lauantai 31. joulukuuta 2011

10 muistettavinta hetkeä kuluneelta vuodelta- haaste

Jej!  Sain ensimmäisen blogi-haasteeni!  Kiitoksia kovasti Kaktulle haasteesta! :) 

Idea on se, että listataan 10 parhainta, hauskinta, ihaninta, kamalinta, mutta mieleenjääneimpiä tapahtumia vuodelta 2011, ja toiveita, odotuksia tai miksei lupauksia vuodelle 2012. Sitten haastetaan vähintään 3 henkilöä tekemään sama, mutta toki muutkin saavat tämän halutessaan tehdä. Haastan: Annen, Sadun ja  Tiinan


Vuoteni on ollut todella vaihteleva,  siihen on sisältynyt reippaasti ylä-  ja alamäkiä.  Runsaasti  iloa, naurua, itkua, hätää ja surua.   Onnistuminen ja epäonnistumisen tunteita.   Listaan nyt kuitenkin tiettyjä hetkiä, jotka ovat jääneet kaiksita voimakkaimmin mieleen :)

1.   Vaihdoin Karismalle uuden satulan  huhtikuussa.  Tein muutamia lisäyövuoroja, jotta sain hankittua satularahat, ja se oli sen arvoista!  Entinen satula oli Karismalle hieman epäsopiva, joten uuden satulan saadessaan tamma alkoi kehittyi kivaa vauhtia ja rentoutua huomattavasti. Ja samalla olen itsekin oppinut ratsastamaan hieman paremmin.  Koko ajan pyritään parantamaan ja tiedän omat puutteeni/kehitysalueeni :)

Kesän alussa pellolla :)


 2.  Rakas Alma- koiramme jouduttiin nukuttamaan ikiuneen 3.5.2011.   Alma oli lähestulkoon 15- vuotias norjanharmaahirvikoira, ja äärimmäisen rakas meille,  varsinkin isälleni.  Isä harrastaa metsästystä ja erityisesti hirvenmetsästystä, joten Alman ja iskän yhteys sekä kumppanuus oli aivan erityinen.  Alma oli myös äidilleni todella rakas ja olisin halunnut olla vanhempieni tukena, kun Alma lopetettiin.  Itselleni myös mummelista luopuminen tuntui pahalta, vaikka tämän voimien hiipuessa viimeisten viikkojen aikana ehdin valmistautua henkisesti rakkaasta perheenjäsenestä luopumiseen.   Nyt kuitenkin Almalla on hyvä olla koirien taivaassa <3


Rakas mummeli <3

 3. Kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin,   olimme mieheni kanssa ulosajossa juhannusreissulta palatessamme, kun mieheni nukahti auton rattiin. Mieheni oli jo aiemmin valittanut väsmystä, ja vaikka kehoitin häntä ottamaan välillä torkut, hän halusi ajaa kotiin suoraan, vaikkei minnekään ollut edes kiire. Olin itse tuolloin erittäin kovassa flunssassa ja hyvin väsynyt, niin väsynyt, etten voinut ajaa itsekään.   Nukkuessani, heräsin yhtäkkiä siihen, kun automme suistui ulos tieltä.  Syöksyimme ojan pohjaa kohti n. 90km tuntivauhdilla ja auto sinkoili pitkin ojan penkkoja useita kymmeniä, lähemmäs sata metriä. Ihan katon ympäri auto ei mennyt, mutta ei ollut kaukana sekään.  Auto meni lunastuskuntoon ja oli lähellä, että osumme tien reunassa olleisiin traktorin osiin mm. lumilinkoon ja kyntöauraan.    Kuitenkin auto pysähtyi niin, että emme ehtineet, kuin hipaista laitteita.   Auton lasit olivat hajalla ja kaikki matkatavarat pitkin tien penkkoja.  Ambulanssimiehet ihmettelivät vammojemme vähyyttä. Yleensä meillä on aina koirat matkalla reissussa, mutta oli onnemme, että tällä kertaa jätimme tytöt kotiin viikonlopuksi.  Olen koittanut saada onnettomuuspaikasta kuvia,  ja kun niitä saan, teen selvemmän postauksen aiheesta, joten en selitä tätä asiaa sen enempää vaikka kuinka haluttais  :)

4.  Olen myös selittänyt rakkaan Olga- koirani auton alle jäännin aiemmin, mutta sekin kuuluu kyllä tämän vuoden mieleenpainuvimpiin tapahtumiin.  Onneksi Olga selvisi kolarista pienillä vammoilla, ja tuntuu olevan elämänsä kunnossa :)

Olga norjassa kesällä 2007

 5.  Olimme heinä-elokuussa rakkaani sekä koirien kanssa Muoniossa reissussa 4 päivää.  Kalastelimme muonionjoella ja liikuimme luonnossa.  Minussa on lappalaista verta, joten viihdyn luonnossa samoillen ja veri vetää aina lappiin päin.  Nytkin olen potenut kovaa ikävää pohjoiseen porojen luokse jänkhälle ja tuntureille :)

Suon laidalla

 6.  Kevään ja syksyn välillä tallillani on pyörinyt paljon ihania ihmisiä, joista osa on valitettavasti karsiutunut pois mm. välimatkojen ja muiden syiden takia. Tällä hetkellä minulla käy lähes viikottain 3 eri ihmistä ratsastelemassa, 2 aloittelijaa ja 1 kokeneempi.   Nämä ihmiset ovat korvaamattoman tärkeä apu minulle hevosten liikutuksen suhteen, erityisesti Kuskon vuokraaja, joka voi tarvittaessa liikuttaa ruunaa ollessani poissa kotoa esim. reissussa.  Kuskolla oli myös hoitaja, mutta kätensä vuoksi ei voinut enää jatkaa säännöllistä  ratsastelua/tallihommia, ainakaan ennen kuin käsi on operoitu tai parantunut muulla tavalla. Toivoisin kuitenkin silloin tällöin edes yhden heppavapaapäivän viikossa, joten hoitajalle/talliapulaiselle olisi tarvetta. Toisaalta hitusen joskus harmittaa, että en ratsastele Kuskolla nykyään kuin 2-3 kertaa viikossa, vaikka olen hulluna kyseiseen ruunaherraan. Minulla menee todella paljon aikaa ja energiaa Karisman "kouluttamiseen" ja sen ratsastamiseen,  sitä kun en uskalla antaa kenekään käsiin ilman valvontaani tamman herkkyyden ja arvaamattomuuden vuoksi, vaikka se onkin todella kiltti.   Kusko kuitenkin on entinen terapiaratsu, joten tottunut kyyditsemään erilaisia ratsastajia ja käyttäytyy yleensä todella fiksusti.  Siitä myös näkee, kuinka se nauttii jokapäiväisestä lenkistä ja erilaisista kyytiläisistä.

Retale kyyditsemassä kaveriani vappuna :) 

 7. Syksy oli kaiken kaikkiaan minulle rankkaa, mutta opettavaista aikaa. Opin paljon itsestäni, löysin itsestäni paljon puutteita ja vikoja, joita aion työstää. Toisaalta huomasin, miten ymmärtäväinen, pitkäpinnainen ja nöyräkin ihminen voin olla tarvittaessa.  Ymmärtäväiseksi olen aina itseni tiennyt, mutten koskaan pitkäpinnaiseksi, varsinkin, kun puhutaan ihmissuhdeasioista :D  Tulistun todella herkästi ja olen todella paha suustani suuttuessani. Toisaalta kuka tahansa on jossakin määrin, jos sohitaan tarpeeksi.  Olen viime aikoina pyydellyt kavereilta ja tutuiltani analyyseja minusta ja olenkin saanut mitä hyödyllisintä palautetta.   Paljon parannettavaa on löytynyt, mutta juuri niitä asioita, joita itsekin tiesin.   Sain kuintenkin mitä mahtavinta ja ennen kaikkea, realistista palautetta välillä niinkin typerästä käyttäytymisestäni, mutta kuitenkin pääosin sitä hyvää palautetta aitoudestani ja välittömyydestäni.  Tästä on siis hyvä jatkaa!

Pikkujoulu-look
 8. Syksyllä 3 vuoden työ palkittiin, kun rakas "pentumme"  Iida alkoi vihdoinkin toimia metsästyksessä ja malttoi työskennellä sekä liikkua metsässä johdonmukaisemmin. Iida on todella vilkas narttu, joten keskittymisvaikeudet ovat haitanneet metsästystä ja minä sekä etenkin mieheni olemme kulkeneet syksyisin metsissä koiraa kouluttaen.  22.10 ukkokulta sai karautettua kiväärillä ukkometson alas Iidan lyhyestä, mutta todella siististä haukusta. Itkin vain onnesta, kun huomasin laukauksen onnistuneen ja suuren linnun putoavan sammalmättäällä napottavan koiran eteen.   Syksyn aikana ammuttin myös ukkoteeri pentusen haukkuun. 


9.   Minut oli aiemmin keväällä valittu työpaikkani varaluottamusmieheksi, joten sain syksyllä matkustaa työkaverini kanssa Helsinkiin pariin otteseen koulutukseen, joka oli suunnattu luottamusmiehille.  Ryhmämme oli todella mahtava ja sain tutustua moneen mukavaa ihmiseen.  Viimeinen osa koulutuksesta oli tässä kuussa ja silloin tunnelma oli haikea, kun tiesin etten välttämättä näe näitä ihmisiä enää.   Kuitenkin osan kanssa olen facebookissa kaveri ja puhelinnumeroitakin tuli vaihdettua, siten onneksi yhteydenpito on mahdollista :)

10.  Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, joita kaikkia en uskalla erikseen mainita, koska en ole saanut ystäviltäni lupaa julkaista kuvia tai mainita nimeä täällä, enkä ala sitä kysymättä tekemään.  Kuitenkin olen jo aiemmin maininnut Kaktun blogissani ja häneltä tämän haasteen sain, joten hänet uskallan mainita.  Ehdimme tuntea toisemme 2 vuoden ajan netin kautta ja tämän syksyn aikana puhuimme puhelimessakin jonkin verran.  Kun olin Helsingissä käymässä, näimme vihdoin ja viimein ja meillä synkkasi mukavasti. Toivon mukaan pääsen vierailemaan hänen luonaan tulevaisuudessa ja hän minun luonani. Meillä oli sen verran hauskaa tehdessämme  yhteistä videopostausta, joten toivotaan, että saadaan jatkossakin tehdä niitä yhdessä :)

Kaktun koiravauvva Fluffy
 Tosiaan vuoteni on ollut täynnä onnea ja epäonnea, mutta olen tapahtumiin tyytyväinen. Se on pysäyttänyt minut ajattelemaan ja parantamaan asioita elämässäni sekä  vielä entisestä enemmän arvostamaan pieniä arjen iloja.

