Hevosen kulut riippuvat täysin mm. hevosen kunnosta, rodusta, olosuhteista ja siitä, mitä hevoselleen ostaa ja millä hinnalla. Hevonen tulee esim. paljon vähemmälläkin heinällä ja rehulla toimeen, kuin esim. meidän hevoset. Esimerkiksi joku kevyemmässä käytössä oleva, herkemmin lihova kylmäverinen pärjää paljon vähemmällä, kuin meidän kuumaveriset "vinttikoirat" . Säännöllisyys on tärkeintä. Lisäksi jokainen päättää, miten simppelinä haluaa hevosensa elämän pitää, toki myös hevosen terveydentilasta riippuen. Joku tarvitsee toista enemmän pärjätäkseen.
Mutta aloitetaanpa! Mulla ei sitten ole mikään terävä matikkapää, enkä muutenkaan osaa päätellä asioita kauheen taitavasti - joten ilmaiskaa, jos näette jotain epäselvää niin mie sitten koitan teille asiaa selventää paremmin :D Koska kyseessä on laaja alue, varmasti jotain jää sanomatta.
Heinä
Heinää meillä kuluu kuukaudessa ja paljon! Onneksi saamme sitä suhteiden ansiosta hitusen edullisemmin, joten pyöröpaalin hinta on 30e ja pienpaalin hinta taas 1 e. Sekä pyörö-, että pienpaalit ovat isokokoisia ja heinä todella laadukasta. Hevosemme ovat tarhatessaan lähes aina vapaalla heinällä, joten kuukausimenekki vaihtelee suuresti vuodenajoista, eli säästä ja ilman lämpötiloista riippuen. Myös hevosten liikkuvuus ratkaisee ja se, onko niillä tylsää tarhassa. Ne kun keksivät joskus levitellä paalia ihan vain huvin vuoksi. Tähän aikaan vuodesta se ei pahemmin omistajaa naurata, kun tarhat ovat kuraiset ja levitellyt heinät polkeutuvat mutaan.
tule talvi pian :) |
Mutta jos näin rouheesti laskeskellaan, kuluu meillä kuukaudessa 1,5-2 pyöröpaalia. Tallilla pienpaalit ovat käteviä, sillä niistä saa aina lohkottua sopivankokoiset siivut heinää yöksi. Meillä kuluu noin vajaa (0.75 ) pienpaali / yö. Hevoset eivät juurikaan pääse näkemään nälkää ja usein niillä on yöllisiä hieniä vielä aamusellakin jäljellä.
Heinäkulut siis kuukaudessa (31 vuorokautta) about 68- 83 euron välillä. Joskus vähemmän, joskus taas enemmän.
Meillä on kaksi kesälaidunta käytössämme. Toisesta (n. 1ha ) maksamme 100e / kesä ja toinen, hitusen pienempi on saatu ihanalta ystävältämme ilmaiseksi käyttöön. Olen joskus tarjonnut laitsasta rahaa omantunnontuskissani, mutta maajussi-ystäväni ei suostu siitä mitään ottamaan. Tämä laidun on lähempänä taloamme ja kentän puutteessa ratsastelemme siinä myös kesäisin silloin tällöin. Tästä laitsasta olen erityisen kiitollinen ja riippuvainen.
Kuivikkeet
Meillä on tallilla käytössä kuivikkeena puru. Vaikka minulla on turpeesta hyvin hyvin vähän kokemusta, olen kokenut purun jotenkin miellyttävämmäksi. Lisäksi rakastan puhtaan purun tuoksua. Se raikastaa ihanasti välillä niin tunkkaisen ilman tallin siivouksen jälkeen. Olemme hankkineet purut toisen hevostilallisen kanssa yhteistyössä isommassa erässä. Kun hommasimme ne isossa erässä, tuli yhdelle purupaalille hintaa 5 e / kpl. Kyseessä oli useamman lavan erä.
En yleensä pihistele puruissa, enkä muutenkaan tallin siisteydessä. Hevosemme onneksi tarhaavat niin paljon, että purumenekki ei ole päätä huimaava. Kuitenkin Karismalla on tapana kuseksia lähes jokakerta talliin: aamulla ennen ulos menoa, karsinassa satuloidessa, sekä illalla heti sisään tultuaan. Muutenkin se on hyvin sottaava naikkonen ja eläväisenä tyyppina sillä on tapana talloa kusi- ja paskaläjät ympäri karsinaa, mami tykkää!
Voisin arvioida taas vaihtelujen mukaan, että meillä kuluu viikossa 1-2 paalia purua, näin ollen kuukaudessa 4-8. eli purukulut 20-40 euron välillä.
