Ruutitynnyrin selässä - suurensuuri kuvapostaus

Oonpas nyt tosi onnellinen! Pääsen tänne pitkästä aikaa kirjoittamaan hevostelusta, kera runsaan kuvamateriaalin. Saatiin Kimin kanssa aikataulut sopimaan niin, että sain järkättyä pienet kuvaussessiot meille. Suunnattiin kentälle Karisman kanssa ja ruvettiin hommiin. Tamma on ollut viime aikoina hurjan virkeä ja selkeesti syys-pöllöilyä on perinteitten mukaisesti ilmassa. Maanantaisella maastolenkillä neiti meinas lähteä lentoon mutta oli sellainen  miellyttävän reipas. Eilen kentällä irtojuostessa tassu nousi ja hanuri heitti ilmaa. Luulin jo, että tamman enimmät höyryt olis jo purettu parin viimeisen päivän aikana, mutta olinpa väärässä.  Neiti tanssahteli hyvin tohkeissaan jo alkukäyntien aikana ja halu juosta oli ilmeisen kova!

Alkuun tammuska selkeesti yritti tehdä täysin omia ratkaisujaan ja olisi halunnut mennä mahdollisimman kovaa!  Hirveetä selätöntä vermoilua, mitä minä en siedä sitten yhtään :D Ensimmäisissä raveissa se oli hyvinhyvin etupainoinen, painoi kädelle ja välillä yritti juosta kamelin lailla alta pois.

Ensin vähän tanssitaan....

.....ja sitten mennään !  Ja kakka lentää! 

Vaikka tammuskan tapoihin kuuluu energisinä päivinään olla alkuun hyvinkin malttamaton ja kokeilla ratsastajan sitkeyttä sekä hermoja, ei se ole pitkiin aikoihin ollut noin kokeilevainen  tai tohkeissaan.  Olen jo pidemmän aikaa voinut verkata ohjat suht löysällä ravaillen ja eteenalas venytellen, mutta tänään se ei tullut kuuloonkaan. Diivalla oli draivi päällä ja se teki sen emännälleen harvinaisen selväksi. Kuitenkaan en antanut sen päästellä miten huvittaa, vaan pistin sen ajattelemaan - se on tehokkain ja oikeastaan ainut keino "väsyttää " tamma.  Paljon ympyröitä ja siirtymisiä, vähän väistöjä ja käännöksiä.   Nostelin laukat molempiin suuntiin, otin välikäyntejä, seistiin paikoillamme ja pakiteltiin ja välillä ravailtiin. Loppua kohden tamma alkoi olemaan taas oma itsensä. Ryhdikkyys siltä piti kaivaa tänään kiven alta, piti tehdä kovasti töitä että neiti malttoi askeltaaa reippaasti mutta maltillisesti. Kun se jaksoi keskittyä, oli selvästi mukavampi ja rennompi tehdä töitä. Palaset loksahteli paikoilleen, ainakin osittain.

 Laitetaampa  nyt niitä kuvia!  Hei varoitus, näitä on sitten ihan liikaa - mutta tuleepahan korkojen kera kun en oo aikoihin ratsikuvia tänne julkaissut ;)

Ja tässä liuta ravikuvia.

Ja vähän loppuraveja.

Joko riittää ?  :D  Oon oikeesti pahoillani, en osannut yhtään karsia näitä vaikka luulin tehneeni  niin jo. Vielä muutama kuva Eskosta, joka oli siis meidän valkku tänään.

"Noniin, kyllähän nuo kovasti jotain tuolla yrittää...."

"No nythän se menee iha päin persettä..."  

"Oottakaapas nyt hetki...nyt on pikapalaverin paikka.."

"Lopeta nyt se virnistely ja keskity kuuntelemaan ohieita.."

"ai, no suudellaan sitte <3 "

"ei ne osannu rauhottuu, mä häivyn! ei jaksa tommosia amatöörejä.. "

Noniin, mitäs mun piti vielä kertoa Kb:sta muutekin.   Ai niin, ne hampaat ja hiukset!  Elikkä siis heppojen syysraspaus on vielä tekemättä ja olinkin ajatellut sen suoritettavaksi ultrauksen yhteydessä.  Mutta taidanpa aikaistaa sitä, koska olen nyt viime päivinä huomannut että tamman syöminen on hieman hidastunut ja lisäksi se pudottelee suustaan jonkin verran ruokaa evästä jauhaessaan. Hoitamattomat hampaat näkyvät  usein myös ratsastaessa ja pian myös ulkonäössä, joten hampaat kuntoon pian!

