Patologiset valehtelijat RY

Ette kuulkaa usko, miten hauskan mielenkiintoiset päivät minulla on takanani :D  Olenkin omien arkisten puuhieni parissa touhuillessani saanut mukavaa lisämaustetta pohdiskellesani taas jälleen ihmisten mielen monimutkaisutta.  VAROITUS :  Nyt tulee pitkä postaus taas :D 

Kerron nyt kuitenkin tähän alkuun pohjaa viime päivistä:

Olen siis hakenut Kuskolle hoitajaa, joka kävisi 1-2 kertaa viikossa liikuttamassa hevosen kevyesti ja tekemässä tallityöt.  Etsin siis säänkestävää, kokenutta, vastuullista ym. ihmistä, jonka käsiin voin kultakimpaleeni luottaa.  Ikäväkseni Kuskon vuokraaja ei ehdi käymään useammin tallilla, kuin kerran viikossa, hänelle kun hoitajan homman olisin antanut mieluiten, mutta tunnit loppuvat häneltäkin vuorokaudesta kesken :)  Joten hän pysyy vuokraajana jatkossakin.

Noh, minulla on jo sovittuna yhden ehdokkaan kanssa tapaaminen tälle viikonlopulle, kun sain sähköpostiini viestiä eräältä toiseltakin hommasta kiinnostunelta henkilöltä.  Näin hän esitteli itsensä :

"Minulla on 8vuoden kokemus ratsastamisesta, tallin pitämisestä ja hevosten hoidosta.Olen 20-vuotias nuori nainen.Aloitin ratsastusharrastuksen 4-vuotiaana.Minulla on oma hevonen, 10-vuotias norjanvuonotamma  (mainitsi tässä kohdin hevosen nimen, mutten julkaise sitä täällä),  erittäin kiltti. Olen tottunut tekemään 10tunnin jopa pidempiä päiviä tallilla.Olen ahkera, tunnollinen ja tottunut oreihin, ruuniin, tammoihin, eikä alle 1-vuotiaatkaan varsat ole minulle ongelma. Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä. Puh. **********(parhaiten saat kiinni klo 14.30-16.00) "

minä sitten siihen vastaamaan : 


"Moikka, kiitos yhteydenotostas! Misspäin asut? Onko pitkä matka meille kaaville?
Herää mielenkiinto kovasti, miten sinulla riittä energiaa vielä oman hevosen jälkeen liikutella ja hoitaa vielä toista heppa toisella tallilla? :) siis en yhtään missään nimessä kyseenalaista, vaan ihailen energiaasi! :)
Sinulla on pitkä kokemus hevostelusta, millaisella tasolla liikut? Kyselen ihan vain mielenkiinnosta :)
Olen itse yövuoroissa nyt ja nukun yleensä tuohon aikaan, minkä ilmoitit mutta koitan soittella sulle kyllä!  Kiitos paljon yhteydenotostasi!"

Tämä:  

 "Asun ************** (en julkaise paikkakuntaa), josta on kaaville matkaa joku 35-45km. Tykkään tästä hommasta vaan niin paljon, että sitä haluaa tehdä. Koulussa menen helppoa A:ta ja rataesteet menee siinä 50-70cm korkeudella."

Asiahan kuulosti käytännössä hyvälle, mutta silti minua itseäni kyllä arvellutti se, että kuka jaksaisi oman hevosen päivittäisen liikuttelun jälkeen tulla vielä liikuttelemaan/venyttelemään toisen hevosen, saati sitten tekemään tallityöt. Mutta toki hienoahan se on, että jos jollakin riittää energiaa ja intoa. Sovimme sitten, että soitellaan ja jutellaan, myös facebookissa. 

Ja tästähän kaikki alkoi kunnolla: 


Kun olin hyväksynyt hänen kaverikseni facebookissa, kävin tietysti oitis uteliaana ihmisenä katsomassa hänen kuvansa. Vastassani oli siis huomattavasti ylipainoinen, hieman rumasti sanottuna ehkä jopa ressukan näköinen ihminen. Kuvissa ei hevosista tietoakaan.    Huom:  En ole koskaan kokorasisti, enkä arvostele ihmistä ulkonäön/painon mukaan, mutta tässä tilanteessa, kun on hevosista kyse, tulee myös jossain vaiheessa painokysymyskin vastaan.  Olen itsekin ylipainoinen, ja usein mietin omaa painoani ratsastuksessa, mutta kokeneemmilta kysyneenä, kuulemma painollani ei ole hevosteni kohdalla väliä, kun osaa jakaa sen oikein  ja istua hyvin ym.  Kuitenkin haluan itse juuri tämän vuoksi laihduttaa. Mutta enivei,  en ala tästä sen enempää jauhamaan ;) 


Mutta joku rajahan tässäkin on,  olen itse, reilu 10kg hoikempana ratsastanut reilu 140 cm, jykevällä  vuononhevosella ratsutusmielessä,  ja mulla oli  todella "syyllinen"  olo selässä.  Olin liian painava hevoselle, vaikka hevonen kantoi minut mieluusti ja halusi omatoimisestikin juosta sekä puhkui intoa.  Silti en itse osannut oikein nauttia tuosta pienestäkään lenkistä, koka tunsin itseni hevoselle liian isoksi.  


