keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Onko meillä tulevaisuutta?

Hei rakkaat!  Olisi varmaan pienen kehityskeskustelun paikka ? Olen tätä tekstiä valmistellut tuolla luonnoskansiossa jo pidemmän aikaa, mutta nyt on sen vuoro nähdä todellinen päivänvalo.

En olisi koskaan voinut kuvitella, miten suurta yhteyttä voin kokea nettituttavuuksien tai erilaisten nimimerkkien kanssa.  Olen blogini kautta saanut aivan mahtavia mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin ja saanut ystäviäkin bloggaajien ja lukijoitteni parista. Huomaan jopa kaipaavani tiettyjä anonyymejä, jos heistä ei ole kuulunut vähään aikaan ja usein mietin mitähän kenellekin kuuluu.  Minua joskus myös harmittaa, kun anonyymit eivät rekisteröidy lukijoikseni, koska en voi muistaa kaikkia nimeltä, vaikka niin kovasti haluaisinkin.


Vaikka joskus kadun sitä, että perustin blogini - en silti vaihtaisi päivääkään pois.  On tämä ehdottomasti antanut huomattavasti enemmän,   kuin ottanut.  Olen katunut sitä, etten aiemmin ole osannut kirjoittaa tarpeeksi hienotunteisesti ja näin olen antanut itsestäni väärän kuvan tai jopa loukannut toista.  Pyydän sitä anteeksi ja samaan lauseeseen totean iloitsevani siitä, miten paljon olen vuosien saatossa kehittynyt kirjoittajana sekä etenkin kasvanut ihmisenä. Nyt tiedän ja osaan paremmin.   Minua on nolottaneet vanhat tekstit ja niitä lukiessani tekisi mieleni deletoida kaikki - mutta silloin myös oma henkilökohtainen kasvutarinani häviäisi tuuliin.  Ehkä voin taas 3 vuoden päästä palata tähänkin tekstiin ja punastellen sekä naureskellen kylpeä isossa myötähäpeän ammeessa.

Nolostumisesta huolimatta olen myös ylpeä itsestäni.  Siitä rohkeudesta, mitä olen osoittanut avatessani syvimpiä haavojani kaikkien luettavaksi ja olemalla sekä henkisesti että fyysisesti (melkein ainakin :D  ) alasti.  Silläkin uhalla, että ehkä yleensäkin, sekä toki omalla paikkakunnallani hieman tietynlaista mainetta, mutta kannan sen kaiken hymyillen suoralla selällä - oli se sitten negatiivista tai positiivista.  Minä olen minä, enkä mikään hahmo, jonka olisin blogiani varten luonut. Ei minun elämäni ole mitään elokuvaa tai kulissia - jos ei nyt ihan tavallistakaan,  mutta silti sellaista aitoa elämää tunteineen ja tahroineen, mitä moni käy läpi jossakin vaiheessa elämäänsä. 


 Olen onnellinen siitä, että olen jaksanut lähes poikkeuksetta vastata kommentteihin suhteellisen pitkästi ja laadukkaasti. Minulle itselleni on blogeja lukiessani erityisen tärkeää se,   miten kirjoittaja kommunikoi lukijoittensa kanssa - ja että tekee sen kunnolla sekä aidolla läsnäololla.  Syynään itse aika tarkkaan vastauksia ja niitten tuomaa yleisfiilistä, vaikken edes itse olisikaan johonkin blogiin edes kommentoinut. Minusta blogin laadun loppusilaus löytyy kommenttiboksista, siellä käydystä kanssakäymisestä, lukijoiden ja bloggaajan välisestä yhteydestä.  Jos olen joskus kirjoittanut kommentin johonkin blogiin,  enkä ole itse saanut kunnollista tai ylipäätään vastausta siihen - väkisilläkin etäännyn ja peräännyn siitä - koska koen yksikertaisesti olevani arvoton siellä. Sama on pätenyt myös muualla sosiaalisessa mediassa ja elämässä ylipäätään. 

