Kenttäilyä pitkästä aikaa!

Tosiaan, yöviikko loppui eilen aamusella ja vaikka ounastelin, etten jaksaisi nousta tarpeeksi ajoissa aiemmin suunnitelluihin kenttä-treeneihin - olin väärässä.  Heräsin jo kahden aikaan iltapäivästä ja olo oli aivan toisenlainen, kuin edellisenä iltana töissä oli ollut.  Olin virkeä ja tarmoa täynnä,  vaikkei fiilistä voi kuitenkaan verrata siihen oloon, millainen se oli ennen raskautta. Mutta nyt kuitenkin tunnelma kropassa oli tilanteeseen nähden yllättävän tomera. Joten suunnitelma treeneistä naapurin kentällä onnistui!

Olin jo ajatellut alustavasti, että talutan tamman maastakäsin kentälle, sillä usein juuri sillä matkalla neidillä on ollut tapana saada yhdestä, jos toisestakin ärsykkeestä sellaisia pikku kohtauksia. Yleensä olen kestänyt kaikki hevostemme kutkeet hyvin, mutta tässä tilassa on typerää ottaa turhia riskejä, joten ajattelin ensiksi ottavani varman päälle ja talutella ponin kentälle. Matkan varrella kentälle kuitenkin on kamalasti kaikkea pelottavaa nähtävää ;)

Pihassa ajattelin kuitenkin nousta selkään ja kokeilla, miten menomatka sujuu. Tamma kun on viime aikoina käyttäytynyt erinomaisesti.  Ja niin kävi nytkin.  Neiti olikin hyvin määrätietoisesti etenevä ja eikä sitä tarvinnut juurikaan hoputtaa tai patistaa etenemään "kummitusten" ohi. Eikä se pahemin niitä kyttäillytkään.  Kertaalleen se kummaksui kentän luona asustelevaa naapurin hevosta, joka tuli suhteellisen yllättäen aidan viereen meitä tervehtimään.  Karisman pysähtyessä ja hieman ihmetellessä tätä vähän harvemmin tavattavaa tuttavuutta, jatkoi Kusko ja Jenna loppumatkan edeltä kentälle.  Matkaa ei ollut kuin ehkä parisen sataa metriä.

Kusko on lähes aina ollut kentällä vähän laiska lussukka. Sitä on saanut useinkin patistella etenemään reippaammin,  ja laukka on juuri ja juuri saatu nostettua.  Kesällähän Kusko toimi todella kivasti seuramme majan kentällä, ja niin toimi herra nytkin.  Kentän pohja oli parempi ratsastaa, joten se näkyi myös hevosessa. Tässä vähän kuvia Kuskosta ja Jennasta.

Karisma oli taas tuttuun tapaansa hyvinkin pirteällä tuulella. Se on muutenkin viime aikoina ollut todella innokas lenkkeilijä, aina on portilla korvat hörössä odottamassa, jos vaikka mamma veisi lenkille. Lenkillä se on halukas etenemään ja todella virkeä.  Laukkamäkien alla se oikein puhisee ja välillä tanssahtelee odottaen lupaa ottaa pienet laukat.  Sen verran olen uskaltanut tutuissa mäissä  kevyesti päästellä.   Se ei juurikaan nykyään jumittele, eikä edes yksin lenkkeillessään hölmöile.  Ennen kun pystyynhyppimiset, kotiinpäin ryöstämiset ja olemattomien kummitusten näkemiset olivat meille lähestulkoon arkipäivää, oli sitten kaveri messissä tai ei.  Vaikkei se edelleenkään mikään maailman maastovarmin kaveri ehkä olekaan (jos siis esim. lähdetään tutummilta reiteiltä pois )  on kehitys hienoa ja ehkä juuri tämän osa-alueen kehityksestä olen onnellisin.  Se tuntuu muutenkin olevan elämäänsä tyytyväinen, hellyydenkipeä ja tasapainoinen tamma nykyään. Se myös hörisee enemmän,  mikä on kuin musikkiia korvilleni.  Se oli niin pitkään "mykkä".

