tiistai 26. syyskuuta 2017

Kesäpötsit pikkuhiljaa takaisin reenin pariin!

Kesä alkaa olla, tai siis onhan jo takana päin ja syksyn edetessä talvikin kolkuttelee jo ovella !  Meillä on takana äärettömän kiireinen ja todella raskas - mutta mieleenpainuva kesä.  Tarharemontti, hääjuhlia, marjasesonkia ja kaikkea muuta.  Aika kellotaulussa on ollut jo pidemmän aikaa tosi tiukalla ja välillä on juostu minuuttiaikataululla päivästä toiseen,  mutta hengissä on selvitty!  Joitakin kompromisseja ja oikaisuja piti kuitenkin jopa minunkin tehdä, että saan pidettyä suurinpiirtein homman hallussa ja oman pään suhteellisen selvänä. Kieltämättä odotan talvea, sillä sen myötä "joudutaan"  laittamaan pillit pussiin ulkohommien suhteen ja siirtymään vihdoin sisätöiden pariin ! En millään malttaisi odottaa, että saataisiin jatkettua remonttia ja tätä kotia vähän siistimpään kuntoon! Vielä kuitekin hetkinen keskitytään muunmuassa pihan siivouksiin, autotallin järjestelemiseen ja ehkä vähän muihinkin, enemmän mukaviin syksyn aktiviteetteihin eli metsästys ja marjastus/sienestys-hommiin.



Mitä kompromisseihin tulee, oli yksi meidän hevosten lomailu. Säännöllisen liikutuksen puolestapuhujana jouduin yksinkertaisesti niin umpikujaan aikataulujeni kanssa, että jostakin oli löysättävä ohjaa. Ja näin ollen hevoset saivat ansaitun, noin kuukauden kesälomansa laitumella. Ja pari lyhyempääkin pätkää kesän aikana muutekin. Hyvin näyttivät viihtyvän heinää mussuttaen, vaikkakin Karisma usein katseli kyselevästi perääni, seurasi minua laitumella kuin varjo ja pari kertaa hirnuikin loittonevan hahmoni perään. Se on aktiivinen hevonen ja rakastaa työtekoa - joten tällaiset, yli viikon lomat ovat sille olleet hyvin harvinaisia tämän yhteisen 7 vuoden aikana. Kuitekin, aktiivisina liikkujina Karsima ja Kassu pitivät huolta peruskunnostaan myös laidunloman aikana, joten mitään kunnon romahdusta tai lihasten rappeutumista ei ollut nähtävissä. Työmotivaatio oli kyllä kasvanut huippuunsa, molemmilla. En perusta hevosten seisottamisesta, mutta kesälomat tekevät hevoselle hyvää - omistajasta puhumattakaan.

Nyt on sitten pikkuhiljaa palailtu takaisin sorvin äärelle!  Karisman kanssa aloiteltu  tekemään ihan perusjuttuja ja Kassun kanssa käyty "esikoulunesikoulua". Karisman kanssa meillä ei isompia tavoitteita ole, suurin tavoite on saada pidettyä tammalla lihakset edelleen vetreinä ja hevonen notkeana. Tehdään perusjuttuja koulupuolella ja harjoitellaan taivutuksia ja väistöjä sekä joitakin kouluradan pätkiä niin pitkälle kuin kuskin muisti vaan kantaa (eli minun kohdalla ei kovinkaan pitkälle :D ) . Esteillä pyritään  hakemaan rutiinia sekä varmuutta ja voimaa hyppyihin. Esteiden korkeus ei päätä huimaa vaan homma on sellaista hyvänmielen hyppelyä. Hyppyhommissa kuskin virkaa hyvin todennäköisesti edustaa tamman liikuttaja/hoitaja Tiia  tai joku muu esteille paremmin perehtynyt, vieraileva tähti.  Jos vaan omat polvet ja päänuppi kestää, yritän jotain pientä harjoitusta tehdä itsekin jotta käsite "esteet" ei olisi niin harvinaista herkkua tammallekaan. Se niin kovin tykkää siitäkin hommasta.