Edelleen minua harmittaa se, että vielä 3,5 vuoden kirjoittamisen jälkeen blogillani on reippaasti alle 300 lukijaa, se on  todella vähän itse päivittäiseen kävijämäärään verrattuna.  Tosin olen sitä mieltä ettei se määrä, vaan se laatu on tärkeää - ja sehän ei ole epäselvää että onko minulla laadukkaita lukijoita ;)  Vaikken pidä itsestäni sen suurempaa meteliä tai pyri mihinkään suurempaan julkisuuteen,  on toki lukijakunnan vähäisyys ja kommenttiboksin hiljaisuus syönyt hieman motivaatiotani kirjoittaa ja panostaa blogiini, koska aika on muutenkin kortilla ja usein sen pienen hengähdysketkeni olen käyttänyt postaamiseen tai postauksien valmisteluihin. Vaikka postaan harvoin, blogi kulkee päivittäin mukanani  tietynlaisena sydämen poltteena kirjoittaa, mutta kuitenkin myös velvollisuudentuntona. Monet eivät varmastikaan voi käsittää, miten paljon todellisuudessa bloggaajan elämä pyörii loppupeleissä blogin ympärillä. Sitä kulkee tuntosarvet pystyssä  ja koittaa kerätä materiaalia uutta postausta varten. Samalla tuskaillen sitä, ettei saa kuvaajaa ikinä mukaan mihinkään koska omanlla kohdallani kuvaajani sattuu olemaan töissä tai poikamme kanssa silloin kun minä koitan saada jotain järkevää aikaiseksi. Ihania nämä ruuhkavuodet kaiken kaikkiaan. Kuitenkin tiedän sisimmässäni, että voisin tehdä pienillä jutuilla huomattavasti laadukkaamman.


Mutta en missään nimessä bloggaa pelkästään tavan, julkisuudenhimon tai pakon vuoksi, vaan siksi että rakastan tätä tunteitten ja ajatusten purkamisvälineenä, ihmisten yhteensaattajana ja sitä ajatellen olen kiintynyt tähän jopa liikaakin.  Tämä vie sydämen mennessään ja jo pelkkä ajatus irtipäästämisestä sattuu hirmuisesti.  Olen kuitenkin kasannut myös itselleni liikaa paineita tuloksena se, että omassa epätoivoisessa riittämättömyydentunteessa,  olen jo usemman kerran aloittanut postauksen, jossa ilmoitan lopettavani kokonaan bloggaamisen.  Olen kuitenkin aina jo ekat lauseet kirjoittanut niin suuren kyynelvirran saattelemana - ihan vain jo pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi "hyljätä" tämä meidän yhteenkuuluvainen joukko ja jättää tämä maailma taakseni. Siksi tämäkin on jo äärimmäisen kova pala minulle purtavaksi.

Kyllä minä olen oikeasti teihin kiintynyt, etenkin samoihin  nimimerkkeihin, jotka vuodesta toiseen ovat jaksaneet tsempata ja rohkaista minua,  kiittää postauksista ja avautua itsekin omista henkilökohtaisista kivuistaan.  Ja ystävistä, joita minulle on siunaantunut blogin kautta. Enhän minä voi jättää kaikkea tätä taakseni, tämähän on osa minua ja iso voiman antaja?    Haluaisin palavasti jatkaa ja janoan valoisampaa tulevaisuutta blogille.  Usein, kun lannistun ja huomaan taas ajattelevani luovuttamista - jostakin aina ilmestyy ihminen, joka ruudun toiselta puolelta lähettää ison annoksen voimaa ja rohkaisua.  Siihen ei ole tarvinnut isoja sanoja,  mutta niillä on ollut minulle suurempi merkitys kuin kukaan teistä osaa kuvitellakaan. Joten mitä nöyrimmäinen kiitos teille.  Olen myös kiitollinen uskollisimmille ystävilleni, jotka jaksavat tätäkin kautta kommentoiden minua tsempata - ihan vain siksi, että he tietävät sen olevan minulle tärkeää.

Kuten ehkä se on jo vähän alkanut heijastua tännekin, olen alkanut kääntämään uutta lehteä elämässäni etenkin tunne-elämän puolella ja haluaisin, että blogi kulkee siinä vahvasti mukana.  Mutta se on vielä epäselvää, kulkeeko se vai haluanko pitää tämän kaiken kuitenkin vain itselläni.  Siihen haluan vastauksen. Jos niin käy, että jatkan tulen taatusti avautumaan pintaa syvemmistäkin asioista jatkossakin, mutta aion myös jatkossa kylvää hyvää mieltä ja elämänmakua tähän blogiini. Sitä, että vihdoin alan arvostaa itseäni ja olemaan se Henna joka olen halunnut jo pidemmän aikaa olla. Päästämään irti sellaisista kahleista, jotka ovat jarruttaneet minua ja saanet minut tuntemaan itseni mitättömäksi. Haluaisin teitäkin rohkaista samaan.

