lauantai 29. lokakuuta 2016

Eläimet blogin takana

Tämä postaus on erityisesti suunnattu nyt teille uusimmille lukijoilleni - erityisesti Mirannalle, joka kyselikin viime postauksen kommenttiboksissa meidän hevosten ja muitten eläinten esittelysivun perään.  Tosiaan, kun ulkoasua rempattiin kesällä päätin, että välilehdet joissa esiteltiin minut, elukat ja minun kropparemontin etenemistä - jätetään pois kyydistä.  Halusin ulkoasusta selkeämmän ja jotenkin simppelin.  Nyt kieltämättä kaduttaa, mutta muistakaa immeiset rohkeesti kysyä jos mieltänne askarruttaa jokin - pyrin vastaamaan perusteellisesti joko kommenttiboksissa tai jopa postauksen muodossa mahdollisimman kattavasti.

 Jos saanen vielä muistuttaa,  käykää ihmeessä liittymässä blogin facebook-sivuihin tykkäämällä siitä ja liittymässä minun instagram-seuraajiksi (nimimerkki celias_secrets). Olen aika aktiivinen ainakin ig:ssä, joten siellä saa aina maistiaisia meidän arjesta ja elämästä muutenkin. Huomaatte tämän blogin sivulla tuossa oikeassa reunassa linkit blogin fb-sivuille sekä instagramiin!


On ollut tosi hienoa lukea teidän kommentteja ja  nähdä, että ihmisiä kiinnostaa  keitä me oikein ollaan. Ja uskon, että mitä aktiivisempia minun lukijani ovat - jaksan myös minä olla aktiivinen ja postaus-into pysyy yllä.  Ja siksi nyt postaan tällaisen pikaisen esittelypostauksen, jossa käydään meidän elukat ja perhe muutenkin läpi :) Koska tunnetusti nämä mun postaukset lähtee käsistä ja aina muutenkin vähän keulimaan - päätin jakaa esittelyt kahteen settiin :  Elukat ja ihmiset. Tässä ensimmäisessä osiossa keskityn kertomaan meidän kirppusirkuksesta, joka koostuu 3 koirasta, 2 kissasta ja 2 hevosesta. Haluan kuitenkin esitellä heti alkuun hevosen, joka ei ole enää keskuudessamme - mutta silti ansaitsee erikseen esittelyn.


In memorian, Cuzco  s. 5.4.1995 k. 24.3.2016 i. Jämeri e. Modesty Dream

Kusko oli ensimmäinen oma hevoseni, joka tuli ostettua heräteostoksena teurasauto-uhan alta marraskuussa 2009. Kusko oli entinen terapiaratsu, toki sellainen oli tietyllä tapaa loppuun asti. Hassunnäköinen, persoonallinen, pullea karvakasa. Lempeä mammutti.  Suomenhevosen ja lämmiverisen kielletyn rakkauden hedelmä. Pilkettä silmäkulmassaan, mutta silti yksi maailman kilteimmistä otuksista.  Pehmeä ja turvallinen jokamiehen ratsu, jolla oli tarjottavaa sekä aloittelijalle, että myös kokeneemmalle ratsastajalle.  Kusko lopetettin tapaturmasta aiheutuneen lannerangan vamman vuoksi maaliskuussa. Herra jätti ison aukon emäntänsä - mutta myös monen muunkin ihmisen sydämeen.

Kusko

Karisma Boss s. 17.5.2001 i. Barbeque e. Fifi Lobell

Karisma on amerikan lv-tamma, joka on saapunut Ruotsista Suomeen vuonna 2005.  Surkeahkon raviuran jälkeen tamma oli toiminut lähinnä siitostammana ja satunnaisena kärryttelyhevosena. Selässäkin oli käyty, muttei kovinkaan hyvällä menestyksellä tamman reippauden ja reaktiivisuuden vuoksi.  Vaihtamaan kotia se oli joutunut liian monta kertaa.  Keväällä 2010 aloin etsimään toista hevosta Kuskon seuraksi ja maastoköpöttelyhevoseksi. Kriteereinä aikoinaan oli reipas, terve, persoonallinen hevonen,  joka soveltuisi harrastekäyttöön ja josta saisin sopivasti projektia sekä haastetta. Ja haastetta sain - todella.  Entinen hoitohevoseni oli lv, joten halusin nimenomaan lämminverisen ravihevosen niitten kauniin siron ulkonäön,  räjähätävän nopeuden ja hyvän luonteen vuoksi. Lisäksi niistä saa monipuolisia harrastekavereita.