Kassun kanssa tosiaan ollaan aloiteltu opiskelemaan isojen hevosten juttuja. Kesän lomailtuaan pikkumies on ollut oikein erityisen vastaanottavainen ja aina niin halukas lähtemään mukaan. Ollaan tehty pari onnistunutta lastaus -ja kuljetusreissua, käppäilty maastossa ja tutustuttu siellä vastaantuleviin asioihin. Ollaan tehty paljon maastakäsittelyjuttuja, harjoiteltu kevyesti jo venyttelyjä muistuttavia liikkeitä. Olen kevyesti "nojaillut" paljon varsan selän yli ollessamme tarhassa ja käyttänyt aikaa rapsuttelutuokioihin. Jopa käynyt kevyesti "istahtamassa"  sen ollessa makuullaan tarhassa. Tässä välissä kuitekin totean, että ei - en ole menossa hevosen selkään vielä aikoihin. Eihän se ole kuin vasta 2-vuotias, tuollainen romuluinen hirvenvasa. Saa kasvaa vielä ihan rauhassa, mutta valmistellaan huolellisesti hevosta jotta ratsutus olisi joskus helpompaa kun on asiaa hyvin pedattu.

Varsalla on tainnut olla satula nyt 5 kertaa selässä tämän vuoden puolella, joista juoksutuksessa on ollut mukana kolme kertaa.   Viime viikolla suitsitin, satuloin ja suojitin lapsukaisen  ja juoksutin liinassa. Lisäksi nousin jakkaralle viereen ja nojailin satulaan, heiluttelin sitä kevyesti ja taputtelin hevosta sitä kehuen. Kuvia ja videoita löytyy instagram-tililtäni, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa!  Siirtymiset eri askellajeihin sujuu pääosin ilman isompia ongelmia ja ääniavut menevät hyvin perille.  Varsa on luonteeltaan aivan loistava; se on vastaanottavainen, luottavainen, seurallinen ja miellyttämisenhaluinen. Muunmuassa juoksutuksen yhteydessä heiluvat jalustinhihnojen päät tai muutkaan asiat satulassa eivät sitä tunnu häiritsevän. Se on herkkä, mutta kuitekin mielestäni aika kylmähermoinen tyyppi.  Toistaiseksi Kassu on ollut juuri sellainen varsa, jota toivoinkin joten orivalinnasta voin sanoa että nappiin meni - eikä tietenkään tuo emätammakaan huono ole. Mukavan harrastepuksun tuosta luulisi saavan. 



Kohta alkaa olla taas syysraspauksen ja madotuksen aika. Ajattelin tilata meille klinikka-auton käymään, jolloin pyydän raspauksen yhteydessä  myös tarkistamaan ja mahdollisesti  kylmäpolttamaan Kassun etusäärien kohdalle ilmestyneitä luuliikoja. Varsa ei missään vaiheessa ole arkonut tai ontunut niitä, vaan patit ovat lähinnä kosmeettinen haitta. Aiemman ohjeen mukaan kevyesti pliistrasin niitä kuuriluontoisesti, mutta koska ne eivät ota hävitäkseen - pyydän tarkistamaan ne.  Patit ilmestyivät kesän aikana,  kun varsa otti taas huiman kasvupyrähdyksen. Olen myös harkinnut samaan syssyyn varsan jalkojen irtopalakuvausta ja yritän saada sen onnistumaan klinikka-auton kotikäyntinä jos vaan kuvaus saadaan onnistumaan kotioloissa. Toki voin sen muussa tapauksessa kuskata klinikalle kuvattavaksi, jos näin päätän ja saan homman järjestymään. Mutta toistaiseksi varsan jaloissa ei ole ollut mitään moitittavaa,  noita luuliikoja lukuunottamatta.  Varsa liikkuu mielellään,  liike on selkeää ja tällaisen pulla-mössö-tätiratsastelijan silmiin oikein elastista.



Mutta näillä suunnitelmilla mennään toistaiseksi !  Ilman paineita harrastellaan sen mitä kellotaulu antaa periksi ja varsa saa kasvaa rauhassa tulevan ammattinsa maistiaisten kera.


