Ymmärrys ihmisiä kohtaan joskus hakusessa... (patologiset valehtelijat part 2)

Päädyin taas tänään juttelemaan aiemmin mainitsemani Kuskon hoitaja-ehdokkaan kanssa, joka siis aiemmin valehteli minulle kaikesta ja jäädessään kiinni, hävisi kuin pieru saharaan :D Tänään kuitenkin hän itse aloitti keskustelun facebookissa kysellen minun ja hevosteni kuulumisia, ja tiedusteli, olinko saanut jo ruunalleni hoitajaa.  Kerroin, että periaatteessa kyllä ( ehdokas siis kävi viime viikolla pistäytymässä, jolloin vaihdeltiin ajatuksia hevostelun suhteen ja lähinnä siitä, kohtaavatko odotuksemme yhtään)  

No enivei, kun kyselin häneltä varovasti kuulumisia, sain vastaukseksi "hyvää", johon sitten itse vastaten, että "onpa kiva :)".  Pienen hiljaiuuden päästä hän kuitenkin yllätti minut jatkamalla tarinaansa vuonohevosestaan,   jonka siis jo aika varmaksi tiedän, missä hevonen asuu - ja kenenkä omistuksessa.   Nyt hän jatkoi tarinaansa kertomalla: "***** ultrattiin tänään tiineksi."  

En tiennyt, olisko pitänyt itkeä vai nauraa, täytyy kyllä myöntää, että lähinnä naurahdin säälittävästi.   Mutten kuitenkaan väsyneenä jaksanut painaa asiaa villasella, ja vastata vain jotain"kivakiva-lässynlässyn", vaan pakko oli jatkaa asiaa vastaamalla:

• okei
• tuota, pakko kyssyy nyt onko tämä nyt sitä tarinaa vai ihan totta?

Vastauksen "ihan totisinta totta"-saatuani  totesin vain hänelle, että miten voi olla mahdollista että k.o. henkilö omistaisi tämän hevosen, koska satun tietämään, missä hevonen majailee ja kuka sen elämisen maksaa.

Hän kuitenkin totesi "En tiiä, mutta totta joka sana"

Ehdin juuri hänelle sanoa "ihmettelen, miks sulla on tarve valehdella?? miksi et vain voi myöntää asiaa??ole rehellinen itsellesi ja muille minä oikeesti koitan ymmärtää sinua"- kun hän hävisi keskustelusta, poisti minut kavereistaan  ja  esti keskutelumme.

Hänellä ei siis ollut enää pokkaa asiasta keskustella, vaan pakeni pelkurimaisesti paikalta.  Minä henkilökohtaisesti vihaan sitä toimintaa, että ihminen pakenee tilanteesta, jossa asiat pitää selvittää. Tietysti, minun itse pitää muistaa, meistä kaikista ei ole siinä hetkessä asioitten selvittäjiksi, vaan me käsitellään konfliktit ja ongelmat omilla tavoillamme.  Jotkut tarvitsevat hetken aikaa yksin selvittääkseen ajatuksiaan ja tunteitaan.

Mutta toisaalta ymmärrän tätä ihmistä, kyllä minuakin hävettäisi tuollainen käytös.   En vaan käsitä edelleenkään, miksi hän jo minulle kiinni jäätyään jatkoi satujen kertomista.  Uskon, että henkilö on todella sairas.  Hänellä voi olla joku synnynnäinen sairaus, tai sitten yksinkertaisesti hän on mieleltään niin huonossa kunnossa.  huoh.     En jaksa sen enempää analysoida enää tätä henkilöä, pohdin ja arvuuttelin hänen sielun syövereitään jo aiemmassa "patologiset valehtelijat"-postauksessa ihan tarpeeksi.

Juttelin tässä yksi päivä ystäväni kanssa k.o. tapauksesta, ja hän oli kuullut myös samalaisesta henkilöstä ja epäiltiin, että kyseessä voisi olla sama henkilö.  Emme kuitenkaan tainneet puhua henkilöstä nimellä, joten asia ei varmistunut.