 Karisma onkin tulisen tammamaisesta luonteestaan huolimatta kiltti ja miellyttämisenhaluinen neiti, vaikka onkin todella herkkä ja herkästi stressaantuva yksilö - ja siksi välillä haastava tapaus. Taustalla kummitelleet, vanhat traumat jarruttivat alkuun paljon yhteistyömme hioutumista, mutta kun psyyke saatiin pitkän työn tuloksena parempaan tasapainoon ja rakennettua keskinäistä luottamusta, alkoivat myös ratsun alkeet pikkuhiljaa hahmottua ja tamma onkin näyttänyt älykkyytensä ja halukkuutensa oppia ja miellyttää ihmistä.  Neiti voi olla päivästä riippuen täysi unelma ja kulkiessaan  upea ilmestys, mutta taas toisena päivänä aikamoinen katastrofi ja pistää ratsastajan taidot sekä kropan koetukselle.  Sen herkkyys on myös yksi parhaimmista asioista tammassa - se ei anna mitään ilmaiseksi ja reagoi apuihin helposti.   Neiti on monimutkaisuudestaan huolimatta minulle korvaamattoman rakas ja yhteistyömme ollut ennen kaikkea äärimmäisen opettavaa ja tärkeää.  Karisma varsoi 19.6.2015 upean orivarsan,  isäorina Carismo - pikkumies sai nimekseen Finest Cashmere.

Karisma


Finest Cashmere s. 19.6.2015  i. Carismo e. Karisma Boss 

Finest Cashmere on ensimmäinen kasvatti hevospuolella.  Kassu muistuttaa paljon isäänsä, hannover-ori Carismoa ja siitä odotetaan kivaa harrasteratsua emännälleen ja ennen kaikkea kilttiä, rakastettua perheenjäsentä. Jos varsalla näyttäisi riittävän skouppia harrasteratsua pidemmälle, saattaa Kasander etsiä itselleen jossain vaiheessa sitä kisakentille vievää, omistajaansa verraten vähemmän jännittävää ja kylmähermoisempaa ratsastajaa.  Kassu on esitellyt meille jo nyt upeita kevätjuhlaliikkeitä,  sujuvia laukanvaihtoja ja pieniä mutta kepoisin näköisiä hyppyjäkin.   Pikkumies on erityisen huomionkipeä ja seurallinen pieni hevosen alku, joka on ollut emännälleen positiivinen yllätys käsiteltävyyden ja kouluttamisen suhteen. Kassusta ja hänen kuulumisistaan kerron pian lisää erillisessä postauksessa.


Kassu


Olga s.3.6.2005  e.suomenlapinkoira i. suomenpystykorva
Iida s. 2.5.2008 e. pohjanpystykorva i. suomenpystykorva
Kerttu  s.8.2.2014  e. Iida   i. suomenpystykorva Topi

Olga & Iida

Kerttu & Iida
Olga, Iida ja Kerttu ovat meidän pystykorva-mix-tyttöset.  Kaikki koiramme ovat rakkaan ja uskollisen perheenjäsen roolin lisäksi myös metsästyskoiran virkaa täyttäviä jahtikumppaneita.  Päälajina on pystykorvalle olennainen haukkuvan lintukoiran ammatti, mutta erityisesti Olgaa käytetään myös sorsametsällä noutavana lintukoirana.