<3 Henna

tiistai 12. syyskuuta 2017

On kaikella alku ja tulee se hetki - että sä saat nousta elämään.

Hei rakkaat! Osa teistä on jo varmaan huomannut tämän blogin heränneen vähän henkiin, tai ainakin yrityksen saada vähän edes elonmerkkejä ?   Kiitos teille uskollisesti matkassa roikkuneille, tukea antaineille ja uudet tuttavuudet - lämpöisästi tervetuloa mukaan seuraamaan minun syvällisen henkilökohtaista blogiani ja värikkäitä tarinoita elävästä elämästä!  Blogiani ei voi oikeastaan survoa mihinkään kategoriaan - tämä on juuri sellainen niin kuin kirjoittajansa: Omintakeinen, sekava, syvällinen, rehellinen, sopimaton, vihastuttava, liikuttava, inspiroiva ja läsnäoleva. Tai näin minulle ainakin on kerrottu.  Jos tuntuu, että tällaiset asiat ovat lähellä sydäntäsi - pysy mukana ja muista kertoa myös oma tarinasi kommenttipuolella!

Te varmaan haluatte palata hieman ajassa taaksepäin ? Minä ainakin haluan! On kulunut 2 vuotta aikaa siitä, kun hakeuduin hoitoon pitkään jatkuneen unettomuuden ja mielialaongelmien vuoksi. Jos ette muista tai ette tiedä asiasta - suosittelen lukemaan vanhoja postauksiani.  Jäin loppupeleissä 4 kuukautta kestävälle sairauslomalle uupumuksen, keskivaikean masennuksen, unettomuuden ja yleisvahvan hermoromahduksen vuoksi. Taustalla vuosikausien ajan haudattuna olleitten pettymyksien, tietynlaisen katkeruuden ja luokattoman kovien, itseasettamien vaatimuksien suorittaminen, oman riittämättömyyden sotkeentunut verkko - jota ei voinut selvittää auki muuten kuin vain rikkomalla ja repimällä kaikki rippeetkin palasiksi.  Tässä on tehty koko ajan kovasti töitä ajatusmaailman remppaamiseen ja uuden alun pohjustamiseen. Muunmuassa lapsuuden traumojen, ihmissuhdeongelmien,  keskenmenon, väärien valintojen ja ystävän itsemurhan käsittelemistä.  Ajan ja arjenhallinnan opettelua. Irtipäästämistä. Luovuttamista. Tässä postauksessa käyn muutamia asioita läpi lyhyesti.





SYYLLISYYS 

Minun piti pitkään ja hartaasti miettiä, miksi kannan koko ajan isoa repullista syyllisyyden tiiliskiviä mukanani.  En ole koskaan osannut tarkemmin selittää, mistä oikein kannan tuota taakkaa  ja miksi.  Miksi minulla on koko ajan niin raskasd, uuvuttava olla? Se oli vain se tunne, että olen tehnyt jotain, syyllinen johonkin tai että jotain on jäänyt kesken ja en vain huomaa sitä.  Se kamala loputtoman riittämättömyyden tunne, joka kalvasi minua ja sai hyvätkin hetket haurastumaan.  Monet aurinkoiset päivät harmaantumaan. Saatoin kyllä nauraa ja hetken aikaa olla henkisesti vapaa - mutta sitten taas tuli se tunne : jotain on jäänyt tekemättä, asia hoitamatta tai olen laiminlyönyt jotakin asiaa tai ihmistä.  Ja niin varmasti olin tehnytkin niin kuin meistä jokainen, joka ei ole robotti - vaan ihan tavallinen ihminen. Siltikin, omalla kohdallani virheisiin ja vajavaisuuteen ei ollut varaa. Minä en vain yksinkertaisesti riitä. Tämä ajatusmaailma oli tappaa minut, mutta monen terapiaistunnon ja muutaman hyvän ihmissuhteen ansioista syyllisyyden ääni on pikkuhiljaa, askel askeleelta vaientunut. Vapautumisen myötä. Minun on ollut pakko myöntää, etten ole kaikkivoipa enkä pysty repeämään joka suuntaan kaikkien mieliksi. En voi auttaa ja pelastaa kaikkia, eikä se tee minusta itsekästä tai  huonoa ihmistä. Sana EI on edelleen vaikea sanoa, mutta koko ajan itsevarmemmin sen voi sanoa eikä asiaa tarvitse sen enempää märehtiä jälkeenpäin viikkotolkulla. Joku on sanonut joskus että "sitten kun osaa sanoa ei, eikä koe tarvetta perustella tai puolustella sitä - on tarpeeksi itsevarma ja valmis." Tuollaiseen minulla on matkaa. Sillä edelleen koen suurta tarvetta selittää kaiken aina juurta jaksaen ja perustella kaiken toimintani.