Rehut
Meillä rehuna käytetään Racingin Prixiä. Molemmilla oli aiemmin ruokinnassa kaura, mutta sen tullessa sulamattomana läpi - päädyimme Prixiin, ehkä yhteen Suomen suosituimmasta täysrehusta. On varmasti ehkä myös edullisinta. Laadusta en sen kummemmin osaa sanoa, mutta hevosemme ovat pysyneet nykyisellä ruokinnallaan hyvässä lihassa ja voivat hyvin. Hinnat vaihtelevat hieman, mutta tarkistaessani Agrimarketin sivuila, on 25 kg:n säkillä hintaa verkkokaupassa 14,60 euroa. Suoraan liikkeestä taisi hinta olla jotain 13.50 euron paikkella. En kyllä muista täysin tarkalleen, joten mennään tuolla :)
Rehun ominaispaino on noin 650g / litra. Tällä hetkellä Karisma saa rehua 1l + 1l ja Vuse 1,3 l + 1,3l eli yhteenä päivässä kuluu 4,6 litraa rehua, eli pyöristettynä 3 kiloa. Jos hevoset ovat ns. lomalla esim. omistajan reissun vuoksi, pienennän väkirehun määrää hieman. Mutta tuolla vakituisella ruokinta-arviolla laskettuna 25:n kilon säkki kestää suurinpiirtein 8 vuorokautta. Eli säkkejä kuluu kuukaudessa vajaa 4. Jos lasken tuolla arviolla, tulee pelkän perusrehun kustannukseksi arviolta 50 euroa.
En nyt ihan tarkalleen tiedä menikö tää ihan oikein meikäläisen laskupäällä. Mutta tosiaan jos mietin tarkemmin, ramppaan agrissa vähän väliä säkkejä roudaamassa. :D
Prix on täysrehu, eli sen pitäisi kuulemma sisältää kaikki tarvittavat ainekset. Tuossa vielä tuoteseloste Suomen rehun sivuilta. Silti minulla on ollut käytössä lisäkivennäisenä Racingin Mineral Plus- kivennäis ja vitamiinirehu, jota annan pienen ripauksen aamuin illoin. Mineral plus-säkki kestää meillä niin pitkään, etten osaa arvioida sen kuluja kuukaudessa. Tuskin siinä isoissa euromäärissä per kuukausi muutenkaan pyörittäisiin, 20 kg:n säkki kun muistaakseni maksaa sen 25 euroa ja rapiat.
Lisäravinteet
Meillä vain Kaama suostuu nuolemaan suolakiveä. Eli noin 5 euron suolakivi kestää useita kuukausia. Erityisesti himalaja-suolakivestä Karisma tykkää, joten sellaista olen prinsessalle ostellut. Kusko taas sitten nirppanokkana saa suolansa rehujen seassa, merisuolan muodossa. Annos on 1-2 ruokalusikallista päivässä, riippuen ihan siitä, millainen treeni on ollut takana. Jos hevosilla ei ole ollut kesälaitumella suolakiveä, olen antanut myös Kaamalle merisuolaa rehujen seassa. Merisuola paketti kestää ihan mukavan ajan ja hintaa tällä on ehkä kamalat 60 centtiä ! :D Eli tuskin tästä sen isompia laskelmia tarttee tehhä !
Annan hevosille päivittäin loraukset ruokaöljyä lähinnä karvan kiillon ja kunnon ylläpitämiseksi ja lisäksi tuomaan lisäenergiaa. Öljy kuitenkin sisältää runsaasti energiaa, joten sitä ei suositella lihaville hevosille tai herkästi lihoville päivittäin annettavaksi, ainakaan isoina annoksina. Silloin tällöin pieni tujaus ei kuitenkaan pahaa tee kenellekkään - päinvastoin.
1 litran pullo kestää meillä noin viikon ajan. Pullo maksaa paikallisessa kaupassamme 2.25 euroa eli öljykustannusta tulee reilu 9 euroa / kuukausi.
Koska Kuskolla on takasissaan krooniset turvotukset ja sen vuoksi ollut aiemmin takasten jäykkyyttä, syötän hänelle säännöllisesti MSM-jauhetta. Tätä jauhetta voivat syödä myös mm. nivelrikosta tai nivelreumasta kärsivät ihmiset ja koiratkin. Tilaan jauheen Saksasta Makanalta , isommassa 5kilon erässä jolloin hinta tulee huomattavasti halvemmaksi, kuin että ostaisin sitä purkkitolkulla Suomessa. Kusko on syönyt jauhetta kohta 2 vuotta, enkä vaihtaisi pois. Muita lisäravinteita Vuse ei ole sitten vaivoihinsa tarvinnutkaan. Muistan selkeästi sen muutoksen hevosen liikkuvuuteen, kun aloitin MSM:n syöttämisen ja vaikutus alkoi 1-2 viikkoa aloituksen jälkeen.
