Esittely elukoista tehty ja pieni miete tsemppaamisesta ja rohkaisusta !

Noniin! Sain aikaiseksi tehtyä  esittelyn lemmikeistäni, jotka pyörittävät tätä sirkusta päivästä toiseen!  Toivottavasti siellä ei ole hirmuisesti kirjoitusvirheitä, koska minulla on hyvin omintakeinen naputtelu-tyyli ja näin ollen aina niitä kirjoitusvirheitä tuppaa tulemaan :D  

Tänään oli kyllä kiva päivä, vaikkakin ratsastuskeli ei ollut mikään loistavin.  Kävimme Tusen vuokraajan kanssa lenkillä,  joka olosuhteiden vuoksi jäi lähinnä köpsyttelyksi:  Talvi & Tilsat ovat taas saapuneet! <3   Ajoittain meno oli aikamoista kompurointia, ja hevotkin tuntuivat varovan askeltamistaan jonkin verran.   Mutta totesimme molemmat, että rauhallinen meno on myös mukavaa,   ihailimmekin kaunista kuutamoa ja puhuimme taas tuttuun tapaamme henkeviä. 

Sori, laittelen tässä viime kevättalvelta otettuja kuvia, kun olen yövuoroissa, enkä siten ehtinyt kuvaamaan valoisan aikaan.  Nukun yleensä klo 8:30- 16 välisen ajan yövuoroviikon aikana.

Meidän kaikilla lemmikeillä on todella hyvät välit keskenään,  Olga ja Iida usein syövät karsinassa ruokailevan Kuskon jalkojen juuressa ukon suusta putoavia rehunappuloita :D   Myös kissat viihtyvät tallilla ja tarhassa, Esko mm. tykkää oleilla ulkona pyöröpaalin päällä ja välillä sen sisälläkin :D, ja etenkin lepäilevän Kuskon leukojen alla turvassa :D   Karismalla herää usein voimakas hoivavietti kissoja ja koiria kohtaan, jolloin tammuska hellästi höpläilee ja tuuppii turvallaan,  mikään ei ole niin hellyyttävännäköistä kuin tuo.  Karisma rakastaa myös lapsia yli kaiken, aina kun meillä vierailee lapsi, neiti seuraa sitä katseellaan herkeämättä ja lapsen tullessa lähelle, aloittaa tuon höpläilyn ja hoivaamisen.   Aina tammaa rapsutellessa, sillä on pakollinen tarve hoitaa takaisin tai alkaa höpläillä jotain muuta lähellä olevaa. Monesti meillä onkin tarhassa ollessa sellainen "kolmio", jossa minä rapsutan Karismaa, Karisma Kuskoa, ja Kusko minua :D Välillä tuo liian innokas kirputtaminen käy emännän nahkaan vähän kipakammin :D

Mutta nyt päästääkin tähän päivän mietteeseen:  Totesin tuossa mielessäni,  miksi toiselle ihmiselle tunnustuksen, rohkaisun, tsempin ja hyvän palautteen antaminen on meille niin vaikeaa?   Ja se hellyys, miksi sen osoittaminen joskun tuntuu jopa pelottavalta?  Olen aina pyrkinyt olemaan rakkautta ympärilleni tulviva ihminen, vaikkakin ollut joskus varauksellinen ja jopa epäluuloinen,  mutta aika on opettanut minua olemaan rohkeasti lämmin ja aito ihminen, ja vaikka turpaan välillä tuleekin, aina noustaa ylös ja jatketaa siitä, mihin jäätiin. Silti kärsin edelleen jonkin verran ennakkoluulosta.  Itse kuitenkin pyrin nykyään siihen, että jos minulla on mahdollisuus antaa ihmiselle hyvää palautetta tai vaikka halata rohkaisuna tai muuten vaan, teen sen.  Tietysti aina tunnustelen pohjaa ja toimin ihmiselle yksilöllisesti, joillekin halaus tai  rohkaisu antaa elinvoimaa kuukausiksi, toisia se saattaa ärsyttää tai vaivaannuttaa mieltä ja tehdä olon kiusalliseksi.   Hoitotyössä ihmisten parissa on oppinut vielä entisestää syventämään tätä ihmisten mielen "tutkaamista",  ja pakkohan se on, me ihmiset olemme niin erilaisia ja nyt pyöritään niin arkaluontoisten asioiden äärellä., ettei siinä passoo sohia ja hosua :DD

Mutta muistetaan me ihmiset rohkeasti tukea ja tsempata toinen toisiamme,  itse ainakin ammennan palautteesta voimaa taas jatkaa sekä työssä ihmisten parissa,  sekä  arjessa hevosten ja pienen maalaiskotimme kanssa.  

Nyt on pakko hilata persaus autoon ja hilipastava töihin!   Ollaan yhteyksissä!

<3 Henna