Silti odotan vuoden vaihdetta ja haluankin seuraavan vuoden aikana kehittyä ratsastajana ja ihmisenä, laihtua ainakin 5 kg  (in your wettest dreams :D )    ja  omasta kentästä olen unemoinut kovasti, mutta se on jo liikaa toivottu ;)  mutta saas nähdä!   Haluan myös antaa enemmän aikaa itselleni ja panostaa omaan hyvinvointiin. Myös aikaa irtiottoihin ja ystäville on järjestettävä!

Oikein hyvää ja rattosata Uutta Vuotta kaikille! 

<3 Henna

perjantai 30. joulukuuta 2011

3 vuotta sitten...

Elin onnellista aikaa.  Olin juuri syksyllä saanut vakituisen työpaikan toiselta osastolta Harjulan sairaalassa ja nautin uudella osastolla työskentelystä.   Minulla oli todella mahtavat työkaverit ja  tunsin olevani hyvin arvostettu hoitaja työkavereiden sekä erityisesti potilaitteni omaisten keskuudessa.


Onneeni oli myös eräs todella pieni, mutta suuri syy <3   Olin raskaana 14. viikolla ja hehkuin onnea.  Olin aiemmin seurustelun alkuvaiheessa miehelleni sanonut, että minulla on vahva tunne sisimmässäni, että lapsen saaminen tulee olemaan minulle ongelmallista. Mieheni ihmetteli ajatukseni juoksua tuolloin, enkä itsekään osannut kertoa syytä tunteeseen, joka tuli aina, kun aloimme puhumaan omasta jälkikasvusta. Se oli vain hyvin vahva tunne. Minulla epäiltiinkin myöhemmin endometrioosia erittäin voimakkaitten kuukautiskipujen sekä muutenkin silloin tällöin ilmenevien alavatsakramppien vuoksi.

Silloin, joulukuussa 2008, olin onnekseni kuitenkin raskaana, reilun 4 kk ehkäisypilleireden lopettamisen jälkeen. Emme erikseen yrittäneet lasta, totesimme vain, että lopetamme ehkäisyn ja annetaan lapsen tulla, jos niin on tarkoitettu.

Raskausviikkoja 9, eikä pahasta vielä tietoakaan...

Ja niin kävi, olin todella onnellinen ja odotin kovasti enimmäistä ultraani, joka oli 30.12.2008 klo 9:00.  Olin jo aiemmin pyytänyt päästä tutkimuksiin, vanhaa verta sisältävän vuodon vuoksi. Pääsin muutenkin hitusen normaalia myöhemmin ultraan, osittain myös omasta syystäni, kun aikataulut eivät meinanneet sopia aiemmin. Kuitenkin vanhempi kätilö totesi, että tuo on aivan normaalia vuotoa, jota ilmenee usein raskaana olevilla naisilla.   Myös äidilläni tuota vuotoa oli ollut, joten unohdin asian, enkä sen enempää asiasta murehtinut.  Myös kätilö oli edellisen kerran puhelimessa sanonut, että hyvin mahdollisesti kuulen jo sikiön sydänäänet ultrassa ja olin aivan  innoissani sekä soikeana onnesta !

Kuitenkin,  ultra-aika tuli ollessani rv 14 ja muutama päivä päälle.   Pyysin miestäni tueksi, ja hän saikin järjestettyä työasiat niin, että pääsi mukaani, ja voi Luojan kiitos pääsi.  Mahani oli kasvanut huomattavasti enemmän ja painoni noussut, aivan liikaa, mitä niitten pitäisi noihin raskausviikkoihin verrattuna olla.  Eräs potilaani tytär ennusti, että odotan kaksosia, mutta toisin kävi.

Ultrassa kohtuni todettiin massiiviseksi, täynnä jotain epämääräistä massaaa, eikä sikiöstä näkynyt, kuin kuollut hahmo. En voinut siinä tilanteessa tehdä muuta kuin haukkoa henkeäni, täristä ja itkeä. Olin niin pettynyt,  pettynyt lähinnä itseeni ja siihen, että epäonnisuin tässäkin asiassa, vaikka jokainen järjellä ajatteleva (tässä tilanteessa en minä) tajuaa, että en olisi voinut tehdä itse mitään paremmin, vaan kohtalo puuttui peliin.

Minut lähetettiin oitis kiireellisenä naistentautien poliklinikalle jatkotutkimuksiin.  Siellä minut tähystettiin 2 kertaa kahden eri lääkärin toimesta sekä ultrattiin useaan kertaan.  Sikiö todettiin kuolleen jo heti alkuvaiheessa,   ja  kohdussani todettiin mola eli rypäleraskaus.  Tässä on linkki, mistä löytyy lisää tietoa rypäleraskaudesta.

Lääkäri selitti, että räjähdysmäisesti kasvanut istukka oli luultavimmin vienyt tilaa kasvavalta sikiöltä ja näin ollen tukahduttanut sen.   Koska mola voi olla yhtähyvin myös istukkasyöpä ja viimeistään edetessään voi kehittyä syöväksi, minut lähetettiin suoraan osastolle odottamaan raskaudenkeskeytystä.  Minulle laitettiin  kohdunsuun avaavat lääkkeet  ja kun verenvuoto alkaisi, minut vietäisiin suoraan leikkaussaliin.

Ja niin siinä kävi, pari tuntia lääkkeiden jälkeen, kävelin suoraan leikkaussaliin ja nousin itse leikkauspyödälle ja minut nukutettiin.

Heräsin muutamia tunteja operaation jälkeen.  Olin äärimmäisen pahoinvoiva ja tokkurassa.  Kaiken lisäksi supistavat lääkkeet vaikuttivat yhä ja  joka krampin tullessa, vuosin voimakkaasti todella kovien kipujen kera.

Mieheni istui vierelläni, en voinut muuta kuin itkeä ja pyydellä anteeksi tuottamaani pettymystä.  Itseinho ja epäonnistumisen tunne painoi päälleni ja vaiensi järjen äänen.  Onneksi minulla oli myös ystäviäni ja äitini, joitten kanssa puhuin lähestulkoon koko illan ja sain hieman selkiytettyä ajatuksiani.

Pääsin uudenvuoden aattona kotiin sairaalasta,   olin tulta ja pettymystä täynnä ja lähinnä kirosin sitä, etten ollut ratsastanut 8:aan viikkoon raskauteni vuoksi.  Sovittiinkin heti hoitoheppojeni omistajan/ystäväni kanssa, että saan mennä heti uudenvuodenpäivänä ratsastamaan, se oli nimittäin juuri sitä mitä tarvitsinkin.  Laukatessani rakkaan ruunan kanssa pitkin peltoja ja metsäteitä sain taas uutta voimaa jaksaa ja toipua menetyksestäni.

Pullat vappuna 2009 <3 

 Olimme samaisena syksynä käyneet katselemassa pientä rintamamiestaloa Kaavilta, 60km Kuopiosta Jonsuuhun päin.  Talo oli hyvin kesken peruskorjauksen kanssa, mutta paljon oli jo tehtykin.  Talon ympärillä olivat rakennustelineet, piha täynnä roinaa ja roskaa, mutta miljööseen rakastuin välittömästi.  Paikan ostamisessa oli monta mutkaa matkassa, mutta kaikki  vaiva ja aika kuittaantui, kun teimme kaupat talosta helmikuussa 2009.  Sain myös uuden vakituisen työpaikan Kaavilta, yksityisestä hoivakodista, jossa olen edelleenkin tänä päivänä.  Olemme asuneet nyt täällä  kohta 3 vuotta,mm. remontoineet taloa, rakentaneet hevostallin ja siivottu ympäristöä.    Elämääni on tullut paljon ihania ihmisiä ja eläimiä  ja olen onnellinen sekä kiitollinen kaikesta huolimatta.
Vielä maalaamaton kotitalomme


Hyvin pian keskenmenon jälkeen, ymmärsin ja hyväksyin kohtalon, joka puuttui peliin. En tiedä edelleenkään täysin, miksi Luoja päätti, ettei minusta tule äitiä, mutta asian olen jo hyväksynyt.   Minulla on ihana koti, mahtava työpaikka, elukat ja ennen kaikkea, ihania ja niin rakkaita ihmisiä ympärilläni.

Vielä edelleen, puheet vauvoista ja mm. joidenkin tietämättömien kyselyt lapsettomuudestani, satuttavat.    Olen ollut ilman ehkäisyä jo useamman vuoden, eikä lasta ole kuulunut.   Emme ole erikseen asiasta sen enempää hermoilleet ja stressaanneet, vaan elämme päivän kerrallaan.

  Lääkärini sanoi minulle, että on 50/50 mahdollisuus saada joko terve raskaus, tai sitte tämä mola uudelleen.  Mutta hän myös lisäsi, että kohtuni  voi olla verran sairas, ettei lapsenteosta tule välttämättä ikinä mitään.   Viiltävä totuus, mutta se on hyväksyttävä.  Ja olenkin asian hyväksynyt, jotenkin minusta onkin alkanut tuntua, että tehtäväni täällä maailmassa on aivan jotain muuta.   Ja olen päättänyt, jos lasta ei tule, niin se on minun kohtaloni ja hyväksyn sen.