Muistutan kuitenkin, että pelkkä jauhe ei tee sitä ihmettä hevosesi liikkuvuuteen - rinnalla täytyy kulkea säännöllinen ja johdonmukainen liikunta sekä sen lisäksi lihashuolto mm. venyttelyiden muodossa. Nämä ohjeet olen saanut ammattilaiselta.
5:n kilon MSM- toimitus kotiin on yhteensä 70 euroa. Tämä setti kestää meillä noin. 5kk. Elikkä kuukausihintaa tulee 14 euroa
Syötin Karismalle aiemmin lisäravinnetta nimeltään Stressless. Niihin aikoihin, kun Karisma jännitti ja vauhkosi älyttömästi, oli stresslessistä apua meille. Syötin sitä lähinnä kuureina kevät ja syyskiimoihin, jolloin tamma oli aika mahdoton tapaus. Onneks neiti on kasvanut pikkuhiljaa aikuisemmaksi, joten stressi-kuuritkin ovat jääneet pois :)
Herkut
Saan säännöllisesti lahjoituksena leipää ja näin syksyisin runsaasti omenoita sekä jonkin verran nostossa kärsineitä / huononpia porkkanoita. Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä, jotka ilahduttavat minua lahjoituksillaan ja minä puolestani tarjoan kyllä hevoskyytiä siitä hyvästä heille, jos vaan uskaltaavat ;)
Meille tulee tallille myös säännöllisesti porkkana-toimituksia. Niitä tarvitaan aina venyttelyssä motivaattoreina ja lisäksi vierailevat ratsastelijat saavat hellitellä poneja lenkin jälkeen. Nuo kermaperseet ovat vaan vähän jo tottuneet siihen ajatukseen, että aina lenkin jälkeen herkutellaan ;) Joka kerta. Lisäksi ne osaavat kyllä manipuloida minun lisäkseni myös Kimmoa, hörähtelemällä tarhasta kerjäävä ilma naamallaan, alahuuli lurpallaan. Eihän niitä noi olla lellimättä siinä tapauksessa !
Enkö edes yhden saisi ? |
Vesi ja sähkö
Hmh. Tätä en osaa laskea. Vettä kuluu ja paljon, mutta pyrin hyödyntämään mahdollisimman paljon sadevettä. Meillä on tallissa koneellinen ilmanpoisto, lämpöpuhallin ja radio. Ne vievät kai jonkin verran sähköä. Turhaan emme niistä laitteista yhtäkään kuitenkaan huudata.
Hoitotoimenpiteet
Aloitetaan kengityksestä. Meillä hevoset kengätään kesäisin 5-7 viikon välein. Ostan itse kengät valmiiksi. Basic ratsukenkä, kesämalli maksaa 10 e / heppa. Kengitys työnä maksaa minulle 35 e / heppa. Tämäkin aarre saatu ystävän kautta suhteilla. Elikkäs kesäkenkään lyöminen maksaa minulle 90 euroa yhteensä molemmilta. Sitä voisi äkkiseltään arvoida kengityskulujen tulevan joka toinen kuukausi.
Talvikenkä hokkeineen tulee maksamaan vähän enemmän. Mutta kengitysväli on huomattavasti pidempi keäsään verrattuna, eli 10-16 viikkoa, riippuen ihan kavion kasvusta. Pitäisi ihan kalenterista tarkistaa, miten meillä meni viime talvena kenkäämiset.
Muistaakseni hokkikenkä maksaa 3 e/kpl, elikkä kaikkiin jalkoihin monot maksavat yhteensä sen 12 euroa. ja hokit sitten päälle. Hokkeja kannattaa varata talveksi ihan paketillinen, sillä meillä ainakin hokkeja vaihdellaan hyvissä ajoin ennen kun kuluvat jengoiltaan pois. Lisäksi meidän ponit jotenkin rallitellessaan onnistuu pudottelemaan niitä jonkin verran.
Työn ollessa saman hintainen, tulee talvella kengitys maksamaan 94 euroa ja tosiaan päälle ne hokit sitten.
