lauantai 29. syyskuuta 2012

Nyt se on täällä!

Canon EOS 60D !  Ihana uusi ystäväni, jonka kanssa tullaan kulkemaan yhdessä vaikka missä, kunhan vaan päästään ensalkuun tutustumaan toisiimme !  En malta odottaa, että opin käyttämään tuota masiinaa kunnolla ja hiomaan valokuvaus-taitojani (joita vielä ei siis pahemmin edes ole :D ).

Kimmo, joka on siis yyberinnokas säätäjä kaikkien elektronisten laitteiden suhteen,  rassaili kameraa huolella ja tutkiskeli sen systeemejä hullunkiilto silmissään.  Minun nukkuessani, hän olikin nappaillut kuvia jo ihan mukavasti ja illalla niitä oli napsittu jo reippaasti  yli 100.    Muutamia tosi kivoja otoksia hän oli jo saanut aikaiseksi koiristamme Olgasta ja Iidasta, ne kun osaavat poseerata aina niin hienosti :)   Kunhan selviän kotikoneelle, niin laittelen maistiaisia uuden kameran tuotoksista.   On se niin kiva, kun kuvat ovat laadukkaita ja niitä saa napsittua useimpia sekunnin sisällä! Eli kaikenlaisestä hässäkästä saa aikaiseksi mukavia tilannekuvia.   En malta odottaa, että saan kuvia ratsasteluista, saati sitten videoita. Jospa niitäkin saataisin pian mukaan, olen unelmoinut pitkään kunnon musavideoista hevosista.

Taisi mennä vähän liialliseksi hehkutukseksi :D  Olen vaan niin iloinen, että vihdoin kunnon kuvauskalustoa tämänkin blogin tekemisessä ja te lukijatkin saisitte pian enemmän silmänruokaa  ja toivomuksillenne vastiketta! <3

<3 Henna

torstai 27. syyskuuta 2012

Hitusen paremmassa olotilassa

Sairaslomapäivät, tai no minun tapauksessa yöt tiistaista torstaihin menivät ihan hujauksessa. Noh, kuinkas muutenkaan, jos tyyppi nukkuu noin  70 %  koko vuorokauden tunneista.  Mutta unilatauksen huomaa, oloni on huomattavasti parempi.  Minun on siis syytä rauhoittua jatkossakin.

Annoin itselleni luvan nukkua juuri niin paljon, kuin vaan halusin ja kykenin.  Ihmettelin ihan sitä ääneen, miten paljon ihminen voikaan halutessaan nukkua, siis ihan naurettavan paljon.  Unieni välissä kävin mm. juomassa aamukahvit aamuvuoroon lähtevän mieheni kanssa, tekemässä aamutallin ja lisäämässä hevosille vettä.  Ja aina se uni vaan tuli melkein heti uudestaan.  Yleensä minun on ollut vaikea nukahtaa keskellä kirkasta päivää, nyt tuokaan ei tuota mitään ongelmia.

Mutta unilatauksen johdosta minusta oli myös muuhunkin toimintaan, mikä piristi kummasti.  Vihdoin ja viimein jaksoin repiä kuolleita kesäkukkia parvekelaatikoista,  haravoida vähän pihalla sekä ajella pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa. Ja välillä poimia omppuja ja karhunvatukoita puutarhasta välipalaksi.   Miten voittajafiilis voikaan ihmiselle tulla tuollaisista pienen pienistä askareista?

Voittaja- fiilis vuodelta 2007, otettu Norjassa vaelluksella tunturin huipulla
 Olen huomannut alkavani kärsiä raskausajan masennuksesta ja se varmasti johtuu siitä, etten kykene liikkumaan samalla tavalla kuin ennen, oloni on turpea ja pöhöttynyt, painoni noussut hirmuisesti enkä väsymykseni vuoksi saa itsestäni irti samalla tavalla, kuin ennen.  Huomaan usein itkeskeleväni yksinäni kotona, kun en uskalla lähteä enää ihmisten ilmoille.  Tunnen itseni rumaksi, vaikka ystäväni muistuttavat minua kauniista kasvoistani ja kutsuvat kauniiksi mammaksi.  Ja tottahan se on, olehan minä ihan nätti kiloistani huolimatta,  mutta silti - olen ihan väärässä ruumiissa ja kilojeni vankina.  En millään malttaisi odottaa talvea, että pääsisin tekemään asialle jotakin.

Onneksi elämäni kotosalla rakkaassa pikku mökkeröisessä, liikkumien luonnossa koirien ja hevosten kanssa sekä kahvitteluhetket ystävien kanssa piristää.  Hepat on olleet uskomattoman suloisia vässyköitä hellyydenkipeine hörähdyksineen  ja Karisma on käyttäytynyt todella hienosti syksyn tuomista jännitteistä huolimatta.  Onse vaan niin nätti ja reipas pikkutamma.   Nyt se näyttää ihan hassulta, kun sen hangattua harjansa paikka paikoin ihan nysäksi, jouduin leikkaamaan sille pystytukan :)  Otan siitä heti kuvan, kunhan saan taas kameran  käyttööni.

Mussukat <3 kuva kesältä

Kamerasta puheenollen:  jos suunnitelmat pitävät paikkaansa, saan sen kauan kaivatun kameran viikonloppuna. Se on joku Canonin järkkäri, josta en tiedä sen tarkemmin muuta kun että hinta ahdistaa jo valmiiksi :D Ihan kuin rahareikiä ei olisi muutenkin jo entuudestaan.  Onneksi tilasimme sen erään tutun kautta hitusen edullisemmin  ja lisäksi sain jotain ihme lisäputkia siihen mukaan!  On siinä meikäläisellä opetteleminen, kun alan opiskella tuon kameran käyttöä ja ennen kaikkea sitä säätämistä, se kun on aina ollut minun vahvuuteni kaikessa ! ;)    Mutta ah, mustavalkoisia kuvia - niitä tahtoo pian ja paljon!

Kenttä-asia seisoo edelleen. Sen verran on edistytty, että tilasimme muutaman lastin taas hiekkaa maan tasoituksia varten.  Isäni ei omien työkiireidensä vuoksi ole ehtinyt saapumaan paikalle, ja ymmärrettävää se on. Jospa hän pääsisi pian tulemaan viikonlopuksi urakoimaan, jotta saataisiin taas homma rullaamaan. Haluaisin palavasti olla vielä itse "ratsastuskunnossa", kun kenttä valmistuu. Mutta niin kuin sanonta kuuluu, hyvää kannattaa odottaa :)

Mutta tämmösiä kuulumisia tällä kertaa.  Kunhan saan kameran, pyydän miestäni tai kavereitani kuvailemaan vähän uusia heppakuvia, jotta saataisiin vähän heppa-aiheistakin postausta aikaiseksi. Sitä kun moni tuntuu meiltä odottavan ja on todella ikävää, etten ole pystynyt teille lukoille sitä tarjoamaan.  Mutta yritän parantaa toimintaani tässä ja toteuttaa toivomuksianne ! :)

<3 Henna




maanantai 24. syyskuuta 2012

Kalpea, kuin kalkkilaivan kapteeni

Hui kauheeta, miten kalpea emäntä sitä peilistä katsoikaan tänä aamuna mustine silmäpusseineen!  Jälleen manailen kamerattomuuttani, sillä olisi ollut hyvä sauma ottaa teille kuva näytille meikäläisen tämän hetkisestä viehättävyydestä. Viime postauksen kuvat on otettu isännän Samsung Galaxy S2-kännykän kameralla, ja olisin voinut käyttää sitä tänäänkin,  mutta aamulla se oli luonnollisesti Kimmon mukana duunissa. 