Kuitenkin, tarvitsen nyt hetkisen aikaa itselleni saavuttaakseni tuon tavoitteeni lopullisesti. Elämääni on tulossa muutoksia tai uusia kuvioita, enkä välttämättä puhu nyt tässä pelkästään varsan syntymästä. Siihenkin on vielä valovuosien aikamatka ja asiat voivat mennä silläkin saralla vielä täysin päälaelleen. Siksi en halua siitä vielä sen enempää puhua. Toivotaan kuitenkin parasta ja pelätään pahinta. Mitä tahansa tapahtuukin, on sillä joku tarkoitus ja vastauksen tarkoituksiin saa kyllä aikanaan.  Siihen minä luotan ja olen onnellinen siitä,  että vihdoin uskallan täysillä tehdä niin. Kaikki ei ole minun käsissäni. Ei myöskään tämän blogin kohtalo.


Kuitenkin haluan, ettette jää kysymysmerkkinä miettimään onko minulla jokin hätänä tai onko jotakin sattunut.  Voin kertoa, että ei mitään hätää minulla ole - päinvastoin. Töissä menee hyvin, jaksan paremmin ja kotona meillä on Kimin ja Onnin kanssa asiat paremmin kuin koskaan ja tulevaisuus on toivoa täynnä. Onhan minulla vielä murheita ja enemmänkin tarvitsen paljon voimia päästääkseni irti tietyistä asioista,  mutta uskon että nyt hedelmä alkaa olla kypsä siihen. Vielä toki jännitän kovasti Karisman lopputiineyden puolesta, mutta siinäkin luotan kohtaloon. Kaikki mitä tapahtuukin, on tarkoitettu tapahtuvaksi. En kuitenkaan nosta käsiäni ilmaan luottaen, ettei minun tarvitsisi tehdä mitään, mutta silti luotan päällimmäiseen johdatukseen. Ymmärrätte varmaan mitä ajan tällä takaa ? Kuitenkin, minulla on nyt valitettavan monta rautaa tulessa tällä hetkellä ja lisäksi haluan työtäyteisen arjen lomassa myös hiljentyä kuuntelemaan omaa sisintäni ja tehdä ne oikeat päätökset mitä täytyy tehdä. Minun itseni on annettava itselleni mahdollisuus.

Pidän taukoa nyt kirjoittamisesta ja etsin itseäni. Sitä en osaa sanoa, milloin palaan takaisin ja millaista tekstiä kirjoittamaan.  En kuitenkaan unohda teitä, vaan ikävöin nyt jo suuresti ja etsin vastaukset kysymyksiini.  Myös siihen, onko blogillani enää tulevisuutta.  Jos niin käy, että jatkan kirjoittamista myöhemmin säännöllisesti -   toivottavasti tämä sisältäisi laadukkuutta enemmän. Tämä blogi kaipaa väriä ja eloa, koska elämänikin alkaa tuntua sellaiselta. Kuitenkin se on ollut aika lattea ja se ei ole sitä, mitä minä olen. Nyt otan aikalisän itselleni ja löydän vastaukset niihin kysymyksiin, jotka olisivat tarvinneet lopputulokset jo vuosia sitten.

Suuresti teitä kaikkia rakastaen, kunnioittaen ja jo nyt kaivaten:

<3 Henna

ps.  Älkää peljätkö, en minä kokonaan häviä maailmankartalta.  Vastaan kommentteihin ainakin vielä jonkin aikaa ja otan vastaan edelleen yksirtyisviestejä ja sähköpostia. Jotain kuvia tai pikapäivityksiä saattaa olla nähtävissä blogin FACEBOOK-SIVUILLA,  joten kiinnostuneet :  sinne siis kyttäilemään ja tykkäilemään !

maanantai 11. toukokuuta 2015

Muistellaanko hetki menneitä ?

