Ystävänpäivä - jokapäivä

Joka vuosi helmikuussa, juhlitaan vaaleanpunaisena hehkuvaa ystävänpäivää kera suklaiden, korttien, lahjojen sekä  kauniiden sanojen.  Tekstiviestejä kilisee puhelimiin, facebookin seinät täyttyvät ystävänpäivätoivotuksista ja sydämistä.   Kauppojen pöydät notkuvat täynnä pinkkiä ja vaaleanpunaista krääsää.

Minua itseäni lähinnä ärsyttää koko päivä.  Tästäkin on aikojen saatossa tehty niin kaupallinen ja pinnallinen juhla.  Minusta ystävänpäivä on jokapäivä, ja meidän pitäisi muistaa sanoa kauniita ja rohkaisevia sanoja toinen toisillemme ihan jo arjen keskellä, jotta jaksaisimme eteenpäin.  Lisäksi pienet muistamiset piristävät aina.  Itse ainakin nautin sitä, että saan ilahduttaa ystäviäni sellaisilla pienillä asioilla ja eleillä,  joista tiedän heidän tykkäävän. Mikään ei ole niin ihanaa, kun nähdä iloisesti yllättynyt ilme.

Tämä tämänpäiväinen, hieman ärtynyt fiilis lähinnä taitaa kummuta lapsuudesta, ajasta,  kun kaikki muut saivat paljon ystävänpäivä kortteja. Minä vain muutaman - luultavimmkin säälistä ja siksi, että nämä tyypit keräsivät pisteitä opettajilta olemalla ystävällisiä minulle, opettajan katsoessa. Lapsuuteni luuserina  ei ole mukavaa muisteltavaa, ja muistelu saa minut vielä tänäkin päivänä, kohta 27-vuotiaana naisena niin herkästi itkemään katkerana, vaikka tiedänkin kaiken olevan nykyään hyvin. Muistot ovat silti hyvin kipeitä ja viiltävät edelleen hyvin syvältä.

Minulle on jäänyt lapsuudesta ikuiset traumat ystävyydestä ja ystävänpäivästä.   Muinakin aikoina, kuin ystävänpäivänä.  Se, että lähes kaikki muut tytöt käänsivät selkänsä minulle, minun lähestyessä heitä sulkivat ympyränsä halveksuesti katsoen -  on jättänyt minuun niin syvät arvet, etten koskaan tule toipumaan niistä kokonaan. Muistan edelleenkin sen seinämän, mitä vasten seisoin, yleensä yksin, tuijottaen muitten leikkejä, toivoen joskus olevansa heidän veroisensa - kaunis ja rakastettava.

En ala kertomaan koulukiusaamisestani ja lapsuudestani sen enempää, vaikka mieli kovasti tekisi avautua kunnolla.   Odotan vanhoja valokuviani ja skanneria tätä, syvempää postausta varten.   Mutta toivon saavani jakaa tämän asian teille pian.

Juuri oman, hylkiönä eletyn lapsuuteni vuoksi arvostan elämäni ihmisiä äärimmäisen paljon.  Ystäväni ja läheiseni eivät voi koskaan ymmärtää sitä rakkauden, kiintymyksen ja uskollisuuden määrää - mitä tunnen heitä kohtaan.  Se, että joskus olen ollut niin yksin,  on kasvattanut minua rakastamaan ihmisiä puutteistaan huolimatta ja katsomaan aina ihmistä pintaa syvemmälle.  Minulle on aivan sama, miltä ihminen näyttä tai  mitä virheitä on elämässään tehnyt tai tekee -  pääasia on vain se, että pohjimmiltaan ihminen on hyvä, tietää virheensä, eikä tahallisesti vahingoita tai satuta ketään.

 Olin jo vuoden vaihtuessa päättänyt satsata ystävyyssuhteisiini enemmän.  On ollutkin ihana, kun olen saanut järjestettyä aikaa ollakseni ystävieni kanssa. Valitettavasti osa asuu kauempana, ja yhteinen aika on välillä kortilla pahasti.  Mutta olen päättäväisesti asettanut tavoitteekseni myös nähdä heitä mahdollisimman pian!

Laitan tähän muutamia mukavia kuvia, jotka saa minut aina hyvälle mielelle!  Valitettavasti tässä ei ole puoliakaa ihmisistä, jotka ovat tärkeitä minulle! 

 

 Onneksi minulla on vain  5:n yön putki edessä ja sen jälkeen 8 pv:n vapaat.  Silloin taas on tarkoitus nähdä ystäviä sekä kavereita ja relata kunnolla <3  Muistakaamme rakkaitamme, silloin kun he sitä erityisesti tarvitsevat,  arjen ja elämän vaikeuksien keskellä.

<3 Henna