Yksi annos angstaamista, olkaa hyvä!

Tiedän, Joulu alkaa olla ovella ja nyt jo tässä vaiheessa ihmismielen pitäisi rauhoittua ja keskittyä Joulun olennaisiin asioihin, jättää kiire taakse ja hiljentyä viettämään rakkauden juhlaa. Ja ennen kaikkea pitää lämmin ja hellä tunne sisällään.

Pyydän jo etukäteen anteeksi suhteellisen sekavaa postaustani,   tunteeni ovat tällä hetkellä niin ristiriitaiset, ettei tekstikään varmasti mitään tasapainoista ole :D

Olin jossain vaiheessa päättänyt, etten ala avautumaan tällaisista asioista sen enempää, mutta  järki tuli päähäni ja muistin, että juuri tällaisten fiiliksien vuoksi blogin pari viikkoa sitten perustin. Haluan kirjoittaa juuri niistä tunteista jotka ovat päällä sillä hetkellä. Ja siksi uskallan kirjoittaa tämän postauksen, koska jouluun on kuitenkin vielä pari yötä, eikä muuta nyt päässäni tällä hetkellä pyöri.

Olen yleensä hyvin positiivisella asenteella varustettu henkilö,  ja postauksiakin tulee kirjoitettua hyvällä, iloisella fiiliksellä, mutta tänään on toisenlainen meininki pääkopassa.   En missään nimessä ole vihainen, en stressaantunut, tai muutenkaan kireä.  Mieleni on vain hitusen alakuloinen ja mietteliäs.  Mutta uskon, kun tämän olen saanut vuodatettua, oloni on jo paljon parempi - itseasiassa on jo nyt, kun olen tässä hetkisen naputellut :D

Taakse jäänyt syksy tuntui mukavalta ajalta, vaikka rankkaa se ajoittain olikin henkisesti.   Kaiken fyysisen työn ja ahkeroinnin lisäksi  tein henkisellä puolella kovasti töitä, enkä vain itseni vuoksi.   Se kulutti paljon, mutta jotenkin siitä tuli minulle äärimmäisen tärkeää, enkä voinut irrottautua, vaikka olisin ehkä joskus halunnutkin.   Ystävänikin huomasivat asian, ja  kehoittivat hellittämään hieman.  Osa ystävistäni oli, ja on ollut minusta jopa vähän huolissaankin.

Minua vaivaa tällä hetkellä suuresti tunne, että jotain on jäänyt kesken. Se tässä harmittaa eniten, enkä tänään siksi osannut rauhoittua, enkä oikein saanut nukutuksikaan, vaikka niin pitäisi näin yövuoroviikolla tehdä! Tuntuu, että niin monia hyviä asioita jäi sanomatta ihmisille, ja monta asiaa jäi selittämättä ja selvittämättä.    Vihaan keskenjätettyjä asioita yli kaiken.  Virheitä on tullut tehtyä, sanottua sanoja, jotka olisi pitänyt jättää sanomatta ja toisaalta paljon olisi pitänyt sanoa, hiton monimutkaista!  :D Kadun paljon asioita ja haluaisin korjata ne.  Joskus ei vaan yritys riitä, aina ei voi voittaa. Eikä ihminen voi yksin taistella tällaisia asioita vastaan-   joskus aito välittäminen ja rakkaus on säälittävän naiivia.  

Okei, en halua uskoa itsekään tuohon edelliseen lauseeseen.  Haluan oikeasti välittää ja rakastaa, olla lähellä.    Tein vaan sen minulle klassisen virheen, että välitin liikaa. Mutta kaikkien ei tarvitse olla luotuja toisilleen, kaikkien kanssa ei löydy yhteyttä, niin mitäpä tuota sen enempää märehtimään.  Täytyy vaan jatkaa eteenpäin ja katsoa kohti tulevaa.    Jos jollakin on myynnissä himpun verran tunteettomuutta,   laita hintapyyntöä tulemaan, niin tehdään kaupat! :D 

Oikeasti, ei tässä voi muuta ku laittaa kättä ristiin, huokasta ylöspäin, ja toivoa, että elämässäni tapahtuneitten asioitten oli tarkoitus näin mennä. Ja rukoilla, että asiat tosiaan menisivätkin niin, kuin on tarkoitettu.  Joskus kohtalo voi olla raaka, mutta jossain vaiheessa huomaa, että niin asioitten pitikin mennä.   Miksi siis suremaan sen enempää, kun asiat ovat ennalta valmistettu ?


En ole oikeasti ihminen, joka jatkuvasti vatvoo  ja märehtii asioita.  Olen yleesä ihminen, joka tykkää hullutella ja heittäytyä, olla vapaa ja rento.  Mutta joskus tulee aikoja, kun on hyvä mennä itseensä ja miettiä asioita hiukan syvällisemmin.   Jos hosuu ja säheltää tunteiden verkossa, ilman sen suurempaa ajattelua,   tulee haavereita.   Mutta asioitten korjaaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.  Anteeksipyyntö ja  tunne-elämän ensiapupakkaus ei maksa mitään.

 <3 Henna