torstai 29. marraskuuta 2012

Maailman paras heräteostos

Vaikka kuinka yrittäisin kertoa teille tarinamme lyhyesti, tulee tästä silti pitkä postaus.  Niin paljon kerrottavaa ja paljon varmasti unohtuukin kertoa. Koitan kuitenkin tiivistää vähäsen, ettei mene ihan romaanin puolelle. Kysykää ihmeessä tarkennuksi, jos jokin jää arvailun varaan :)

Eilen tuli tasan 3 -vuotta siitä, kun olin aivan täpinöissäni ja lähes haljeta innostuksesta. Olin viikkoa aiemmin käynyt katsomassa ja koeratsastamassa teuraaksi menossa olevaa,  14-vuotiasta suomenhevosen ja lämminverisen kielletyn rakkauden hedelmää - ja rakastunut siihen silmittömästi hieman takkuilevasta koeratsastuksesta huolimatta. Cuzco. Siinä vaan oli sitä jotakin.  Herran karismaattisuus huokui kilometrien päähän, ja hän tiesi kyllä itsekin olevansa komea - vastustamaton.  Sitä hän todellakin oli, pitkän harjansa ja ryhtinsä kanssa. Unelmieni hevonen - on edelleenkin.


Tallin terapiatoiminnan loputtua kaikki kolme hevosta olivat olleet enemmän tai vähemmän seisomishommissa - ja nyt kohtalona uusi koti tai teurasauto. Myös minun ihastuksen kohteen elämä oli vaakalaudalla.  Se olikin seisomisen ja kuluneiden kavioiden vuoksi jumissa sekä selvästi hieman masentunut ja turhautunut. Kuitenkaan herran persoona ei ollut kuollut,  vaan pilkettä silmäkulmasta löytyi, suuri sydän ja viisaus pureutui syvälle sisimpääni.  Ja vaikka jäykkyytensä vuoksi vähän vikuroikin, näytti se myös pilkahduksia hienoudestaan. Enhän minä enää voinut sitä jättää - ja hevonen sai minulta kodin. Vaikka yhteiseen kolmeen vuoteen on sisältynyt vähän kaikenlaista, en vaihtaisi päivääkään pois. Kuitenkin joskus mietin, olisiko hevoseni parempi ollut mennä teuraaksi eikä päätyä minun käsiini.  Ei kai nyt sentään kuitenkaan. Mutta koskatsetutkiskelu ei koskaan ole pahasta, aion myös katsoa peiliin ja kohdata tekemäni virheet.

Koeratsastus 22.11.2009
Koska hevonen oli niin sanottu heräteostos, jouduin sijoittamaan sen väliaikaisesti ystäväni tallille, jossa asustelivat silloiset hoitohevoseni, sh-ruuna Reiska ja lv-tamma Suez. Ilman ihanan ystäväni ja hänen vanhempiensa tarjoamaan tallipaikkaa, ei ruunan ostamisesta olisi tullut yhtään mitään, suuri kiitos kuuluu heille kaikesta tästä <3  Maksoin pienen pientä tallivuokraa, mutta suurimman osan kustannuksista korvasin työllä. Siivosin tallia ja huolehdin myös edelleen hoitohevosistani, niiden liikutuksestakin. "Sopeutuminen" uuteen talliin ja laumaan kävi nopeasti, vain päivän taisi Kusko olla toisessa aitauksessa, jotta ensimmäiset haistelut voitiin suorittaa varmuuden vuoksi turvallisemmissa merkeissä.  Äkkiä hevonen hyväksyttiin uuteen laumaan, eikä onneksi isompia tappeluita ollut.  Reiskalla oli lähinnä  tapana harrastaa heinäkasojen dominointia, vaikka niitä olisit ollut tusina ja Kusko joutui välillä sen vuoksi puruleluksi. Muuten pojilla oli hyvät välit keskenään.  Kusko tuntui stressaavan uutta ympäristöä,  ruoka ei meinnannut maistua kunnolla, se teloi jalkojaan tarhassa sekä etenkin karsinassa sekä lisäksi maha oli löysällä. Kaikki tämä, sekä pitkän seisomisen jälkeen alkanut säännöllinen lenkkeily alkoi näkyä. Hevonen alkoi laihtua runsaasta ja hyvästä ruokinnasta huolimatta.

rakastavaiset ;)
Satuttaessaan kintereensä pahasti, oli edessä pitkät haavahoidot.  Kun haavat olivat menossa vihdoin ja viimein umpeen, tuli taas mutkia matkaan -  molemmat jalat tulehtuivat niveliä myöten.  Tuolloin elettiin helmikuun loppua vuonna 2010.  Hevonen tärisi, puuskutti ja ontui. Antibiootti ja kipulääkitys. Lomaa. Hevonen ei syönyt eikä juonut kunnolla. Oli alakuloinen ja maassa. Nykyäänkään lomalle jäädessään se ei malta syödä samalla tavalla, kuin säännöllisesti lenkkeillessään.

