Huomenta kaikille! Heti alkuun pyydän anteeksi, kun en ole postaillut moneen päivään, olen ollut kovassa flunssassa ja ihan rättipoikkiväsynyt työviikon jäljiltä. Ärsyttävää, kun ilmat on olleet mitä parhaimmat, enkä ole väsymykseltäni voinut hiihtää, enkä oikein tehdä mitään muutakaan liikunnallista ulkona. Hevosten liikutuksista olen juuri ja juuri selvinnyt kunnialla.
Vapaat alkoivat mukavasti tiistaina siivoilulla ja vapaalla hevostelusta. Kotimme oli kuin pommin jäljiltä, kun en ollut jaksanut siivota sitä millään tavalla yövuoroviikon aikana. Sain myös alkuviikosta jälleen jonkinsortin flussapiikin, joka alkoi kurkun karheudella jatkuen sen kipeytymiseen ja pään tukkeutumiseen. Sairastan nykyään todella paljon juuri tällaisia pieniä flunssapiikkejä. Tällä kertaa minulla oli lisäksi kuumettakin hieman, jota oli eilen hetkellisesti. Kotosalla öllötellessä jaksoin kuitenkin leipoa pitkästä aikaa rakkaalleni. Tein hänen herkkuaan, appelsiini-maustetulla tuorejuustokuorrutteella komeilevaa porkkanakakkua. Maistuihan se minullekin, tosin täytyy omaa syömistä rajoittaa topakasti! :P
Onneksi eilinen kuume laskin sen verran iltaan mennessä, että jaksoin ratsastaa Kuskon kunnolla läpi, ruunalle tuli jopa hiki. Sen liikutus on nykyään sen verran kevyttä, että se saa kunnon hikitreenit 1-2 kertaa viikossa.
Juuri nyt huomiotani kirjoittelusta vie vahvasti pois taustalla siintävä näky, kun hevoset revittelee tarhassa peräkkäin hyppien pystyyn ja pukkilaukaten. Ei ne taida väsyä koskaan - etenkään Karisma, varsinkin kun neitillä on alkava kiima. Tuossa muutama huonolaatuinen kuva meidän pässinpäitten ranitteluista aiemmin tänä talvena :)
Tänään olisi tarkoitus lähteä pitkästä aikaa kelkkailemaan Kaavin Vaikkojoen todella kauniisiin maisemiin. Käydään laavulla kultsin kanssa paistelemassa makkaraa ja otetaan termariin kahvit mukaan. Kunnon parisuhdepäivä tiedossa pitkästä aikaa <3 Pyrin kuvailemaan maisemia ja jakamaan ne tänne teidän nähtäväksi. Nyt kahville ja toppavaatteita kahtelemaan ! :)
<3 Henna
Oijoi, kuulostapa ihanalta suunnitelmalta. Täälläkin joku pöpönen yrittää iskeä kiinni, täytyy malttaa levätä tämä päivä. Toivottavasti paranet pian ja saatte nauttia ihanasta yhteisestä ajasta.:)
VastaaPoistaTänään oli kyllä jo hitusen parempi olo, vaikka nokka vuotaakin, pää humisee tukkoisuuttaan ja kurkku on karhea. Mutta kiva reissu oli ja mikä mukavinta kun yhteistä aikaa kunnolla edes päivän ajan :)
PoistaSe on nyt se kaamee lenssu sinussa, joka minussakin käväisi!!:( Ihanaa parisuhdepäivää teille!!! Miekin palauduin eilenillalla sieltä reissusta...pikkasen meinaa painaa ja jalatkin on ihan hapoilla shoppailusta!!!:DDD -Anne-
VastaaPoistasen siitä suap ku säntäileep kaupoista toisiin! :DD tais männä akalla vähä rahhoo? :D
PoistaElä ees kysy...:D -Anne-
Poista:DDDD arvasin! saat huomenna kertoo mitä kaikke soppailit! xD
Poistahauskoja kuvia hevosista :D
VastaaPoistakiitos, niistä kyllä sais tosi hyviä vauhti- ja tilannekuvia hyvällä kameralla. Hirveesti tekis mieli ostaa järkkäri :)
PoistaTämä postaustauko ei haitannut olleskaan kun kirjoitat aina niin ihania ja kuvantäyteisiä tekstejä.. :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti! <3 Oli jo ihan ikävä postailemaan, ihan orpo olo, kun ei tänne höpöttelemään päässyt! :)
Poista