Hevonen ei ole sohvaperuna!

Ei lastenlelu, ei lohdutuspalkinto,eikä pihakoriste...  Listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Olen nähnyt paljon sivusta, kun hevosia hankitaan taloon aivan väärin perustein. "Lapset haluavat" "Niillä on ollut rankkaa nyt niin ostettiin hevonen ku ovat sitä toivoneet"   "Onhan se hieno eläin"   "Onhan teilläkin sellainen!"  

Heti alkuun voin sanoa, että olen saanut alla olevien mielipiteiden johdosta kyräileviä katseita ja minut on leimattu hevosten hyvinvointipoliisiksi ja tässä tapauksessa hitusen ylimieliseksikin.  Mutta kertokaa, jos olen väärässä  ja taaskaan en halua yleistää! :D

Tämä koskee kaikkia hevosia, mutta otan kärjistetyn ja tänä päivänä Suomessa ehkä yleisimmän erimerkin :

Pahin tilanne on, että taloon saadaan ravurinraato ilmaiseksi, tai parilla satasella, mukanaan tarvikepakettina ruosteinen ja homeinen riimu & naru, pari kuppaista harjaa, vanhat koppurat raviruitset sekä joku merkitön halppissatula ravitallin komerosta.  Hevonen tulee taloon ylipitkillä ja lohjenneilla kavioilla sekä vuosiin raspaamattomilla hampailla, madotuksesta puhumattakaan. (anteeksi taas kärkäs äänensävy ;) )

 Koska hevosen hankinta on nykyään niin helppoa, ja  ennemmin monttuun joutavia ravureita seisoo pihattojen perillä märkänemässä, niitä myydään pilkkahintaan ilman vastuuta ja mielenkiintoa, minne hevonen loppupeleissä joutuu. Saadessaan hevosia ilmaiseksi tai halvalla ihmiset myös innostuvat hankkimaan hevosia enemmän, kuin kellotaulu tai kukkaronnyörit pystyvät joustamaan.

Joillakin on onnea, ne pääsevät asiantuntevaan ja hyvään kotiin, joissa hevosista pidetään oikeaoppisesti huolta, niitä aletaan kouluttamaan ja käsittelemään oikein ja niin ollen, niistä tulee kelpoja ja uskollisia ystäviä ja harrastekumppaneita.

Ravuri kuuluu raviradoille, mutta uran loputtua siitä saa myös kovalla työllä ja maltilla kivan harrastepollen ja jotkut valioyksilöt yltävät jopa kisaradoille. Joku voisi nyt luulla, että halveksun ravureita, mutta päinvastoin,  huomatkaa, että minulla on lämppäri, ja toinen puoliksi lv omassa tallissa.  Rakastan lämppäreitä, mm. niiden kauneutta, nopeutta ja nöyryyttä, mutta suhtautumiseni niihin on ennenkaikkea REALISTINEN.

Tusonki Sh/Lv vm. 95

Itse maksoin Karismasta nelinumeroisen luvun, lähinnä sen siitosarvon vuoksi, mutta ostopäätökseeni vaikutti eniten tamman luonne ja sen rakenne, joka soveltui hyvin ratsastelukäyttöön.

Mutta entäpä ne, jotka myydään tietämättömien vanhempien lapsille leikkikaluksi?  Tällaisissa tapauksissa ei vaan yksinkertaisesti riitä, että heppa on suloinen, sitä on kiva harjailla ja letitellä tukkaa, ratsastella sekä ostella pinkkejä tarvikkeita ja syötellä porkkanoita.  Kun se yyber kova rakastaminen EI VAAN RIITÄ!
Jokaisen hevosesta unelmoitsijan kannattaisi pysähtyä miettimään, jaksaako hevosta lenkittää lähestulkoon  säällä kuin säällä, siivoamaan paskat joka päivä, kärräämään keväisin tonneittan paskaa mutaisesta tarhasta, heräämään aikaisemmin loimittamaan hevosta ja viemään ulos. jne.   kyllä te tiedätte mikä helkkarinmoinen lista tästä tulis, jos jatkaisin :D Toki täyshoitotallilla pääset noista "töistä", mutta maksat itsesi kipeäksi ja vain käydessäsi ratsastelemassa, saatat jäädä paitsi äärimmäisen tärkeistä opeista, joilla opit ymmärtämään hevosta syvemmällä tasolla.  Tosin taas jälleen, tunnen monta ihmistä joiden hevonen on täyshoitotallilla, ja silti he tuntevat hevosensa äärimmäisen hyvin ja viettävätkin paljon aikaa tallilla hevosen kanssa muutenkin, kuin ratsastellen,  ihan vain luottamuksen ja suhteen hoivaamisen vuoksi.