Noniin mie taas jään jauhamaan liikaa :D No siis,  päästään asiaan.  Elikkä tämä hoitajaehdokas oli reippaasti ylipainoinen, ehkä n. 100kg:n luokkaa.  Ja hänellä siis "oma" vuonis.  Noh, keskustelimme facebookissa enemmän Kuskosta,  ja hänen hevostelukokemuksistaan. Ihminen väitti mm. kilpailleensa hevosellaan ja sijoittuneensa viime kaudella useita kertoja.    Kyselin kuvia, niitä en saanut, vaikka tarjosi kyllä sähköpostiin, mutten niitä sinne halunnut postiani tukkimaan. 


Jossain vaiheessa keskustelua, hän ilmoitti, että sukupostissa on kuvia hevosesta.  Mutta, hän ilmoitti TÄYSIN ERI NIMEN, minkä oli aiemmassa sähköpostissaan ilmoittanut.  No siinä vaiheessa tajusin jo vaistonneeni oikein. Ihminen oli keksinyt kaiken.


Halusin kuitenkin varmistua asiasta,  kävin hippokset ym läpi, etsintäkuulutin netissä k.o. hevosen ja sainkin selville, kuka hevosen oikeasti omistaa.   En kuitenkaan siis ajanut juttua mitenkään julki,   selvitin vain asian hiljakseen ja huvikseni.  Saman aikaa, kun selvitin missä k.o heppa on ja kuka sen omistaa,   juttelin ihmisen kanssa hevosesta, sen taustoista, tallista missä asuu, keneltä ostanut ym.   Hän puhui  ihan puutaheinää ja seposti vaikka minkälaisia tarinoita "hevosestaan" ja muutenkin elämästään mm. keksityn kihlattunsa kanssa, oikeasti todella uskottavan ja lahjakkaan oloisesti.  

Loppupeleissä hän puhui itsensä aika pahasti pussiin, ja kysellessäni lisää, hän meni hämilleen.  Ja kun pyysin häntä rehellisesti kertomaan, omistaako hevosen tai muuta, hän livisti välittömästi keskustelusta.  Laitoin hänelle napakan, mutta ystävällisen viestin loppuun jossa sanoin antavani hänelle mahdollisuuden selittää. Pyysin häntä selittämään minulle, miksi hänellä oli tarve valehdella, mutta vastausta en saanut.  Ihminen hävisi, kuin pieru saharaan.  Onneksi meillä on yhteinen kaveri, jota kautta voin ehkä halutessani ja jaksaessani tiedustella asiaa tarkemmin. Onhan minulla hänen puh. numero, mutta en menisi kyllä vannomaan, että se on aito :D

Hänen facen seinäänsä piiiiitkälle alas selatessani löysin seinäkirjoituksen, jossa joku tyttö sanoi hänelle, että tämä ei eläisi mielikuvitusmaailmassa, kehittäisi tarinoita ym.  Ihminen oli siis säälittävä ja yksinäinen ihminen, jonka piti sepostella itselleen ja muille valheita, että olisi edes hetken parempi olla.  Elää jossain tarinassa, jottei tosielämää tarvitsisi kohdata. Erittäin surullista.   

 Ja uskomatonta! Toisaalta kiehuin raivosta,  miten ihmisillä on pokkaa valehdella kirkkain silmin ja teeskennellä elävänsä elämää, mitä ei oikeasti ole.  Kaunistella asioita, ja koittaa jopa itselleen valehdella ja paeta tosiasioita katsomatta peiliin.   Olin jo hetkellisesti valmis viemään asiaa eteenpäin, mutta onneksi taas hetken kiehuttuani tulin järkiini.  Tosin juttelin myös kaverini kanssa facebookissa, jonka kanssa asialle naureskeltuani  rauhoituin ja jätin eteenpäin viemisasiat sikseen.  Hevonen kun ei ole edes tämän henkilön hallussa, vaan kuvittelee senkin asian. Joten ei sen suurempaa hätää.   Mutta periaatteen vuoksi ärsytti tuollainen epärehellinen käytös.


Mutta toisaalta taas, olin huvittunut ja surullinen yhtäaikaa. Hän on varmasti sairas jollain tavalla, joka tarvitsisi ammattiapua sekä oikeaa ystävää.  Säälin aidosti ihmistä, jos hänen oikeasti täytynyt kuvitella itselleen tuollainen elämä.  Haluaisin auttaa ihmistä kehittämään itselleen elämän, jota ei tarvitse kuvitella. Vaan hän saisi rakastaa itseään sellaisenaan, kuin on.  Ilman mitään satuja. 

 Kuitenkin, pohdin ja mietin, jaksaisinko auttaa ihmistä.  Olen ollut itse niin poikki, että tuntuu, ettei minulla ole mitään annettavaa kenellekään tällä hetkellä, vaan minun pitäisi välillä myös keskittyä itseeni.   Myös ystäväni eilen ratsastuslenkillä muistutti jälleen minua, etten voi aina olla auttamassa muita päähän potkittuja, vaan joskus tulee raja vastaan kullakin.  


Ihmettelen vaan suuresti, miksi ihmiset valehtelevat itselleen ja siinä sivussa muille?   Onko oikeasti asiat niin huonosti, että totuuden kohtaaminen sattuu niin paljon ja siksi täytyy keksiä itselleen toisenlainen elämä?   Jos näin on,  on kyllä ihmisen elämä todella surullista ja raadollista.  Kuka jaksaa taistella koko elämänsä valheiden verkossa?  Minä en ainakaan.  


Meistä jokainen on aidon ja vilpittömän rakkauden arvoinen. On erittäin ikävää, jos joku jää sellaisesta paitsi,  ja niin kuin tässä tapauksessa, joutuu kuvittelemaan sen.  


Katsotaan rehellisesti peiliin ja rakastetaan sitä peilikuvaa, juuri sellaisena, kuin se on :)

<3 Henna