Olga on todellinen persoona, oman arvokkuutensa tunteva vanharouva, jolla on ihan omat kuviot - omat säännöt. Se tietää olevansa vanhin kaikista ja odottaa häntä kohdeltavan sen mukaisesti - ja niinhän sitä kohdellaankin. Olga on erityisesti minulle todella tärkeä ja oikea silmäterä.  Koska mummu alkaa  olla jo vanha,  on sillä tiettyjä etuuksia.  Yhteinen aika käy vuosi vuodelta vähiin, siksi mummu muunmuassa nukkuu vieressäni aika usein ja annan sille erikseen omaa aikaa. Mummokoiralla on synnynnäiset vaivat takajaloissa, hieman löysät ja siten yliliikkuvat polvilumpiot.   Kuitenkin "Lihis" on nauttinut täysipainoista koiran elämää reilut 11 -vuotta ja saa nauttia elämästään sekä vapaudestaan edelleenkin.  Se on virkeä vanhus, jolla palaa rakkauden ja elämänilon polte silmissään.  Niin kuin aiemmin mainitsinkin, on sorsan noutaminen vedestä Olgan vahvuus metsästyskoirana. Sen erityispiirteitä on jännä, hieman raidallinen väritys turkissa, sekä äänekäs juttelu örisemällä sekä harmaat irvissä hymyileminen.

Iida on meidän ikuinen pentu,  ADHD- kumiluoti - joka sinkoilee edes takaisin pihassa ja virta ei lopu koskaan! Kepit, pallot ja palikat sekä uiminen ovat parasta, mitä Iida tietää!   Iida on meidän paras lintuhaukkuja ja se tietää oman ammattinsa. Vilkkautensa vuoksi Iidan ensimmäinen lintu ammuttiin vasta sen ollessa reilu 3-vuotias, mutta ensimmäisen pudotuksen jälkeen koira on pelittänyt oikein hyvin.  Meillä  oli suuri unelma saada astuttaa Iida ja saada pentueesta oma kasvatti itsellemme jatkamaan koiralaumaamme. Ja näin kävikin joulukuussa 2013, kun saimme vieraaksemme työkaverini pystykorva-uros Topin.  Iidan ja Topin viikon mittaisen treffien seurauksena syntyi 8.2.2014 seitsemän pientä karvapalloa,  1 narttu ja 6 urosta.  Narttupentu jäi suunnitellusti meille ja yksi urospennuista pääsi asustelemaan isänsä luokse.  Loput myytiin eri puolelle Suomea.

 Narttupentumme sai nimekseen Kerttu ja on pentu on ollutkin aikamoinen lisä perheeseemme.  Kakaralta ei energiaa puutu ja kaikenmaailman älynväläykset ilostuttavat ja "ilostuttavat"  elämäämme.  Kerttu on pystykorvalle epätyypillisesti hyvin herkkä ja alistuva luonteeltaan (lue: onneton vyötiäinen)  mutta kuitenkin toisaalta taas hyvin räväkkä persoona myös. Kerttu on perehtynyt pystykorvan ammattiin ja haukkuu sujuvasti lintua, mutta pari huonoa lintusyksyä on antanut vähän kunnollisia metsästystilanteita eikä näin ollen olla saatu vielä pudotusta pennulle.

 Maatiaiskissa- veljekset Esko & Viljo s. 1.5.2009
Esko ja Viljo


"Veljekset, ku kivekset"   ovat vappuna 2009  syntyneet kissapojat,   joiden pääasiallinen elämäntehtävä on nukkua, syödä ja bilettää kylän raitilla.  Pojilta on viety miehuuden ilot heti 8kk:n  ikäisenä, joten  ihan täydellistä kissanelämää pojat eivät kuitenkaan pääse viettämään.  Kastroinnista on kyllä ollut hyötyäkin,   pojat hengailevat pääosin pihapiirissä, eivätkä hyvin useasti seikkaile kauempana,  vaan viihtyyvät usein sohvalla kynttilänvalossa löhöillen, kermaa lipittäen ja mamman tissienvälissä kehräten.  Pojat ovat siis uskomattoman seurallisia, kilttejä ja hellyydenkipeitä, jotka sulattavat ei- niin- paljon- kissoista- tykkäävän ihmisenkin sydämen. 


Tällainen on meidän kirppusirkuksemme! Kysymyksiä aiheeseen liittyen saapi esittää !  Onneksi minulla ei ole hirveästi tilaa, se estää minua ottamasta lisää elukoita tänne....  tosin, yksi karsinahan minulla tosin on tyhjänä.......   :D


<3 Henna





maanantai 24. lokakuuta 2016

Oman elämänsä gp-ratsu

Ystäväni Laura kävi meillä kylässä pari viikkoa sitten  ja sai vastata Karisman ratsastamisesta kahden päivän ajan.  Minä sain toimia lähinnä verkkaajana, kameramiehenä ja puomityttönä!  Kimmo kävi nappaamassa osan kuvista ja antamassa minulle pätevät ohjeet tuon monimutkaisen kameramme käytössä.