Lisäksi me kasvatetaan tamman harjaa!  Kyllästyin pystäriin ja muun muassa sen jatkuvaan leikkelemiseen, joten nyt kasvatetaan tukkaa pidemmäksi.  Saas nähhä, tuleeko siitä kasvatuksesta ylipäätään mitään, sillä tammalla on aika onneton harja ja se vielä usein hankaa sitä näin syksyisin erityisesti.  Pystäri on ollut sille sellainen hyvä vaihtoehto, mutta sen ollessa myös vähän epänaisellinen  - yritetään saada nyt ees jonkinsortin polkkatukka aikaiseksi :D

Muuten tamma voi hyvin.  Se on usein näin syksyisin herkkä viilenneitten ilmojen ja muuttuvan ympäristön sekä tuulen tuomien hajujen vuoksi, mutta  tiineys on jotenkin tehnyt siitä erityisherkän. Ollaan pyritty pitämään sen elämä mahdollisimman stressittömänä, joten lenkkeily on ollut kenttäilyä sekä maastoilua tutuimmilla reiteillä.  Harjatessa se aristelee hieman vatsan seutua ja on erityisen herkkis hipiästään. Venytelessä se yrittää laiskotella, mutta on siinä selvästi myös nähtävissä jumia erityisesti oikeassa lavassa sekä selässä.  Harmikseni tiineille tammoille ei suositella hierontaa eikä Back on Trackin tuotteita saa käyttääbtai ainakaan niitä ei suositella.  Meillähän on erityisesti näin syksy/talvi-aikaan ollut käytössä juurikin tuo BOT:n selänlämmitin, mutta nyt se on joko pölyttymässä kaapissa tai sitten Kusko saa vuorostaan selälleen lämpöhoitoa.

Pian tamman ultra koittaa, sitä jännityksellä odottaen.  Olen sen verran pessimisti, että vaikka tamma ulkoisesti tuntuisi tiineeltä ja kaiken pitäisi olla kunnossa - silti minua pelottaa aika paljon tai tässä tapauksessa enemmänkin jännittää.  Mutta ultran jälkeen ollaan viisampia ja jos kaikki on kunnossa, voin rentoutua ja alkaa jo innostua pienestä koipeliinista enemmän <3

 <3 Henna

Koneet kulkee läpi yön ja sinua kaipaan

Voi kauhia,  2 viikkoa hiljaisuutta täällä!  Mä en kestä ! Miten tämä aika juokseekaan taas niin, etten pysy perässä?

Minä en nyt oikein tiijä ees, mistä voisi aloittaa:  Noh ainakin sillä että päivät on menneet taas ihan sumussa ja minä en meinaa tajuta enää mistään mitään. Tuo kai ei tullu kenellekään yllätyksenä.  Mutta täytyy myöntää, etten tiijä enää missä mennään, kun elämä on yhtä sompailua ees taas. Minä nyt kirjoitan kaiken ihan niin kuin päässäni asian tällä hetkellä näen, en sen enempää nyt pohdi tai mietiskele - oksennan vaan kaikki ajatukseni tähän nyt, sopiihan se teille ? Tämä postaus ei nyt oo välttämättä mikään maailman positiivisin, mutta olkaa armollisia - oon vähän väsyksissä nyt mutta silti koen tarvetta vähän purkautua.

Pari viikkoo sitten tuli se kamala myrsky ja märkä lumi peitti ihan joka paikan. Ulkona ei pystynyt oikein tekemään mitään järkevää, joten päätin siivota huushollin perusteellisesti.  Pesin kaikki vuodevaatteet, järjestelin kaapit tehden inventaariota rojujen keskellä, puhdistin ikkunat kärpäsenpaskasta jne.  3 päivää minä tätä meidän pikku mökkiä siivosin ja tuntuu, että puolet jäi tekemättä.  Tosin silloin oli yövuoroviikko, joten aamupäivät nukuin ja iltapäivät / illat siivosin aina kun ehdin.  Täytyy kyllä myöntää, että olen ehkä maailman kärttyisin siivotessani - minä vaan inhoan sitä hommaa niin paljon etten sanotuksi saa.  Mutta sotkua ja epäjärjestystä inhoan vielä enemmän, joten helpompi on vaan siivota.  Lopputulos on kuitenkin se, että olen tyytyväinen ja rentoutunut heti kun on koti siisti ja viihtyisä. Olen nyt koittanut ostaa hieman uusia kodintekstiilejä kuten esim. pyyhkeitä ja pussilakana-settejä, sillä suurin osa on jo vanhoja ja hajonneita. Olisi paljon sellaisia perusjuttuja, joita hoitaa kuntoon / päivittää.