Innostuin rauhallisen yövuoron iloksi penkomaan vanhoja kuvia viimeiseltä kolmelta vuodelta ja vähän tekemään tämmöstä yhteenvetoa kuvien perusteella, missä ollaan oltu ja missä mennään nyt - lähinnä kropan ja painon suhteen. Paino nousi kummallisesti viime viikolla, ehkäpä vapun aikana vedetyt lukemattomat munkit koituivat kohtalokseni vähän takautuvasti, ken tietää ;)    Kuvista kuitenkin voi päätellä, että kyllä jotain kaventumista on tapahtunut vaikkakin välillä on tehty takapakkiakin ja aloitettu uudestaan.

Tässä mennään viimeistä ratsastusta ennen synnytystä, paino n. 100 kiloa.   Kuva otettu sunnuntaina 20.1.2013 päivällä,  kun seuraavana yönä alkoi klo 1:n aikaan supistella ja Onni syntyi 30 tunnin ja pitkän yrityksen  jälkeen sektiolla tiistaina 22.1.2013 klo  9:14.

Alaston totuus 12.2.2013    paino 88 kg
Noin viikko aloituksen jälkeen,  paino 87,3 kg
Onni reilu 1 kk,  äiti 86.5kg
Muotovalio 1.4.2013   84.9kg
Muodollisesti pätevä, 84.1kg .
Heinäkuu ja höllyvät melonit :D Kusko on sentään komeana, mama painaa 82 kg.
Vesipeto elokuussa.  Paino 81.2kg.
81.2kg
30.9.2013   78.6kg
Paino seilasi vuonna 2014   78-85 välillä.  Tässä lokakuisessa kuvassa painoa ehkä jotain 83kg
Marras-joulukuun  pahimman suru-ajan jälkeen,  aloitetiin taas ryhdistäytymään pikkuhiljaa. Kuva salilta tammikuun alussa, paino about 81kg. Marraskuun puolivälissä se oli ollut korkeimmillaan 84.5kg.
Helmikuun 19. Paino 78,5kg 
29.3.   75.5kg
Eli tässä mennään nyt ! Harmittaa aavistuksen, sillä kävin jo kivasti alle 75 kiloa mutta nyt sitten pompsahdettiin takaisin noihin lukemiin ! Mutta en jää sitä sen enempää märehtimään, vaan kivasti uusi draivi päälle ja minulla onkin aika pysäyttämätön olo - ainakin tällä hetkellä.  En jaksa stressata enää painostani, mutta haluan tehdä sen eteen jotain, joten asetelmat on entisiin yrityksiin verrattuna hyvät. Kuitenkin, kun katsoo viime viikkojen mittauksia - olen junnannut paikallani jo reippaan kuukauden! Nyt hieman skarppausta ja pieni loppukiri ennen kesäkuun alkua ja etenkin ennen  6 viikon kesälomaa, joka alkaa näillä näkymin 9.6. :)

<3 Henna

perjantai 8. toukokuuta 2015

Tissien tilannepäivitys!

Ei kylläkään minun, vaan Karisman ;) Lupasinkin edellisessä postauksessa kirjoittaa tarkemmin tuosta hieman jännitystä aiheuttaneesta,  Karisman utareitten turvottelusta.  Joku voisi nyt ihmetellä ääneen, että mitä se nyt oikein höpisee - mutta antakaapa minä kerron.


Eli siis, Karisman utareethan olivat turvonneet selvästi viime perjantai-päivän aikana, minun ollessa Joensuussa reissussa.   Erityisesti vasen utare on täyteisempi ja kovempi.   Vaikka tosiaan jäin miettimään ja arpomaan syitä siihen, en panikoinut vaan puntaroin mahdollisia turvotuksen aiheuttajia.  Normaalistihhan tamma alkaa kasvattelemaan ja kypsyttelemään utareitaan 60-30 vuorokautta ennen laskettua aikaa.  Jokainen hevonen on kuitenkin yksilö,  jotkut aloittavat tissiensä kypsyttelyn hvyissä ajoin - jotkut taas nostattaa maidon juuri ennen varsomista tai jopa varsomisen jälkeen.