Raspautan hevosteni hampaat 2 x / vuosi. Karisman suu pitäisi kylläkin tarkistaa ehkä jatkossa 4 kk:n välein, niin nopeasti neidin suuhun kasvaa piikkejä ja muutenkin hampaisto on kuin kiviraunio ( raspaajan suusta tämä kuultu ) . Raspaajana toimii osaava ja kokenut kengittäjä, eli halvempi on kuin eläinlääkäri. Raspauksen hinnaksi tulee molemmilta poneilta yhteensä matkakuluineen reilut 40 euroa.
Myös madotukset on ollut tapana hoitaa 2 kertaa vuodessa. Matokuurit taisi maksaa jotain 70 euroa yhteensä, kun siihen sisältyy eläinlääkärin puhelinresepti-määräys. Madotan hevoset tuotteella nimeltä Equimax . Kuskolla on nuoruudessaan takana allergisia reaktioita mm. matolääkkeistä (Strongit B ) ja myös muistaakseni jostakin rokotteesta. Jotta vältyttäisiin "turhalta" lääkinnältä, olen hieman harkinnut tänä syksynä päätyväni madotuksen sijasta lanta-analyysiin, jossa siis tarkistetaan, onko niitä matoja ylipäätään. Tai sitten madotan tänä syksynä ja teen sitten sen lanta-analyysin vasta keväämmällä, talven aikana kun mato-riski taitaa olosuhteiden vuoksi olla pienempi (?)
Tässä tuleekin hyvä sauma infota teille se, että en rokota omia hevosiani - ainakaan toistaiseksi. Kusko on tosiaan yliherkkä monille aineille, mm. kylmäys-linimenteistä sen iho alkaa kuplia ja tosiaan nuoruudessaan sillä on allergisia reaktioita takanaan. Koska emme juurikaan seikkaile missään kisoissa tai muualla, en myöskään ole kokenut tarpeelliseksi ottaa riskiä rokotusten suhteen. Karisman tilannetta tulee arvioida tulevaisuudessa uudelleen, jos tamma joskus täältä jonnekin reissuun lähtee. Kusko tuskin tulee muita reissuja tekemään, kuin ehkä noita harrasteleirejä ja kesällä sinne mennessäni kysyin, onko hevosen rokottamattomuus este. Ei ollut. Kuitenkin koen ajoittain tässä asiassa huonoa omaatuntoa, koska haluaisin hoitaa hevoseni perusteellisesti. Ehkä tässä on sitten se minun kompastuskiveni hevosenomistajana.
Lisäksi on hyvä muistaa äkilliset ell-kulut hevosen sairastuessa. Lasku voi olla joskus päätähuimaavan suuri. Joskus myös oikein haastavissa lihasjumeissa tarvitaan hevoshierojan tai fysioterapeutin apua. Itse olen konsultoinut hierojaa kertaalleen saadakseni vinkkejä siihen, miten voin itse huoltaa hevoseni lihaksistoa viikottain. Mutta koska hieronta on niin kallista, en pysty säännöllisesti ammattilaiseen investoimaan. Koitan tehdä pieniä hierovia liikkeitä itsenäisesti, mutta turvallisuuden rajoissa.
Vakuutukset
Meidän hevosille on otettu perushenkivakuutus sekä vastuuvakuutus. Perushenkivakuutuskorvaa hevosen kuoleman tai katoamisen. Vakuutus korvaa myös, jos hevonen on sairastunut tai vahingoittunut tapaturmaisesti niin pahoin, että se on eläinlääkärin mukaan mukaan lopetettava.
Vastuuvakuutus korvaa taas hevosen ulkopuolisille aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja. Esim. auto-onnettomuudessa tapahtuneita vahinkoja.
En tarkalleen muista, paljonko nämä tuli tekemään vuodessa. Muistaakseni molemmilta poneilta se teki jotain 100 e / vuosi
Varusteet ja hoitoaineet
Varusteet kuluvat ajan myötä sekä hevosen rakenne saattaa muuttua. Yleisemmin kuluvia tuotteita meillä ovat, riimut, satulahuovat sekä tietyt hoitoaineet. Hoitoaineista karvankiilloke&selvitysaine, arnica-linimentti (käytän hieronnassa) ja kesäisin ötökkäkarkotteet. Myös helosania ja tervalaastari-suihketta kuluu paljon, etenkin kesäisin. Hoitoainehyllystä löytyy myös mm. kylmäysaineita, kaviorasvaa ja pesuaineita. Lisäksi ensiapukaapissa on aina valmiina mm- sidetarvikkeita, pika kylmäpakkauksia sekä parafiiniöljy.
Viimeisimmät verustehankinnat : Eskadronin & Schockemöhlen huovat (käytettynä) ja Horzen perusriimu |
Hevosen rakenteen muuttuessa sekä ehkä lajin muuttuessa saatetaan tarvita uusi satula, jolloin saattaa kulua isokin tukku rahaa sen investointiin.