Lumimyräkkä lisäsi minussa myös omaa sisäistä myrskyä. En muista, milloin ajatukseni olis olleet niin synkkiä kuin ne silloin oli. Kaikki oli niin kesken ja sitten tuli tämä. Kyllähän minä sen tiesin että ei tuo mikään pysyvä talvi ollut, mutta silti se masensi minua.  Tykkään talvesta mutta ei vielä kiitos, kaikki pihalla on vielä kesken.  Pääsyynä hajoamiseen oli varmasti se kaiken sattumusten summa, mitä yhteen vyyhtiin ehtikään kertyä.  Märkä lumi katkoi  rakkaan omenapuuni oksat, mikä sai minut parkumaan  ja kirkumaan suoraa kurkkua kuin pikkutyttö jolta oltaisiin just viety tikkari suusta. Se puu oli niin ihana ja olin vuosia odottanut sen kasvamista niin, että sen alle mahtuisi kauniit tuolit sekä pöytä ja että siihen saisi enemmän lyhtyjä roikkumaan valaisemaan kesäisiä iltoja. Nyyh, nyt ne sitten katkesi tuon loskapaskan vuoksi! Kuitenkin sidottiin se, tai lähinnä kimi sitoi oksat takaisin kiinni "repeämiskohtiin", jospa ne siitä vielä virkistyisi elolle asti.

Samaan aikaan, kun loskapaska katkoi omenapuuni oksat, kuolla kupsahti myös meidän vanha tietokoneemme. Samalla taisi hävitä iso liuta vanhoja kuvia, iso osa vanhoja rakkaita muistoja. Kuitenkin, siirrettävässä kiintolevyssä on onneksi jotain jäljellä, mutta mm. jotkin asiakirjat olivat menneet ihan mullin mallin. Uusi syy totaaliselle henkiselle hajoamiselle. Nyt jälkeenpäin huvittaa, mutta sillon ei paljoo hymyilyttäny. Huhhuh.  Onneksi jotain saatiin takaisin paikoilleen ja vanhasta koneestakin saatetaan saada vielä jotain irti -  aion paneutua noihin hommiin kunhan saan pihat ynnä muut "talviteloille".

Mitä tulee pihan saattamisessa talviteloille, se onkin käytännössä tarkoittanut hommaa pihaa haravoiden, kukkapenkkejä leikellen, kanervia laitellen, tarhaa siivoten ja aitahommaa jatkaen.  Enää aidan rakennusta ei ole kuin muutama metri jäljellä. Ihanaa. Sitten fiksaillaan vielä kokonaisuutta ja sitten saa riittää tältä vuodelta. Olen jo kieltämättä kurkkuani myöten täynnä koko aitaa :D   En tiedä, päästäänkö tekemään kentän aitaa tälle vuodelle, mutta jos nyt pelkän lankkuaidan sais tehtyä ja maalaisi sitten ensi kesänä kuivilla keleillä. Katsotaan, mitä ehtii ja missä välissä. Liikaa ajatuksia ja parantamisehdotuksia - liian vähän aikaa kellotaulussa.

Rahatilanne on tällä hetkellä ihan kiva. Säästöpossuun on jo karttunut joitakin euroja ensi kesää varten ja säästöä jatketaan. Olen ilmoittautunut työpaikalle, että olen marraskuussa käytettävissä myös vapaaviikonloppuina - jos tarvetta ilmenee.  Jos jotakin haluaa, vaatii se työtä sen eteen. Joten ilomielin teen töitä ja pienillä ratkaisuilla säästän jokaikisen pennin mitä tulevaan tarvitsenkaan.