Periaatteessa tuosta hänen toiminnastaan ei ole mitään haittaa kenellekkään.  Hevonen ei ole hänen hallussaan, ja tuskin myöskään hevosen paperit, tai muut asiakirjat. Että tämähän on vain "leikkiä". Ehkä täytyy jatkossa ajatella, että ihmisellä on mielikuvitusta, ja hän leikkii heppaleikkejä, kuten pienet lapsukaiset.  
Tapauksesta muutamille kerrottuani, minulle jotkut vastasivat "kyllä minuakin ärsyttää, kun yksi tyttö sanoo sitä heppaa, että "mun poni" tms."  Minusta tuo on taas hieman lapsellista ajattelua.  Itse en koe tuossa mitään pahaa, kun kerran muuten ihminen ei muuten "omi" hevosta itselleen, tai lähinnä tärkeimpänä :  sooloile sen hoitamisessa tai muissa päivittäisissä toiminnoissa.

  Haluan siksi tämän tähän kertoa, vaikka sinänsä aika tyhjänpäiväistä lässytystä aiheesta sivuten, mutta kerron, ettei kukaan ymmärrä pointtiani tuosta omistamis -valehtelusta väärin. Minua ei itseäni haittaa yhtään, jos tuntilaiset tai kaverini puhuttelee/puhuttelisivat Kuskoa esim. "minun rakas"  "minun Ukko"   "minun ruuna"-  nimityksillä. Minusta se on vaan hellyyttävää ja tuntuu hyvältä, että he rakastavat hevostani, kuin omaansa. :)   Ja itsekin usein kaverini heppatarhan ohi kulkiessani huutelen rakkaalle suokkimummolle "ootko vähän ees tätille rakas?"  "missä on tätin kulta?"    "olenko ihana, ja ehkä vähän myös lihava?"  :D   

Joskus mielikuvitusmaailmaan olisi kiva eksyä syvemmin itsekin.   Minulla on vilkas mielikuvitus, ja se yleensä ilmenee liian nopeina johtopäätöksinä ja turhan ärhäkköinä analyyseinä.   Myös seikkailumieltä ja jännitystä elämään saa kivasti mielikuvituksella.    En kuitenkaan ole vielä tähän päivään mennessä osannut kehitellä muuta elämää itselleni, kuin missä elän oikeasti.   Olen hyvin "jalat maassa"- ihminen ja  pyrin katsomaan asioita realistisesti,   ilman turhia kuvitelmia.   

Koitan hyvin pitkälle ymmärtää ihmisiä, heidän ratkaisuja ja valintojaan elämässä - niin kuin tuossakin tapauksessa.  Ystävieni päätöksiä koitan parhaani mukaan tukea,   vaikka se joskus sattuisi minuun, tai sotisi omia periaatteitani vastaan. Minulla ei ole mitään oikeutta alkaa tuomitsemaan toisia tai vähättelemään heidän valintojaan.

Vaikka tämä nyt ei liity hirveästi aiheeseen, niin jaan sen silti.  Yksi parhaimmista ystävistäni tulee yleensä jouluksi ja kesäksi Suomeen, ja se on aina ollut vuoteni kohokohta:  nähdä hänet jouluna  sekä  kesällä.   Nyt hän kuitenkin äkillisesti päätti muuttaa Australiaan -  eli ihan helkkarin kauas,  jonne minulla ei ole varaa matkustaa ihan heti.   Kun kuulin hänen muuttaneen kauas, eikä saapuvan jouluksi kotiin - murruin ja itkin monta tuntia.   Hän on vanhimpia ja uskollisimpia ystäviäni,  ystävä, joka on kantanut minua vuosien ajan vaikeuksieni yli  -   ja minä puolestani hänen.   Meillä on paljon eriäviä näkemyksiä elämästä,  mutta ne eivät ole meidän sidettä rikkoneet.  Vaikka emme näe kuin kerran, tai kaksi vuodessa, joskus jopa harvemminkin, aina jatkaneet siitä mihin olemme jääneetkin.  Se on hieno tunne, jota ei helposti saa.

Kaikesta huolimatta yritän parhaani mukaan ymmärtää hänen valintaansa, ja tukea häntä siinä.  Olisin poistanut facebook-tilini jo ajat sitten , mutta hän on syy, miksi en sitä tee.  Facebookin kautta voin katsella hänen kuviaan, meidän yhteisiä muistoja ja tarvittaessa vaihdella kuulumisia. 

Nyt taas ajaudun kauas alkuperäisestä aiheesta,  minulla aina tuppaa nämä postaukset turpoamaan :D

Jokatapauksessa,  koitetaan ymmärtää toisiamme, nähdä aina se kääntöpuoli asiasta - ennen kuin tehdään äkillisiä johtopäätöksiä.  Minulla on ainakin tässä asiassa vielä niin paljon opittavaa, vaikka ymmärtäväinen ihminen pääasiassa olenkin.

<3 Henna