Ai niin, meinasin unohtaa : Meidän tallin päätähuimaavat tulot ! *naurahtaa ivallisesti*
Kävijöiden käynneistä riippuen, Kusko on tähän mennessä vähentänyt kuluistaan tekemällä tunteja 20-60 euron edestä kuukaudessa. Halukkaita tuntuisi välillä olevan enemmänkin, mutta olen toistaiseksi pidättäytynyt muutamassa vakituisessa kävijässä. Kuitenkin itseni jäädessä pian pois hevosen selästä ja kentän valmistuessa, olen ajatellut että voisin ottaa silloin tällöin muitakin kävijöitä. Varsinkin, kun en voi täysin nojata siihen, että vakituiset kävijät ehtivät aina tulemaan. Ja hevosten on jokatapauksessa liikuttava. Olenkin ajatellut pitäväni sen linjan, että se pääsee, joka ehtii varata ajan :) Mutta tähän mennessä lähes poikkeuksetta jokaiselle on aika löytynyt. Mutta toki minun on pidettävä kalenterissa tilaa myös sellaisille ratsastajille, jotka osaavat tehdä hepojen kanssa muutakin kuin maastoilla.
Yhteenveto:
Ajattelin laskeskella yhteistuloksen tämän kuukauden perusteella, mitä kuluja on yhteensä tullut. Lasken hinnat korkeammalla tasolla, sillä kulutus on ollut viime aikoina kovaa mm. heinien ja purujen suhteen.
Heinät 83 e
Purut 40 e
Rehut 50 e
Öljy 9 e
Kuskon MSM 14e
Porkkanasäkki 11 e
kengitys 90e
Hampaiden raspaus 40 e
Horze riimu tarjouksesta 9 e
Tallilainan lyhennys 250 e
yhteensä 596 euroa
Tuossa tuo nyt on, meniköhän edes sinne päinkään :D Mun pää on niin pyörällä tuosta miettimisestä, että jos tosiaan näettä jotain, mihin haluatte tarkennusta : Kysykää ihmeessä, vastaan oikein mielelläni !
<3 Henna
Pelotti alkaa lukea tätä, mutta ei se niin paljoa onneksi sitten ollutkaan! Mä tiedän meidän lukeman suht lailla myös ja samalla satasluvulla alkaapi sekin :P
VastaaPoista:DDD mulla oli itselläkin suurinpiirtein oikeanlaiset aavistukset lopputuloksesta :D Mutta tosiaan, jotkut kuukaudet ovat vähän "halvempia" ja toiset kalliimpia, riippuu tosiaan paljon siitä, tuleeko noita hoitokuluja ynnä muita :) mulla melkein joka kuukausi kesäaikaan on noita kenkäämiskuluja muunmuassa :)
PoistaJoo arvelinkin jo illalla mielessäni että summa on varmaan reilu viissataa, lähemmäks kuus sataahaan tuo on :) Mutta kyllä se näkyy hevosten hyvinvoinnissa että niihin panostetaan paljon. Erinomaista työtä typy ja kiva kun tulee näin perusteellisesti nämä postaukset :)
VastaaPoistaKiitos rakkaani :) Se on hyvä että lukijat, mukaan lukien sinä - jaksatte lukea nää postaukset loppuun asti :DD
PoistaHohhoh, toista se "maalla" on:D Hoitoheposeni tallipaikka maksaa jo yli 700e (tosin sisältää kauran ja heinän).. Ens vuonna hintaan tulee 150e lisää.. :D Nyt riesana myös ne kuuluisat äkilliset ell kulut; jänteen ultraus, röntgenkuvat ja PRP-hoito:D Oh god. :D
VastaaPoistaHUi kauheeta! On kyllä järkyt kulut sielläpäin :O Noh, sellasta se on täyshoitotallilla, jossa siis ilmeisesti kaikki mahdolliset herkut mukana paketissa ? Maksatko kaiken itse vai avustaako joku harrastustasi ? :)
PoistaAuts, noi ell kulut on sitten jotain niin älykallista :// toivottavasti heppasi paranee hoidoilla :)
Oon monesti miettiny että meidän perhe olis aika miljönääri ilman noita hevosotuksia ja elukoita ylipäätänsä. Tosin ei noita ilman kykene elämää ;) Olis kurjaa kun ei joutuis aamulla heräämään 6 lappamaan paskaa. Ei tuo summa kyllä sinällää kauhee iso ollu ku ootin jo jotain paljon suurempaa! Jos tonni hurahtais joka kk niin itkisin varmaan kuivia kyyneleitä kun rahaa olis enää mihinkää ;)
VastaaPoistaMSM on meilläki pienemmän tamman 'elotimantti'. Sillä on krooniset nestepallurat takajaloissa ja herkästi viileestä ja vähän kaikesta, pelkästä seisomisesta jumivat lihakset. Se vaatii aina väh. 20min alku- ja loppukäyntejä vertyäkseen mutta MSM ja säännöllisen liikunnan kanssa tamman nestepallot ja lihasongelmat on aina paremmassa olotilassa. Ihan ihme aine ja loistava sellanen!