Kuitenkin utareitten ennenaikainen turpoaminen / maidonnousu voi olla myös ensioire alkavasta taikka jo päällä olevasta istukkatulehduksesta,  mikä on erittäin vakava tilanne ja  useimmiten johtaa varsan heikentymiseen / kohtukuolemaan ja/tai ennenaikaiseen varsomiseen.  Muita oireita voivat olla eritys emättimestä  tai yksinkertaisesti suora luominen ilman ennakko-oireita. Joskus tosiaan tamma vain synnyttää kuolleen varsan ja syy selviää vasta jälkeenpäin ilman, että tammasta olisi näkynyt ulospäin mitään.   Joten jokaiseen oireeseen on syytä suhtautua vakavuudella.

Kun huomasin Karisman utareitten turvonneen, valvoin käytännössä koko yön asiaa pohtien ja tallilla ravaten. Mittailin lämpöä ja kyttäsin mahdollisia vuotoja utareista / vulvasta. Ei mitään poikkeavaa siellä suunnilla.   Olin ihan väsyksissä kuluneesta päivästä, mutta silti en saanut itseäni nukahtamaan.  Silti hetken sängyssä pyörittyäni luovutin ja keittelin itselleni kahvia samalla lueskellen netistä artikkeleita aiheesta.


Tamma mamman hinkit lauantaina 2.5.  aamusella.
Vaikka olinkin perehtynyt jo aiheeseen, janosin silti lisää tietoa.  Heti oikeastaan ensimmäisen kerran tamman tissejä kopeloidessani, mielessäni vilahti ajatus mahdollisesta lymfaturvotuksesta, joka on myös hyvin yleinen oire kantavilla tammoilla tiineyden loppuvaiheessa.   Varsa painaa sen verran paljon jo kohdussa, että se vaikuttaa alavatsan nestekiertoon aiheuttaen turvotusta mm.  utareissa ja vatsanpeitteissä. Yleensä lymfaturvotus laskee liikunnalla ja on pahimmillaan aamuisin karsinalevon jälkeen.   Meillä oli ollut vielä hevosille vapaata ke-pe, ja sadekelien takia hepat seisseet  paljon paikoillaan, joten sillä liikkumattomuudella oli varmasti osuutta asiaan. Tätähän lymfa-asiaahan voisi melkein verrata siihen, miten raskaana olevalla naisillakin  usein etenkin loppuvaiheessa turpoaa nilkat, jalkapöydät ja varpaat - nimeomaan sen nestekierron vajauksen vuoksi.

Mutta Kaaman hinkkeihin palatkseni: Lauantaina-aamusella tissit ympäristöineen olivat turvoksissa, mutta laskivat aavistuksen verran jo aamun aikana tarhaillessa.  Liikutin pollen aamupäivällä sitä alkuun talutellen ja kentällä liinassa juoksuttaen  ja WOLA! - tissit olivat jälleen lerpat entiset itsensä ! :)    Helpotuksen huokaus,  ei niitten sulamiseen hirveästi liikettä tarvittu. Nyt ollaankin sitten liikuttu edes jotenkin lähes jokapäivä ja utareet ovat pysyneet parempina.  Lämmönseuranta on nyt päällä, eli aamuin illoin seuraan lämpöä samalla kartoittaen tamman peruslämpöä pidemmällä aikavälillä. Yleensä tamman peruslämpö laskee 0,5-1 astetta ennen varsomista, joten senkin kannalta on hyvä saada vankka tietoisuus tamman normilämmöstä.

Ja boobsit lenkin jälkeen.  Kuvat vähän epäselviä, pahoittelen.


Eihän Karisman utareitten kehittyminen mikään epänormaali ilmiö ole, sillä tiineyspäiviä on kertynyt jo 288.  Eli maltillinen tissinkasvu ei ole mikään maailman suurin ihme.  Kunhan nyt ei ala sentään vahatippoja tekemään tai maitoa laskettelemaan vielä moneen viikkoon.  Tiineyden maaginen raja on 300 vuorokautta,  sen jälkeen syntyneellä varsalla on ehkä hienoiset mahdollisuudet selvitä. Mutta toivotaan, että meidän Väpsykälle ei kehity istukkatulehdusta ja saadaan kesäkuussa pieni rakkauspakkaus maailmaan. Nyt vaan seurantaa ja puhelu eläinlääkärille jos turvottelu ei ota edes liikunnalla laskeakseen. Tammamamma on virkeä oma itsensä, eikä ole omasta mielestään vielä valmis minkäänlaisille mammalomille.  Meidän lenkit on kevyttä köpöttelyä /humputtelua maastossa ja kentällä maksimíssaan taivuttelua ympyröillä.  Kokoamiset ja korkeat (tai ainakin sinnepäin :D ) muodot on laitettu tauolle, ja meno on lähinnä rennon letkeää hölkkäilyä eteen alas  sekä paljon maastakäsin lenkittämistä/liinailua/käsihevosena mukana kulkemista.