Silloin tällöin joku tietämätön, tunneälytön tai muuten vain typerä ja tahditon ihminen kyselee minulta jopa tuomitsevaan sävyyn, miksi en TEE LAPSIA?  Anteeksi vaan, mutta mitä helvettiä? Anteeksi kun kiroan, mutta minusta lapsia ei noin vaan tehdä, niitä saadaan, mistä lähtien lasten teko on ollut itsestään selvyys?   En minäkään mene kysymään keneltäkään sinkulta/yksinäiseltä ihmiseltä, miksei kukaan kelpaa sille ?    Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä ja nyt pyöritään niin arkojen asioiden kimpussa, että ei tulisi mieleenkään mennä työntämään suolaa kenenkään haavoihin. Ja jos niin tekisin, ansaitsisin turpaani kunnolla!

Minut on saanut moni ihminen itkemään tullessaan tuomitsemaan minun lapsettomuuttani, tietämättään totuutta.  Kaikista ikävin tilanne oli se, kun olimme juuri  muuttaneet Kaaville, tuli eräs vanhempi, hyvin vanhanaikainen nainen minulle kotiovelleni paasaamaan: "Sinä se ei taida pitää lapsista, kun et ole niitä vielä hankkinut!"   Sanat viilsivät niin kipeästi, etten voinut muuta kuin selittää itkuisena pikaisesti asian tälle,  pyytää häntä lähtemään ja  jättämään minut rauhaan.  Mutta hän ei jättänyt, vaan piinasi minua reilun vuoden päivät aina ottaen tämä lapsi-asian esille jopa yleisillä paikoilla kovaäänisesti puhuen.   Minun täytyi pyytää ulkopuolisten apua, että tämä lapsiin fiksoitunut nainen jättäisi minut rauhaan. Ikävää se oli, mutten voinut muuta. 

Vaikka olenkin lapsettomuuteni kanssa jo ihan suhteellisen sinut ja  lähipiirini sekä minut jo paremmin tuntevat sen tietävät,tulee silti joskus tulee tilanteita, kun lapsettomuuteni satuttaa minua.   Eniten minua satuttaa ajatus siitä, että mieheni haluaisi jälkikasvua sekä äitini haluaisi kovasti jo mummiksi ja minä en kykene mihinkään tuollaiseen.  Adoptiota tai muuta en halua vielä toistaiseksi ajatellakkaan, jos olen äiti, haluan olla äiti 100%   ja että lapsi olisi omaa lihaani ja vertani.  Enkä sitäpaitsi koskaan haluaisi siihen tilanteeseen, että joudun selittämään lapselle, että en ole hänen "oikea" äitinsä, vaan että biologinen äiti esim. hylkäsi tämän tai on niin alkoholisoitunut tai narkomaani, ettei voi huolehtia tästä.

Tyydyn nyt vain tähän tilanteeseen ja toivon, että saan elää tämän puutteeni kanssa rauhassa sen kummemmin enää asiaa murehtimatta, ja toivon, että minut jätetään asian tiimoilta rauhaan tai ainakin tuomitsematta.

Kuitenkaan en vauva ja lapsi-asioita karta, vaan olen saanut aidosti iloita ja seurata sivusta ystävieni raskautta ja saanut kantaa heitä rukouksin ja toivoa heille terveyttä ja onnistunutta perhe-elämää. Ja toivon, vaikken itse äiti koskaan oliskaan, voisin olla hyvä täti jollekin lapselle :)

Joskus olen huomannut, että esim. minun hoito-apua tai muuta ei kelpuuteta, vaikka olen sitä tarjonnut.  En tiedä miksi, mutta oma arvaukseni on se, että ystäväni haluavat suojella minua pahalta mieleltä, jota saisin ehkä osakseni toisten vauvoille vaippaa vaihtaessani,  vaikka omasta mielestäni se olisi hyvä korvike sille, etten omaa vauvaa ehkä koskaan saakaan.



Mutta ei hätää, minä selviän kyllä!  Minulla on suloiset eläinlapset ja rakastan niitä maailman eniten <3  Ja kun muistan rakastaa niitä, kotiani, perhettäni ja muita läheisiäni, niin minulla ei ole mitään hätää.  Olen puutteellinen, mutta minulla on muuta annettavaa  <3


<3 Henna

torstai 29. joulukuuta 2011

Aim päk intö pisnes!

Morjensta, täällä taas!  Blogini on ollut muutamien päivien ajan ihan rappiolla, kuten emäntänsäkin! :D  Olen ollut todella kovassa flunssassa, ja nyt alkaa näkyä hieman valoa tunnelin päässä.  Pääni on ollut ihan tukossa sekä korvat lukossa ja olen ollut todella poikki.  Nukuin mm. ti iltapäivän ja ke aamun välisenä aikana yhteensä 17 tuntia :D  Mutta nyt alan olla jo suhteellisen kunnossa, vaikkakin toinen korva on vielä lukossa ja väsyttää julmetusti. Mutta nyt sentään kykenen jo pysymään pystyssä ja syömäänkin hieman, sekä tekemään pieniä juttujakin. 

Eilen oli siis ensimmäinen kokonainen vapaapäivä raskaan jouluviikon jälkeen, jonka siis vietin iloisesti yötyössä tonttuillen. Joulu oli oikein ihana ja vaikkakin kipeenä olo sekä töissä käynti vei voimani, silti tunnelma oli onnellinen ja lämmin kaikinpuolin.   Sain töissä viettää iltaisin asukkaiden kanssa aikaa ja lisäksi rakas siskoni vieraili meillä pitkästä aikaa <3   Hänen poikaystävänsä otti minusta ja Kuskosta jotakin kuvia hyvällä kamerallaan,  toivon mukaan saan niitä piakkoin :)



Eilen oli mahtava päivä, aurinko paistoi ja vaikka tuulikin kovasti, oli tuuli lempeän ja keväisen tuntuinen. Jotenkin tuntui, että uusi alku on taas lähellä, kun vuosi vaihtuu ja kevät alkaa lähestyä.

<3 Rakas maisema


Kävimme maastotuntilaisen kanssa pitkällä lenkillä ja nautimme mahtavasta ilmasta.  Hän sai laukata Kuskolla ensimmäistä kertaa ja  oli aivan täpinöissään :)  Oli hän toki aiemmin laukannut ratsastuskoulun tunneilla, mutta meidän välillä turhankin reippaalla ruunanrupukalla hän sai päästellä ensimmäistä kertaa.  Hankeakin alkaa olla jo niin mukavasti, että hankitreenit on voitu aloittaa, ja tänä aamuna ilokseni huomasin, että lisää lunta oli viime yönä tullut <3

Voiko ihanampaa olla?


  Ja eilen taas oli niin mahtava huomata tuo meidän Kuskon ymmärrys ottaa rauhallisemmin ja siirtyä askellajeista toiseen maltillisemmin, kun on hitusen kokemattomampi selässä.   Mm. aikoinaan mieheni jo toista kertaa ratsastaessaan laukkasi ruunalla, ja Vuse kyyditsi niin nätisti ja pehmeästi, niin kuin eilenkin teki :)

Mutta osaa se olla myös hyvinkin tsypäkkä, varsinkin kun tajuaa, että selässä on ihminen, joka kestää vähän kovempaakin kyytiä ja hevosen omaa tahtoa :D   Silloin saattaa rupukka vähän mm. laukata paikoillaan ja keulia ennen laukannnostoa ynnä muuta  pientä mukavaa, mutta se saa yleensä selässäolijan vaan nauramaan ja innostumaan itsekin :D



Karisma on ollut viime päivien ajan hurjan energinen, eikä ole tarvinnut paljoa sanoa, kun neiti tajuaa, mitä tulee seuraavaksi.  Mm.  kun kysyn takana olevalta ratsukolta "laukataanko?", on tamma jo laukkaamassa paikoillaan :D Sillä on niin mukava laukka istua, vaikkei se vedä vertoja jalostettujen ratsuhevosten laukoille, kun "ratsastetaan oikeasti". Mutta silti sillä on ihana mennä  ja taatusti pääsee kovempaa, kuin monella muulla kaakilla  :D  Myös ravissa sitä on kiva ratsastaa, kun tamma vaan malttaa kuunnella ja myödätä, kuten myös ratsastajakin istua ja pehmentää otetta.   Silloin,  kun neitillä on olevinaan kiire ja sitä koitat istunnalla rauhotella ja koota, se menee omaa, suttuisen oloisen passagen- tapaista    askellajiaan :D pitäis saada joskus videolle sitä, niin saisitte tekin nauraa :D

Väpsykkä <3




Eipä minulla muuta tuon kummosempaa, minulla on ollut sydämelläni eräs asia viime päivien ajan, mutten ole jaksanut pohtia ja ajatella sitä vielä selväksi, kun flunssa on tukkinut päätiehyeeni :D Joten eiköhän sitä "järki"tekstiäkin ala tulla taas piakkoin ;)   Ainakin yritän parhaani, ja edelleenkin toivon teiltä palautetta ja kysymyksiä sekä toivepostauskia, jos sellaisia teillä herää.

<3 Henna








maanantai 26. joulukuuta 2011

Tonttu Tukkoinen

Justiisa, Joulu männä jolokotteli hirveessä lenssussa.  Pirulainen hyökkäsi puskista perjantai iltana ja pitkästä aikaa nostatti pienen kuumeen hetkeksi aattona.  Aattopäivä menikin sitten nukkuessa ja  roppeja nauttiessa.   Pää on edelleen tukossa, mutta töissä olen kuitekin ollut, en halua pilata kenenkään joulua jäämällä sairaslomalle,  en kuitenkaan ole vaaraksi asukkaille nuhani takia, vaikka ihteeni heikottaakin.