Koska Kuskolla ei oltu maastoiltu kunnolla / säännöllisesti,  ainakaan autoteillä - pelkäsi hevonen erityisesti liikennettä aika paljon. Mopot ja moottorikelkat eivät juurikaan hetkauttaneet, sillä niillä oli entisessä kodissakin päristelty pihalla kiitettävästi. Mutta esim.  henkilöauton tullessa vastaan, käytiin joskus ojassa pakosalla ja kerran meinattiin jäädä tukkirekan alle tämän hypätessä tielle sitä säikähtäessään.  Toki luottamuspula uuteen ihmiseen saattoi vaikuttaa myös.  Vaikka hevonen oli todella kiltti ja hyväkäytöksinen, helppo käsitellä - karsinassaan hevonen saattoi olla kärttyisä ja uhitteleva - yritti purra ja joskus myös nosteli jalkoja uhkaillessaan potkuilla. Ja kerran se tarhassa onnistui minua lotasemaankin.  Se oli aiemmin saanut ottaa ylivallan näissä asioissa, eikä varmasti kivut ja uuden paikan sekä uuden ihmisen aiheuttama stressi ja turhautuminen helpottanut asiaa.   Näitä asioita kuitenkin kovasti harjoiteltiin ja pian karsinaan sai mennä turvallisin mielin. Ja koska maastoilu teillä sekä pelloilla oli lähinnä ainut keino harrastella hevosen kanssa, tuli myös väkisillä harjoituksta liikennevarmuuden saamikseksi.  Koneiden, mm- traktoreiden, kuorma-autojen ja kaivinkoneiden läheisyyteen pääsimme aina halutessamme, sillä ihan tilan vieressä oli hiekkamonttu, jossa nämä vaaralliset "pedot" jylläsitvät lähes päivittäin.  Aina vähän enemmän, askel askeleelta lähemmäksi.  Rohkaisevia sanoja ja kehuja, silityksiä ja taputuksia kaulalle.  Kohta ei enää pelätty ollenkaan. Ja suhde syveni.

Herra jalat paketissa helmikuussa 2010


Vaikka osasinkin tehdä edes jotain oikein hevoseni kanssa, tein myös virheitä todella paljon. En voinut tietää, enkä kaikkea ehkäistä. Ja vaikka hevosten perushoidosta oli edes jotain kokemusta, oli Cuzcon asettamat haasteet aivan uusia ja onneksi olen viisastunut noista ajoista paljon. Kun luen vanhaa tallipäiväkirjaani, huomaan siellä paljon punakynä-merkinnän arvoisia asioita. Mm. juoksemista vapaiden jälkeen ja paljon kaikkea muuta.  Totesin helpottuneena, että onneksi olen nykyään paljon viisaampi, ennakoivampi. Silmänikin ovat enemmän auki ja näen asioita laajemmin. Noiden päiväkirjamerkintöjeni perusteella olen kuitenkin sitä mieltä, etten olisi ansainnut hevosta vielä tuohon aikaan. Osa hevoseni kärsimyksistä ovat myös minun aiheuttamiani.   Mutta onneksi minulla on ollut ja on edelleen mahdollisuus ja halua korvata aiheuttamani vääryydet - sen aion tehdä yhteisen elämämme loppuun asti. Hevoseni on ollut minulle uskollinen,  joten en voisi sitä heitteille jättää. En ikinä.


Helmikuisen kintereiden haavojen aiheuttamien imusuonen ja nivelten tulehduksen vuoksi lomailtiin reilut pari viikkoa  ja hevonenkin oli edelleen huonolla ruokahalulla varustettu.  Kivut ja liikuttamattomuus näkyi hevosessa, se oli taas masentunut ja enemmän kärttyinen. Syömättömyydeltään se laihtui hetkessä aivan olemattomaksi ja meni kauan aikaa, lähestulkoon vuosi, että hevonen alkoi näyttää edes terveeltä.   Siihen on vaadittu useita tunteja miettimistä sopivan ruokavalion aikaan saamiseksi, asiantuntijoiden konsultointia ja paljon kuntouttavalla otteella varustettua,  suunnitelmallista ratsastusta. Paljon olen itkenyt hevostani katsoessani, syyttänyt ennen kaikkea itseäni kaikesta ja osittain syyllisyydenkin vuoksi noussut selkään päivittäin tai kammennut tallille edes hevosta taluttelemaan.


