sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Koti on aina koti

Nyt olen just ja just toipunut reissusta ja kerinnyt koneen äärelle istummaan.   Kovastihhan tuo nukuttais ja väsyttäis, mutta ajattelin tulla tänne kirjoittelemaan edes pienen postauksen - jos kenties joku sellaista siellä toisen ruudun äärellä odottaa ;)

Kyllä reissussa huomasi taas, miten oma koti onkaan rakas paikka. En oikein saanut nukutuksi vieraassa paikassa, ja muutenkaan en ehkä osannut rentoutua kunnolla.  Mutta muuten reissu oli oikein kiva. Tuli kierreltyä kaupoissa ja fiilisteltyä muuten vaan.    Ja sain meikattua itseni pitkästä aikaa ajan kanssa ja kunnolla! :D

Oli myös kiva istua kauppakeskuksen kuppilassa kahvikupposen ääressä ilman mitään kiirettä.  Sai seurailla ohikulkevia ihmisiä, heidän eleitään ja ilmeitään.   Kiireetön kahvihetki isännän kanssa oli myös sellainen luxus-juttu minulle.  Kuulostaa varmasti omituiselta, mutta näin asia vain on. :)

Toinen on niin söpö :)

Toinen mursu on sitten vähemmän söpö :D 

 Paluumatkalla ehdin piipahtamaan iltakahvilla myös ystäväni luona.  Olipa ihana halata toista pitkästä aikaa ja jutella kasvotusten edes hetkisen.

Ilma on ollut viime päivinä mitä ihanin. Pakkanen on ollut toki kova, mutta aurinko paistaa vahvasti, tulevasta keväästä jo vähän vihjaillen, saaden lumiset puut hohtamaan upeasti.   Tänään ratsasteltiin reipas tunti  rauhallisesti kävelyä, hevosilla loimet yllään.   Varpaat ja sormet kyllä jäätyivät hieman mutta kyllä sen kylmyyden kesti. En edes tajunnut välillä palelevani, kun ihailin luonnon kauneutta.   


Maailman suloisin kärpänraato.

 Nyt on sauna lämpiämässä, kaalilaatikko leivinuunissa, koirat ja kissat tuhisevat sohvalla tyytyväisenä ja  kynttilöitä palaa sisällä ja ulkosalla lyhdyissä.  Koti <3


<3 Henna



4 kommenttia:

  1. Hassuahan se on, että reissuissa usein parasta on nimenomaan se kotiin palaaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeommaan ! reissaaminen on kivvaa, jos paikka on sellainen todella rentouttava tai sellainen, missä akut latautuu :) mutta koiin on kyllä aina mukava palata :)

      Poista
  2. Tosi nätti tuo eka kuva sinusta! <3 Ja tuo mursukuva ON söpö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Olin meikannut viimeksi 1,5 viikkoa sitten, niin jopas piritsti kummasti kun sai vähän väriä silmiin :) mursuilu on aina söpöä hihih ;)

      Poista