torstai 1. maaliskuuta 2012

Henkeäsalpaava yllätys!

Olin tänään ällikällä lyöty, kun mieheni ilmoitti saaneeni pienen kirjeen.  Olin juuri tullut lenkiltä ja menossa suihkuun, kuin uteliaisuuttani aloin tarmokkaasti penkomaan postivuorta, joka oli täynnä laskuja, laskuja ja lisää laskuja.

Vihdoinkin jonkin aikaa pengottuani, löysin miljoonien laskujen ja muutaman ruttuisen mainoksen seasta pienen kirjekuoren, johon oli kauniisti kirjoitettu nimeni ja osoitetietoni.  En vieläkään tässä vaiheessa muistanut / tajunnut, kuka mahtaisi olla kirjeen takana.

Revittyäni kirjeen auki, paljastui kuoren kätköistä mielettömän hieno, pikaisesti vilkaistuna hevosaiheinen kortti.   En ehtinyt kuin hätäisesti silmäistä korttia sekunnin, kun käänsin nopeasti sen toisen puolen selvittääkseni, kuka on lähettäjä. 

Lähettäjäksi paljastui eräs uudempi tuttavuus, joka kävi syksyllä vierailulla meillä muutamien kuopiolaisten kavereitteni mukana.  Tuolloin vieraillessaan hän tykästyi koiriimme ja kissoihimme, ja lisäksi sai ratsastaa Kuskolla pienen lenkin. Hän kyselikin aiemmin osoitettani, mutten sitä muistanut ollenkaan avatessani kirjettä.  Korttiin hän olikin kirjoittanut viestiksi kiitokset viimeisestä ja laittanut aivan ihanan sekä mieltä lämmittävän raamatunpaikan.

Ilmeisesti kotimme ja lemmikkimme olivat tehneet häneen vaikutuksen, koska hän oli tehnyt kortin itse - aiheena meidän ihanaiset karvakorvat.   Piirros oli mielettömän mystinen, kiehtova ja jännittävä.  Kun katsoin korttia tarkemmin, henkeni salpautui sen hienoudesta ja liikutuin sen tunnelmasta. En meinannut saada silmiäni irti tuosta taideteoksesta. Siitä huomasi selvästi, että kortti oli tehty tunteella, rakkaudella ja todellisella ammattitaidolla.  Tämä henkilö onkin todellinen taiteilija, hänellä on useita muitakin teoksia, jotka todella ansaitsisivat paikan suomalaisten huipputaiteilijoiden kaartissa.     Tämä pieni, mutta niiiiiiin suuri kortti tulee saamaan pienet kauniit kehykset ja kunniapaikan meillä.  

Upean taiteilijan nimi on peitetty paperinpalalla


Olen kerrankin sanaton.

<3 Henna

7 kommenttia:

  1. ihana kortti :)
    ps. jos mahdollista, poista sanavahvistus, niin on kivempi kommentoida kun en jaksa aina tihrustaa mitä epämääräisissä fonteissa lukee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ilman muuta poistan! :) Pitänee vaan etsiä, mistä sen saa poistettua :D

      Poista
  2. Wau miten hieno kortti!!Aivan upea!!! -Anne- P.s. toisaalta tuo sanavahvistus estää noiden "nettirobottien" "kommentoinnin"...pitää aina muistaa mitä automatiikka**skaa netti on pullollaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on kyllä totta, mutta poistan sen sanavahvistukse mielelläni, jos se helpottaa lukijoitten kommentointia :) kommentit ovat nimittäin aina niin kivoja lukea :) (kunhan vaan ekaks löydän, mistä sen saa poistettua) :))

      Poista
  3. Aivan ihanan mahtavan hieno kortti!! :) Piirtäminen on yksi maailman hienoimmista lahjoista, joille se taito on suotu! Ja ihanaa, että joilla se taito on, myös käyttävät sitä. Perinteisiä kirjeitä saa postissa nykyään niin harvoin. Tulee vaan ainaisia laskuja, laskuja ja laskuja... Miten hyvältä tuntuukaan saada oikea kirje ja sitten kun sen sisältö on vielä nuin mahtava. Tuo kortti kuvaa kyllä niin hyvin teidän pesuetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kortti oli kyllä todella ihana yllätys, varsinkin kun on noin taidolla ja ajatuksella tehty! Ja tosiaan! mahtavaa, että kommentointi onnistuu nyt sultakin! <3

      Poista
  4. Ja jee!!!! Kommenttini tuli vihdoin läpi. Wohou!! :D

    VastaaPoista