Kentällä olemme siis käyneet viimeksi kesäkuussa.  Sen jälkeen laukkailut ympyröillä on olleet hyvin vähäisiä. Voisi jopa sanoa, ettei juurikaan olla tätä osa-aluetta treenailtu, kesä on ollut niin älyttömän kostea joten pellot ovat liukkaat ja  rallitellessa menevät helposti "muussiksi".  Molempien syiden vuoksi ollaan säästelty. En halua pilata peltoja, saati sitten kaatua liukastellessa.  Nyt siis oli kiva päästä pitkästä aikaa kokeilemaan taas laukkailua pitävämmällä alustalla.

Laukka on ehdottomasti heikoin askellaji niin Karismalle, kuin minullekin. Etenkin laukkailujen ollessa nyt vähemmällä, tammuska kuumuu laukassa, se  kun pitää laukasta niin kovasti ja siksi välillä innostuessa nostot menevät aikamoiseksi räpellykseksi.  Mutta mitäpä muutakaan ex-ravurilta voi odottaa, jolla selässään myös hetkittäin hyvinkin hakusessa oleva ratasastaja ?   Varsinkin pitkän tauon jälkeen sekä hevonen, että ratsastaja oli aikamoisen hukassa - etenkin ratsastaja. Kuitenkin loppuun saatiin jo vähän jotain tuntumaa ja ponikin hieman keskittymään. 

ööö?

Laukka on ollut aina minun heikoin askellajini ratsastaa.  Nostoissa käteni nousevat ylös ja muutekin kökötän ihmeellisesti siellä selässä. Jotenkin huomaan "jäkittäväni" ja käsieni olevan ihme asennoissa.   Eikä intopinkeenä räpeltävä ja porhaltava hevonen helpota yhtään asiaa.  Maastossa tätä ongelmaa ei ole, sillä hevonen nostaa laukat vaikka paikoiltaan pelkällä lonkkaluun millinverran siirtämisellä.  Jokin klikki tuossa kenttälaukassa meillä on ja se vaatii treeniä  -  ja paljon.  Onneksi tiedostan omat virheeni enemmän kuin hyvin, ja tästä pyritään parantamaan.   Kentällä oli niin kiva mennä, että oman kentän ollessa vielä kesken on lainattava naapurilta harjoitus-aluetta.  Uskon, että jos vaan pääsemme säännöllisemmin tätä osa-aluetta harjoittelemaan, päästään taas rutinoitumaan enemmän.   Kyllä sieltä kuitenkin joku edes kohtuu hyvä pätkä saatiin. Siihe oli sitten parempi lopettaakkin :)

Ravissa neiti-näpsä toimi oikein kivasti,   hieman energia-latingissaan se painui ajoittain hyvinkin alas, mutta kulki välillä hienossakin ryhdissä  Pääasia, että hevonen selkeästi polki takapäällään melkein koko ajan kunnolla ja pyrki parhaansa mukaan kantamaan itseään ja käyttämään enemmän selkäänsä.   Myös käynnissä se kulki hyvinkin vaivattomasti, eikä tarvinnut hyvinkään kovaa työstämistä kulkeakseen ryhdikkäästi. Yleensä kun käynnissä erityisesti se on koittanut haahuilla ja olla keskittymättä sen enempää.

Hei haloo, missä jalka ? ;)

Tässäpä oli eilisen tunnelmat !  Kello alkaa olla 1 yöllä ja mun pitäis kömpiä unille, jotta jaksan huomenna hoitaa aamulla heposet ennen sosiaalista elämääni kaupunki-olosuhteissa.  Tämä "muaseuvun-Martta" lähteep huomenna kaapunkiin ! ;)  Palataanhan pian taas,  koitan saada talouslaskelma-postauksen mahdollisimman pian valmiiksi !

<3 Henna