torstai 19. tammikuuta 2012

Kaamee kapula

...sanan monessa merkityksessään.  :D

Heräsin taas tänään liian aikaisin :/  Nukuin noin kuusi tuntia, ja nyt olen vaan hörpiskellyt kahvia ja istuskellut koneella.  Nyt itseasiassa kohta pitäis kännykän herätyksen soida, ja pitäis lompsia tallille päin.  En kyllä ihan vielä jaksais.. :D

Mulla oli herätessä ihan kamala olo,  pyörrytti ja oksetti.  Tuo tunne on kyllä nykyään aika normaalia, mutta tänään se oli kyllä taas hitusen voimakkaampi.  Kuitenkin pystyin hetken hereillä oltuani jotain pientä syömään ja kahvia juomaan -  ja olo helpottui.   

 En tiedä, pitäisikö ehdottaa pomolle, jos kokeilisin päivävuoroa vaikka ihan vain kuukauden ajan.  Kokeiluksi.  Se saattaisi tehdä hyvää.   Toisaalta pelkään, etten saa normaalista yörytmistä kiinni, ja vointini vaan pahenee enisestään.  Myös vapaaviikon menettäminen ahdistaa, kun on tottunut viettämään  pitkät vapaat.   Myös muutos ahdistaa hevosten kannalta,  jaksanko niiden kanssa yhtä hyvin, kuin aiemmin.  Ne ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa, enkä halua, että tilanne huononee.


Täytyy miettiä asiaa paremmin.  Toisaalta, olen myös kipeästi loman tarpeessa. Vapaaviikko ei käy lomasta, koska suurin osa päivistä menee työviikosta toipumiseen ja seuraavaan valmistautumiseen.   Minulla on tallessa vielä 1 viikko viime vuoden vuosilomia,  mutta olen koittanut kituuttaa, ja säästää sitä keväämmälle.  Rakastan kevättä, ja koitan säästellä lomaa siitä nauttiikseni.


 Myös tämänhetkinen puhelimeni alkaa sekoilla.  Se sammuilee itsekseen, eilen yhteensä 4 kertaa :/    Hajotin enisen puhelimeni suutuspäissäni ja nyt minulla on siis kaverin vanha kännykkä lainassa.  Pitäis varmaa hankkia taas uusi.   En yleensä ostele kalliita puhelimia juuri sen vuoksi, että onnistun joko vahingossa tai tahallani ne hajottamaan :D

 Noh, toistelen itseäni että jospa tää tästä. Kännyköitä saa uusia,    kevät tullee aikanaan ja minäkii alan virkistyä.  Nyt on lähdettävä tallille. Taidan ottaa Kuskon vaan riimuun, koirat mukaan ja käydä maastakäsin kävellen lenkillä, saanpahan omankin perseeni liikenteeseen ;)    Huomenna sitte otetaan lenkkiä napakammalla otteella Vusen vuokraajan kanssa.


<3 Henna



3 kommenttia:

  1. Mitenkäs sinä nyt suutuspäissäs oot menny puhelimes rikkomaan!!!???Hennaaa!!!!:O

    Miulta joutaa kans puhelinta lainaan jos tarvihet!? Akku ei oo kyllä siinä enää hirveän tykki, mutta muuten pelaa!

    Mie ootan kans kevättä ihan sikana!! Olo on kyllä heti virkeempi ja ei oo niin kellollakaan väliä, kun on mukavata touhuta, varsinkii ulkosalla!!:) Mutta sitä odotellessa, revitellään niin että hanki pöllyää!!:)

    VastaaPoista
  2. ...ai niin ja ainahan voip ehottaa että rupeet vaihtamaan rahaa vapaaseen...Vaihtoehto sekin...ei rahallisesti, mutta vapaa-ajan kannalta tosi hyvä. Silleen mie tein ja olipa mukavata ku itelle kerty kuussa vähän enemmän lomaa ku toisille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä kun olen hyvin hyvin sypäkkä luonne, niin puhelin saa joskus kyytiä :DDD hyi minua! kiitos, mutta enköhä mie tuolla nyt toistaiseksi pärjee ja pittää kuopiossa käyvessä ostaa uus jos ei muu auta :D

      kevät saapi tulla kyllä, ja nautitaan hankitreeneistä nyt, kun on mahdollisuus :)

      mie en usko, että meillä onnistuis tuo vaihtokauppa, kun työntekijöistä tuntuu olevan pula nytkin.. mutta, katsellaan ja täytyy ottaa lomaa vähän aikaisemmin, jos tuntuu, että väsähdän kunnolla :)

      Poista