Ajankulun tietää jokainen, kun listaa kaikki päivittäiset toimet, mitä hevosen kanssa joudutaan puuhaamaan päivän aikana.  Mutta pitää muistaa toinen seikka:  RAHA.   Hevonen syö rahaa, olkoon se sitten ilmainen/200 euron lämppäri, tai sitten  10000 euron kansallisen tason esteratsu.   Samallalailla se syö heinää, kauraa/rehua, kivennäistä, vitamiineja, suolaa, porkkanaa, leipää jne.  Se on madotettava, rokotettava, kengitettävä/vuoltava, raspattava jne.  samallalailla, olkoon hankintahinta mikä tahansa.  Sen karsina on siivottava, kuivikkeet hankittava ja kärrättävä samalla lailla!  Lisäksi pitää muistaa äkilliset eläinlääkärimenot,  ja ylimääräiset "herkut"  kuten  hieronta, fysioterapia, venyttelyt, unohtamatta hankittavia, jatkuvasti kuluvia varusteita.   Hevonen on aktiivinen eläin,  ja  se osaa kyllä järjestää omistajalleen päänvaivaa haavoineen ja ruhjeineen, joten tallissa on oltava lääkekaappi akuutteja tilnateita varten.    Myös ähkyn ja kaviokuumen riskit on tunnistettava.  Huhu ku tulee listaa, nyt lopetan vaikka mieli tekis jatkaa!  Älkää välittäkö, tulistun aina, kun alan aiheesta puhumaan / kirjoittamaan :DDD

Olen usein pysähtynyt pohtimaan aikaisempia motiivejani hevosen hankinnan suhteen sekä syitä ylläpitää kallista hevosharrastusta. Huomautan, että tämä tapahtuu useimmiten positiivisessa hengessä, mutta myös silloin tällöin myös kriittisestä näkökulmasta.

Synkkiä hetkiä tulee kyllä, se on selvää, oli kyse mistä tahansa asiasta elämässä, joka vie valtavasti aikaa ja rahaa. Mutta jos "synkkä hetki" muuttuu jatkuvaksi pimeydeksi, ja kokee hävittäneensä intohimon ja mielenkiinnon asiaan ja tässä tapauksessa esim. tallille lähtö tuntuu ylipääsemmättömän vaikealta ja tahmealta, tietää jokainen järki ihminen-  on aika ottaa aikalisää harrastuksesta,  tai no, tässä tapauksessa elämäntavasta.

Itse henkilökohtaisesti koen näitä synkkiä hetkiä aika ajoin, varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun on jatkuvasti pimeää. Ja  viime vuonna erityisesti syksy oli märkä, tuulinen ja erityisen musta.  Se saa innokkaammankin heppatytön motivaation laskemaan. 

Kuten aiemmin olenkin mainninnut, teen yötyötä vuoroviikoin. Tämä tarkoittaa syksyisin lähinnä sitä, että menen töihin pimeällä, pääsen nukkumaan aamulla pimeällä ja herään iltapäivällä -  pimeällä.   Teen tallityöt ja ratsastan - pimeällä.  :D   Olen hyvin kevät / kesä ihminen ja toki tykkään syksyn ruskasta ja talven lumikeleistä, mutta pimeys, argh, sitä vihaan.   Siihe lisättynä mausteena tuuli ja vaakatasossa naamalle tuleva vesi ja räntä - huoh.   Ei varmaan tarvitse enempää kuvailla tunnetta.  Siinä tilanteessa tulee ajatus - ollappa nyt maneesissa ratsastelemassa :D

Kuitenkin ajoittaisesta motivaatiopulasta huolimatta kampean hevosen selkään lähestulkoon päivittäin.  Ja usein lenkillä / sen jälkeen tulee hyvä fillis, ja on tyytyväinen, että tuli taas jälleen lähdettyä. Kuitenkin,  yksikin "lenkkivapaapäivä"  hevosista, saa usein minut potemaan huonoa omaatuntoa, mutta koitan tässä asiassa parantaa ja ottaa aikaa myös itselleni.  Hevosharrastukseni vuoksi sosiaaliset suhteeni kärsivät, muut harrastukset jäävät lähestulkoon unholaan ja kotikin pysyy suhteellisen sekavana ja sotkuisena :D  Taas toinen ääripää on se, että jos olen muutamankin päivän "lomalla" ratsastuksesta, alkaa polvet tutista vieroitusoireista :D

Hevosten hoidon ja liikutuksen suhteen olen yleensä suht säntillinen ja kurinalainen, joitakin lipsahduksia voi panna useimmiten sitten huonon muistin piikkiin.  Pyrin huolehtimaan mm. siitä, että hevoset tarhaavat yli puolet vuorokaudesta, saavat asiallisen loimituksen,  liikkuvat säännöllisesti (Kusko 6-7 kertaa /vko, Karisma 4-6) Onneksi liikutuksesta minun ei tarvitse vastata kokonaan yksin, vaan suuri kiitos kuuluu "ulkopuolisille" kävijöille. Tosin ratsastelu on tuolloin vain maastoilua mökkiteillä ja pelloilla, ilman sen suurempia "tehtäviä".  Itse yksinäni ratsastellessani teetätän usein hevosilla temmonvaihteluja, siirtymisiä, väistöjä, käännöksiä sekä taivutuksia. Ne ovat ihan kivoja tehtäviä, joita puskailija voi jouhevasti tehdä maastoillessaan.  