Ajattelin vetää tämän joulun, tämän yöputken - kunnialla loppuun ja lopetella vuoden kotosalla öllöttäen ja rentoutuen. :)

Hevot ovat saaneet (lue: joutuneet) lomailla, lauantaina niillä oli vapaa, sunnuntaina kävimme ukkokullan kanssa ratsastamassa pienen joulumaaston kävellen ja tänään oli niin karsee keli, ettei sinne ollut hyvä kippeenä lähtee.

Siskoni on ollut miehensä ja heidän suloisen rottakoiran Ellin kanssa  meillä käymässä. Onneksi he ovat viihtyneet, vaikka minä nukun aamusta iltapäivälle.  Tänään meillä oli tarkoitus ratsastaa, mutta siirrettiin se huomiselle aamulle, kun keli on vähän parempi.  Sittenpä he lähtevätkin ajelemaan takaisin helsinkiä kohti.

Olen pahoillani, että en ole tehnyt mitään kunnon postauksia  ja tämäkin on harvinaisen perseestä :DD   Mutta lupaan ryhdistäytyä ja kirjoittaa taas jotain kutkuttavaa tänne, kunhan paranen! :)  

Haluan vielä äkkiä kiittää kaikkia lukijoita, erityisesti niitä, jotka jaksavat kommentoida, ja niitä jotka laittavat viestiä/palautetta yksityisenä tai jopa tekstiviestinä / sähkäpostina.  On ollut ihana huomata, ettei ole yksin asioiden kanssa ja että ihmiset näkevät asioita selkeästi! Kiitos kaikille <3


<3 Henna


perjantai 23. joulukuuta 2011

Helpotuksen huokaus, olen vapaa! Ja nyt Joulun viettoon!

Päätin vielä eilisen postauksen jälkitunnelmissa, että yrittänyttä ei laiteta.   Kuitenkin paasasin siellä asioiden korjaamisesta ja anteeksipyynnöstä, joten otin omista neuvoistani vaarin ja pyysin anteeksi ihmiseltä, jota taannoin riidan ohessa loukkasin.  Olen sellainen ihminen, joka kun tulistuu, se tulistuu kunnolla ja silloin tulee sanottua todella rumasti ja asiattomasti.  Taas tässä tätä mun impulsiivisuuden varjopuolta :)

Kuitenkin kadun aina kovasti tekojani ja pyrin pyytämään anteeksi. Ja näin tein tänään.   Muuta en voi enää tehdä.  Vatvoin mielessäni tätä asiaa useampia päiviä, ja totesin, etten pääse asiasta yli  ja vapaaksi, ellen tätä tee. 

 Totesimme, ettei tästä taida tulla mitään ja päätimme elää omaa elämäämme omilla tahoillamme.  Ja hyvä niin, koska en halua otta riskiä, että loukkaan ihmistä uudelleen, koska en todellakaan halua satuttaa ketään, tai että olen edelleen yhtä merkityksetön, kuin ennen.  Toivon kuitenkin, että toisella menee hyvin ja asiat loksahtelee mukavasti elämässä paikoilleen.  Joskus ei vaan  keskinäiset kemiat natsaa, ja sille ei voi mitään.  Ei kaikki pidä herkkusienistäkään, saati sitten katkaravuista! :D   Tosin meikäläinen kyllä tykkää molemmista :D 

Nyt voin todeta, että omatuntoni on puhdas, olen myöntänyt virheeni ja pyytänyt sitä anteeksi.
Nyt en voi muuta kuin karistella pölyt jaloistani, pyyhkiä hien otsaltani ja katsoa eteenpäin.  Oloni onkin tällä hetkellä hieman haikea, mutta toisaalta alan taas pikkuhiljaa puhkua positiivista energiaa!
Nyt en enää vatkaa tätä asiaa, vaan keskitän katseeni Jouluun ja uuden vuoden odotukseen!  Odotan kovasti, että tämä ankea syksy on takana ja pääsee odottamaan ihania kevättalven kelejä ja uusia haasteita!

Minulla oli niin hitonmoinen kiire eilen, etten ehtinyt juuri valokuvailemaan,  yhden kuvan otin äkkiä Kuskosta tallissa.  

Laittelin eilen joulukuusen sisälle kuunnellen Veskun joululevyä, kahvittelin ihanaisen ystäväni kanssa ja   käytin myös hevoset lenkillä. Meidän pihamaalla ja tallissa kävi tonttuja, joista yksi pikkuinen tonttu-ukko oli yrityisesti suloinen kantaessaan Karismalle porkkanoita ja heiniä.   <3   Hoidan myös kaverini heppoja viikonlopun, kun hän on käymässä kotonaan joulun ajan.  Hänen suomenheppamummeli on niin suloinen murmeli, joka antoi niin ihania suukkoja tätille, etten olis malttanu tallilta lähteä, ja meinasin taas myöhästyä töistä :D

Olen koko yövuoron heilunut keittiössä salaatteja tehden, kiisseleitä keitellen ja kinkkua paistellen.  Oikeasti Joulun aikaan on kiva olla yövuoroissa, jotenkin tulee silleen aidosti  tonttu-olo :D

Nyt on oikeasti jatkettava hommia, että ehdin tehdä kaiken valmiiksi!   Anteeksi ailahtelevalla meiningillä tehty postaus, mutta niin kuin tekstistä näkee, mieleni valaistui selkeästi tätä kirjottaessa ja järjen astellessa taas johtamaan meikäläisen pääkoppaa!

Oikein hyvää ja siunattua Joulun aikaa kaikille! 

<3 Henna

torstai 22. joulukuuta 2011

Yksi annos angstaamista, olkaa hyvä!

Tiedän, Joulu alkaa olla ovella ja nyt jo tässä vaiheessa ihmismielen pitäisi rauhoittua ja keskittyä Joulun olennaisiin asioihin, jättää kiire taakse ja hiljentyä viettämään rakkauden juhlaa. Ja ennen kaikkea pitää lämmin ja hellä tunne sisällään.

Pyydän jo etukäteen anteeksi suhteellisen sekavaa postaustani,   tunteeni ovat tällä hetkellä niin ristiriitaiset, ettei tekstikään varmasti mitään tasapainoista ole :D

Olin jossain vaiheessa päättänyt, etten ala avautumaan tällaisista asioista sen enempää, mutta  järki tuli päähäni ja muistin, että juuri tällaisten fiiliksien vuoksi blogin pari viikkoa sitten perustin. Haluan kirjoittaa juuri niistä tunteista jotka ovat päällä sillä hetkellä. Ja siksi uskallan kirjoittaa tämän postauksen, koska jouluun on kuitenkin vielä pari yötä, eikä muuta nyt päässäni tällä hetkellä pyöri.

Olen yleensä hyvin positiivisella asenteella varustettu henkilö,  ja postauksiakin tulee kirjoitettua hyvällä, iloisella fiiliksellä, mutta tänään on toisenlainen meininki pääkopassa.   En missään nimessä ole vihainen, en stressaantunut, tai muutenkaan kireä.  Mieleni on vain hitusen alakuloinen ja mietteliäs.  Mutta uskon, kun tämän olen saanut vuodatettua, oloni on jo paljon parempi - itseasiassa on jo nyt, kun olen tässä hetkisen naputellut :D

Taakse jäänyt syksy tuntui mukavalta ajalta, vaikka rankkaa se ajoittain olikin henkisesti.   Kaiken fyysisen työn ja ahkeroinnin lisäksi  tein henkisellä puolella kovasti töitä, enkä vain itseni vuoksi.   Se kulutti paljon, mutta jotenkin siitä tuli minulle äärimmäisen tärkeää, enkä voinut irrottautua, vaikka olisin ehkä joskus halunnutkin.   Ystävänikin huomasivat asian, ja  kehoittivat hellittämään hieman.  Osa ystävistäni oli, ja on ollut minusta jopa vähän huolissaankin.



Minua vaivaa tällä hetkellä suuresti tunne, että jotain on jäänyt kesken. Se tässä harmittaa eniten, enkä tänään siksi osannut rauhoittua, enkä oikein saanut nukutuksikaan, vaikka niin pitäisi näin yövuoroviikolla tehdä! Tuntuu, että niin monia hyviä asioita jäi sanomatta ihmisille, ja monta asiaa jäi selittämättä ja selvittämättä.    Vihaan keskenjätettyjä asioita yli kaiken.  Virheitä on tullut tehtyä, sanottua sanoja, jotka olisi pitänyt jättää sanomatta ja toisaalta paljon olisi pitänyt sanoa, hiton monimutkaista!  :D Kadun paljon asioita ja haluaisin korjata ne.  Joskus ei vaan yritys riitä, aina ei voi voittaa. Eikä ihminen voi yksin taistella tällaisia asioita vastaan-   joskus aito välittäminen ja rakkaus on säälittävän naiivia.  


Okei, en halua uskoa itsekään tuohon edelliseen lauseeseen.  Haluan oikeasti välittää ja rakastaa, olla lähellä.    Tein vaan sen minulle klassisen virheen, että välitin liikaa. Mutta kaikkien ei tarvitse olla luotuja toisilleen, kaikkien kanssa ei löydy yhteyttä, niin mitäpä tuota sen enempää märehtimään.  Täytyy vaan jatkaa eteenpäin ja katsoa kohti tulevaa.    Jos jollakin on myynnissä himpun verran tunteettomuutta,   laita hintapyyntöä tulemaan, niin tehdään kaupat! :D 

Oikeasti, ei tässä voi muuta ku laittaa kättä ristiin, huokasta ylöspäin, ja toivoa, että elämässäni tapahtuneitten asioitten oli tarkoitus näin mennä. Ja rukoilla, että asiat tosiaan menisivätkin niin, kuin on tarkoitettu.  Joskus kohtalo voi olla raaka, mutta jossain vaiheessa huomaa, että niin asioitten pitikin mennä.   Miksi siis suremaan sen enempää, kun asiat ovat ennalta valmistettu ?