Onko siulla muuten koskaan käyny hierojaa/akupunktio hoitajaa tmv hevosilla? Mää oon vakavasti harkinnu ees kerra tilaavani ja kattovani onko noilla mite paljo jumeja, ei sitä iha jokaviikkoseks/kk tavaks voi ottaa kun menee se 100€ rahaa kahen hepan hoitoihin. Mut aina voi kokeilla ;)
Ja porkkana auto on paras! Meidän tammat on aina ihan täpinöissään kun paku lähtee pihasta ja jättää pari oranssia pussukkaa tallin lattialle ;)
Joskus tuo lasku on kyllä suurempi, kun esim. joinakin kuukausina tulee noita isompia toimenpiteitä tai sitten pitää esim. kerralla hakea isompia eriä puruja / heiniä ja maksaa ne sitten kerralla.
PoistaSe on iso lohkaisu yhden ihmisen tilistä. En vaan muistanut tuossa tarkentaa sitä, että maksan kaikki kulut siis ihan yksinäni, eli mieheni ei osallistu kulujen maksuun. Sen vuoksi etten halua hänen maksavan sillä olen ne hevoset itse hankkinut ja olen valmis ne kulutkin silloin maksamaan kaikki itse :) se on iso pala pois kuukausituloista :) mutta niin kuin sanoitkin, en itsekään kykenis ilman noita elämään :DDD
Juu, meillä Kanssa Vusella on nestettä takasissa ja jäykistyy tosi herkästi :) Mutta MSM ja säännöllinen liikuta on pitänyt ukkelin ees suht. hyvässä iskussa :)
Meillä kävin hieroja muistaakseni viime kevättalvella käymässä hevoset läpi, tarkisti yleistilanteen lihaksissa, hieroi / venytteli läpi ja antoi minulle ohjeita. Niillä ohjeilla olenkin sitten itse hieroskellut poneja likimain säännöllisesti, venyttelen useita kertoja viikossa.
Ihan hitsin hyviä porkkanoita tuli taas pari päivää sitten, itsekin tulee niitä mussuteltua välillä hih! ;)
No nih, sieltä tuli ihan kunnon selvitys aiheeseen! Paljon se ottaa, mutta paljon myös antaa!:) Tuota rokotus juttu mietin tuossa, että ei miusta ainakaan oo mitään huonoa hevosenomistajuutta jos ei rokota, kun ei oo varsinaista tarvetta!?!Miks pitäs piikitellä turhaan, varsinkin kun on vielä Vusen kohdalla hyvin eksoottista, kun ei aina tiedä mistä sitten saapi reaktioita!?!
VastaaPoistaNyt pitäisi kutsua kaikki ne, jotka harkitsevat hevosen hankintaa niin lukemaan tätä postausta ja miettimään sitten, että mitä kaikkea se hevosenomistajuus tässä mielessä on!:) Vaikka noilla valinnoilla ja hevosen tarpeella on varmasti suuri merkitys kulujen suhteen ja sillä myös, että jos polle on vuokralla tai omassa tallissa. Hienosti muuten eroteltu nuo kulut eri alueittain ja avattu kyseistä asiaa! Kaikki harrastukset maksaa, toiset enempi toiset vähempi... Useinhan harrastukset ovat elämäntapa tavalla tai toisella...;D
-Anne-
Nimeommaan, en koe suurta tarvetta lähteä leikkimään Kuskon hyvinvoinnilla, sitä kun ei koskaan tiedä, mitä niistä mömmöistä voisi tulla :/ Karisman tilannehan on sitten toisenlainen, sen voisi hyvinkin rokottaa, mutta en ole sitten päätynyt vielä siihen tilanteeseen jostain syystä - saamattomuutta ehkäpä (?) Mutta hyvinhän nuo pärjäävät ilmankin, en kyllä rokota itseänikään vapaaehtoisesti :DDDDD
PoistaKiva että sait tyydyttävän vastauksen ;) Niinpä, jokainen toki taplaa tyylillään ja hevonenkin omassa olemuksessaan ratkaisee, miten vaativa se on. Mutta yksi on varma : Rahaa siihen kuluu, oli se millainen tahansa :D
Ihana postaus, kiitos! :) Tosi mielenkiintosta, enpä tullu ees aatelleeks mihin kaikkeen tuotaa rahaa nuissa karvakorvissa menee.
