Katselin eilen missikisoja kaverini kanssa ja kauhistelimme, miten missit laihtuvat vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.
Nämä nuoret naiset näyttivät siltä, kuin olisivat juuri kotiutuneet pitkän sairaalareissun jälkeen, harmaankalpeina ja heikonoloisina. Pohdiskelimme sitä, että miten vuosi vuodelta nämä missit kuihtuvat entistä enemmän ja kohta voittajiksi valitaan pelkkiä luuviuluja ja vinttikoiran näköisiä neitosia.
 |
| Kuva - Google |
Tosin, omasta mielestäni tällä kertaa loppupeleissä voittajan valinta meni ihan kohtuu kivasti, kruunattu missi näytti kasvoiltaan hitusen terveemmältä ja hyvinvoivalta, toisin kuin monet kilpasiskonsa.
Tulin todella surulliseksi ajatellessani, miten median ja yhteiskunnan asentamat kauneusihanteet ajavat ihmiset umpikujaan ja ahdistukseen, loppupeleissä sairastuttaen heidät. Varsinkin nuoret tuntuvat kamppailevan jatkuvasti itsetunnon ja ulkonäköpaineiden kanssa. Myös lähes jokainen aikuinen on kyllästynyt ulkomuotoonsa, ja kaiken itseinhon lisäksi puhuu siitä ääneen, tartuttaen epävarmuuden ja tyytymättömyyden lapsiinsa, jotka ottavat kaiken mallin vanhemmistaan. Tässä pahinta on se, että jo pienet lapset alkavat puhua laihduttamisesta, karppaamisesta ja vyötärön mittaamisesta. Jokaisen aikuisen /vanhemman vastuulla on pitää huoli siitä, että oma laihdutus pidetään salassa ja että lapsi saa kasvatettua itselleen normaalin ja terveen itsetunnon. Mutta näin ei useimmiten valitettavasti ole.
Mihin tämä maailma on menossa ? :( Miksi emme voi katsoa peiliin antaen armoa itsellemme ja hyväksyä itsemme ja sen lisäksi toisemme - vahvuuksien ja puutteitten kanssa?
Itse olen ylipainoinen ihminen, en onneksi paljoa, mutta pudotettavaa olisi ihan terveydellisistä syistä. Silti olen tyytyväisempi itseeni, kuin koskaan aiemmin. 20 kiloa hoikempana inhosin kroppaani ja muutekin ulkomuotoani, pidin itseäni lihavana enkä kestänyt katsoa peiliin. Toki vahva koulukiusaus-taustani vaikutti suuresti minä-kuvaani, joka oli piirretty kieroon jo elämäni alkumetreillä.
Myös mieheni sukulaiset "juorusivat" ulkonäöstäni, mikä teki minusta entistä epävarmemman seurustelumme alkuaikoina. En tiedä, mistä johtui, että heillä oli tarve arvostella minua niin. Minua myös luultiin ylpeäksi ja itseriittoiseksi, kun olin varautunut ja jännitin ihmisten seuraa, mutta he eivät tienneet totuutta minusta. Olen todella hukassa itseni kanssa ja omakuvani arvostus nollassa.
Nyt, vasta vuosien itsetuntokoulun ja masennuskamppailun jälkeen voin katsoa rohkeasti peiliin ja sanoa itselleni:
"Olen kaunis" Siihen on suuresti vaikuttaneet mieheni ja ystäväni, jotka ovat jaksaneet potkia minua persuuksille ja muistuttaa minua arvokkuudestani, jos olen ollut vaipumassa synkkyyteen.
En olisi voinut 10-vuotta sitten ajatellakkaan sanovani tuota, vaan naurahdin ivallisesti ja epäuskoisesti, kun joku erehtyi kehumaan minua kauniiksi. En vain yksinkertaisesti nähnyt itseäni selkeästi. Tulin myös huomaamattani loukanneeksi montaa ihmistä, kun vähättelin omaa ulkonäköäni ja kroppaani, heillä kun oli sitä ylimääräistä kiloa vyötäröllään ja minulla ei, tuosta koen huonoa omatuntoa ja häpeää edelleen. Mutta olin siihen aikaan sokea ja sairas. Kärsin tuolloin myös bulimiasta jonkin aikaa, onnekseni sitä kesti vain muutaman kuukauden ajan ja pääsin sairaudesta eroon todella nopeasti. Pahimmillani masentuneena sain paniikkikohtauksia, kun olisi pitänyt lähteä jonnekin, enkä ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Olen jopa missannut yhden parhaimman kaverini häät paniikkikohtauksen takia, tuolloinkin vain tärisin lattialla, itkin hysteerisesti enkä saanut henkeä kunnolla. Nykyään olen kunnossa, mutta edelleen paineensietokykyni on lähes mitätön. Mutta yleensä uskallan lähteä ulos hyvillä mielin ja nauttia ihmisten seurasta ilman turhaa jännitystä ja nauraa itselleni. Tosin, hakeudun yleensä vain sellaisten seuraan, jossa tiedän olevani "turvassa".
Joskus minua ärsyttää suunnattoman paljon ihmiset, jotka vähättelevät itseään ilman mitään todellista syytä, tai sitten sellaiset, jotka tekevät toisista analyysin ulkonäön perusteella ja sitten luokittelevat sekä kohtelevat ihmistä sen mukaan.
Me emme koskaan tiedä tarkalleen, mikä ajaa ihmisen laihtumaan sairaalloiseksi tai lihomaan sinne toiseen ääripäähän. Taustalla voi olla aineenvaihdunnan häiriö, tai jokin muu sairaus tai ongelma. Sen voi vaan tietää, että media ajaa ihmiset nurkkaan tässä ulkonäkö- ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Valitettavasti moni menee liiallisuuksiin, ei pääse pois oravanpyörästään ja loppupeleissä kuolee tuohon paineeseen ja ahdistukseen.
Me olemme sen näköisiä, kuin olemme. Meidän täytyy hyväksyä itsemme ja korostaa hyviä piirteitämme. Emme ole täydellisiä, ja miksi pitäisi ollakkaan? Jokaisessa meissä on sitä "jotakin"!
<3 Henna