En ole oikeasti ihminen, joka jatkuvasti vatvoo  ja märehtii asioita.  Olen yleesä ihminen, joka tykkää hullutella ja heittäytyä, olla vapaa ja rento.  Mutta joskus tulee aikoja, kun on hyvä mennä itseensä ja miettiä asioita hiukan syvällisemmin.   Jos hosuu ja säheltää tunteiden verkossa, ilman sen suurempaa ajattelua,   tulee haavereita.   Mutta asioitten korjaaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.  Anteeksipyyntö ja  tunne-elämän ensiapupakkaus ei maksa mitään.

 <3 Henna

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kuka määrittelee rakkauden ulkomuodon?


En missään nimessä halua yleistää, mutta minusta tuntuu, että nykyään rakkauden määrittelemisen mittarissa käytetään tunteen sijasta statusta,  pankkitiliä ja ulkokuorta.   Yhteiskunnan ja median asettama vaurauden ja yliluonnollisen kauneuden jumalointi on tehnyt meistä ihmisistä sokeita rakkauden suhteen. 

Olen kuullut usein tutuiltani ja kavereiltani asiaan liittyen odotuksia puolison  piirteiden ja kriteereiden suhteen.  Usein nämä kohdistuvat ulkonäköön ja koulutukseen sekä varakkuuteen,  jopa perheen "tasokkuuteen".    Mutta usein jää taka-alalle se,  mitä he oikeasti haluavat parisuhteelta ja monesti olenkin heittänyt heille ilmaan tämän kysymyksen. 

Moni on joutunut pettymään,  kun on kohdanut "elämänsä suurimman rakkauden",  jossa ulkoisesti  kaikki palaset ovat kohdillaan,  mutta  loppupeleissä suurin pettymys on se kiiltävän ja puunatun ulkokuoren sisältö.  Monet kauniit, itsevarmat, hyvin koulutetut, yleensäkin menestyneet ja ns. korkeatasoisesta (inhoan tuollaista sanaa, mutta pakko käyttää)  perheestä tulevat  uhkuvat liikaakin itsevarmuutta ja siten ovat niin itseriittoisia, etteivät näe ympärillään olevia ihmisiä,  heitä ja heidän tunteitaan. Etsitään vaan aina parempaa ja parempaa.  Monet huomaamattaan leikkivät  tässä rakkauspelissä ilman selkeitä sääntöjä, ja silloin käy väkisillä niin, että johonkin sattuu -  ja kovastikkin.  Muistutan vielä, etten halua yleistää, vaan käsittelen tätä asiaa nyt tältä kantilta. Tunnen monia kauniita, rohkeita ja rikkaita ihmisiä, joilla on oikeasti sydän paikoillaan.  Käsittelen asiaa nyt kuitenkin tätä tästä kylmemmästä ja aika kärkkäästä näkökulmasta :)

Meidän pitäisi muistaa, mitä etsimme elämässämme.  Itse henkilökohtaisesti olen aina etsinyt pysyvyyttä, turvaa ja vilpitöntä, pyyteetöntä rakkautta.  Haluan olla vapaasti oma itseni, olla vapaa parisuhteessa ja hengittää sekä saada omaa aikaa.  Mikään ei ole niin ihanaa, kun tietää, että voi luottaa toiseen, eikä ole toisen leikkikalu, ei rakkaudessa eikä seksuaalisesti, vaan tulee rakastetuksi ja arvostetuksi sellaisenaa, kuin on. 

Esimmäinen rakastumiskokemukseni oli todella rankka, rakastin poikaa reilut 2vuotta niin, että se melkein tapatti minut. Tämä oli hyvä ja vahva esimerkki siitä, että aidon rakkauden ei pidä tuntea häpeää ihmisten keskuudessa.  Enkä tarkoita tällä lääppimistä ihmisten nähden,  vaan sitä, että seisoo toisen rinnalla ihmisten edessä eikä häpeä toista. Pitää kiinni ja suojelee.

Olin tuolloin 15-16 vuotias  ja haavoittuvaisimmillani sekä  uusi paikkakunnalla, hieman hylkiö, vaikken enää ehkä koulukiusattukaan, mutta silti ehkä hieman häpeäksi. Olimme pojan kanssa ystäviä ja meillä oli jonkinlainen, sanoisinko maaginen yhteys ja sielujen sympatia.   Koskaan en seurustellut tämän pojan kanssa, vaikka häntä rakastinkin. Hän oli todella herkkä, lämmin, tunteellinen ja kaikin puolin ihana. Mutta ainoana miinuksena, hän olisi ainoastaan halunnut tavata minua salaa, ja salata koko "juttumme".  Kiitos Herralle, en koskaan alistunut siihen, vaikka lähellä se oli.  Olin lähestulkoon valmis tekemään mitä tahansa, että saan olla tuon henkilön kanssa.   Onneksi huono itsetuntoni ja herkkä omatuntoni varjeli minua, enkä koskaan antautunut hänelle, enkä tyytynyt sala-rakkaan rooliin. 


Tapasin mieheni ollessani 16-vuotias, noh, melkein 17.  Minullakin oli tuolloin mielikuva tulevan mieheni ulkomuodosta ja statuksesta.  Kuitenkin kokemuksieni jälkeen olin tajunnut, että aito ja pysyvä rakkaus ei katso välttämättä sitä mitä me joskus olemme halunneet.    Kun tapasin mieheni mökillä uutenavuonna,  2001-2002 vuosien vaihteessa, ihastuin häneen oitis.  Hän ei ollut mies, jonkalaisesta olin joskus unelmoinut, mutta nyt hän oli juuri se mitä halusin ja enkä muuta enää ympärilläni nähnytkään.  Lyhyt ja pienikokoinen mies,  mutta maailman kauneimmat silmät ja lämmin,  syvälle sisimpääni porautuva katse, joka oikeasti vei jalat altani. Aito, hellä, ymmärtäväinen luonne, joka antoi mahdollisuuden eheytyä ja korjata menneisyyden haavojani. Minun silmissäni maailman komein ja söpöin ilmestys <3   Ja kosketus leikkimielisen pihapelin aikana sai sydämeni pysähtymään.   En kyennyt keskittymään mihinkään, saati sitten nukkumaan, kun hän oli samassa tilassa.  En voinut kuvitellakaan, että tapaan hänen kaltaisen ihmisen.    Kun palasin mökiltä seuraavana päivänä, äitini alkoi  oitis tupaan kävellessäni nauraa ja totesi: "nyt on muuten meidän henna ihastunut"  :D   Eihän siinä voinut muuta kuin myöntää, että näin kävi.

Meitä oltiin itseasiassa koitettu puhumalla yhteen aiemmin, koska perheemme ovat entuudestaan tuttuja toisilleen. Olimme kuitenkin mieheni kanssa lytänneet vanhempiemme ehdotukset omilla tahoillamme,   toisiamme koskaan näkemättä :D   On sille aina yhdessä naurettu,   kun olemme olleet kohta 10 vuotta yhdessä, kesällä vietimme 8-vuotis hääpäivää :) 



Kesällä 2003



Rakkaus tulee joskus todella yllättäen, minut se ainakin iski kanveesiin totaalisesti :D   Aina rakkautta koetellaan, eikä meidänkään suhde ole aina juhlaa ollut.  Mieheni on ollut minun tukenani, kun sairastuin työuupumukseen ja masennukseen (onneksi lievemmin)  toistamiseen vuonna 2005.   Ja hän myös oli tukenani, kun pieni elämänalku kuoli sisälläni ja tuli ulos uutenavuonna 2008-2009.    Hän on myös ollut tukenani  ja  rakastanut minua lapsettomuusongelmastani huolimatta.  Tiedän, että hän haluaisi lapsia, mutta minä en välttämättä niitä enää kohtusairauteni vuoksi saa.   Mutta tiedämme olevamme toisillemme luotuja   ja teemme kaikkemme, että meidän on hyvä olla yhdessä,  toisten mielipiteistä huolimatta.  Ja tällä hetkellä suhteemme on paremmassa kunnossa vuosiin, nauramme toisillemme ja osaamme sekoittaa arkeemme ironista huumoria, mutta kuitenkin osaamme vakavalla naamalla sanoa toisillemme, kuinka toista rakastaakaan.  Joskus toinen on niin suloinen ja söpö, ettei saa silmiä irti, saati sitten olemaan pussaamatta :D




Rakkaus on lähempänä, kuin luulemmekaan. Annetaan sille mahdollisuus,  eikä katsota ainoastaan sen ulkokuorta!



 <3 Henna



tiistai 20. joulukuuta 2011

Welcome the Good Life


Tajusin tänään, miten olenkaan elänyt hyvin hektisesti ja kiireisesti viimeisen vuoden.   Olen elänyt  melkeinpä pääasiassa hevosille ja keskittänyt katseeni niihin.  Olen koittanut pitää yllä mahdollisimman säännöllistä liikutusohjelmaa ja koittanut panostaa monipuolisuuteen sekä jalkojen ja lihaksiston huoltoon.  Olen asettanut tiettyjä tavoitteita ja tehnyt kaikkeni niiden saavuttamiseksi.   Tulosta syntyikin enemmän, kuin osasin odottaa, mutta monesta asiasta on sen takia pitänyt tinkiä.

Toki siinä sivussa olen koittanyt suoriutua kunnialla töistäni hoivakodilla ja selvitä jokaisen yöputken läpi ilman sairastumisia. Siinä olenkin onnistunut hyvin,  sairaslomapäiviä on kertynyt tälle kuluneelle vuodella 1 kappale  -  ja sekin siistä syystä, että kun Olga jäi kesällä auton alle, jäin sitä tarkkailemaan kotiin yön yli.   Muuten olen käynyt ahkerasti töissä ja tehnyt parhaani.   Välillä olen mennyt töihin hyvin nuutuneena ja uupuneena ja tuolloin olen antanut itselleni armoa töitten suhteen ja tehnyt vain pakolliset työt.    Ja työkaveritkin ovat siihen kehoittaneet. 