Minulla on viime aikoina silloin tällöin jokapäiväisten pyörrytysten ja väsymysten lisäksi alkanut ilmenemään sydämen tykyttelyjä, nopeaa pulssia ja hengenahdistusta.  Onneksi minulla on siitä kokemusta aiemminkin vuosilta, jolloin kärsin pahasta anemiasta, jote tiesin melkein heti, mistä on kyse. Aikoinaan hemoglobiinini oli naurettavan alhainen kera noine ihanine sivuoireineen, jonne onneksi on nyt siis matkaa vielä.  Mutta nyt täytyy katkaista hempparin syöksykierre ja aloitettava rauta-ja vitamiinikuurit. Jospa saisin uutta virtaa niistä arkeeni.

Kävinkin tänään neuvolassa mittauttamassa hb-arvoni sekä verenpaineen, molemmat olivat laskeneet viimeisestä, etenkin hb. Olen siis kärsinut myös matalasta verenpaineesta koko ikäni ja se vaivaa vielä näin raskaudenkin aikana, vaikka yleensä kuulemma sillä on tapana nousta.  Muutenkin valittelin uupumustani ja heikkoa olotilaani, näin ollen neuvolasta kirjoittivat minulle pari päivää sairaslomaa. Enemmänkin olisin saanut, mutta haluan mennä töihin torstaina, kannan jo nyt huonoa omatuntoa näistä parista saikkupäivästä, vaikka ei mulla kyllä muuta vaihtoehtoa tässä tilanteessa ollut, kun en meinaa pysyä tolpillani kunnolla. Jo kaksi yötä pois normaalista, 7:n yön putkesta on iso vähennys rasitteesta, joten enköhän minä jaksa, kun vaan nukun nyt pari päivää kunnolla ja varaan omalle levolle paljon aikaa. Ensi vapaaviikon kyllä pysyn kotona ja lepään paremmin.

Olen ehkä luullut itsestäni liikoja,  pitänyt itseäni vahvana ja tomerana emäntänä edelleen.  Mutta nyt huomaan, että en oikeasti kykene samoihin asioihin, kuin ennen. Ihan pienetkin asiat vievät voimat.  En oikeasti voinut tajuta ollenkaan, miten raskasta tämä vauvan kasvattaminen onkaan! Joten nostan hattua kaikille äideille, etenkin sellaisille, joilla on useampi mukero kasvatettavanaan.  Toki kuten me ihmisetkin, ovat raskaudet hyvin erilaisia.  Mutta se ei ole yhtään epäselvää, aina se uuvuttavaa varmasti on.

 Minun on vaan nieltävä "ylpeyteni"  ja todettava, että nyt minun tehtäväni on ottaa rauhallisesti ja antaa itselleni aikaa.  Pitäähän sitä ajatella myös pikku ukkelia tuolla masussa.  Kuulostaa kamalalta, mutta hyvinä hetkinä melkein unohdan sen olevan siellä ja mennä posotan eteenpäin.  Mutta hetken touhuiltuani ja heikotuksen ynnä muiden sivuoireiden saapuessa kehiin, muistan taas tiineyteni hyvinkin vahvasti :D  Ehkä minun pitääkin voida huonosti, että osaan rauhottua nyt meidän molempien takia.  Olen aina niin pirun itsepäinen ja periaatteitteni orja!

Nyt vaan lepoa kovasti, rohtoja naamariin, terveellistä evästä ja ulkoilua kera kevyen liikunnan, niin eiköhän tämä tästä! Kertokaa te lukija-mammat mulle vinkkejä ja kokemuksia asiaan, jos teillä on jotain hyvää lisättävää :) Mie oon niin noviisi tässä kaikessa!   Loppuun pakko laittaa ukkokullaan salaa nappaama kuva, joka tosin jo hitusen vanha, mutta kuvastaa tilannetta hyvin - mamma päikkäreillä kissivauvvojen kanssa.

<3 Henna




sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Eräjormailua ja haikeita muistoja

Heippatirallaa taas!   Varoitus:  Postaus sisältää metsästyskuvia, joten muutaman ammuttu lintu siellä saattaa vilahtaa :)

Taas on vierähtänyt liian pitkä aika postailusta, mutta ei anneta sen häiritä!   Olimme Kimmon ja koirien kanssa Kiuruvedellä keskiviikosta lauantaihin lintujahdissa ja nyt täytyy myöntää, että se tuntuu tämän rouvan luissa ja ytimissä.  Ei ole ehkä ihan viisas ajatus lähteä reissuun tässä kunnossa, saati sitten rymytä varhaisesta aamusta iltaan asti metiköissä lintuja jahtaamassa.  Mutta oli se sen arvoista, saalista tuli ja koirista molemmat työskentelivät mielettömän hienosti ja ahkerasti. Etenkin Iida, joka on todella hyvässä kunnossa ja mielettömän palvelu-halukas koiralapsi.



 Oltiin siis keväällä poisnukkuneen setäni autioksi jääneessä talossa yötä ja olo oli kyllä kieltämättä välillä hieman haikea, kun viimeksi vuosi sitten siellä yhdessä oltiin setän kanssa ja metsästelyn ohessa turistiin kaikesta. Ja nyt häntä ei enää siellä ollut. Onneksi ehdin itkeskellä asiaa jo tiistai iltana kotosalla, joten tyhjentyneen ja kolkoksi jääneen talon kohtaaminen keskiviikkona ei tuntunutkaan niin pahalta, mitä pelkäsin odottaa.  Olinkin yllättynyt siitä, miten kotoisalta oloni siellä tuntui tyhjyydestä huolimatta  keskellä pakattujen pahvilaatikkojen ja välillä minulla oli sellainen olo, että aivan kuin Suikki-setä olisi ollut aivan siinä vieressä ja olisin kuullut hänen äänensä.  Aluksi tuo tunne sai minut ahdistuneeksi, mutta toisaalta se auttoi ikävääni.   Myös toisen, vanhemman setäni läsnäolo ja hänen kanssaan metsällä käynti teki hyvää ja auttoi taas näkemään sen, mitä mitä meillä vielä on - toisemme. Yhdessä Suikin muisteleminen teki hyvää ja muistutti hyvistä muistoista, joita ei voi meiltä kukaan viedä pois.




 Olen siis asunut elämäni 14 ensimmäistä vuotta Kiuruvedellä.  Paikkakunnasta minulla on paljon hyviäkin muistoja mm. kotipaikalta ja lähimaisemista, mutta ala- sekä yläasteen ohi ajaminen nosti vanhoja ja kipeitä tunteita pintaan. Siksi hyvin mielelläni vietän aikaa syrjemmässä, joko iskän kotipaikalla tai sitten setäni kotona. Nyt tänä vuonna tuntui, että kylällä olisi ollut monia ihmisiä, joita olisin halunnut tavata, mutta fyysiset voimat eivät vaan riittäneet. Heräsin joka aamu ennen kuutta, joten olin jo viimeistään yhdeksän jälkeen illalla  täydessä sammumiskunnossa.  Toisaalta nähdessäni tuttuja kasvoja lapsuudestani, haluaisin käydä paiskaamassa kättä heidän kanssaan, olivat sitten muistot heistä posiviitisia tai negatiivisia. Tunnen olevani nykyään sen verran  vahva, että näinkin pullistuneessa ja ränsistyneessä olemuksessani olisin valmis kohtaamaan heidät rohkeasti selkä suorassa ja ystävällisellä mielellä.