Kaikki kääntyi parempaan suuntaan, kun elämämme tasottui päästyämme kotiin heinäkuussa 2010, enkä ollut enää  vastuussa useammasta hevosesta kerralla.  Kusko pääsi vihdoin ja viimein muuttamaan omaan pihaan, joten aikaakin hevoselle oli huomattavasti enemmän. Uusi tallikin oli valmistumassa. Myös jo heti alussa ruunalle luvattu tyttöystävä oli varattu jo aiemmin keväällä, ja heinäkuussa he saivat toisensa.  Noh saivat ja saivat ;)   Hyvin ne ovat tulleet toimeen, vaikka vaikuttavat välillä niin naurettavan kärttyisiltä toisiaan kohtaan.  Kohta sitten ollaankin taas läheisissä väleissä, toista suukotellaan hellästi ja kirputetaan lavasta.  Lenkkeillään ahkerasti, heinää on aina saatavilla ja ruokintakin tuntuu olevan muutenkin tasapainossa. Kusko tuntuu olevan tyytyväinen polle, joka tekee mielellään töitä ja kantaa selässään kaiken ikäiset / tasoiset ihmiset.  Se ei katso ihmisen tasoa, vaan antaa paljon ratsastajan virheitä anteeksi.


Nyt eletään vuotta 2012, ja voin huokaista helpotuksesta. Minun ei tarvitse katsoa hevostani enää niin kriittisesti tai syyllisyyttä potien.  Hevonen voi hyvin, on elinvoimainen ja hyvässä lihas / yleiskunnossa.  Kuitenkin kintereiden krooniset turvotukset muistuttavat minua yhteisestä kuoppaisesta tiestämme yhteiselon alkutaipaleella, etenkin ensimmäinen vuosi oli hyvin vaikea.  Ja varmasti myös senkin vuoksi, että olen tehnyt virheitä. Olen tehnyt 2 vuotta töitä korjatakseni virheeni ja pitääkseni rakkaani kunnossa. Ja voin onnekseni todeta, että työ ei ole valunut hukkaan. Hevonen on terve, tasapainoinen ja luotettava ystävä.  Kuskolla on aktiiviset  ja hevosta rakastavat vuokraajat. Innokkaita ratsastajia ja hoitajia löytyy lisäksi muutenkin ystäväpiiristä, myös sellaisista, jotka eivät hevosia muuten harrasta. Tämänkin vuoksi minulla ei ole hirmuisesti materiaalia itsestäni ja Kuskosta, sillä olen aina yleensä kuvaajan roolissa, jos Kuskosta kuvia otetaan. Laitan nyt joitakin kuvia ystävistäni menemässä ruunalla sekä muutaman aiemmin julkaisemani kuvan meistä ja pari videota, jossa menen pienen pätkän ravia ja toisessa kevyesti juoksuttelen.  Pitäisi ehdottomasti saada parempia videoita meistä, sillä nämä eivät ole laadultaan kovin hyviä ja ratsastuksestakin olisi kiva antaa parempaa ja todenmukaisempaa osviittaa.



Kaipailen kovasti uudempaa materiaalia ruunan kanssa touhuillessani, sillä moni asia on kehittynyt. Myös kunnollisesta kooste-videosta unelmoin, mutta se lähinnä on jäänyt seisomaan materiaalin puutteen vuoksi. Jos kuitenkin materiaalia saisin, uskon saavani taitavalta ystävältäni apua videon tekemiseen, itseltäni kun ei tuohon hommaan taitoa löydy olleenkaan. Visioita on, mutta toteutustaitoa ei ;)

Toivottavasti saitte jotakin selvää tarinastani, kyselkää ihmeessä lisää jos haluatte jotain tietää. Pääni on sekaisin väsymyksestä, joten nyt taidan ansaita kunnon yöunet.