Kotini on minulle äärimmäisen rakas paikka ja olemme asuneet nyt tässä vajaat kolme vuotta.  Olen aina ollut koti-ihminen ja viihdyn kotosalla  kaikkea mukavaa puuhastellen.   Paljon on tehty ja paljon on  vielä tekemättä.  On ihana omistaa koti, jota voi pikkuhiljaa rakennella ja tuunailla omannäköiseksi.  Minulla onkin paljon unelmia ja suunnitelmia tuleville vuosille kodin  ja pihan suhteen.  Mutta kaikki aikanaan,  yksinkertaisesti raha ja aika ei anna periksi toteuttaa kaikkea kerralla.   Mutta uskon, että tulemme pysymään tässä kodissa pitkään, joten tätä on ihana edistää koko ajan.  

 Eilen oli erinlainen ja mukava päivä. Ennen töihin menoa kävin pyörähtämässä iltakahveella mieheni serkun äidin luona, jossa siis entiset hoitohevoseni asuvat.   Kusko myös asui tuolla tallilla 2009-2010 välisen talven.  Mieheni serkku on hyvä ystäväni ja oli kiva nähdä häntäkin taas pitkästä aikaa. Harmi kun arki ja kiire sotkee aikataulut niin, että yhteinen aika on usein kortilla.   Meillä on niin paljon mukavia yhteisiä muistoja ja lähestulkoon aina hauskaa yhdessä älyvapaine ideoineen :)

Ehdin myös pikaisesti tervehtimään entisiä hoitohevosiani. Oli ihana talutella hevoset talliin ja pusutella niitä pitkästä aikaa.  Tuli taas kova hinku hypätä vanhojen ystävien selkään ja käydä muistelemassa vanhoja, mukavia aikoja.   Pääsenkin "lomittamaan"  perhettä tammikuun alusta, kun he lähtevät reissuun.  Jospa silloin kapuaisin rakkaitten möhömahojen selkään ja viettäisin laatu-aikaa pitkästä aikaa <3

Kun olin lähdössä töihin,  meidän laiskiaiskissa Viljo makasi tyytyväisenä sohvalla.  Kun puin vaatteita päälle ja kävin pikaisesti hakemassa villasukat jalkaani,  jaksoi herra hitusen nostaa päätä ja raottaa silmiään sekä maiskutella tyytyväisenä.  Rasittava kermaperse :D  

Noh, mamma lähtikin sitten töihin ja viettää koko jouluviikon mukavasti yövuoroja tehden.  Noh, tuleepahan hyvät liksat ja  sillä saapi sitten kustannettua taas elikoitten ylläpitoa vähän aikaa eteenpäin ;)



<3 Henna


Kuva vielä äärimmäisen mukavuudenhaluisesta Viljosta :D

maanantai 19. joulukuuta 2011

Tervetuloa uudet lukijat!

Olen saanut viimeisten päivien aikana uusia lukijoita oikein mukavasti ja siitä saan kyllä kiittää Kaktua ja meidän videopostausta!   Saatiinkin joitakin ideoita aikaseks, kun löimme äärimmäisen "viisaat"  päämme yhteen ja toivon mukaan päästään joskus toteuttamaan ne ;)

Muikee reissumies ;)


Tajusin myös, miten pienikin pako arjesta reissun muodossa piristää kummasti. Vaikka mua onkin nukuttanut iha hurjana viimeisinä päivinä, olen silti tosi pirteä henkisesti.    Yritänkin jatkossa ottaa vähän enemmän aikaa itselleni ja panostaa omaan hyvinvointiin myös. Siinä on minulle tavoitetta ensi vuodelle :)  Minulla on ympärillä paljon heppaihmisiä, joista ainakin osa auttavat vapaaehtoisesti minua hevosten hoidossa ja liikutuksessa :) Itsekin auttelen mielelläni kavereitani, että hekin pääsisivät vähän rentoutumaan tai muuten vain autan liikutuksessa arjen keskellä.  Nytkään reissuun lähdöstä ei olisi tullut mitään  ilman muutamia ihania ihmisiä, jotka auttoivat mielellään tallin siivouksessa ja Kuskon liikutuksessa. 

Mamman pässinpää <3     





Mutta siis:  LÄMPIMÄSTI TERVETULOA, UUDET LUKIJAT!  <3    Ja kaikki muutkin,  laittakaa kysymyksiä ja kommentteja tulemaan rohkeasti.  Vastaan aina kaikkiin ja pyrin totetuttamaan toiveitanne mahdollisimman hyvin :)   Ja luen mielellänne teidänkin kuulumisia ja kokemuksia elämästä ym, :)   Minulle voi myös laittaa sähköpostia rohkeasti  osoitteeseen  celia85@luukku.com


 <3 Henna

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ei riemulla rajaa, kun on päästänsä vajaa !

Hulluilla on halvat huvit ja IDIOOTEILLA ilmaset!    Pidemmittä puheitta tässä  on  Kaktun ja minun videopostaus eiliseltä!   :D  En tiijä nautitteko tästä, mutta me ainakin nautittiin ! :DDDD

 Tuo ihana herra, joka antoi intohimoisia suudelmia tallilla on nimeltään Kurre.  Upea ja ah, niin suloinen  ukkeli <3  

lauantai 17. joulukuuta 2011

Hyvä reissu ja superihana päivä takana!

Olen onnellisesti ja turvallisesti kotona :) Lentomatka oli myräkän takia hieman jännittävä, varsinkin tämmöiselle paskahousulle, mutta ehjänä istun nyt kotosalla :D  Lento oli taas myöhässä n. 40 minuuttia,  koska lentokoneen siipiin ja turbiineihin(?) muodostui jäätä.  Sitä piti sitten sulatella kentällä jonkin aikaa ja suihkutella jäätymisenestoainetta.  Lentokelikään ei ollut mikään mahtavin, tuuli  repi erittäin voimakkaasti ja erittäin sankka räntäsade valloitti koko kentän.   Vieressäni istui nuori rauhallinen herrasmies, hän piti juttua mukavasti yllä, joka vei ajatuksia pois putoamispelosta :D Kiitos vaan hänelle, kuka lie olikaan ! :D

 Ke-To välinen koulutus oli  mukava ja antoisa väsymyksestäni huolimatta :D Meillä oli aivan mahtava koulutusryhmä, ikävä tulee joitakin ihmisiä.  Ja vaikka jouduinkin "tarkkailuluokalle", opettajakin oli mukava ja kiitteli innokkaasta osallistumisesta koulutukseen xD Olihan minulla toki paljon non-verbalisesta viestinnästä kokemusta ja viestinnän kurssin käyneenä osasin osallistua aktiivisesti tunnille, joka käsitteli viestintää :)

Työkaverini oli  mukana ja luonnollisesti, hänhän on hoivakotimme luottamusmies ja minä hänen varaluottamusmies :)  Hän olikin oikein mukavaa seuraa ja juttua riitti :)   Majoituimme hotelli Helkassa, jota voin lämpimästi suositella,   hyvin siisti ja Suomi- idyllillä varustettu hotelli. Ehdottomasti yövyn itse siellä jatkossakin, jos joskus tarvitsen hotelli-majoitusta Helsingissä. Kamppi on aivan vieressä ja muitakin kivoja paikkoja löytyy ihan nurkan takaa :)

Mustikkaglögiä hotellilla :)



Hotelliaamiainen :)


Koulutus loppui torstaina, josta suuntasin siskoni luokse, jossa vietin pari päivää. Siskoni asuu poikaystävänsä ja koiransa kanssa pienen matkan päässä itäkeskuksesta.  Perjantai aamuna sainkin nukkua kaikki tulleet univelat pois ja laskelmieni mukaan, sain hataran muistikuvan mukaan unisaldoksi to- pe väliseksi illaksi / yöksi yhteensä 13 tuntia :D  Heräilin perjantaina siis klo 12 jälkeen ja kävin pyörähtämässä itäkeskuksessa, josta löysin SpiritStoresta UGG:n halppisversiot talvikengiksi ja Vilasta talvitakin.  Ostin myös muutamia puseroita Gina Tricot:sta.   Systerin päästyä töistä pyörittiin vähän aikaa vielä kauppakeskuksessa  ja  kävimme ostamassa tarpeet meksikolaista ateriaa varten.  Ruoka oli huippuhyvää, mutta annos ihan hullun iso ja siitä jäi yli puolet syömättä. Omistan pienen vatsan sisäisesti, mutta ulkoisesti se on vähän turhan iso :D   Pitäis alkaa taas vähän lenkkeileen enemmän, olen todella herkkä lihomaan :P

Ähky meinas tulla jo annosta katsoessa :DD


Olen hulluna siskoni koiraa Elliin :) Olen hyvin eläinrakas ja erityisesti koirat ovat lähellä sydäntäni, enkä muista, että olisin tavannut koiraa, jota inhoaisin :)  Jotkut koirarodut eivät miellytä silmää, mutta yleensäottaen pidän kaikista koirista ja tulen usein toimeen jopa ennakkoluuloisten ja hieman äkäistenkin koirien kanssa. Elli on oikein kiltti ja pirteä, jaksaa hakea lateksipossua vaikka miljoona kertaa peräkkäin, eikä se väsy ikinä.   Elli on muutaman vuoden vanha  Venäjän Toyterrierin ja Chihuahuan seropinarttu.  Olisin ottanut pikkurotan mukaani, mutta se olisi ollut vähän monimutkaista, mutta näemme taas jouluna, kun  sisko tulee pikku perheensä kanssa meille kylään <3