Täällä on alkanut jo pikkuhiljaa vihertämään, eikä mene enää kauaa kun päästään aloittamaan laidunkausi !  Me ollaankin aloiteltu jo vihreän nautiskelu sitä mukaa, kun sitä on saatavilla.  Toissapäivänä ajellessani töistä kotiin pysähdyin nyhtämään hevosille pienet tupsut vihreää aamupalaksi.  Voi sitä tyytyväistä mussutusta, oikeeta musiikkia korville.    Huomenna taas lenkkeilemään ja lopuksi maistelemaan ruohonkorsia!


Vaikka tämäkin postaus taas paisuu ihan pullataikinaksi,  niin pakko vielä yks juttu tähän loppuun. Muistatteko, kun mainitsin "50 faktaa minusta" -postauksessa,  että olen vastikään liittynyt varsavahdit-ryhmään ?  Eli siis käytännössä vahdimme tammojen omistajien / hevosystävien  kanssa toistemme tammoja yöaikaan, jotta myös omistaja saa nukkua joskus yöunia. Autamme siis toinen toistamme ja teemme vahtivuoroja nettikameroita tuijottaen. Sain eilen postia, ja kuoresta paljastui ihana yllätys.  Sain eräältä tammanomistajalta kiitoslahjan ja kortin tammansa valvomisesta. Hänen varsansa syntyi 29.4. klo 3:07. Olin todella otettu ja kiitollinen lahjasta.  Kun tekee hyvää toiselle, saa sitä itsekin osakseen jossakin vaiheessa.  Olen kyllä kiintynyt jo ryhmään ja siellä oleviin tammoihin ja ihmisiin.  Hyvä yhteishenki ja yhteen hiileen puhaltaminen antaa uskomattoman paljon voimia kaikkeen muuhunkin tekemiseen.



Ihanaa viikonloppua ja hyvää äitienpäivää kaikille mammoille !

<3 Henna

tiistai 5. toukokuuta 2015

Vapaaviikko päivä päivältä

Moikka taas toverit ja sori,  kun en ole taas ehtinyt postailemaan mitään ! Vapaaviikko oli mukava ja rentouttava, mutta toisaalta hyvin sekava unettomien öitten ja aika haipakka-aikataulun vuoksi! Viikko täyttyi mm. hevosseuran vastuutehtävistä, perus kodin huollosta, pihan kevätsiivouksesta - mutta päiviin kuului myös rentoutumista ja ystävien seuraa.   Mutta mie koitan hieman kertoa viikostani joka päivältä ja laittelen viikon aikana napsitut kännykuvat tänne.  Meikäläisen pitäis varmaan hankkia uusi luuri jossa parempi kamera, koska käytän kännykän kameraa aika kiitettävästi.

Tiistaina aloitin vapaat. Heräsin iltapäivällä sotkuisen kodin keskeltä, ja vaikka vereni kiehui näkemästäni ja kädet syyhysivät -  päätin sitkeästi skipata siivouksen seuraavalle päivälle. Hörppäsin ison kupin kahvia naamariin ja käytin pollet pikaisesti kävelemässä ja kentällä piehtaroimassa.