Mutta jokatapauksessa, metsästys on kivaa!  Joku saattaa pitää meikäkaista raakalaisena, mutta mitäpä synnynäinen eräjorma-mörssäri itselleen mahtaa :).   On äärimmäisen jännittävää hiiviskellä metsissä, katsoa koiran työskentelyä ja toimia sen kanssa yhteistyössä. Tai sitten istua tai kävellä aamulla auringon noustessa pellon, suon  tai metsäaukean laidalla, ja odottaa, lentääkö lintu ampumaetäisyydeltä ohi, mistä puskasta se hyppää siivilleen ja että ammutko kenties ohi vai osutko.


 Tällä kertaa osuin, mikä oli yllätys.  Minulla on ollut viime vuosina aika huono tuuri metsällä. Tilaisuuksia ampua on ollut hyvin harvassa ja lisäksi meikäläinen on lähes joka kerta tilaisuuden tullessa onnistunut ampumaan ohi.  :D  Metsästäjän suuri egoni onkin saanut viime vuosien aikana isot kolaukset, joten parin linnun alas ampuminen lennosta teki hyvää pitkästä aikaa !  Saalishan ei ole se pääasia, mutta teeri, pyy tai  metsopaisti on vaan niin hyvää. Ja se on kyllä aikamoinen juhla-ateria nykyään, kun lintukanta on parin vuosikymmenen aikana  romahtanut huomattavasti lähinnä metsähakkuiden ja petojen lisääntymisen vuoksi. Itse en mielettömästä lahtaamisesta perusta, vaan olen tyytyväinen yhdestä / kahdesta linnusta syksyssään. Haluan nimittäin nähdä metsäkanalintuja vielä tulevinakin vuosina ja opettaa lapsellenikin, mitä ovat nuo mielettömän kauniit ja kiehtovat siivekkäät.

Iida Amalia -  Suomenpystykorva & Pohjanpystykorva - mix
 Iidasta on kyllä kuoriutunut kahtena viime syksynä aivan mielettömän hieno lintukoira.  Se on rohkea, lähihakuinen, valpas, kuuliainen, palvelualtis ja oma-aloitteinen koira, joka ottaa varmasti asiasta selvää, jos se saa hitusenkaan vihiä nenäänsä lähellä olevasta linnusta.  Se toimii, niin kuin pystykorvan pitääkin,   ajaa linnun puuhun yrittämättä kuitenkaan säikäyttää sitä liikaa, vaan niin, että lintu vaan nousee  koiran lähelle puuhun ja koira pääsee aloittamaan haukun, sopivalla tahdilla ja äänensävyllä.  Haukullaan koira ilmaisee riistan sijainnin metsästäjälle ja pyrkii pitämään linnun puussa kiinnittäen linnun huomion itseensä niin, että metsästäjä voi aloittaa lähestymisen maltillisesti, ampumaetäisyydelle lintua käyttäen ampumiseen joko haulikkoa lyhyemmällä,  tai sitten kivääriä pidemmällä matkalla. Pystykorva on tarkkavainuinen, sitkeä ja alkukantainen koira, ja se voi seurata lintuja pitkiäkin matkoja vaikeassa maastossa.

Hienot <3


Mamman ylpeydenaihe
Mutta nyt tämä eräjorma painuu pehkuihin keräämään voimia. Sunnuntai meni reissun jälkeista "krapulaa" potiessa  ja kotia vähän siistiessä.   Jospa sitä huomenna olisi taas vähän virkeämpi ja pääsisi taas normaaliin rytmiin mukaan !


<3 Henna







maanantai 17. syyskuuta 2012

Tiukka paketti kysymyksiä ja vastauksia

Niin kuin arvelinkin, ei tullut kysymyksiä kovinkaan monelta lukijalta, mutta eipä hätiä !  Onneksi muutama noheva ja rohkea lukija pisti kysymyksiä  tulemaan ja ihan monikossa!  Joten on kiva vastailla, kun kysymyksiä on useampia ja todella mielenkiintoisiakin sellaisia. :)   Kiitos teille kaikille kovasti aktiivisuudestanne ! <3

Joten aloitetaanpa, epäilen vahvasti että on piiiiitkä postaus tulossa.  Minulla kun on tapana vastata aina kysymyksiin vähän liiankin kattavasti :)  Mutta mikä tärkeintä, ihana kysymyksen heittäjä saa kunnollisen vastauksen!


Onko hevoset kuuluneet sun elämään aina?

Sanotaanko näin, että ei aina, jos ajatellaan asiaa ratsastuksellisesti.  Olen aina kyllä ollut lähes kaikenlaisten eläinten suuri ystävä ja mielestäni tulenkin paremmin eläinten kanssa toimeen, kuin ihmisten.  Lapsuuteni koulukiusattuna ja pääasiassa aika yksinäisenä olentona sai paljon hakeutumaan luonnon ja eläinten pariin, useimmiten myös hevosten, ne kun eivät puhu pahaa tai puukota selkään. Ne kiehtovat minua sentimentaalisuudellaan ja herkillä vaistoillaan.  Ne ovat turvallista ja luonnollista seuraa, jossa ei tarvitse yrittää olla muuta, kuin mitä on. Ja kelpaat varmasti. Hevosten parissa olen tällä tavalla hyppelehtinyt lapsuuteni lähinnä laitumilla ja talleilla hengaillen, mutta virallisille ratsastustunneille pääsin 12-vuotiaana, ja kävin tunneilla muistaakseni noin vuoden ja myös Hingunniemessä yhden leirin.  Sitten muutettuani toiselle paikkakunnalle hevosteluni oli lähinnä satunnaista ajamista ( tai lähinnä kyydissä istumista ) ja ratsastamista yläaste-aikaisen kaverini ponilla.    Mm. opiskelujen ja kaupunkiin muuttamisen vuoksi hevosteluuni tuli lähes 9 vuoden tauko, jona aikana taisin käydä hevon selässä yhteensä n. 5 kertaa, hyvällä ja huonolla menestyksellä.   Sittenpä pääsin taas aloittamaan aktiivisen harrastelun vuonna 2008 ja sillä tiellä ollaan, eikä loppua näy. :)

Hoitoheppani Reiskan kanssa kesällä 2009

Mihin ensimmäisenä ihastuit hevosissasi?

Ehdottomasti niiden kasvoihin ja eritoten silmiin ! Minusta niin hevosissa kuin ihmisissä, kasvoilla ja silmien pilkkeellä on väliä.  Pitää olla myös pikkuisen salamyhkäisyyttä.  Kusko hurmasi minut muutekin niin komealla ja charmantilla olemuksellaan, onse niin hieno mies.    Karisma taas sai minut rakastumaan itseensä juuri arkuuden ja  raakuutensa vuoksi, se oli ja on edelleenkin niin hiomaton timantti, kuin vaan timantti voi olla.  Äärimmäisen rakas tamma juuri kaikkien sen asettamien haasteiden vuoksi.  


Kuskoa katsomassa marraskuussa 2009
Mistä asioista et ikinä pystyisi luopuun?

Ensimmäisenä tuli mieleen suomalainen luonto ja elämä maaseudulla. Olen todellinen metsänhenki ja jos joutuisin pysyvästi kaupungin katuja tallaamaan, hyvin luultavasti sekoaisin.  Luonto omine tuoksuineen, väreineen ja eläimineen on jotain niin hienoa, etten löydä parempaa paikkaa ladata akkuja ja hiljentää oman pään joskun niin sekavat äänet.   Elämä maaseudulla on minulle melkoinen elinehto.  Naapurin lehmien ammuminen (vai ammunta, mite se sanotaan ? :D )  tuo niin kotoisan olon.  Ja parasta on joskus ohi ajellessa huomata irrallaan oleva vasikka ja  nousta autosta ajamaan se takaisin omaan aitaukseensa. En tiijä mikä siinä on niin kivaa, mutta mun mieltä se lämmittää kummasti :D



Millaista luulisit elämäsi olevan, jos sulla ei olisi hevosia ja asuisit lähempänä kaupunkia?