LUOVUTTAMINEN


Minun piti osata antaa olla - luovuttaa. Lopettaa omalla henkisellä taistelukentällä seisominen. Piti tosissaan, hammasta purren opetella olemaan "luuseri", joka heittää hanskat tiskiin ja jättää ainaisen parempaan pyrkimisen oravanpyörän. Oikeastaan luovuttaminen olikin se asia, joka loppupeleissä "pelasti" minut. Opin antamaan olla, lakaisemaan joitakin asioita maton alle tai siirtämään tuonnemmaksi ja opin heittäytymään heikoksi. Jättää asiat muhimaan ja malttaa odottaa asioitten etenemistä omalla painollaan.  Seinä tuli vastaan ja minun oli pakko tehdä niin. Olen todella onnellinen siitä, että jouduin käymään pohjalla nähdäkseni vihdoinkin kunnolla sen, mihin kuristushihnaan olin itseni kytkenytkään.


IRTIPÄÄSTÄMINEN

Minun piti päästää irti. Päästää irti ystävän menetyksestä johtuneesta syyllisyydestä. Ja eräästä epäterveellisestä, myrkyllisestä ihmissuhteesta.  Olin pitkään kokenut toisarvoisuuden tunnetta verraten muihin ihmisiin ja koin itseni todella merkityksettömäksi. Sain tarpeekseni epärehellisyydestä ja siitä, etten saanut kiintymykselleni samanlaista vastakaikua. Yritin kyllä pitkään epätoivoisesti kelvata toisella ja kuikan säälittävää myöntää, roikuinkin jopa tässä  narsistisia piirteitä saaneessa suhteessa, kunnes tajusin vihdoin päästää irti. Voi kun olisin tajunnut tehdä niin aikaisemmin, niin olisin jo paljon aiemmin päässyt parempaan kuntoon. Kun kuitenkin tajusin tehdä niin, olen päässyt irti salaisesta katkeruudestani ja voin hymyillen jatkaa elämääni ja kohdistaa rakkauttani ja uskollisuuttani oikeisiin osoitteisiin. Rakkautta on antaa mahdollisuuksia, mutta en soisi kenellekään hätävara-ihmisen tai sen viimeisen oljenkorren roolia. Sellaista tunnetta, ettet ole tartpeeksi hyvä.  Olen oppinut tuntemaan itseni ja sen - etten ansaitse sitä mitä sain. Enkä tyydy enää vain rippeisiin tai murusiin. Mielummin olen yksin kuin suhteissa, missä en koe itseäni oikeasti tärkeäksi.


ITSEKKYYS


Ennen kuin voi olla terveellä tavalla itsekäs, pitää oppia rakastamaan ja arvostamaan itseään. Oikeastaan vasta yllä mainittujen asioitten jälkeen on minussa alkanut  "uuden rakentamisen  aikakausi". Olen paljon miettinyt omaa persoonaani ja sitä, millainen olen ja millainen voisin olla ihmisenä. Mitä haluan ja onko minun elämäni sitä ? Mitä kaikkea annettavaa minulla on?  Kai tämä on myös jotain kolmenkympin kriisiä, mutta minusta on ollut äärimmäisen hienoa huomata, että minun oma ääneni vahvistuu ja haluan antaa sille enemmän tilaa. Tunnistan omat tarpeeni nykyään paremmin, osaan antaa olla ja heittäytyä  - ennen kaikkea pyytää apua.  Tämä avunpyytäminen on ollut minun oikea koetinkivi - Akilleen kantapää. Nyt kuitekin olen saanut luotua "väyliä"  jota kautta voin antaa ja saada apua arjen keskellä.  Erityisesti  tietynlaiset avunanto-sopimukset on oikein hyvä keksintö, jos se palvelee molempia osapuolia tasavertaisesti. En anna enää käyttää itseäni hyväksi.