VastaaPoistaOleppas hyvä, tosi kiva kun tykkäsit! :))
PoistaUteliaisuudesta kysyisin, että mistä vakuutusfirmasta olet ottanut hevosten vakuutuksen? Monilla, joista itse olen kysellyt on ollut ikäehto.
VastaaPoistaMulla tais olla kuule ne vakuutukset tapiolasta. jos en nyt siis ihan horise hirveesti ? Mun mielestä siellä oli se ikäraja 16v eli sain Vusellekin tuon vakuutuksen silloin. Mutta hei, voin kysästä Kimmolta miten se asia menikään, hän muistaa paremmin sen asian - niin kun nämä tämmöset "paperi-sota-asiat" yleensäkkin :)
PoistaMeillä on myös tammalla vakuutus Tapiolasta. Ja se maksaa himpun alle 50€ nassu (kun meillä vaan henkivakuutus hevosen arvosta ja vastuuvakuutus).
Poistasulla no siis ne samat vakuutukset, mitä meillä on :) ja tapiolasta ovat, varmistin kimmolta vielä :DDD
PoistaOlipas mielenkiintosta luettavaa tosiaan. Joskus ollaan itekin laskettu, paljonko menee yhteen koiraan ja kahteen kissaan rahaa kuukaudessa, taitaa niihinkin ainakin satanen kuussa upota. Muakin kiinnostais tuo teidän vakuutusyhtiö, tuntuu että koiran vakuutus on meillä niin kallis? Vaikka alennustakin ollaan saatu... Rahan lisäks elukoihin menee tietysti sitä aikaa, mutta niinhän se on kun kirjottelit, että mihinkäs parempaankaan sitä vois käyttää :)
VastaaPoistaNo aivan, kyllä' minä mielummin elän niukemmin itse ja kuljen samoissa rytkyissä, kun että tinkisin lemmikeistäni tai jopa luopuisin niistä. Onne niin mahottoman rakkaita kaikki, koirat, kissat ja kaakkimukset <3
PoistaMeillä tosiaan tais olla vakuutukset Tapiolasta, mutta en tosiaan nyt ihan varmaksi uskalla tätä vannoa :) voin tarkistaa asian vielä Kimmolta ja ilmoitella sulle sekä Sarille asiasta :)
Ja mitä muuten tulee koirien vakuutuksiin, ne ihan oikeasti on huomattavasti kalliimpia kuin mitä puskaheppojen on. Meidän Aavan (lapinkoiranarttu) vakuutus maksoi päälle huntin vuodessa, vaikka ei ollut edes kovin kattava.
PoistaMeilläkin on tapiolasta, voikohan sitten vaan koiran vakuutukset olla suuremmat? Aiemmin oli 200e, nyt ollaan saatu laskettua se 150e. Kuuluu eläinvakuutus (kuolema tms), eläinlääkärikulut (omavastuu kuitenkin aika iso) ja vastuuvakuutus. Ollaan mietitty, että pitäiskö luopua koiran vakuutuksesta kokonaan, mutta toisaalta taas ei tiedä uskaltaako!
VastaaPoistaNiin, mulla ei oo tuota eläinlääkäri-kuluja korvaavaa vakuutusta, ainoastaan traumaattisen kuoleman / katoamisen korvaava vakuutus sekä se vastuuhommeli :) koirien juttuihin en ossaa sen enempää sannoo, kun en oo erikseen vakuuttanut meidän piskejä, jotain niihin liittyvää tais liittyä kotivakuutukseen, jos en nyt ihan väärin muista :D
PoistaTämä oli mielenkiintoinen laskelma.