Minulla olisi varmasti enemmän aikaa ja rahaa!   Ehtisin ja jaksaisin panostaa enemmän ulkonäkööni ja luutavasti matkustelisin ja kävisin bändien keikoilla, leffassa ja teatterissa. Rakastan laulamista, joten varmasti siihen käyttäisin aikaa runsaammin.   Kuitenkaan, en usko että muodikkuus ja kultturelli elämä saisi minut onnelliseksi, vaan pohjimmiltani saattaisin olla elämääni hyvinkin tyytymätön ja onneton ihminen.  Onhan minulla kokemusta kaupungissa asumisesta, kun ehdin asua Kuopiossa lähes 6 vuotta.  Eikä minulla ole hirveästi niistä vuosista hyvää sanottavaa.  Olin toki tuolloin hoikempi ja kauniimpi, mutta sisäisesti enemmän riekaleina.

2008
Millä mielellä odotat vauvan syntymisen jälkeistä aikaa? Pelottaako esim. riittääkö aikaa sekä hevosille että vauvalle? Oletko tehnyt jo joitain ennakkosuunnitelmia tälle ajalle? 

Pelkään todella paljon tulevaa, vaikka odotankin sitä kovasti - ristiriitaista :)   Odotan kovasti sitä, että saan pienen poikavauvani syleilyyni ja päästään aloittamaan vauva-arki yhteisine helline hetkineen ja vaunulenkkeineen.  Odotan myös kovasti sitä, että saan jatkaa siitä, mihin raskaaksi tullessani jäin, eli painonpudotukseen.  Nyt sitä on sitten vaan oikein korkojen kera pudotettavana, argh !  Mutta jo nyt puhkun motivaatiota ja intoa, joten uskon että imetyksineen ja lenkkeineen saan hyvin kiloja karistettua ja jospa täältä läskipanssarin alta kuoriutuisi se kaunis Henna, johon miehenikin aikoinaan rakastui :)  Inhottaa olla niin väärässä ruumiissa loukussa!

Suurin pelkoni nimenomaan on nuo kaakkimukset, miten aika ja rahat riittävät niiden ylläpitoon ja hoitamiseen.  En voi sietää hevosiaan seisottavia hevosihmisiä, tai sellaisia, jotka kiristävät elukoittensa hoidosta ja panostavat sitten muihin asioihin kuitenkin.  Enkä tarkoita mitään herkkuja ja muita ylellisyyksiä, vaan ihan vaan perushoito eli mm. liikunta, ruoka, puhdas karsina, madotukset, raspaukset ja kengitykset.  Ihan siis vaan perusjutut, sillä niillä hevonen pärjää todella pitkälle. Silti ne saattavat monelta unohtua, oli sitten lapsia tai ei.    Minua pelottaa kovasti etten enää ehdi / jaksa/ kykene  huolehtimaan niistä,  tai että rahat eivät riitä maksamaan niiden tuomia kuluja.   Mutta uskon, että asiat kyllä järjestyvät ja että selviämme kyllä.   Onhan minulla mies myös taloudessa jakamassa lapsen hoitoa ja laskutkin  sekä  ystävät ja muut ratsastelijat auttamassa hevosten hoidossa.  Ja kyllä Luoja minua tässäkin asiassa auttaa, Hän tietää miten tärkeitä hevoseni minulle ovat <3

Ennakkosuunnitelmia en kovin paljon ole ehtinyt tehdä, ainoastaan epämääräisiä suunnitelmia pääkopassani.  Jotain tarvikkeita olen alustavasti katsellut netistä edullisemmin ja pyrinkin suosimaan kierätystä, eli ostamaan mahdollisimman paljon käytettyä, mutta toki toimivaa ja hyväkuntoista tavaraa.  Myös kodin suursiivousta ja järjestystä olen vähän pähkäillyt etukäteen, mutta toteutus on vielä hamaassa tulevaisuudessa :)

 mikä on mielestäsi parhain blogi?

Ai kaahia! Yksikö minun pitää valita ?   :D   Minulla on monta hyvän ystäväni blogia, joita luen todella intohimoisesti juuri sen vuoksi, että he ovat minulle tärkeitä ja he kiinnostavat minua. Lukijana olemisella ja lukemalla/kommentoimalla heidän blogejaan, haluan tukea heitä ja tätä heidän harrastus-muotoaan.  Kuitenkin tasapuolisuuden vuoksi, en valitse heidän kenenkään blogia tähän, koska en osaa vertailla niitä ollenkaan toisiinsa !  Rakastan niitä niin erillä tavoin, kuten heitä ihmisinäkin <3 

Eli parhaimman blogin titteli kuuluu ehdottomasti Ericalle, joka kirjoittaa laihtumisprosessistaan uskomattoman rehellisesti, monipuolisesti ja kuvainnoillistaa elämäänsä loistavasti!  Löysin blogin vasta äskettäin ja olen jo nyt ihan koukussa siihen!  Löydän itsestäni niin paljon samaa,  että minun on helppo eläytyä kirjoittajan prosessiin saada timmi vartalonsa takaisin!  Minulla on vaan tämä pojun pyöräytys vielä edessä, mutta ensi vuonna on sitten minun vuoroni!  Ja todellakin, aion seurata tämä bloggaajan jalanjälkiä ja imeä lisää motivaatiota ja rohkaisua hänen blogistaan!  Kiitos vielä Ericalle hänen uskomattoman hienosta julkisesta päiväkirjastaan ja suuresta panostuksestaan. Ei monikaan uskalla heittätyä noin antautuksella ihmisten töllisteltäväksi! <3


Mikä on pervoin juttu minkä olet koskaan tehnyt...? (haha, ihan pakko!!)

En tiijä on tuo mitenkään pervoin, mutta ensimmäisenä tulee mieleen tarve viuhahdella "silloin tällöin"  ;) Ollessani hoikempi, olen mm. juossut kuopion väinölänniemellä alasti ja hyppinyt korkeustornista veteen sekä useita kertoja näyttänyt ohiajavalle junalle tissit ! :D 

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?


 Sellainen välitön ja avoin suhde, missä voi olla vapaasti täysin oma itsensä ja tulee varmasti hyväksytysti myös virheineen ja menneisyyden tuomine kummituksineen.  Toiselle pitää antaa aikaa omilla harrastuksille ja ystäville sekä toisen ystävät tulee hyväksyä ja mielellään olla heille myös itse ystävä.   Hyvä parisuhde ei petä, ei käännä selkää ja kantaa toista myös vaikeina aikoina.  Sydän ja silmät ovat auki auttamiselle ja tukemiselle. Ja pienillä eleillä arjen keskellä voi toista muistuttaa suuresta rakkaudesta ja kiintymyksestä. Ei siihe ilotulituksia ja krääsää tarvita.
  
Mitä haluaisit siirtää menneisyydestä tulevaisuuteesi?

Hmh. Vaikea kysymys. Menneisyydessäni on paljon vaikeita ja ikäviä asioita, joista iloitsen todella, että ne ovat jo koettu.  Häät olisi ehkä kiva kokea uudestaan, tekisin niin monta asiaa eritavalla, vaikka en kyllä koekaan, että häämme olisi olleet mitenkään huonotkaan.  Ehkä yksinkertaisesti haluaisin olla vielä kerran kaunis "prinsessa" :D  Mieti, minä, prinsessana! :DDDD



Millaisia ajatuksia sinulla on maailman lopun ukaaseista tämän vuoden lopulle?