<3 Henna 









keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kusko ja Henna, tänään 3-vuotta yhdessä

Moikka, tässä vähän esijutustelua ja esimakua tulevasta postauksesta!  Yritän saada sen viimeistään huomenna valmiiksi, videon / videoiden lataamisessa menee näköjään odotettua enemmän aikaa !  :)

Tänään tulee siis täyteen 3-vuotta yhteistä taivalta rakkaan ruunanrupukkani kanssa. Matka ei ole ollut helppo, mutta kaikki kyllä sen arvoista. Yritän kirjoittaa tarinamme mahdollisimma kompaktiin pakettin, mutta silti näyttää pahasti siltä, että postauksesta tulee taas piiiitkä :D  Voe minua!

Mutta palataan pian, viimeistään huomenna asiaan! Yritän toteuttaa kerrankin kunnollisen postauksen hevosestani,   Kusko nimenomaan ansaitsee sen <3

 


Palaillaan pian! :)


<3 Henna

maanantai 26. marraskuuta 2012

Viikonloppu-löpinöitä

Hei taas ihanaiset toverini ! Taas minulla ollut niin kiireinen viikonloppu takana, etten ole ehtinyt tänne turinoimaan.  Tämä taitaa olla kohta jo tapa, hui - nyt täytyy ryhdistäytyä.  Paljon ajatuksia päässä on, mitkä vievät taas pintaa syvemmälle, mutta aikaa niiden muuttamiseen kirjalliseen versioon ei ole ollut.  Jospa pian taas pääsisin ruotuun.  Yllättävän kiireiseksi on välillä mennyt tämän kotimamman elämä!  

Mutta nyt vähän kuulumisia kuluneilta päiviltä.  Kuvat on ottanut Kimmo.  Hänestä on tullut aikamoinen paparazzi, joka taitaakin melkein paria poikkeusta lukuunottamatta kuvata nykyään kaikki postaukseni kuvat :) Se on parempi näin, sillä hän on selkeästi parempi valokuvaaja, kuin minä!






Jo takana siintävä viikonloppu oli kiireisyyden lisäksi todella tapahtumarikas.  Naurua, tilannekomiikkaa ja jännitystä ei puuttunut, mutta myöskään huolen tunteelta, pettymykseltä eikä kyyneleiltäkään vältytty. Mutta noista jälkimmäisistä sitten vähän myöhemmin lisää.

Perjantaina monen eri sattuman kautta päädyimme ystäväni kanssa  paikalliselle uhreiluhallille, Popedan keikalle.  Ja vieläpä ilmaiseksi!  Liput olisivat maksaneet sen 25 e, mutta me onnistuimme keplottelemaan itsemme sisälle ilman maksun suoritusta ;)   Noh, kuitenkin vähän jouduimme kätemme "likaamaan"   asian vuoksi, sillä osittäin päädyimme hetkeksi liikenteenvalvojiksi ja myöhemmin myös järjestymiehiksi.  Kyllä sille on naurettu pitkin viikonloppua, olimme niin katu-uskottavan näköisiä!   Minä olin erityisen naurettavan näköinen tapaus, joka vaappui ison mahansa kanssa,  hitusen liian pieni huomioliivi päällänsä, pysäyttelemään sekä ohjaamaan autoja ja välillä ojentamaan humalaista bilekansaa.  Harmi, kun tästä ei saatu kuvia, olisi ollut niin  hupaisan näköinen kaksikko kyseessä ! Meillä oli älyttömän hauskaa, enpä muista milloin viimeksi olisin nauranut noin paljon yhden illan aikana.  Tässähän pitää kohta lähteä järsjestyksenvalvoja-koulutukseen !

Lauantai menikin säntäillessä paikasta toiseen. Ja tuli huomattua, että se ei ole raskaana olevan hommaa.  Aamu-ja iltapäivän vietimme Vaikkojoella ulkoillen ja saunoen mökillä, jonka appivanhempani olivat vuokranneet.   Koirat saivat temmeltää ja haistella uusia hajuja.   Kykenin itsekin jopa käymään pienellä kävelylenkillä toisten seurassa, ihanaa kun lonkkiinkaan ei pahemmin koskenut. Ainoastaan jouduin hyppimään metsikössä pissillä vähän väliä :D








Vielä lauantai illalla ehdimme käymään ystäväpariskunnan luona glögillä ja lisäksi pyörähtämään Kuopiossa.  Puolen yön aikoihin kotipihaan ajellessa, tunsin selkeästi tämän huiske- päivän olleen vähän liikaa meikäläiselle. Vatsaa painoi, jokapaikkaa kolotti ja ahdisti.  Nukuin todella levottomasti yön ja en meinannut saada kunnollista asentoa nukkua. Joten parempi pitää vähän rauhallisempi tahti yllä jatkossa.

