Lämmintä kasvissose keittoa tuoreista juureksista kera yrttien, nams :P |
Ärsyttää vaan, kun lähtö tuli niin lyhyellä varoitusajalla, kun yleensä toivon, että saan valmistautua lähtöön kunnolla, ja tässä tarkoitan hevosten viikko-ohjelman etukäteen suunnittelua. Joudun tämän "äkkilähdön" vuoksi huomen aamulla heräämään aikaisemmin liikuttamaan hevoiset, ennen kuin auto starttaa pihasta. Onneksi sain siirrettyä lauantain ratsastustunnit sunnuntaille, niin hevostenkaan liikutusohjelma ei pahemmin kärsinyt. Toisaalta on ihan kiva poistua edes yhdeksi yöksi pois näistä maisemista, pääseepähän sitten taas lauantaina hyvillä mielin kotiin takaisin elukoitten luokse.
Ja onpahan tuo ihan kiva käydä tervehtimässä miehelleni tärkeitä ihmisiä, miehelleni se on todella tärkeää. He ovatkin oikein mukavia ihmisiä, ja tulemme hyvin juttuun, vaikka olemme ehkä hieman eri aaltopituudella. Minä olen tällainen kellarissa kasvanyt sivistymätön maalaistollero, eläimet on elämäni yksi tärkeimmistä asioista ja olen luonnossa hilluva elämäntapaintiaani :) He ovatkin sitten enemmän kaupunkilaisia. Mutta aina ei tarvitse ajatella asioista täysin samalla tavalla tullakseen toimeen :) On siis kivaa vaihtelua lähteä käymään edes hetkeksi muissa maisemissa.
Kaupungissa käynti ei haittaa minua, siellä on oikein kiva käydä pikavisiitillä. Moni ystäväni asuu kaupungissa, ja heidän luonaan voikin viettää pienen kaupunkiloman silloin tällöin. Kyllä vaihtelu virkistää :)
No huh kello on jo vaikka mitä, ja minun pitäis olla jo nukkumassa! Lauantaista en osaa vielä sanoa, tuleeko postausta, mutta ilman muuta näpyttelen, jos vaan ajatuksia, matskua ja aikaa on! Mut jokatappauksessa oikkeen hyvvee viikonloppua kaekille kertakaikkijjaa! :)
<3 Henna
Mukavata oli kopsutellessa, ihana pieni pakkanen! ...Ihailin tuossa miten miun jalat harottaa kohti pientareita silleen, jotta...."#¤%& Pitäs taas välillä keskittyä tuohon kintun vääntelyynkin...reeniä, reeniä! Mutta onneks Kuskotin näyttää hyvälle ja te!:DDDDD
VastaaPoistaMutta mukavata reissu!!
kiitoksia! kyllä ne jalat harottaa mullakii :DDD ee se oo niij justiisa aina :D
Poista