En ole hirmuisesti ajatellut asiaa,  se päivä tulee sitten kun on tullakseen. Toisaalta, minun pitäisi parantaa paljon asioita elämässäni, että ansaitsisin paikkani taivasten valtakunnassa.

Millainen on sinun hetkesi? (tämän voi ihan vapaasti ymmärtää omalla tavalla)

Minun hetkeni, hmmh. Minulle tuli ensimmäisen mieleen iso stage, missä olen vain minä ja mikki.  Ja saan laulaa rakkaimman ja herkimmän biisin sydämeni pohjasta ja kerrankin kaikki menis nappiin.   Toisaalta sitten taas olen usein herännyt kyynelsilmin unesta, jossa olen koulukisoissa ratsastamassa Karismalla ihkaensimmäisen kouluratamme läpi ja kaikki menee loistavasti. En voita mitään titteliä tai ruusuketta, vaan voitan itseni ja omat pelkoni.  Purskahdan onnenkyyneliin lopputervehdyksessä ja vajoan tammani kaulalle kiittämään sitä onnistuneesta radasta.  Tiedän, että molemmat tilanteet ovat kaukana ja haaveita vain, mutta silti ne lämmittävät mieltä ja saavat silmäni kostumaan liikutuksesta.

Millainen on Henna 2 promillen humalassa?

Siis ihan kamala, mun tietyt ystävät voisivat kyllä kertoa !  Mietippä päässäsi minä persoonana x 1000 !  siitä ei seuraa muuta ku katastrooffi,  joten parempi vaan pitää korkki kiinni ja pysyä selevinpäin! xD   Mä oon nyt jo ihan tarpeeksi rasittava tyyppi muutenkin !

Tavallinen sauna vai savusauna?

Kyllä savusauna on niin makia, että ei järkee! Siihen kun lisää kaikki saunomisen lisukkeet, niin oksat pois!  Siitä on vaan taas aivan liian monta vuotta, kun oon viimeksi semmosiin löylyihin päässy!  Mutta kyllä normi-saunakin kelepaa, kun vaan pääsee välillä munasillaan jäähyllä käymään !

<3

Jos sinulla olisi taiteilijanimi, mikä se olisi?

Mulla on ollut jo vuosia käytössä lapsuudessa saatu nimimerkki, jota käytän edelleen aktiivisesti foorumeilla ym.  Ja sehän on tuo Celia.  Luultavasti käyttäisin sitä myös taiteilijanimenäni. Ja jos olisin muusikko, debyyttilevyni kannessa olisi ehdommasti kaunis, hieman goottimainen nainen jossain dramaattisissa maisemissa ja valkoinen susi seuranaan.

Uskotko horoskooppeihin?

En sinällään.  En siis lue niitä aktiivisesti ja perusta elämääni niiden ennustuksiin, mutta toisaalta niitä on ihan mielenkiitoista lukea ja usein joitakin lehtiä lukiessani, luen luonnollisesti myös horoskoopin. Mutta siis lähinnä naureskelen niitten ennustuksille, mitä mulle mahtais tulevalla viikolla tapahtua. 

 Tynnyri sadevettä painaa 10 kg,
mitä sinun tulee lisätä siihen, että se painaisi 5 kg?' -vastaappa siihen?


Hei toveri, tää ei oo reilua!  :D Nää on justiisa näitä kysymyksiä, joihin tämmönen tollo ei tod osaa vastata ! Jos mun nyt pakko vastata niin lisäisin jonku semmosen jutun, missä on 5l ilmaa tai jotain vastaavaa, you know se silleen kumois tuon toisen 5 killoo pois :D 

Eläkä naura siellä !  Ja säkö tiijät tuloksen ? kerro mullekin ja valaise jälleen mun tyhjää pääkoppaa  ! <3

Kun järki ei päätä pakota.
Kerro 3 elämäsi tärkeintä asiaa?

Koti, ystävät/perhe ja luonto.   Hyvin vaikea asetella noita tärkeysjärjestykseen, sillä listaan pitäisi mahtua paljon muutakin, kuten usko. Mutta kun rehellisesti kerron, menee lista noin.   Siis laitoin ystävät / perheen samaan, koska ystäväni ovat osa minun perhettäni ja heille on aina meillä ovet auki. 
  
Lempivärisi?

Valkoinen,  harmi ku se vaan lihottaa niin pirusti niin harvoin uskallan pukeutua siihen, joten joudun tyytymään toivaikkaasti hoikentavaan mustaan !  Kuitenkin rakastan valkoisia kukkia, tekstiilejä ja vaikka satulahuovissa valkoinen on usein lähinnä kai kisaväri, käytän valkoisia huopia todella paljon.  Valkoinen vaan pukee tummaa niin hyvin! :) 

syksyllä 2010

 Ikimuistoisin hetkesi hevosten parissa?

Voih, niitä on monia!  Monet ilonitkut on tullut tirautettua hevosen selässä, useimmiten silloin, kun edistysaskeleita pitkän puurtamisen jälkeen tapahtuu.  Kuitenkin muistelen aina lämmöllä yhteistä uimareissua ystävän annikan ja hänen heppojen kanssa, jotka olivat silloisia hoitohevosiani.  On ihana yhdistää kaksi rakastamaansa asiaa yhteen, uiminen  ja ratsastus.

Vesisiat.com -  siellä ne Henna ja Reiska on

 Mistä pidät eniten kesässä,syksyssä,talvessa ja keväässä?

Kesä:  Valoisat, lämpimät yöt ja uiminen. 
Syksy:  Koleat aamut sumuineen, ruska ja metsästyskausi.
Talvi:  Puhdas valkeus, raikas pakkasilma, punaiset posket, tähtitaivas ja kuutamoratsastus kovassa pakkasessa lumisella pellolla. 
Kevät taas tuo uuden elämän ja jotenkin joka vuosi valaa minuun uutta puhtia ja energiaa.  Itsekin herään aina keväisin jotenkin eloon kaikinpuolin.  Ja muuttolinnut, kun ne palaavat takaisin. Jokavuotinen herkistymisen aihe ja ehdottomasti lempparivuodenaikani.


Mitä pelkäät?

Pelkään todella paljon petetyksi tulemista. Se juontaa aiemmista kokemuksistani menneisyydessä.  Sitä, että joku läheinen murskaa minut pettämällä, puukottamalla selkään ja kääntymällä minua vastaan käyttäen heikkouksiani aseenaan.   Onneksi  se ei ole jokapäiväinen pelkoni, vaan ehkä hieman arkisemmat asiat, kuten kodin menettäminen esim. tulipalossa, talousongelmat,  miehen sairastuminen / kuoleminen tai koiran, kissan tai hevosen sairastuminen tai auton alle jäänti on enemmän pinnalla.  Onneksi luotan siihen, että meillä ja kodissamme on siunaus ja varjelus päällä, eikä meille pääse tapahtumaan mitään, mistä emme selviäisi.  Meille annetaan vain se, mitä jaksamme kantaa. Siihen minä luotan ja se saa minut osoittamaan rakkautta ja luottamusta päässäni mylläävistä peloistani huolimatta. 




Tässäpä ne olikin, kaikki kysymykset ja vastaukset!  Tajusinpa, että olikin ihan hyvä, ettei niitä kyssäreitä tullut ihan miljoona, koska minulla nyt on vaan tapana vastata aina, lähen poikkeuksetta hyvin laajasti. Eli pitkä postaus tuli jokatapauksessa.  Jos jollakin kuitekin jäi jotekin kysyttävää tai haluatte tarkennusta vastauksiini, niin laittakaa ihmeessä jatkokysymystä tulemaan ja myös toivepostausta saa toivoa !  Haluatteko jatkossakin kysymyspostauksia ?   Kiitos vielä kerran kaikille aktiivisesti osallistuneille ja tietty sellaisillekin, jotka ilmaisevat mielipiteensä "tykkää" tai "ei tykkää"- nappien painalluksilla !