Eilen sain viettää normaalin ja mukavan päivän kotosalla touhuillen ja ystävien luona formuloita katsoen.  Ratsastelin molemmat hevoset, Vuse sai tehokkaamman läpiratsastelun  ja Kaama vähän rauhallisemman lenkin bestiksensä Nipan, ystäväni rauhallisen ja pomminvarman tamman kanssa. 

Täällä on satanut vettä lähes jokapäivä.   Huomisesta alkaen sitten pitäisi taas tulla pakkasta.  Voi taas  arvata, miten kovaksi tiet jälleen menevät.  Eli köpöttelyä luvassa, jos ei sitten pellolla käy vähän ravailemassa.   Kenttä-asia seisoo edelleen,  jotain ratkaisuja sitä pitäisi nyt lähipäivinä asian eteen tehdä.  Tehdäänkö kenttä loppuun, vai odotellaanko ensi vuotta ja ehkäpä kuivempia aikoja ?  Jos emme saa tehtyä kenttää loppuun tämän vuoden puolella, ei tilanne onneksi oli mikään onnettomin.  Koska hiekkaa on niin paksu kerros, pakkasen kovettaessa märän hiekkakerroksen ja kunnollisen lumipeitteen tullessa pehmentämään pohjaa -  voi kentällä jokatapauksessa juoksutella hepoja ja kevyesti ratsastella.  Ainakin osassa alueesta.   Nyt vaan pitäisi ennen routaa lyödä muutama tolppa reunoille, että jonkinlaisen aidan saa värkättyä turvallisuuden vuoksi.  Itseäni harmitti alkuun todella paljon, jos kenttä jää keskeneräiseksi,  mutta tilanteelle ei vain yksinkertaisesti mahda mitään.    Mutta onneks ensi keväänä /kesällä voimme jatkaa hommaa ja tehdä kentän huolella loppuun. Tällä kosteudella ei rakentamisesta tulisi mitään.  Mutta katsotaan miten käy, täytynee suunnitella isän kanssa asiaa paremmin, tehä ratkaisuja ja toimia sen mukaan.

Nyt on kiirehdittävä tekemään ruokaa, ja hieman siivoilemaan.  Vielä on lisäksi tallin siivous edessä sekä ratsastelulenkki S:n kanssa iltahämärässä.   Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!   Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!  <3

<3 Henna 


torstai 22. marraskuuta 2012

Maailman rakkaimmat potkut, maailman rakkaimmat tahdit

Vaikka eilen postasinkin tänne, ja mieleni olisi tehnyt jo sinne edes sivuten kertoilla teille tämänhetkisiä masu-kuulumisia - jätin kuitenkin tästä aiheesta postailut tälle päivälle, sillä en tiennyt, miten asiat tulee etenemään.  Eiliseen, sekä tähän päivään on sisältynyt paljon huolta, kyyneleitä, odotusta.  Mutta myös onnen tirskahduksia ja onnellista helpotusta.

Heräsin eilen aamusella normaalisti, olin nukkunut yön todella sikeästi ja olin siitä tyytyväinen. Samat rutiinit tallilla ja aamukahveet isännän kanssa. Köllöttelyä sohvalla, televisiota katsellen ja massua silitellen.   Jotain kuitenkin puuttui.   Missä viipyvät vauvan liikkeet ? Miksi se on niin hiljaa ?    Niitä liikkeitä kun olisi normaalisti siinä vaiheessa päivää jo ilmennyt kymmenittäin ja  ne on nähnyt selvästi silmällä mahan alla pieninä täräyksinä.  Huoli.  Juttelua mahalle.  Läpsyttelyä ja pientä ravistelua.  Oletko siellä ?   Hiipivää epätoivoa.


Vauva on ollut todella aktiivinen liikkeissään, oikea rymy-ukko.  Voimakkaaseen liikehdintään liittyy kuitenkin riskinsä, kuten esim. kuristua napanuoraan tai kietoutua siihen muutenkin.  Olen itse syntynyt sinertävänä ja heikkona, napanuora kaulan ympärillä.   Entäs jos pojallemmekin olisi käynyt niin ?   Lisää huolta ja epätoivoisia yrityksiä saada kontakti suureen rakkauteemme.  Ei mitään.  Kyyneleitä. Miehenkin silmissä paistava hätä ja rukoukset käsi vatsan päällä. Me niin rakastamme sinua, aarteemme - voisitko edes vähän potkaista ?

