Nyt jaksaa taas ahertaa!

Aloitin eilen illalla yövuoroputken, joka nyt poikkeuksellisesti, Luojan kiitos, on vain 5 yötä pitkä :)  Kohta saan pitää siis hitusen pidemmän vapaaviikon, jes!

Täytyy myöntää, että vapaita odotellaan jo kovasti. Viimeöinen vuoro oli erityisen kiireinen ja rankkakin, ja yksin töissä ollessa sitä saa heilua, kuin heikkopäinen.  Tosin tässä tilanteessa heiluja on jo valmiiksi niin hiekkopäinen, ette itilanne voi enää tästä pahentuakkaan! :D

Olin aika uupunut ja tökkeröinen tehtyäni aamutallin, käytyäni pesulla ja viimeinkin kaatuessani petiin. Aamusella puhelun soittanut kaverini taisi saada hieman puuromaista ja sekavaa teksiä osakseen- en muista juuri mitään, mitä olen puhelun aikana hänelle sössöttänyt :D

Heräsin kuitenkin tosi pirteänä klo 15, kun tiesin, että ihana kaverini on tulossa käymään.  Hän siis on se aiemmin mainitsemani henkilö, joka tuntee Vusen entuudestaan aiemmin työnsä puolesta ja kävimmekin hänen kanssaan rauhallisella maastolenkillä.  Hänen mukaansa Kusko on herkistynyt entisestään, hyvässä mielessä ja on selkeästi pirteämpi.  Hän oli siis ratsastanut Kuskolla viimeksi n. 2,5 vuotta sitten, pari kuukautta ennen kuin Kusko myytiin minulle. Tässä pari kuvaa vanhoista "työtoveruksista"  :) 

Minusta on ihana kuvata toisia ihmisiä, eläimiä ja tässä tapauksessa myös ratsukoita.  En ole todellakaan mikään ruudinkeksijä, enkä säätämisen mestari, mutta tykkään auttaa ja ikuistaa ihania hetkiä.    Itse joskus olen harmitellut kuvaajan puutetta ja olenkin aina arvostanut kovasti, jos joku on vaivautunut auttamaan ja kuvaamaan esim. ratsastustani ja hevosia.   Siksi autan myös itse mielelläni ja   nytkin sovittiin kaverini kanssa, että menen hyvällä ilmalla kuvaavaan häntä ja hevostaan kauniissa maisemissa.  En oikeesti malta odottaa, kuvaaminen on vaan yksinkertaisesti niin kivaa!   

Olen himoinnut kovasti järjestelmäkameraa, mutta ovat kyllä hirmu kalliita! Maailmassa olisi kuitenkin niin monta ihanaa ja kaunista asiaa / paikkaa, mitä olisi ihana ikuistaa oman käden kautta.   Mutta laitan kamera-asian muhimaan mieleen.   Olen soppaillut tässä kuussa aika lailla, lähinnä kotiin sekä hevosille kaikkea tarvittavaa, ja kannan huonoa omatuntoa jo pelkästä ajatuksesta osaa vielä jotain uutta.   Joten nyt pittä laittaa jäitä hattuun hetkeksi.

Teimme tänään myös alustavat uunikaupat uudesta leivinuunista, kun entinen on niin vanha ja laho, eikä lämmitä enää kunnolla.  Kylmässä mökissä, hirveillä pakkasilla värjötelleenä ihmisenä tietää, miten tärkeä on lämmin tupa ja kunnolla varaava uuni.  Uuni tuleekin maksamaan useita tuhansia euroja, mutta onneksi olemme jo säästäneet aiemmin rahaa säästötileille, ja saammekin uunirahat kohtuu mukavasti kokoon.

Nämä minun yöviikon postaukset ovat aina tällaisia pintaraapaisuja minun arkiseen elämääni, enkä usein töiltä, nukkumiselta ja hevosteluilta ehdi sen syvällisempiä ajattelemaan -  ja jos ajattelenkin, en aina ehdi niitä pukemaan sanoiksi tänne blogiini. Mutta koittakee kestää! :)

Tähän loppuun laitan vielä ihanan kuvan, jossa lenkin jälkeen jo tutuksi tulleessa traditiossa Vuse lepuuttaa  "pientä ja kevyttä"  päätään minun pään päällä, kun rapsutan sen kaulaa ja leukaa. Päähän alkaa jossain vaiheessa sattua jonkin verran painon alla, mutta jaksan sen hyvin, kun toinen on niin suloinen lurtta <3

<3 Henna