 <3 Henna





lauantai 15. syyskuuta 2012

Ilkikurinen sanavahvistus, hyvästi!

JEE!  Vihdoin ja viimein sain poistettua tuon inhottavan sanavahvistus-toiminnon tuolta kommentoinnista.  Olin yrittänyt sitä aiemmin vaikka kuinka monta kertaa, mutten vaan ollut löytänyt sitä oikeaa kohtaa.  Puusilmä mikä puusilmä! 

Onneksi ihanainen ja avulias ystäväni Laura neuvoi mulle puhelimitse sanatarkkaan, miten se iljetys sieltä poistetaan. Hyvä, ettei toverin tarvinnu ajella mun luokse sitä näyttämään, olen niiiin onneton välillä näissä atk-hommissa ja kaikessa tekniikkaan ylipäätään liittyvässä. Ja reittihän oli siis maailman yksinkertaisin, mutta ilmeisesti meikäläiselle liikaa :D


Nyt siis kommentointi on teille lukijoille huomattavasti helpompaa ja vaivattomampaa, joten  antakeepa paukkua ! 

Jotta saadaan enemmän eloa taas blogiin, ajattelinpa nyt siis tehdä ihkaensimmäisen kysymyspostaukseni:  Eli heittäkääpä minulle liuta kymymyksiä tulemaan maan ja taivaan väliltä!  Vastaan niihin mahdollisimman kattavasti ja rehellisesti!  Kuka uskaltaa kysyä ?! ;)

<3 Henna

perjantai 14. syyskuuta 2012

Blogin itsearviointia ja kirjoittamisen motiivin sekä aiheiden metsästystä

Taas on hurahtanut jälleen viikko viimeisestä postauksesta!  Ja sekin on mennyt ihan huomaamatta.  Miten minusta on tuntunut, että olen postannut vasta äskettäin, mutta silti postausten päivämäärät kertovat minulle toista. Olen järkyttynyt!


 Miten aika juokseekin niin lujaa ja miksi en enää kirjoittelekaan niin usein, kuin haluaisin?   Minne motivaationi ja mielikuvitukseni on oikein kadonnut ?  Miksi löydän itseni tuijottamasta tyhjää ruutua, enkä oikein tiedä, mitä voisin teille sanoa?   Pelottaako minun kenties postata tietyistä asioista, vaan onko minulla vain jonkin sortin luovuus-tyhjiö meneillään ?  Nyt toverit potkikaa minua persuuksille ja laittakaa aihe-ehdotuksia ja kysymyksiä tulemaan!  :)

Olen jotenkin kauhistunut siitä, että blogini on ollut näin hiljainen jo jonkin aikaa ihan siis oman pääni tyjiön vuoksi. Itse olen aikaisemmin lopettanut tiettyjen blogien lukemisen juuri sen vuoksi, että postauksia tulee joko liian harvoin, tai sitten ne ovat sisällöltään liian pinnallisia ja kliseisiä minulle.   Haluaisin itse omassa blogissani tekstien olevan monipuolisempia ja lisäksi kuulla paljon enemmän teidän lukijoiden mielipiteitä, näkemyksiä ja tarinoita - tutustua teihin paremmin.  Ja toteuttaa toiveitanne, vastata kysymyksiin ja kommentteihin mahdollisimman hyvin ja laajasti.

Aloin pohdiskelemaan omia vahvuuksiani ja heikkouksiani bloggaajana, ja uskalsinkin vähän tehdä tässä listaa plussista ja miinuksista, joita nyt itselleni näin äkkiseltään tulee mieleen, kertokaa hei tekin perään lisäyksiä plussien ja miinusten listan jatkeeksi:

MIINUKSET:

-vähän kuvia, eivät laadukkaita ja järkkärillä otettuja    
- ei videoita
- usein pohdinta-postaukset menevät liialliseen angstaamiseen ja negatiivis-sävytteiseksi
- kirjoittaja kärkäs ja välillä jopa hieman hyökkäävä sanoissaan ja mielipiteissään
- sanavahvistus kommentoinnissa käytössä edelleen  
-kirjoittaja huomaa toistavansa itseään silloin tällöin 

PLUSSAT :

- kirjoittaja avautuu kunnolla syvimmistä tunnoistaan eikä jätä asioita epäselväksi
- pitkät postaukset ja usein laajasti käsitellyt
- arvot, kuten mm.  rakkaus, uskollisuus, avoimuus, huumori - tulevat hyvin julki
-kirjoitukset saavat ajattelemaan ja herättävät tunteita


Miinuksista onneksi löydän heti, että piakkoin minulla on mahdollisuus parantaa monessakin listassa mainitussa asiassa.   Kuvia tulee kohta ja paljon, ja laadukkaitakin ehkä, sillä toivon mukaan pian saan upouuden kameran hyppysiini!  Pääsen myös skannailemaan vanhoja kuvia teidän iloksenne, kunhan saan aikaa kotosalla aloittaa uuden skannerin käytön ja pengottua vanhoja kuvakansioita perusteellisemmin.   Jos kentän valmistuttua kykenen vielä ratsastamaan suhteellisen hyvin, aion myös videoita ottaa ja ehkä niitten ollessa julkaisukelpoisia, julkaistakkin niitä.   Ystäväni on luvannut auttaa minua sanavahvistuksen poistamisessa, sillä en edelleenkään, lukemattomien yritystenkään jälkeen ole onnistunut poistamaan sitä, mikä ärsyttää vietävästi minua.  Varmasti yksinkertainen asia, mutta ilmeisesti tällaiselle akt- tollerolle ihan liian vaikea toteuttaa :D   Jospa sanavahvistuksen poistamisen jälkeen kommenttejakin alkaisi tulemaan enemmän, kun se on huomattavasti helpompaa.

Huomaan välillä angstaavani liikaa, kirjoittavani todella kärkkäästi ja hyökkäävästi ja joskus vajoavani hetkeksi jopa itsesääliin. Se vaan valitettavasti olen minä, ja koitan parantaan tapojani joka päivä vaikka välillä se vaikeaa onkin. Haluankin pitää blogin ajoittaisesta arkaluontoisuudestaan huolimatta pääasiassa positiivisena  sen vuoksi, että tämä antaisi lukijalleen nimenomaan tsemppiä ja voimaa, eikä missään nimessä kuluttaisi sitä.

Positiivisia puolia olikin yllättävän vaikea löytää, mutta hetken niitä listattuani kaivelin tuolta kommenteista,  facebookista ja sähköpostistani palautteita, joitten perusteella uskalsiin vahvistaa oman näkemykseni blogin suhteen.  Itsearviointi on välillä yllättävän vaikeaa, mutta on opettavaista ja tekee välillä hyvää!