Tiistai-iltana olin vielä laulamassa seurakuntamme tilaisuudessa ja oli kyllä erittäin hieno fiilis päästä laulamaan pitkästä aikaa pidemmän kaavan mukaan. Olen viime aikoina löytänyt itselleni parikin erittäin lahjakasta ja hyvin laulajalle tulkinta-varaa antavaa pianistia, joten tätä voisi kyllä ajatella jatkavansa aktiivisemmin nyt, kun kunnon säestäjistä ole pulaa  <3  Jotenkin parilla viime "keikalla"  en ole jännittänyt juuri ollenkaan ihan vain siksi, että voin luottaa täysin soittajaan.    Käytiin vielä kokouksen jälkeen ruokakaupassa koko perheen voimin.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sain puhelun:  eräs aiemmin valvomistani tammoista alkoi varsomaan, joten pääsin itsekin läppärin näytön välityksellä todistamaan iloista perhetapahtumaa. Voi sitä liikutuksen tunnetta jo nyt, entäs sitten kun oma syntyy?  Olin siis itse ilmoittanut, että jos tamma sattumoisin varsoo niin, etten ole linjoilla - haluaisin olla läsnä kun niin tapahtuu, joten ihanaa kun minulle soitettiin vaikken ollut vahtivuorossa <3


Keskiviikkona tein kotona suursiivouksen, pesin useamman koneellisen pyykkiä, vaihdoin sänkyihin puhtaat lakanat, tein ruokaa, kuvasin kirpparitavaroita ja vaatteita sekä laitoin ne nettikirppikselle myyntiin ja rustailin hevosseuran sihteerin töitä. Lähes koko päivän satoin räntää ja lunta, joten päivä oli mitä mainioin möhöttää sisällä ja tehdä tuollaisia pakollisia hommia.


Torstaina oli hemmottelupäivä !  Onnin kanssa päästiin parturiin vihdoin ja viimein.  Onni oli alkuun aika hankala asiakas, mutta naisseuraa saatuaan leppyi ja saatiin leikattua Onnille siisti kesätukka !   Kiitos ihanaiselle MR-Style:n Mirvalle  <3   Kun Onni oli valmis ja imeskelemässä saamaansa tikkaria, tulikin Kimmo hakemaan jo väsähtäneen poitsun päikkäreille.  Ja minä sain jäädä nauttimaan omasta vuorostani ja tuoreesta kahvista, voiko parempaa ollakaan ?    Vaalennusta runsaitten raitojen muodossa ja latvat siistittiin kuivista kaksihaaraisista!  Olen kyllä supertyytyväinen taas, kun sain vähän piristettä hiuspehkoon! Innostuin myös laittamaan itselleni pika-ripsienpidennykset kotosalla noin vapun kunniaksi !  Sittenpä iltasella vietettiin kavereitten kanssa yhdessä vappua ja käytiin typyköitten kanssa ilta-ajelulla.


Perjantai-päivä vietettiin kokonaan Joensuussa !  Veljeni täytti vappuna vuosia, joten kävimme hänen ja tyttöystävänsä luona kyläilemässä.  Hauskinta tässä on se, että veljeni seurustelee nykyään yhden vanhimman ystäväni kanssa joten syvä ystävyyssuhteemme on muuttunut myös perhesuhteeksi. Käytiin vapputorilla kävelemässä ja sitten Ilosaareen piknikille.  Vielä iltasella kävimme ajelulla pitkin Joensuuta sekä  kävelyllä Utran saarten virkistysalueella. Iltasella kotiin palatessa Karisman turvonneet utareet tuottivat päänvaivaa ja veivät minulta yöunet...


Lauantai menikin sitten salibandy-leskenä ! :)   Kimmolla oli koko päivän kestävä säbä-turnaus paikallisella urheiluhallilla, joten mekin vietettiin iso osa siellä pelejä seuraten. Aamupäivästä tein kotosalla perus- hommia  ja ulkoiltiin Onnin kanssa mm. tallia siivoten. Onnin mentyä päiväunille kävin juoksuttamassa heppoja liinassa.  Tamman  aavistuksen ehkä ennenaikainen utare-turvotus ongelma ratkesi liikunnalla, ainakin hetkeksi.  Kerron tästä jutusta toisessa postauksessa sitten tarkemmin.  Säbä- pelien jälkeen mässäiltiin pitkästä aikaa grilliruoalla ja kävin kuskaamassa kavereita niin, että valvoin itsekin aamun pikkutunneille asti. Minulla oli kyllä hurjan kivaa, oli ihanaa irtautua välillä kuvioista ja saada vähän eloa omaan arkeen.