Rottarottarottanen <3


Reissu oli tosi ihana ja tänään huipentui erityisesti, kun  vihdoin ja viimein pääsin kuin pääsinkin tapaamaan jo kahden vuoden tuntemisen jälkeen nettiystävääni Kaktua :)  Olemme jutelleet todella paljon netissä ja puhelimessakin jonkin verran. Meillä on paljon yhteistä ja huumorintajukin sopi yhteen ja meillä oli huippuhauskaa. Olen tänään ja kaikenkaikkiaan reissun aikana nauranut ennätyksellisen paljon.  Olin ollut ennen reissua hieman murheellinen, mutta ne murheet karisi kyllä matkan varrelle :)  Teimme sopivasti mielenvikaisen, mutta ainakin meistä todella hauskan videopostauksen, joka sai ainakin meidät nauramaan kunnolla. On huippua olla seurassa, jossa ei tarvitse hienostella ja voi olla oma itsensä ilman sen suurempaa stressaamista ja  pelkoa, että tulisi tuomituksi. Tässä on linkki ystäväni Kaktun blogiin :)    Laitan vielä videopostauksen linkin jossain  vaiheessa, kun saadaan se ladattua juutuuppiin! ;)



Hänellä on aivan supersuloinen ja erittäin hieno lv-ruuna, jonka selkään minäkin uskaltauduin. Kaktu on minua huomattavasti pienenpi ja painaa varmasti lähes puolet minun painostani, mutta futura kyyditsi tällaista lihamöhkälettä oikein mallikkaasti.  Herralla on mahtavan pehmeät liikkeet ja sen vuoksi hevonen oli mielettömän hyvä ratsastaa, vaikka alkuun hieman  hakusessa oltiinkin lähinnä minun pinttyneen ratsastustavan vuoksi :)   Pitkiä pätkiä pyöreänä en saanut kuitenkaan futua kulkemaan, mutta pieniä pätkiä se meni oikein nätisti ja rennosti, ja olin todella tyytyväinen kokonaisuuteen :) Harmi, kun digikameran akku temppuili, eikä saatu oikein hyviä pätkiä nauhalle :)   Tässä vähän kuvia, lähinnä vapaasti eteen alas ratsastuksesta lopussa :) Nojaan tarkoituksella eteenpäin ja olen kevyesti irti penkistä ja kevennän reilusti, annan vapaat ohjat ja siten pyrin antamaan hevoselle mahdollisuuden kulkea vapaasti eteenpäin ja venyttämään. Olen täysin puskaratsastaja, enkä osaa mitään hienouksia ja istuntani on tässä aivan hanurista,  mutta nautin ratsastelusta joka tapauksessa :D 

Istun paskalla.com :D


Ohjat löysäks ja menoks :D


 Mutta  nyt täytyy sanoa, että olo on väsynyt, mutta erittäin onnellinen.  Kotiin  oli ihana tulla ja ottaa omat hevot sisälle ja pusutella niitä kunnolla.  Koirat ja kissatkin ovat pyörineet vuoron perään sylissä ja kerjänneet huomiota :)  Nyt lähden naapuriin vielä löhöämään ja katsomaan leffaa.. Mutta uskon, että simahdan heti, kun asetun sohvalle  :D  se on moro!

<3 Henna




torstai 15. joulukuuta 2011

Koulunpenkki ei ole mua varten!

Sorppa, postailen pikaisesti tähän tämmösen välipostauksen ilman kuvia :)  

Luottamusmieskoulutuksen toinen osa on nyt käyty ja voin huokasta helpotuksesta :D Koulunkäynti ei ole hyvä juttu tällaiselle ylivilkkaalle ja "pakko olla liikkeellä ja äänessä kokoajan" - tyypille :D

Viimeksi syyskuussa käydessäni koulutuksen ykkösosassa, istumapaikkani oli takarivissä, joten siellä oli hyvä piirrellä, pelailla, katsella kamerasta kuvia, lukea lehteä, hölistä vierustovereille ja ehkä hieman torkahtaakkin :D  Luulin tehneeni kaiken tuon huomaamatta silleen nätisti, mutta kappas, huomasin eilen ilokseni,   että minut oli siirretty opettajanpöydän eteen riville istumaan :DDDD   Repesin totaalisesti ja totesin joutuneeni tarkkailuluokalle :D  Oli siinä naurussa pitelemistä ja  suuria vaikeuksia pitää silmät auki (jossa en kuitenkaan onnistunut, vaan sorruin  "pilkkimään"  aikaajoin ).

Olen nukkunut todella huonosti viime aikoina ja ennen reissuun lähtöä, nukuin mm. ti-ke välisenä yönä 1,5 tuntia.  Olinkin ennen lentokentälle lähtöä, klo 4:55   Kuskon selässä sitä liikuttamassa kevyesti  ja sen jälkeen siivoilin tallin :) Eilinen päivä koulussa ja kaupungilla tuli sit vedettyä ihan sumussa ja sekin venyi ihan liian pitkään hyvässä seurassa  :D

 Viime yönä tulikin jutusteltua ja hengailtua koulutustovereiden kanssa kahteen asti yöllä ja siis 5 tunnin yöunillä tänään koulunpenkillle.  Mutta kaiken kaikkiaan tuli taas paljon muistettavaa asiaa ja naurettuakin tuli taas ihan kunnolla :D

Nyt olen rakkaan siskoni luona,   aiomme katsoa erään pelottavan, nykyään jo lapsilta kielletyn leffan,   jota penskana aina katottiin :DDD  Nostalgiaa siis luvassa :)     Huomenna nukun pitkään ja menen Itäkeskukseen kierteleen kauppoja ja illalla vietämme mukavaa iltaa siskoni, hänen miehensä ja  unohtamatta heidän koiraa Elliä. Maailmaan suloisin vieterirotta! <3

Lauantaina lähdenkin moikkaan kaveriani vielä ennen kotimatkaa ja paljon kaikkea mukavaa luvassa!   Hän oli ihana ja lupasi heittää minut helsinki-vantaalle, josta pääsen hyppäämään kotimatkalle :)

Sori tällainen tyhmä hölö- postaus, mutta lupaan hyvittää sen kunhan pääsen kotiutumaan ;)

<3 Henna

tiistai 13. joulukuuta 2011

Ystävysten Angstikakku!

Kävin tuossa iltasella ystäväni luona istumassa iltaa ja juomassa glögikupposen kera ihanien jouluisten herkkujen.  Oli oikein ihana istahtaa pitkästä aikaa pöydän ääreen kiireettömästi ja jutella kaikenmaailman asioista.  Jotenkin tuli todellä lämmin,  hyvä ja ennen kaikkea vapaa olo. Nauroin myös kunnolla ääneen moneen päivään.   Eilinen ilta oli hieman murheellinen, joten tämä vierailu tuli enemmän, kuin tarpeeseen.

Hän osti hevosensa samasta paikasta, kuin minä, joten sitä kautta ollaan tutustuttu. Hän siis tuntee Kuskon jo pidemmältä aikaa, kosta oli samaisella tallilla myös töissä.  Ihana tuntea ihminen, joka  näkee Kuskossa sen hienouden ja  ymmärtää sen järjen juoksua erinomaisesti ;D  Kävin siis tallissa rapsuttelemassa hänen ponikokoista suomenhevostammaansa, joka Kuskon entinen laumakaveri ja neiti on todella hurmaava!  Selkeästi hyvinpidetty ja säännöllisesti liikutettu. Sen silmistä paistoi myös tyytyväisyys  ja hän olikin oikein halittava ja suukoteltava tapaus <3




Nyt päästäänkin postauksen otsikkoon:  Ystävysten Angstikakkuun! 

Sain aikoinaan inspiraation kehittää omannäköisen kaakun, joka sopii oivasti maailmanparannus-  sekä angstaamis-iltamiin, joita järjestetään ystävien kesken!   Nyt onkin hyvä hetki laittaa tämä näytille:

Huom:  En ikinä mittaa tarkkoja mittoja raaka-aineissa joten nämäkin on annettu sitten mututuntumalla :D Ja suattaapi sisältää savonmurretta, elekee hyvät immeiset säikähtäkö! ;)

Munia 3 kpl
Sokeria 1,5 dl ehka :D
Jauhoja 2-3 dl noin :D
Leivinjauhetta 1,5 tl
Kaakaojauhetta tummaa ja vaalea 50/50    n. 1dl yhteensä
Vanilliinisokeria 2 tl
Voita 200g
Kermaa loraus
1-2 levyä suklaata rouhittuna

Vatkoo munat ja sokeri, lisää jauhot ja jauheet, sitten voi ja kerma. sekoita hyvin.
kummoo voideltuun ja leivitettyyn vuokaan (mielellään sydämenmuotoinen :D )   ja paista uunissa 200 asteessa jottain 40-60 minnuuttia, mutta kokkeele tikulla varmuuveks jo puolen tunnin jäläkeen :D Voipha tuo olla tai olla olemattakii! :P

Kun kakku on kypsä, voit kumota sen tarjoiluvadille tai voit jättää sen vuokaan!

Kaakun jäähdyttyä kostuta hieman kaakkua lorauksella mieleistäsi likööriä, mutta suosittelen käytettäväksi Kissanminttua tai Baileyssiä. Toki olen joskus käyttänyt myös rommia tai esim. Vana Tallinkia,  mutta  ehottomasti ykkösvaihtoehtoja ovat nuo ensimmäiset ;) Anna kaakun tekeytyä sillä aikaa, kun teet kuorrutuksen :

1-2 levyä (125g/levy)  valkosuklaata
1/2 dl kuohukermaa

Sulata suklaa vesihauteessa  ja lämmitä kerma kuumaksi, mutta elä keitä, tai anna kiehua. Ota kattila liedeltä ja kaada sulanut valkosuklaa joukoon, sekoittele vispilällä tasaiseksi ja anna jäähtyä seosta sekoitellen.  Kun kuorrute on jäähtynyt ja paksuuntunut, kaada varovasti seos kakun päälle ja tasoittele!  Kuorrutetta saa sitten valua yli jos kaakku on kumottu  - sitä pitää olla paljon ! :DDDD  

Laita kaakku jääkaappiin hetkeksi  - kohta voit koristella sen sitten mieleisillä koristeilla:  Minä laitan itse lisä suklaata  ja Marianne Crushia! :P   

ANTOISIA ANGSTAUSHETKIÄ!