 Millaisista blogeista sitten itse tykkään ? Olen huomannut lämpeäväni sellaisille, missä kirjoittaja panee itsensä kunnolla likoon joko avautumalla rohkeasti pohdiskellen asioita ja kaivellen oman sielun syövereitä tai sitten muuten tutkaillen ihmismielen omituisuutta. Sellaiset blogit, jotka koskettavat minua läheltä. Toki siellä myös muutama hieman "kevyempi" blogi myös on seassa, joista pidän vain sen vuoksi, että niissä on aina jotain nokkelaa taustalla, esim. luovuutta  ja kirpparilöytöjä.  Pidän myös blogeista, joilla on kasvot, eli ihminen ei piiloudu nimimerkin taakse vaan on aidosti oma itsensä ja julkaisee itsestään tunnistettavia kuvia.   Toinen  ryhmä on sitten ne "teknillisesti"  panostavat,  eli laadukkaita ja monipuolisia kuvia ja ehkä videoitakin on tarjolla.  Useimmiten kuitenkin ensimmäinen kategoria voittaa lähes aina.  En voi sietää tyhjänpäivästä jaarittelua tai samanlaisia postauksia peräjälkeen, vaan yleensä haluan kunnon kattavaa tekstiä ja paljon itsetutkiskelua!  Olen lopettanut useamman blogin lukemisen sen vuoksi, että kirjoittaja on osoittautunut liian pinnalliseksi ja tämän elämä turhankin täydellisen tuntuiseksi. Liikaa hehkutusta ja kliseistä elämää. 

 Itse sen hieman kivisemmän tien kulkeneena pidän kohtalotovereista ja yleensä tulenkin sellaisten henkilöiden blogeista riippuvaisiksi ja toivoisin ystävystyväni heidän kanssaan paremmin.  Olen ollutkin todella siunattu, sillä olen tämän, välillä ehkä hitusen raadollisenkin blogimaailman ansiosta kuitenkin saanut muutamia todella hyviä ystäviä ja päässyt lisäksi tutustumaan todella moniin ihaniin ihmisiin ja saanut paljon vertaistukea, olkoon oikeastaan mistä tahansa asiasta kyse. 

Moni itsestä likoon paneva bloggaaja on rohkea, mutta ottaa suuren riskin kertoessaan avoimesti elämästään tai julkaistaessaan videoita voi hän tulla suuren pilkan, mustamaalaamisen tai arvostelun kohteeksi.   Se pelottaa myös minua välillä, koska tuntuu, että ihmisiltä vaaditaan nykyään täydellisyyttä ja ainaisia nappisuorituksia.  Kukaan kun ei ole täydellinen, eikä tule koskaan olemaankaan.  Toki tuonkaan lauseen alle ei voi ikuisesti kätkeytyä piiloon, vaan pitää pyrkiä parempaan.  Itse ainakin ajattelen noin ja haluan myös kehittyä tässä bloggaamisessa, kuten monessa muussakin. 


Joten nyt avatkaapa sanalliset arkkunne ja antakaa palaa!  Tahtoo päästä samaan eläväiseen meininkiin, kuin aiemmin oli ja aktivoitua postailun suhteen !  Nyt laittakkeet palautetta, kysymyksiä ja toiveita tulemaan !

isosti <3 :llä     - Henna







lauantai 8. syyskuuta 2012

Pieniä vaaleansinisiä unelmia

Iltaa ystävät ! Teistä vilkkaimmat blogin seuraajat voivat jo arvailla, mitä otsikko mahtaa tarkoittaa: Kyllä!  Meille on siis tulossa pieni suloinen poika <3  Ollaan niin onnellisia pienestä kasvavasta perheenjäsenestä tuolla masussa!

Kävimme siis eilen Kys:llä rakenneultrassa, jossa käytiin tarkastellen läpi tuo pieni elämä tuolla kohdussa.  Katsottiin, että kaikki on hyvin ja että kehitys on tapahtunut asianmukaisesti.  Otettiin mittoja mm. päästä, jotta saatiin paino-arvio lasketuksi.  Pienelle nöttöselle tuli painoarvioksi 300g ja muutama gramma päälle.  Elimistön, raajojen ym. kehitys oli normaalia, hitusen normia pienempi meidän vaavi oli, mutta se ei kuulemma merkitse mitään.    Mutta eipä tuo kovin yllättävää ollut, kun ollaan molemmat suht. lyhykäisiä ja ylpeitä siitä :) Mutta pieni sievä poika sieltä on meille tulossa <3 Toivon niin, että se saa söpön ulkonäön lisäksi isänsä ihanan luonteen. Kuulen jo mielessäni pienen pojan äänen, joka ottaessaan isäänsä kädestä sanoo :  "Isi, lähdetään".  Ajatuskin siitä saa silmäni kostumaan onnesta.


2004
Vaikka viime aikoina on oleminen ollut todella vaikeaa, sain eilen todella paljon puhtia ja energiaa, kun näin taas pikkuisen.  Nyt, kun sukupuolikin on selvillä, tuntuu kaikki taas astetta konkreettisemmalta. Olen nähnyt jo useampaan otteeseen unen, jossa tulee julki lapsen nimi. Mutta lopullista päätöstä ei olla tehty.  Nyt tekee mieli jutella ja laulella enemmän masulle ja ottaa pikkuiseen entistä enemmän kontaktia.

Syksy on taas tullut tuulineen, putoavine lehtineen, tuoksuineen ja aktivoituneine metsäneläimineen.  Joka syksy on hirvillä ja kauriilla ollut tapana liikuskella meidän lähistöllä aktiivisemmin ja tuossa talon vieressä kulkeekin niiden tienylityspaikka.   Tässä yhtenä päivänä siihen olikin ilmestynyt ensimmäiset hirvenjäljet.   Se myös näkyy hevosissa, enemmänkin Kaamassa.  Ne ovat olleet säpsympiä, tarkkaavaisempia ja ainakin lenkin alussa astetta kireämpiä.  Mitään isompia sekoiluita ne eivät ole onneksi järjestäneet, mutta en niitä nyt tässä tilassa pahemmin haluaisikaan.  Hevosen selkään nousu ja maastolenkille lähtö tällaisissa tilanteissa arveluttaa, mutta jotenkin tuntuu vahvasti siltä, etten voisi olla nousemattakaan. Nyt vielä, kun masu ei ole niin pahasti edessä, ja laskeutuminenkin selästä onnistuu turvallisesti ja kivuttomasti, haluaisin jatkaa ratsastusta niin pitkään, kunnes tilanne paisuu niin ongelmalliseksi etten enää voi sitä tehdä. Kuitenkaan, en aio lähteä Karisman kanssa enää kahdestaan lenkille,   sen verran herkkis tyttö se on syyskiimoineen ja ympäristön muuttuessa siitä tulee erityisen dynamiittinen tapaus. Vielä se on käyttäytynyt ihan kohtuu mallikkaasti, mutta haluan suojella itseäni ja enemmänkin siis tuota pikku-ukkoa tuolla.

Juttelinkin iskän kanssa eilen puhelimessa ja suunniteltiin kentän jatkosta. Kenttä-projektihan on siis seissyt nyt ihan (liian) pitkän tovin ja toivottavasti pääsemme sitä jatkamaan lähiaikoina. Minä niin toivon, että se valmistuisi pian käyttökelpoiseksi  ja voisin pikkuhiljaa keskittyä enemmän kentällä pyörimiseen ja muuhun touhuiluun siellä.  Nyt kun Kuskokin on toiminut tosi kivasti, olisi ihana päästä rupukan kanssa tekemään jotain järkevämpää enemmän. 