Soiteltuani neuvolaan, sain lähes välittömästi ajan jotta päästäisiin tarkistamaan sydänäänet. Millaiset ne on, tai onko niitä ylipäätään enää ?  Oma sydän tykytellen ja hengitys lamaantuneena kapusin pöydälle pitkälleni ja odotin pelosta kangistuneena.   Kyyneleet valuivat pitkin kasvojani, ja värisevä hengitykseni häiritsi tutkimusta, kunnes kokosin taas itseni. Pelkäsin hiljaisuutta niin paljon.

Kuitenkin, hetken kuluttua sain kuulla tutut äänet:  "Tiki-tiki-tiki-tiki-tiki..."  Tasainen tahti, niin kuin aina. Maailman rakkaimmat tahdit.  Onnellinen itkunpuuska ja miljoonat kiitokset ylöspäin. Hieman vielä jutustelua lempeän neuvolantätin kanssa ja pian soittamaan Kimmolle.

Vaikkei olekaan välttämättä postaukseen sopiva kuva, mutta rakas koira-vauva silti kuvassa on.  Iida ja onnellinen mamma vuonna 2008 <3
Vauva oli vaihtanut asentoa niin, ettei sen potkuja voinut tuntea niin selkeästi.  Ja muutenkin se taisi  pääasiassa nukkua eilisen päivän. Sitäkin taisi väsyttää tämä musta, märkä ja masentava sää, niin kuin äitiäkin. Kuitenkin sain ohjeeksi seurailla liikkeitä illan aikana ja jos tänään olisi ollut yhtä hiljainen päivä, olisi suuntana ollut  Kuopion yliopistollinen sairaala, tutkimukset ja todennäköisesti synnytyssali.  Pelottava ajatus.

Onneksi eilen illalla sain tuntea muutamat, ihan kivan kovatkin potkut.  Ja tänään ukkeli on ollut taas enemmän oma, eloisampi itsensä.  Kun liikkeet ovat tuntuneet enemmän vasemmalla puolella, tuntuvat ne nyt sitten oikealla puolella. Hieman vaimeampia ne on, mutta Luojan kiitos - ne tuntuvat!  Rakastan joka ikistä potkua ja liikettä, vaikka ne eivät aina niin miellyttävältä  fyysisesti tuntuisikaan. Potki vaan rakas, äiti haluaa tietää että olet siellä  ja kunnossa.

Musiikki on se meidän juttu, selkeästi.  Heti kun istahdan koneelle ja laitan musiikkia, alkaa mahassa tuntumaan liikettä. Se on ainakin hyvä herätyskeino, jos ei muuta  :) 

Ei minulla tainnut tällä kertaa muuta asiaa teille olla, halusin vain jakaa teille tämän. Olen luvannut olla avoin ja rehellinen, ja olisi jotenkin absurdia kirjoitella niitä näitä ja  jättää tällainen asia kertomatta.   Nyt meillä on kuitenkin kaikki hyvin ja saan olla huoletta niin pitkään, kun " Seppo"  (ihana, mieheni keksimä lempinimi :D )  liikkuu säännöllisesti ja voi hyvin.  Onneksi ei ole enää pitkä aika odotusta jäljellä <3 

<3 Henna







keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kirveellä metsätetty mielipide

Olen tässä lähipäivinä koittanut kysellä mieheltäni mielipidettä ratsasteluistani raskaana ollessani ja lisäksi hieman saada selkoa siitä, mitä mieltä hän ylipäätään on hevosharrastuksestani kokonaisuudessaan.  Vaikka Kimmo on todella sosiaalinen, juttelevainen, auttavainen ja suhteellisen avoin kaveri, on siinä myös tyypillisen savolaisukon hieman juromaisia piirteitä, onneksi tosin tooodella harvoin.  Ainakin nyt tässä tilanteessa se tulee hyvin esille, kun ei meinaa saada minkäänlaista infoa asiasta tai kunnollista vastausta kysymyksiin.   Otappa tuosta nyt sitten aina selvää :D

Hyvin juippimaisesti, mutta vitsillä ukkokultani tokaisi jokin aika sitten hevosista johonkin tällaiseen tyyliin :  " Ihan perseestä, syövät kaikki rahat, lihoiksi joutaisivat"    Toki se oli nimeomaan vitsi, sillä myös mieheni on selvästi kiintynyt hevosiimme, erityisesti Kuskoon.  Kun Kimmo on esim. puuhommissa pihalla, ja katsoessani ikkunasta, löytyykin ukkokulta heppa-aidan luota ruunanrupsua rapsuttelemasta.  Sydäntälämmittävä näky.   Kuskokin rakastaa isäntää,  usein se höpläilee Kimmoa takaisin ja hörähtelee sille pehmeästi.