VastaaPoistaIso summahan tuo liki 600€ on. Täällä pääkaupunkiseudulla, hyvästä tallipaikasta saa maksaa helposti 600-700€. Eikä siihen kuulu mitään, ns. "lentäviä" kuluja, kuten kengitys tai raspaus. Niin ja tietysti kyse vain yhden hevosen tallipaikasta.
ne pääkaupunkiseudun summat on ihan mahottoman isoja :S hullun kallista on hepan pitäminen siellä täyshoitotallilla, huih! Mulle tuo 600 euroa on tosiaan iso summan, kun maksan sen muitten laskujen, talo-lainanlyhennysten ynnä muiden lisäksi täysin yksin omasta pussistani :) mutta tosiaan, on pieni summa kahdesta hevosesta verrattuna etelä-suomen tallien paikkoihin verrattuna :)
PoistaTää oli hyvä ! Täällä pääkaupunkiseudulla kustannukset tosiaan ihan hirmuiset, meilläkin nousee tammikuussa tallivuokra 820 euroon ja asutaan sentään ratsastuskoululla jossa yksityiset pääsee maneesiin hallikaudella tosi huonoihin aikoihin (ap / illalla klo 20 tai 21 jälkeen)... + siihen vielä kaikki muut kulut päälle. Ei oo halpaa huvia... Aina välillä just mietin että ai että olis ihanaa kun olis oma talli... :'---) Onko teidän talli niinku kahdelle hevoselle vai onko siinä tilaa useemmallekin? :)
VastaaPoistaHui mahoton paikka, no ei oo teidänkään elämä Nuutin kanssa mitenkään ilmaista :D Tuohon kun lisätään siis vielä kaikki kengitykset ynnä muut hoitokulut ja siehän vielä taida valmentautuakin ? mahoton paikka, ei oo isot meidän kulut teihin verrattuna :D
PoistaMeillä on siis kesällä 2010 rakennettu pieni talli, jossa olisi karsinapaikat 3:lle hevoselle, mutta toistaiseks yksi niistä toimittaa heinä / puru-tilan virkaa :) eikä siihen ole sen vuoksi tehty ovia tms. Kauheesti olen unelmoinut parista lampaasta ja kanoista, mutta saas nähdä mitä tässä vielä keksitään.
Tallin yhteydessä on meillä sitten vielä erillinen varasto, jossa isäntä pitää omaa moottorikelkkaansa ynnä muuta roipetta :) Meille on toistaiseksi riittänyt hyvin elämä kahden hepan kanssa, vielä kun koitan aktiivisesti niitten kanssa touhuilla, niin hyvin saa ajan ja rahat kyllä kulumaan niihin :) Minulta on tässä matkan varrella kyselty tallipaikkaa hevoselle, mutten ole vielä täysin innostunut vuokralaisen ottamisesta, kun kuitenkaan tarhat ja laitsat eivät ole mitään älyttömän suuria, eikä puitteet mitkään superhyvät :)
Mutta eihä sitä koskaan tiedä, varsinkin jos piakkoin saadaan kenttä valmiiksi ja ehkä ensi vuonna remontoidaan tuon tarhan pohja niin eipä sitä koskaan tiedä, tuleeko kolmatta karsinaa ja että mikä elukka siellä sitten asustaa :DD
Mutta kaikkeen tähän liittyen mieheni aina sanoo : " Varsohan nyt sinä ensiksi, niin katotaan asiaa sitten vähän myöhemmin " :DDDDDDD
Miten tuolta(?) saa tilattua tuota MSM:ää? Kielitaidoton kun on :D Jos vaan jaksat antaa vinkkejä tai neuvoja niin olen enemmän kuin kiitollinen :)
VastaaPoistakun menet makanan sivuille, voit vaihtaa kielen sivuston ylä-osasta englanniksi, se auttaa minua jonkin verran, itsekään kun en tajua hölkäsen pöläystä saksasta :D
PoistaSitten löydät vasemmasta sivupalkista kohdan, missä lukee MSM painat sitä ja voit shoppailla ostoskärryn kuvasta tuotteita. Tietääkseni ostelun jälkeen, jatkaessasi sinulta kysytään tiedot yms. En muista tarkalleen, kun olen tilannut muutamia kertoja makanalta, enkä siksi muista ihan ulkoa :)
Minulla kyllä lähestyy tilaus tässä piakkoin niin voisin yrittää muistaa otta ylös reitin, mitä kautta tilauksen tein :)
Mielenkiintoinen postaus ja tosiaan näköjään paljon halvemmalla pääsee kun on oma talli pihassa! Meillä on pelkkä tallivuokra jo 600e/kk, sitten päälle rehut, kengitykset, madotukset, rokotukset, klippaukset, hieronnat, raspaukset, varusteet, kisat ja niin edelleen... Helposti menee jo tonni kuussa, ei ole halpaa hupia ei :S
VastaaPoistaNo niin mie oon kans arvellu, että sulla palaa rahhaa aikas mukavasti siellä päin suomee :DD Ja kun tosiaan vielä sulla on noita ell-kuluja, hierontoja, valmennuksia, kisoja ynnä muita - huh huh. Ei olis mulla todellakaan varaa tällä pienehköllä hoitajan palkalla :)
Poista