo pimeää - päätettiin jättää jäällä hummailut valoisammalle kelille. Olen ollut todella ennakkoluuloinen jäitten suhteen, koska olen sinne aikoinaan nuoruudessani humpsahtanut - ja voin kertoo, ettei ollu kiva kokemus. Kuitenkin, ollaan tässä muutamina päivinä käyty ottamassa vähän baanaa jäällä ja ollaan nautittu - hevoset etenkin. Viikonloppuna kaverini Anniina pääsi kokeilemaan meidän polleja ja viilettämään myös jäällä. Meidän kuumakalle-Kb on saanut kerrankin laukata sydämensä kyllyydestä , ja meidän tahmatassu-Tusonki myös irrotella pitkästä aikaa. Papparainen on ollut tosi reipas ja yrittänyt jopa pariin otteeseen pyyhkäistä Karismasta ohi. Sehän ei meidän entiselle kilpajuoksijalle passaa, vaan sillon otetaan ja lähetään ihan kunnolla. Minä en juurikaan välillä näe siinä viimassa mitään, kun silmistä virtaa niin paljon vettä. Kyllä on ollut lenkin jälkeen tallilla hiljasta ja eri tyytyväistä kaakkimusta. Tällä hetkellä jäällä on tasainen ja juuri sopivan korkuinen hanki harrastaa myös hankirteeniä. Valitettavasti mulla ei ole muuta kuin pari onnetonta kännyotosta näiltä reissuilta.
Mun laihdutus-homma takkuilee taas ihan hulluna. Unettomuus ei tee hyvää yhtään projektille ja huomaan, että vaikka kuinka söisin oikein - unettomuus ei anna mun laihtua, eikä siitä koituva stressi helpota yhtään. Harmittaa, ja silloin kun harmittaa - vaatii tilanne suklaata :/ Mun on oikeesti nyt osattava rauhottua ja saatava tarpeeksi unta. Jos ei millään muulla keinolla, niin sitten käyn lääkärissä hakemassa itselleni reseptin nukahtamislääkkeisiin ja samalla pyydän tutkimaan nuo rintatuntemukset. Niin karua kuin se onkin. Olen joutunut joskus aiemminkin syömään unipillereitä, joten tämä ei ole tuntematon juttu mulle. Plaah. Mun oli pakko napata teille kuva itsestäni töissä, aika kuuma ja virkeennäkönen hoitsu eikö vaan ? ;) Mua ihan hävettää liikkua missään, sillä näytän ihan.... noh, näätte sen itsekin :D
Toistelen taas itseäni, mutta mulla on luonnoksissa jo ajat sitten tehtyjä postauksia odottelemassa viimeistelyä ja julkaisua. Toivon mukaan saisin ne pian julkaistua ja vähän eloa tänne blogiin. Musta tuntuu kaikin puolin siltä, että tekee mieli luovuttaa - kun minusta ei ole yksinkertaisesti mihinkään. Mutta tiedän, että tämä uupumus ja univelka saa minut taas myös henkisesti nuutuneeksi ja hölmöjä ajatuksia päähän. Onneksi elämässäni on paljon hyvää, joka saa mut hymyilemään myös läpi kyynelten. Muun muassa meidän pikku tuhisijat <3 Palataan pian asiaan ystävät !
<3 Henna