HUOLETTOMUUS


Minun piti lopettaa huolehtiminen ja hätäily. Tarve huolehtia asioista etukäteen on se piirre - mikä tuskin koskaan lähtee minusta pois. Enkä sitä haluakaan, koska ilman minun huolehtimisen tarvetta olisi moni asia jäänyt toteuttamatta tai hoitamatta. Koska huolehdin, myös suunnittelen. Ja kun suunnittelen, on helppo toteuttaa. Nytkin puhutaan niin yksinkertaisesta asiasta kuin kodin remontointi tai ikkunoiden peseminen. Huolehtiminen on nykyään erilaista. Enää en valvo öisin itkien hysteerisenä stressihormoonien vyöryessä päälle, vaan nyt minulla on homma hallussa. Koska suunnitelmat on hyvät ja tiedän mihin pystyn, nukun yöni rauhassa ilman  turhaa murehtimista. Toki rahalliset paineet ovat välillä kovat mutta koska elän simppeliä elämää ja teen kovasti töitä - on kaikki saavutettavissa ajallaan.


HYVÄKSYMINEN

Minun piti hyväksyä itseni. Itseni tällaisena. Ei pelkästään ulkoisesti, mutta myös ihmisenä - persoonana.  Aiemmin ajattelin "sitten kun olen laihtunut näin ja näin ja sitten kun olen sitä ja tätä niin sitten voin vasta rakastaa itseäni".  Tällainen ajatusmaailma kumpusi varmaan osittain vuosien koulukiusaamisen traumoista, mutta myös osittain varmaan vielä aikuisiälläkin vaivanneesta ulkopuolelle jätetyn tunteesta. Kun huomasin, että alan taas edellämainitun vapautumisen myötä rakastaa itseäni, myös kaikki muu on tullut ja tulee siinä mukana, ajallaan.   Vaikken esimerksiksi nauti lievästä ylipainostani tai muhkuraisesta vartalostani  tai  suuresta suustani - en soimaa niistä  itseäni  ja olen oppinyt hyväksymään sen piirteen itsessäni. Tämän ei kuitekaan tarvitse tarkoittaa sitä etten joskus asialle jotain taas tekisi. Mutta tykkään itsestäni jokatapauksessa. Olen reilu, rempseä, aito, empaattinen ja kaunis nainen.  Samaa "itselleen annettua tunnustusta"  voin suositella teille muillekin <3


MINUN, MEIDÄN ELÄMÄ


Minun piti ottaa tilanne haltuun. Mikä tekee minut onnelliseksi ?  Onko tämä elämä sitä, mitä haluan oikeasti elää ?  Tein listan jokin aika sitten ruutupaperille ja listasin omat unelmat. Listasin elämäni hyvät ja huonot puolet. Listasin puutteet. Listasin vahvuudet. Tein unelma-kartan. Raapustin siihen muunmuassa parisuhde-ajan. Sen pohjalta otin heti ohjat käsiini ja järjestin treffit ukkokullan kanssa. Löydettiin pitkästä aikaa yhteys toisiimme. Oltiin heti onnellisempia. Sain pitkästä aikaa maistaa taas sitä tunnetta elämästä mitä oikeasti haluan elää.  Kiire ja työntäyteys sokeuttaa mutta pienillä läsnäolon hetkillä sitä voi pitää kipinää yllä kaiken keskellä. Sama pätee muihinkin asioihin. Toki myös luovuttaminenkin on luvallista, jos olet kaikkesi yrittänyt.