Sunnuntaina heräsin muutaman tunnin yöunien jälkeen "virkeänä"   ja lähdin ajelemaan vaikolle päin, sillä Kaavin hevosystäväinseuran majan kevättalkoon oli päivän sana !  Meitä oli hurjan iso talkooporukka kasassa ja perushommat saatiin tehtyä ennätysvauhdissa. Oli ihanaa huomata, miten ihanan paljon aktiivisia ja talkoohenkisiä ihmisiä on meidän joukossamme.  Siivouksien ym. puuhien jälkeen paistettiin makkarat ja juotiin pannukahvit kodassa.  Minulla ei ole valitettavasti kuvia tältä päivältä, mutta laitan muttaman kuvan vuodelta -13 fiilistä tuomaan. Meillähän on taas heinäkuussa tulossa nuorisoleiri, jonne menen taas lasten kanssa heppailemaan. Kuskoa on kovasti kyselty leirille töihin, mutten uskalla  vielä sanoa siihen asiaan juuta enkä jaata,  aika näyttää ja se, miten varsa ym. kuviot luonnistuu.  Sunnuntai-iltaan sisältyi vielä rattastelut Jonnan kanssa kentällä  ja sen  jälkeen pyrähdettiin hakemassa heposille uusi paali purtavaksi.


Maanantaina sain nukuttua vihdoin ja viimein kunnon yöunet !  Unta tulikin otettua 10 tuntia,  ja fiilis aamusella oli kuin uudestisyntyneellä !  Jaksoin siivoilla taas huushollia, leivoin munkkeja, haravoin pihamaata ja polttelin risuja.  Kimmon kanssa kaadettiin yksi iso vanha ja ränsistynyt paju tuosta tienvarresta möhöttämästä.  Käytiin Siljan kanssa ratsastamassa ihanassa säässä.  Kohta tulee jo 4-vuotta täyteen siitä, kun tämä ihana immeinen aloitti meillä hevostelun. Ja jaksanut uskollisesti käydä lähestulkoon joka maanantai Kuskoa lenkittämässä ja hellittelemässä <3  


Tänään tiistaina sitten päivä jatkui taas pihalla puuhastellen.  Loput risut saatiin poltettua ja piha haravoitua.  Lisäksi koirien tarha sai ansaitsemansa kevätsiivouksen ja kartoitin kukkapenkkien mullantarvetta sekä harkitsin kuorikatteen ostamista rikkaruohojen kasvua ehkäisemään.   Nurmikonleikkuri taisi delata viime kesänä, joten semmonenkin pitäisi ilmeisesti tässä kesän korvalla ostaa.  Lisäksi haluaisin uudet kalusteet terassille..... mitä vielä ? :D   Ihailin Karisman mahakumpua sen nauttiessa auringon lämmöstä,  käytin pollet taluttelu / kentällä irtojuoksutuslenkillä ja loppukäyntien ohessa maisteltiin kesän ensimmäisiä vihreitä.   Repeilin myös Kuskon ulkomuodolle,  uutta karvaa kasvaa vanhuksessa tuollaisina läiskinä ja nyt se näyttää ihan ylipainoiselta leobardilta ! :D


Nyt sitten minulla alkoihin taas työviikko,  eli sama rumba jatkuu mutta niin, että olen yöt töissä ja päivisin "nukun"  tai ainakin yritän ! :D  Kimmolla on tämä viikko aamuvuoroa, joten Onnin rytmi säilynee suht tasaisena, ainakin hetken aikaa. Onneksi Onni on todella sopeutuvainen kaveri.   Jos en ole muistanut mainita, Kimmon työpaikkahan menee "nurin",  joten meilläkin oli työttömyysuhka vähän aikaa päämme päällä. Kuitenkin, olen sentään jotain oppinut jo  - en ole stressannut asiasta hetkeäkään. Vielä joku vuosi sitten olisin hyppinyt seinille hysteerisenä!  Asiat kyllä järjestyy ja niin tekikin, sillä Kimmo aloitti jo työt uudessa paikassa viime viikolla.  Ihanaa, kun molemmilla on työtä -  se on iso kiitoksen aihe <3 Joten näissä kiitollisissa tunnelmissa aloitan taas yöviikon ja sillä asenteella jaksan taas ! 

<3 Henna