Kenttä tamppautuu kivasti eteenpäin. Se on nykyään aika ahkerasti käytössä myös muilla kuin omalla porukalla, joten tamppautumista on hyvin havaittavissa.   Mutta edelleen se on paikoitellen liian pehmeä mikä rassaa minua suuresti, joten nyt olen sen päättänyt että ensi keväänä lisäätään kivituhkaa sinne.   Kentässä on epätasaisia kohtia, joissakin kohdissa liikaa hiekkaa ja  toisessa kohtaa taas enemmän kivituhkaa. Koitetaan muokata pintoja niin että jokapaikassa olisi maa-aineksia yhtä paljon ja siten saataisiin tasaisempi pohja, missä ei pehmeystaso muuttuisi paikoitellen niin radikaalisti.Tämä ajatus minulla oli jo alusta asti, mutta minusta johtumattomista syistä se ajatus ei edennyt toteutukseen asti rakennusvaiheessa.... mutta jospa ensi vuonna saataisiin taas fiksailtua tuota paremmaksi.

Elukat on voineet hyvin ! Hepat virkeenä ja elinvoimaisena.   Koirat saaneet juosta metsissä ja nauttia elämästä. Kissat nukkua kainalossa tai lämpimän leivinuunin päällä. Kohta olisi taas syysmadotusten aika koko sakille ja hepat pitäis raspata myös.  Odottelen kovasti Karisman tulevaa ultraa. Pitäisi alkaa suunnitella tamma- ja sikiövakuutuksiakin..  Paljon olen tehnyt hankintoja hevosvermeitten suhteen ja lisää on tulossa. Olisiko siinä kenties postauksentynkää havaittavissa, kiinnostaako ketään hevostemme varusteet ?

 

Mun läskileireily on nyt tauolla. En vaan yksinkertaisesti ehdi nyt ajatella mitään, enkä edes jaksa yrittää ajatella. Pari viikkoa sitten olin niin stressaantunut, että vaikken syönyt mitään ylimääräistä ja liikuinkin - paino nousi silti. Stressihän kerää nestettä kehoon ja se kyllä tuntui.   Ja kun huomasin vaa'an lukeman nousseen, stressasin ja itkin vaan lisää.  Nyt on sellainen elämäntilanne, etten pysty ajattelemaan muuta kuin näitä tekemättömiä töitä ja rempallaan olevia asioita.  Kunhan saan nämä alta pois, aloitan kaiken uudelleen ja otan hyvinvointini ja itseni hellimisen työn alle. Tiedän, että se päivä odottaa jossain ja minun vuoroni tulee kyllä.

 

Onnille kuuluu oikein hyvää. Pikkumies on kyllä niin hupaisa tyyppi ja todellista laatuseuraa. Poika osaa jo viihdyttää muita pelleillen, olla mustasukkainen äidistä ja isistä,  osoittaa myös temperamenttista luonnettaan. Pikku-isäntä on kovasti touhukas, puhelias omalla kielellään ja puuhastelee kaikkean enemmän ja vähemmän kivaa.  Meillä on kotosalla toinen toistaan mielenkiintoisempia virityksiä Onnin vuoksi, ettei poika pääse purkamaan kaikkia astiakaappeja tai kiipeämään ruokapöydälle mm.  sokeria syömään.  Myönnän, että olen ollut välillä liian kiireinen äiti ja siitä minulla on huono omatunto.

 

 Huomaan ikävöiväni ystäviäni suuresti ja edes vilaus heistä saa minut onnellisemmaksi. Minusta usein tuntuu että elämä vain vilitsee ohi kuin meksikon pikajuna ja minä jäin kyydistä pois - kaikesta paitsi. Elän liikaa työnteolle ja tälle kaikelle muulle suorittamiselle.  Mutta totuus on se, että kukaan ei tule minua pelastamaan tästä työmäärästä ellen minä itse sitä tee. Kaikki murenee juuri nyt jos minä heittäydyn laiskaksi.  Siksi minun pitää jaksaa vielä hetki. Sitten minä rauhoitun antamaan aikaa itseni hyvinvoinnille, nauttimaan ystävieni seurasta ja elämään sellaista elämää, mistä saan nyt vain kyynelsilmin uneksia.  Kuulostaako kenellekään tutulta ? Onko siellä ketään samojen asioitten kanssa painivaa ? Minä tiedän, että ne hyvät ajat odottavat tuolla, siksi pitää jaksaa vielä vähän aikaa...


<3 Henna