Tämä voi olla elämäsi ensimmäinen päivä. Alku, ja hetki - kun sinä saat nousta elämään. 


<3 Henna 




lauantai 2. syyskuuta 2017

Jos tämä olis iltani viimeinen?


Jos tämä olis iltani viimeinen, muistuttaisin miestäni siitä, että hän on ollut elämäni rakkaus.  Kiittäisin siitä, kuinka erilaisuudestamme huolimatta hän jaksoi rakastaa minua kaikki nämä vuodet vaikka on nähnyt minusta ne synkimmätkin kolkat ja varjoisimmat puolet. Suutelisin häntä hartaasti, katsoisin niitä kauniita silmiä aivan kuin ensitreffeillämme ja silittelisin hänen niskaansa. Pyytäisin anteeksi, että olen ollut välillä niin hankala ihminen.  Kaikista vaikeuksistamme huolimatta olemme olleet "perfect match" .

Jos tämä olis iltani viimeinen, keräisin lähimmät ystäväni lähelleni viimeisen kahvikupposen ääreen tai lähdettäisiin ulos juhlimaan, keskellä  yötä juoksemaan avojaloin märälle nurmikolle. Uimaan viilenevään veteen kuutamon alle. Naurettaisiin, itkettäisiin - niin kuin aina ennenkin.

 Jos tämä olis iltani viimeinen, tekisin tiliä ihmissuhteissa, joissa on jäänyt jotain auki, jotain jäänyt ilmaan leijumaan tai mieltä kaihertamaan. Pyytäisin anteeksi, saisin itsekin ehkä mahdollisuuden anteeksipyyntöihin minua kohtaan ja ennen kaikkea antaa anteeksi. Hymyillä heille.  Eikä muistella pahalla. Nyökätä hyväksyvästi ja kävellä pois.

Jos tämä olis iltani viimeinen, syleilisin elämäni eläimet syvälle syliini. Kaikki vuorollaan, kaikki yhtäaikaa. Hautaisin kasvot niiden turkkiin ja siemailisin niiden ominaiset tuoksut mukaani niin -ettei ne koskaan haihtuisi pois minusta. Viimeiset katseet niitten pyyteettömästi rakastaviin silmiin. Vaikka joku sanoo, ettei eläimellä ole sielua, niin minun maailmassani on ja tulee aina olemaan. Me olemme yhtä. Eläimet ovat pala minun sieluani, joten silloin kun minua ei enää olisi - toivon että eläimiäni rakastamalla ja hoivaamalla rakkaimpani saavat edelleen rakastaa myös minua. Niiden silmistä voisi rakkaimmilleni heijastua minun peilikuvani.

Jos tämä olis iltani viimeinen, siivoaisin kotona vielä kerran ja erityisen huolellisesti. En haluaisi jättää rakkaitani paskaiseen huusholliin.  Kaiken pitäisi olla kunnossa kun minä täältä lähden. 

Jos tämä olis iltani viimeinen,  puhittäisin hetken vain omalle perheelle. Katselisimme Onnin leikkejä ja leikittäisiin yhdessä - hulluteltaisiin ja kuuntelisin Onnin naurua ahnehtien.  Saisin olla ylpeä hienosta ja suloisesta pojastani. Onni on saavutuksistani suurin.

Jos tämä olis iltani viimeinen, kiittäisin vanhempiani ja sisaruksiani siitä, että juuri he ovat olleet minun perheeni. Äitille antaisin tunnustusta nuorekkuudesta ja musikaalisuuden periyttämisestä minulle, isääni suuresti kittäisin vahvoista elämänohjeista ja periksiantamattomuudesta, siskoani herkkyydestä sekä huumorintajusta ja veljeäni siitä että hän on vaan juuri sellainen millaisen haluaisin pikkuveljen olevan - hölömö ja paras hulluttelukumppani mutta myös syvällinen keskustelutoveri.   Myös setäni ja serkkuni saisivat kiitosta siitä, että ovat osa minun perhettäni ja vahva osa lapsuuttani. Ilman heitä olisi lapsuuteni ollut paljon värittömämpi.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  istuisin rannalla metsälammen. Vaeltaisin tunturiin.  Pysähtyisin suon laitaan. Ahnehtisin suopursun tuoksua varastoon. Olisin osa sitä ja luovuttaisin osan sieluani tuuliin, jotka kulkisivat metsien ja peltojen yllä. Siellä minä mieluiten olisin. Pieni osa minusta murenisi myös soliseviin puroihin virtaamaan.