Loppuun vielä toinenkin iloinen ilmoitus !  Kamera on kohta taas kuvioissa mukana, piakkoin saadaan parempia ja tuoreempia kuvia postausten koristukseksi. Lisäksi eilen ostimme Kimmon kanssa meille skannerin / tulostimen, jolla pystyn vihdoin ja viimein julkaisemaan sellaisia kuvia, mitä olen jo pitkään halunnut julkaista.  Palataanhan taas pian asiaan!   Ja taas jälleen, laittakaahan toiveita tulemaan, jos sellaisia mielenne päällä pyörii :)

<3 Henna





sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Näytä rohkeasti tunteesi

En tiedä mistä se tapa on opittu, mutta yleensä, kun ihminen liikuttuu ja  näyttää tunteensä jopa kyyneliin asti, hän useimmiten kääntää katseensa pois ja yleensä myös pyytelee anteeksi oman tunnemylläkän paljastamistaan.  Ja jopa häpeilee sitten omassa pikku päässään sitä jälkeen päin. Miksi ihmeessä ?     En tiedä, tuleeko tässä postauksessa olemaan päätä tai edes sitä häntääkään, mutta koen nyt vahvasti, että minun täytyy kirjoittaa tästä ja se on siis pakko sen vuoksi tehdä :)

Sano elä muuta :D
 Vaikka olen hyvin avoin, impulsiivinen ja tunne-elämältäni räiskyvä ihminen, enkä usein ajattele sitä, onko jotakin tunnetilaan nyt soveliasta näyttää julkisesti,   huomasin itse toimivani pari päivää sitten juuri näin, mitä tuossa alussa kuvailin.   Aloin puhumaan asiasta, joka liikutti ja herkisti minut kyyneliin ja lopuksi saikin minut kunnolla itkemään.  Huomasin toimivani mielenkiintoisella tavalla, mitä en siis ole huomannut tekeväni aiemmin. Kun tajusin, etten enää selviä keskustelusta murtumatta, käänsin katseeni pois kanssakeskustelijoitten silmistä, aloin puhallella tasatakseni hengitystäni ja löyhyyttää käsillä kasvojani ja ilmoitin heille nyt aikovani koota itseni anteeksipyyntöjen kera.

 En ole aiemmin kyllä mielestäni ainakaan usein toiminut noin, tai en tiedä, nyt ehkä jälkeenpäin kiinnitin siihen huomioita erityisesti. Minua hävetti liikutukseni ja vaikka en ikinä ole kokenut itseni, enkä kenekään muunkaan herkistymistä negatiivisena - vaan nimenomaan päinvastoin, päädyin kuitenkin itse pyytelemään anteeksi tunneryöppyäni ja mm. vetosin hormooneihini, vaikka ne nyt eivät ole ennen raskauttakaan minun tekosyiksi kelvanneet. Olen aina ollut hyvin herkkä tulistumaan, hermostumaan, ilostumaan ja murtumaan kyyneliin. En vain omista kunnollista maskia, jonka voisi heittää naamalle aina tiukan paikan tullen.   Mutta toisaalta, en ehkä haluaisikaan.

Minusta on ihana, että ihmiset kertovat avoimesti tunteistaan ja näyttävät ilonsa ja surunsa selkeästi. Jo se, että ystävä soittaa minulle avautuakseen pahasta olostaan, tai muuten vaan ilmaistakseen vatutuksen määränsä tai jakaakseen onnistumisen hetkensä, merkitsee oikeasti minulle paljon.  Olen aina päätynyt sellaisten ihmisten kanssa erityisen läheisiksi, jotka eivät pelkää näyttää tunteitaan ja tietyllä tavalla osaavat olla siinä toisen ihmisen edessä aseettomana, paljastaen myös sen oman heikkoutensa ja erheellisyytensä.   Tiedän silti, että vaikka ihminen olisi kuinka sydämellinen ja tunteikas, ei hän välttämättä luonnostaan osaa olla niin välitön ja avoin, kuin joku muu.  Me olemme vaan niin erilaisia, mikä tästä elämästä ihmisten kanssa tekeekin niin rikkaan ja mahtavan.

Kuitenkin, itse olen  usein päätynyt tilanteeseen, jossa olen joutunut olemaan hämilläni ja niin sanottuna "kysymysmerkkinä", kun en ole saanut selvää ihmisestä, mitä hän tuntee tai mikä oikeastaan mättää ?   Tätä huomasin aikoinaan erityisesti entisessä työyhteisössäni, jossa ihmiset eivät luottaneet toisiinsa ja avoimesti siellä ei tunteita näytetty.  Töihin tultiin naama nyrpeinä ja mykkäkoulua pidetiin lähes tauotta koko vuoron ajan.  Koitappa siinä nyt sitten olla oikeinpäin.  Se oli minulle hyvin suuri shokki, ja minulta vaati oikeasti suuria ponnisteluja alkuun, että sain paadutettua tunteitani suojellakseni itseäni.   Kuitenkaan se ei todellakaan onnistunut läheskään joka kerta, ja siipensä siinä sai aika monta monituista kertaa.   Onneksi kuitenkin pääsin pois sieltä maanpäällisestä helvetistä, joka meinasi kuollettaa sydämeni kokonaan ja tuhota mm. avioliittoni.

Mutta on todella ikävä huomata, että aiemmin tuntemasi iloinen ihminen onkin yhtäkkiä muuttunut sulkeutuneemmaksi ja etäisemmäksi.  Et yhtään osaa arvella, mikä taustalla voi olla ja sen vuoksi päädytkin hädissäsi päässäsi pohtimaan, oletko kenties tehnyt jotain väärin.  Useimmitenkuitenkin kysymykset "Onko kaikki hyvin ?"    "Enhän ole loukannut sinua"   laukaisevat tilanteen ja saavat yleensä ihmisen avautumaan joko kertoen ongelmansa, tai sitten lyhyesti sanomaan, ettei vika ole sinussa tai esim. hänen omassa henkilokohtaisessa elämässä on nyt vähän vaikeeta.   Aina ei tarvitse avautua kokonaan kertoen joka ikinen ykistyiskohta, mutta on ihan hyvä ilmaista toiselle, ettei hänessä ole vika - niin toinen saa sydämelleen rauhan.    Itse olin vastikään siinä tilanteessa, jossa minä olin se tyhmä ja sulkeutunut ihminen.  Olin vain yksinkertaisesti niin väsynyt omaan elämääni ja pahaan olooni ja myös hieman pettynyt tiettyihin asioihin.   Mutta onneksi toinen osapuoli oli se fiksumpi, joka jaksoi avata keskustelun ja asiat saatiin kuntoon.



"Anna mulle ne vastaukset
sä tiedät, että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
pelkkiin totuudenrippeisiin

Anna mulle ne vastaukset
en vaadi, mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
kuin epätietoisuus"

Irina - Vastaukset


Minusta tuon loistavan biisin pätkä sopii niin hyvin tilanteeseen.  Joskus sydämen avaaminen pelottaa ja tunteiden näyttäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta suosittelen sitä lämpimästi.   Ihmisen on hyvin vaikea päästä elämässä eteenpäin, jos ei avaa sydäntään ja ota sitä riskiä, että joku voisi sen joko löytäessään rikkoa ja tai onnen potkastessa joku taas rakastaa ehjäksi. Koskaan ei tiedä, kumpi nakki sieltä napsahtaa ja toki omallakin panoksella on myös osuus asiaan.  Minä olen elämäni aikana saanut siipeeni ihmissuhteissa liikaakin ihan jo omienkin virheitteni takia, mutta halu uskoa rakkauteen sai löytämään sen lähelle itsekin.

(c) Ihanainen ystäväni Annika

"Sinä tiedät jo jotakin elämästä
Jotain tiedän minäkin
Kun vain uskallat lakata pelkäämästä
Paratiisin saat takaisin

En kadu ketään niistä, joita syliini suljin
Heitä sentään rakastin
Itken kaikkia niitä
Joiden ohitse kuljin
Joita väistin ja pakenin

Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
Löysin lähelle itsekin
Mutta jos itseäni
Varjelin ja säästelin
Heti eksyin ja palelin"

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Lintu


<3 Henna