Itsekin lukeudun täysin puskailijaksi.    Rakastan maastoilua, mutta kaipaan myös tavoitteita ratsasteluuni. Tällä hetkellä kentättömyys rajoittaa todella paljon harrastelun monipuolisuutta ja se syö minua  joka päivä.  Koko kroppani syyhyää halusta kehittyä ja "treenata"  aktiivisesti hevosteni kanssa,  jo ihan niittenkin mielenvirkeyden vuoksi.  Huomaan, että toistan taas itseäni ja jankkaan ärsyttävällä tavalla tästä kenttä-asiasta, mutta saa siltä rauhaa -  kenttä on saatava! :D

Ystäväni ja Tuse kesällä 2011

Hevosharrastus vaatii paljon aikaa ja rahaa.  Se tuo runsaasti velvollisuuksia ja vastuuta.   Jatkuvat shoppailut ja matkustelut saa unohtaa, paitsi jos heppa asuu täyshoitotallilla, tai jos on onnekas ja omistaa lomittajan tai ahkerat tallikaverit, ja jos rahaa vielä hevosten ylläpidon ja muitten kulujen lisäksi riittää muuhun rälläämiseen.     Olen itse onnekas, minulla on  vähän niinku "avunantosopimus"  naapurini/ystäväni kanssa,   joilloin lomitellaan toistemme talleja, kun toinen tahtoo reissuun.  Annan myös mielelläni liikutusapua, ja toivon sitä joskus tiukan paikan tullen takaisin.

Ratsastelu  ja kaikenlainen hevostelu on ihana harrastus, mutta usein myös liikutus on velvollisuus.  Hevosen liikutusohjelma määräytyy hevosen lihaskunnon, koulutustason, rodun,  terveydentilan ym. mukaan.  Jokainen hevonen tulee katsoa yksilönä,  joten mm. loimitukset, ravitsemus ja liikunta katsotaan hevoskohtaisesti.

Kukaan ei voi tulla räkyttämään siitä, että joku maastoilee ilman sen kummempia tavoitteita, ajaa ja hiittaa ravurillaan huvin vuoksi, harrastaa agilityä/maastakäsittelyä, kilpailee iäkkäämmällä, eli yli 16-vuotiaalla vielä aktiivisesti, tai että joku ratsastaa kevyesti läpi nuoren eli 3-4 vuotiaan useita kertoja viikossa.   Pitäisi katsoa aina hevoseen ja sen kapasiteettiin, terveyteen sekä kuntoon käyttötarkoituksessa.   Lähinnä on mielestäni hyvä kiinnittää huomio siihen mikä on hevosen kohtelu päivittäisessä huolehtimisessa, saati sitten emotionaalisella tasolla.  Ja jos hevonen on hyvävointinen , virkeä ja elämänhaluinen,  ei edellä mainituissa käyttötarkoituksissa ole mitään mätää. 

Omaa hevosta harkitseville suosittelen paljon harkitsemista ja vaikka esim. kokeilua hevosen omistamisesta puoliylläpidon tai täysvuokraamisen avulla.  Itse hankin kokemukseni (jota ei kuskoa ostaessa ollut mielestäni tarpeeksi)  hoitohevosieni avulla ja niitten jatkuvalla hoitamisella opin mielettömän paljon hevosten hoidosta.  Kusko on kuitenkin sairasteluineen ja entisine moniongelmaisuuksineen opettanut minulle kaikista eniten.  Kovan kuntoutustyön tulos palkitsee suuresti ja antaa lisävoimaa jaksaa kammeta tallille lähes joka ikinen päivä.

Tässä vähän minun  mietteitäni hevosen omistamisesta ja siitä huolehtimisesta.  Varmaan puolet jäi mainitsematta ja unohtuikin välistä, mutta hyvä niin,  tästä olisi tullut huomattavasti pidempi postaus!  Laittakaa ihmeessä omia mietteitänne  ja kommenttia tulemaan asiaan liittyen, palan halusta kuulla toisten näkemyksiä asiaan nähden.  Olen varmasti monessa asiassa väärässäkin. 


<3 Henna