Kimmo on tässä jo muutaman vuoden päässyt seuraamaan sivusta minun rahan  ja ajan menoa hevosten kanssa. Ja usein hänkin on joutunut joustamaan niiden takia, ja osallistumaan tiettyihin töihin, mm. heinän ja purunhakuun ja pariin otteeseen avustamaan rahallisestikin. Usein lomareissut ovat lyhentyneet / jääneet välistä juuri sen vuoksi, että en ole halunnut olla poissa hevosten luota pitkiä aikoja ja  myös olen joutunut ennen lomille lähtöä miettimään monta asiaa perusteellisesti,. mm. miettimään liikutukset ennen ja jälkeen loman.   Se, että mieheni on nähnyt minun itkevän, hermoilevan ja stressaavan hevosteni hyvinvoinnin takia lukemattomia kertoja,  saa se varmasti sivusta seuraavan, eikä välttämättä niin  asioista tajuavan ja sydämellä asialle elävän ihmettelemään, onko harrastuksessa mitään järkeä.   Totta, eipä tässä taida pahemmin ollakkaan :D

Se, että ratsastan raskaana, ei kuulemma häiritse miestäni.  Jos häiritsisi, ei hän minua selkään päästäisi.  Koska hän on nähnyt minun varmuuteni hevosteni kanssa, eikä mitään ole koskaan pahemmin sattunut, ei hänellä ole ollut pahemmin syytä huoleen. Jokaisessa harrastuksessa on toki riskinsä, kuten esim. moottorikelkkaillessa, mutta toki ratsastaessa ollaan tekemisissä suuren pakoeläimen kanssa, joka on aina oma riskinsä. Kuitenkin hän tietää minun olevan ennakoiva ja huolehtivainen luonne, joka osaa ottaa varman päälle.


Enemmänkin häntä kuulemma hevosharrastuksessani häiritsee se, että stressaan ja ylihuolehdin hevosistani.  Ajattelen liikaa ja laskelmoin hevosten liikutukset ylitarkasti.  Ne kun tulisivat kuulemma vähemmälläkin toimeen. ;)

Noh, jokainen näkee asiat omalla tavallaan ja tässäkin tilanteessa puhuu ihminen, joka ei niin sanotusti juurikaan hevosten päälle sen syvällisemmin tajua. Itse tiedostan riskit ehkä vielä miestäni selkeämmin ja siksi koitan harrastella järkevästi, pitää hevoset tyytyväisinä ja rauhallisina säännöllisellä liikutuksella  sekä minimoidessani riskit parhaani mukaan.  Kuitenkaan en ole missäännimessä "kaikkivoipa", joten aina voi siltikin jotain sattua.  Se jää nähtäväksi ja minun omalle kontolleni kyllä. Onneksi enkeleitä on ollut ja toivon mukaan jatkossakin on paljon matkassa,  ja nämä viimeiset 2 kuukautta menee loppuun asti hyvin kaikinpuolin.  Miten pitkään ratsastan, se jää nähtäväksi.  Kaikki menee tuntemuksien mukaan. Lenkit ovat jo nyt lyhentyneet ja keventyneet selkeästi. Ihana, raivostuttava, muta niin rakas harjoitusravi on jäänyt ohjelmistosta pois, joten nyt keskitytäänkin sitten keventämis-harjoituksiin :)  Vielä loppuun muutama  niin rakkaasta koulutuuppingista, jos sitä voi edes sellaiseksi kutsua ;)




 <3 Henna







tiistai 20. marraskuuta 2012

Tyyli ennen kaikkea!

Noniin,  vihdoin olen täällä taas, sori kun juoduitte odottelemaan!  Kyllästyttyämme jatkuvasti pätkivään ja töpeksivään mokkulaan,  päätimme vaihtaa koneellemme laajakaistan takaisin.   Liittymän olisi tarkoitus vaihtua ensi viikon tiistaina, sitten ei pitäis enää nettiyhteyksien sekoilla.  Kyllä sitä huomasi taas oman nettiriippuvuuden selkeästi, kun ei sen yhteyteen päässyt. Hieman jos hermoja kiristeli, minä kun olen tunnettu tuosta maltistani :D Sitä kun hoitaa laskut, yhteydenpidot ynnä muut sitä kautta,  lähes kaiken.