Jos tämä olis iltani viimeinen, ottaisin käteeni uskollisen haulikkoni ja ampuisin sillä kunnialaukauksia taivaalle. Ihan huvikseni vaan, tai sitten ruudin huumaavan herkullisen tuoksun vuoksi.

Jos tämä olis iltani viimeinen, nousisin kukkulalle ja laulaisin viimeisen lauluni. Korkealta ja kovaa. Antaisin siihen kaikkeni ja purkaisin kaikki tuntoni. Vielä viimeisen kerran.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  olisin kauneimmillani. Lempimekko päällä ja hiukset kevyesti kiharoilla. Helmiäistä silmissä ja punaa poskilla.

Jos tämä olis iltani viimeinen,   laukkaisin hevosillani pitkin peltoja ja metsäteitä. Aiemmin pelkäämäni vauhti ei enää pelottaisi ollenkaan. Ohjat saisivat olla aivan vapaat.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  kertoisin Onnille miten ylpeä olenkaan hänestä. Siitä, miten reippaan pienen pojan sainkaan rikastuttamaan elämääni. Ja miten komea ja ennen kaikkea hieno mies hänestä tuleekaan kasvamaan. Kertoisin häelle, miten pitkään sainkaan häntä odottaa saapuvaksi elämääni. Ja se odotus oli kaiken sen arvoista. Onni. 

Jos tämä olis iltani viimeinen,  vannottaisin rakkaimmillani, että he eivät tekisi samoja virheitä kuin minä tein.  Rakastaisivat itseään ja toisiaan, pitäisivät huolta keskinäisestä rakkaudesta eivätkä säästelisi sanojaan välittämisen viljelemisessä. Nauttisivat elämästä, eivätkä ajaisi itseään samaan tilaan mihin minä itse itseni vaatimuksineni ajoin.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  varmistaisin että läheisilläni oli kaikki kunnossa. Minun olisi helppo lähteä.

Jos tämä olis iltani viimeinen, söisin kaikkia herkkuruokiani! ja vähintään kilo suklaata.

Jos tämä olis iltani viimeinen, en kyselisi kenenkään lupaa tai hyväksyntää mihinkään ! Enkä enää kantaisi huonoa omaatuntoa omista valinnoistani tai siitä että ajattelen itseäni.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  kirjoittaisin läheisilleni kirjeitä, joita he voisivat lukea sitten kun minua ei enää ole.  Tekisin myös muutaman höpöttelyvideon, jossa muistelisin yhteisiä kokemuksia - hauskanpitoa ja miksei myös niitä riitojakin.

Jos tämä olis iltani viimeinen, pitäisin huolen ettei minuun sattuisi tai kolottaisi mihinkään.

Jos tämä olis iltani viimeinen, peittelisin poikani pehmeän peiton alle nukkumaan yönuntaan. Kuikaisin kuinka rakastan. Lapsen ja eläinten luota lähteminen koskisi kaikista eniten. Sitten vaeltaisin syrjäiseen metsään ison kuusen alle lepäämään. Se olisi viimeinen lepopaikkani, jossa päälle saapuva ikuinen yö saisi peitellä minut ja kuura tehdä hiuksiini seppeleen.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  rauhoittaisin sisimpäni odottamaan lähdön hetkeä. Haluaisin, että minulla olisi sisäinen rauha - kun silmäni viimeisen kerran sulkeutuisi. Hymyilisin nukahtaessani. Tämä tulisi olemaan se tarinani kaunis päätös, jota olisin jo pitkään toivonut. Minun ei tarvitsisi enää jaksaa taistella vaan olisin perillä  - voittajana.


Jos tämä olis iltani viimeinen. 





<3 Henna