Ps: Huomenna suuntaan kohti Helssinkiä!  En tiedä, miten postausten käy - kuvia en välttämättä saa lisäiltyä, mutta yritän parhaani ;)   Ainakin reissusta tulee sitten isompi postaus :)    Ja laittakee kysymyksiä ja toivepostauksia, te uskolliset 6 lukijaani!  <3


<3 Henna


maanantai 12. joulukuuta 2011

Katse kohti valoa!

Vuosi alkaa vedellä viimeisiään ja  alkaa tulla aika kääntä katse kohti uutta vuotta ja uusia kujeita. Pimeä alkaa pikkuhiljaa väistyä ja heti vuoden vaihduttua, kuljemme kohti kevättä ja valoa <3  Vaikka joulunaikaa onkin mukavaa viettää, odotan kovasti jo vuoden vaihdetta, jolloin saa taas kääntää uuden  lehden elämän kirjassa,  ja edessä on taas uusi, valkoinen, suttamaaton sivu.

Jos katselen tämän, kuluneen vuoden sivua,  on näky aika sotkuinen :D   Näen erilaisia värejä ja sävyjä, joilla jokaisella on oma merkityksensä.    Vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista, hyvää sekä huonoa, onnea ja onnettomuuksia. 

Vuoden aikana on tapahtunut hevosten kanssa paljon hyvää ja edistystä on tapahtunut paljon.  Karisma on rauhoittunut silmissä ja siitä on kuoriutunut oikein näpsäkkä ja itsevarma tamma. Se ei hypi ja säiky  edes kymmenesosaakaan siitä, mitä se reilu vuosi sitten oli. Eikä enää pure kuolaimeen ja ryöstä.  Satulanvaihdolla oli myös iso osa edistykseen. Karismalla on käytössä koulusatula, jolla pääsee lähelle hevosta, joten kaikki annetut avut istunnalla ovat alkaneet iskostua hyvin.   Nykyään se porskuttaa määrätietoisena  korvat hörössä eteenpäin ja hakee herkästi tuntumalle. En olisi voinut kuvitella, että tänä päivänä esim.  maastoilen tamman kanssa säännöllisesti ilman satulaa, kaikki askellajit hallinassa (lähes aina :D ),   niin naurettavalta kuin se kuulostaakin. :D Onneksi läheisimmät ystäväni, jotka ovat projektiani läheltä seuranneet, jaksaavat tsempata ja muistuttaa hyvästä työsuorituksesta :)    Toki huonojakin päiviä tulee, ja edelleenkin kaikkia poikkeavia juttuja reittien varrella pitää ajoittain jännittää ja uuden paikat luonnollisesti vielä enemmän. Emme ole mikään pro-kaksikko, emmekä sinne huipulle pyrikään :D  Me olemme vain puskailijoita,  jotka nauttivat rennosta harrastelusta ja haluamme kehittyä  yhdessä pienin askelein :)  Nyt meinasi taas tulla romaani liittyen tammaan, mutta eeköhän säästetä erilliseen Kaama- postaukseen jotakin ;)

Karisma Joulukuussa 2010

Karisma Lokakuussa 2011


Kusko on kuntoutunut  todella hyvin ja  ukkelissa riittää virtaa vaikka muille jakaa. Kunnon kasvamisen myötä Tusen taidot ovat alkaneet pilkahdella aika ajoin ja se herra jaksaa minut yllättää toistuvasti. Se on niin mahtava alkeis- ja terapiaratsu <3   Hevosten kunnosta saan kiittää myös tuntilaisia ja vuokraajaa.   He ovat keväästä asti käyneet minun luonani auttamassa hevosten liikutuksessa lähinnä Kuskolla ratsastaen, ja sitä arvostan todella paljon.   He ovat korvaamaton apu <3   Alhaalla olevat kuvat on otettu suurin piirtein vuoden erolla.  Nykyään Tuse on tuota alempaakin kuvaa  paremmassa kunnossa, mutta säästän kuvia Kuskosta erikseen tehtävään postaukseen :)

Kusko maaliskuussa 2011


Kusko maaliskuussa 2011

Olen muutenkin saanut ihmisenä todella paljon itsevarmuutta, en koe alemmuudentunnetta esim. oman lievän ylipainoni vuoksi, vaan olen oppinut rakastamaan itseäni ja kantamaan itseni ylpeydellä :)  Sitä myöten myös olen nopeampi  ja rohkeampi lähtemään ihmisten ilmoille.  En enää ahdistu ihmispaljoudesta ja  saa  paniikkikohtauksia, niin kuin ennen. En myöskään lannistu enää ja jaksan seisoa suorassa, vaikka paskaa välillä niskaan tulisikin!   Minulla on oikeasti hyvä olla.   Hyvä olo kohdistuu myös siten, etten jaksa enää ottaa paineita tai vaatia liikaa, niin kuin ennen, vaan annan itselleni ja sitä myöten muille armoa enemmän.  Noh,   hevosten liikutuksen suhteen olen itselleni ankara - ne on liikutettava, kun ne kerran on hankittu.  Mutta en jauha tuosta aiheesta tässä postauksessa enempää, mutta takaan, että aiheesta kuullaan vielä! :D


Minun onneeni on monta syytä.   Kesällä juhannuksen jälkeen  olimme mieheni kanssa auton ulosajossa, kun hän nukahti auton rattiin.  Oli senteistä kiinni, ettei olisi käynyt pahasti, mutta  meillä oli mukana niin paljon onnea ja varjelusta, että selvisimme mieheni niskan revähdyksellä ja minulla turvavöitten repimillä mustelmilla sekä aivotärähdyksellä.  Olen siitä todella kiitollinen, että selviydyttiin rakkaani kanssa kolarista ja onnellinen, että saan olla tässä nyt.

 Lisäksi kesällä  koiramme Olga jäi auton alle karattuaan kotipihasta jäniksen perään.   Koira oli kateissa n. 30min- 1h,  minulla on  niin sekava muistikuva päivästä:  Kun sain puhelun, että onko meillä tuollainen pieni pyöreä  tumma pystykorva, vajosin pihalla polvilleni, koska tajusin heti, mitä on tapahtunut. Jalat vain pettivät altanut, enkä saanut henkeä.  Mieheni oli pakko ottaa kännykkä ja jatkaa  puhelua. Tuo koira on minulle äärettömän rakas, enkä kestäisi ajatusta, että se kuolee kärsien.  Olga oli tosiaa kateissa hetken ja ainut mitä pystyin hysteerisyydeltäni ajattelemaan oli että Olga on löydettävä, ettei se joudu kärsimään.  Minusta ystävästä on aika päästää irti, jos sillä on kipuja ja se kärsii.   Onneksi olga oli itse juossut kotiin,   vammoinaan ainoastaan takajalassa iso haava sekä lantiossa kipuja.   Lääkärissä koira kuitenkin todettiin onnekkaaksi ja hyväkuntoiseksi, sai kipupiikin ja lääkekuurin ja kotiuduimme.   Koira toipuikin kolauksesta täysin parissa päivässä ja on elänyt tänne asti onnellista elämää entistä virkeämpänä ja ehompana.  Viime  maanantaina kuitenkin OLga sain jonkin sortin kohtauksen, epilepsia tai kramppikohtauksen, josta ei olla vielä selvillä, mikä se oli.  Kuitenkin koira on taas viikon ollut oma itsensä ja sovittiin lääkärin kanssa, että jos kohtaus uusiutuu, toimitamme koiran hoitoon ja tutkimuksiin.  Nyt kaikki on toistaiseksi hyvin, mutta silti usein Olgaa seuratessani, minut valtaa suru -  mitenköhän kauan meillä on enää aikaa?  Olgalla on kuitenki synnynnäisesti yliliikkuvat nivelet takajaloissa, mutta olemme päässeet tähän 6,5 vuoteen kivuitta ja ongelmitta.  Heti, jos näen, että kivut astuvat Olgan elämään ja se elämänilo, mikä sen silmissä loistaa, alkaa hiipua, tiedän- on aika päästää irti.  Kuitenki liitän käteni ristiin ja toivon, ettei minun tarvitse luopua ystävästäni vielä pitkään aikaan  <3

Äidin silmäterä <3


Kaikin puolin muuten asiani ovat hyvin. Minulla on todella ihana työpaikka, mahtava aviomies ja todella rakastavat ja minua arvostavat ystävät. Joskus on ollut erimielisyyksiä, mutta niistä on aina selvitty puhumalla ja pyytämällä anteeksi. Me ihmiset tehdään aina virheitä, päästellään sammakoita suustamme ja siten loukkaamme toisiamme  mutta asioilla on aina tapana järjestyä ja anteeksiannossa elää  tulevaisuus :)

  En ole mikää upporikas, kiitos lemmikkieni, varsinkin hevosten :D Niihin uppoo sievoinen summa tästä pienestä hoitajan palkasta, mutta muustapa en välitäkkään. Tämä on minun elämäntapa,   en välitä ylenpalttisesta shoppailusta, en bilettämisestä enkä muustakaan maallisesta mammonasta.   Kotini on pieni ja kodikas, enkä muuta tarvitsekkaan. Minua ei mikään krääsä tee onnelliseski, ainoastaan hyvät välit rakkaisiini, terveys sekä lämmin, rakkauden täyttämä koti.

Pakko laittaa viime vuotinen joulukuva tänne, tämä tekee aina niin iloiseksi xD


 <3 Henna