Pääni on nyt ihan sekaisin, enkä oikein ole löytänyt selkeää aihetta postaukselle, joten joudutte tyytymään taas tällaiseen sekavahkoon kuulumispostaukseen.  Lupaan kyllä parantaa tapani, kunhan pääsen taas vauhtiin :) 

Ensialkuun haluan jakaa teille kuvan, mistä oikein huokuu meikäläisen tämänhetkinen tyylikkyyteni, etenkin hevosten kanssa lenkkeillessäni.  Mahani alkaa olla jo niin iso, ettei enää isoimmatkaan ratsihousut mahdu jalkaan,  eikä mikään kunnon takkikaan mahdu viereenkään.   Mutta eipä hätiä,  ratsastelen mielelläni legginsseillä, niin olen tehnyt paljon jo ennen raskauttanikin.  Lisäksi ostin itselleni paikalliselta kirpparilta toppatakin, johon mahtuu maha hyvin ja kasvutilaakin on vielä mukavasti jäljellä. Ja takki on lämmin!  Tunnen itseni äärimmäisen hehkeäksi, mutta tuskimpa täällä korvessa kukaan muoti-kriitikko on minua kahtelemassa. :D 

Ylipainoinen punahilkka ratsailla :D
Viime viikolla kävimme mieheni kanssa Kuopiossa uudessa ostoskeskuksessa pienellä shoppailureissulla.  Pitkään en siellä jaksanut käppäillä, vaan tarvitsin lepotaukoja vähän väliä ja pissilläkin piti juosta tuon tuosta. Muuten reissu oli tosi kiva ja piristävä.   Sain paljon inspiraatioita kotiin jouluksi sekä muutenkin sisustukseen ja lisäksi löysin aivan ihania juttuja vauvalle. Ostelemaan en kuitenkaan vielä pahemmin sortunut, sillä on odotettava ensi kuun veronpalautuksia.


Hypistelemässä pentinkillä lastenjuttuja

Kauhian iso masu <3  Raskausviikko 31.




 Löysin superihania tuotteita etenkin Pentikiltä vauvalle,  harmi sinänsä että ne ovat sikakalliita!  Kuitenkin jo entuudestaan aikamoisena Pentik-hulluna epäilen, että jotain kyseiseltä valmistajalta tulee hankittua.  Etenkin unelmoin lasten astioista (jotka nyt ei ihan ajankohtaisia vielä kuitenkaan )  ja mm.  tuollaisesta Nallukka -vauvanpeitosta. Juu, mammalla on tullut hieman pesänrakennus-viettiä ;) Odotan kovasti, että saan sängyn sekä hoitopöydän hankittua ja pääsen virittelemään kaikki tavarat paikoilleen. Olen nyt koittanut lähinnä siivoilla kotia paremmin ja tehdä kaappeihin tilaa hävittämällä turhia tavaroita pois.

Pentik Nallukka - villapeitto

Käydessämme kuopiossa sen verran innostuin, että menin ostamaan hevosten karsinoihin uudet nimitaulut.  Nämä eivät hinnalla päätä huimanneet, vain 3,90 / kpl!  Nyt olin viisas, ja sivelin näihin puremisenestoaine Crubnixiä, joka on ollut aika tehokasta. Katsotaan, miten pitkään nämä ihanuudet saavat olla rauhassa, edellisille kävi aika nopeasti ohrasesti, kun etenkin Kusko innostui järsimään omansa tuusan nuuskaksi.  Kaaman entinen, paljon vähemmän jyrsitty taulu päätyi satulahuoneen seinälle ruokintaohjetauluksi.



Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan todella rentouttava. Ystävän kanssa ratsastelua, kosmetiikka-kutsuja iloisessa ilmapiirissä, kotoilua ja kynttilöitä, tyytyväisiä koiria,  hyvää ruokaa ja kahvittelua hyvässä seurassa. Mitäpä muuta sitä ihminen tarvitseekaan? 

Hymyilevä lihapulla


Pippuripihviä hirven sisäfileestä ja valkosipulikermaperunoita
Pirtelöä naiselle ja sialle - tiedä nyt sitten kumpi meistä on kumpi ;)

Mutta tämmöistä tällä kertaa tänne!  Ainiin,  nyt minun pitää muistaa lupaukseni ja postata teille mm. päivästäni tarkemmin  ja lisäksi kirjoittaaa mieheni mielipide ratsastelustani raskaana. Nyt koitan muistaa nämä lupaukset ja panostaa niihin !  Palaamme asiaan pian !

<3 Henna