Ekana päivänä Laura ratsasteli tammalla kenttää ympäri ja nautiskeli kyydeistä. Karisma käyttäytyi oikein kiltisti vaikka talli-ja tarhakäyttäytymisen perusteella näytti nostattelevan taas vuosisadan kiimaa. Mielenkiintoista tammassa on se, että sen syyskiimat on aina paljon voimakkaammat kuin keväiset.

Laura on ratsastanut Karismalla viimeksi muistaakseni loppuvuodesta 2013,  joten edellisestä kerrasta on pitkä aika - mutta se ei näkynyt tyttöjen puuhissa.  Meno näytti oikein kivalta  ja Karisma humputteli rennon tyytyväisenä eteenpäin ja nautti suuresti kun sai laukkailla runsaasti ympäri kenttää. Laura tykkäsi erityisesti tamman työmotivaatiosta ja sekös lämmittää omaa mieltä. Tottahan se on, Karisma on lähes poikkeuksetta ihan satasella messissä kun lähdetään hommiin.


Olin jo aiemmin kysellyt Lauralta, haluaisiko hän hypätä Karismalla seuraavana päivänä. Karismalla on hypätty todella vähän ja aloitettu oikeastaan hyppäämään (jos sitä voi vielä sellaiseksi kutsua) vasta  vuoden sisällä.

Itsehän en koe oloani kotoisaksi esteillä, koska A)  olen hannari ja paskahousu  B) rikkonaiset polveni eivät kestä jalustimien lyhentämistä. Lue pelkkä kohta A.  Olin kuitenkin hankkinut viime syksynä puomeja kentälle sekä rakentanut pienimuotoisen estekaluston. Meillä on 4 paria tolppia ja 10 puomia, joten niillä on päästy alkuun. Muutaman kerran olen pientä hypännyt varmistaakseni, ettei Karisma kieltele tai opi tekemään sitä.  Ja tärkeimpänä,  että se olisi turvallinen myös muille hyppääjille.  Vaikka Karisma ei voi koreilla hienolla tekniikallaan tai ylpeillä olemattomalla kapasiteetillaan - se on aina valmis yrittämään parhaansa ja tekee kaiken suurella sydämellä. Se on juuri se asia, mitä tuossa hevosessa rakastan eniten. Sen mahtava luonne ja suuri sielu korvaa puuttuvan laadun.


Niin kuin jo aiemmin täällä toistellut itseäni - olen panostanut tamman perusratsastukseen ja siihen, että laukka olisi säädeltävissä. Sen eteen on tehty paljon hommia ja nyt vihdoinkin, kun laukan tempoa pystyy hallitsemaan pehmeillä otteilla - on aloiteltu varovasti puomien ylittäminen. Minulle suorituksen "siisteys" on myös tärkeää ja epämääräisesti radan läpi / esteiden yli selättömänä roiskiminen hallitsemattomassa laukassa tai räpeltävässä ravissa ei ole kaunista katseltavaa. Ja myös juurikin sen takia olen halunnut edetä maltillisesti näissä estehommissa. Ja koska tamman laukka ei ole ollut minusta riittävä puhdas tai  ponteva esteille, olen pidättäytynyt hyppyhommista toistaiseksi.   Nyt on kuitenkin varovasti aloiteltu sitäkin alaa. Ei meno ole vieläkää mitään  tyylipuhtainta , mutta huolella tehtynä se on siistimpää kuin mitä se voisi olla - jos oltaisiin hötkyilty asian kanssa.

Olen kyllä juoksuttanut / irtohypyttänyt tammaa kentällä, jotta puomit eivät ole vieras käsite hevoselle itselleen.  Niin kuin jo aiemmin taisin mainita, olen muutamia kertoja "hypännyt "  tammalla pientä estettä ja mennyt puomeja sileän  harjoittelun ohessa. Silti en edelleenkään ole syttynyt estehommiin, ja usein oman jännitykseni vuoksi tavallaan "estän"  hevosta hyppäämästä niin hyvin kuin se voisi hypätä - kunhan sille vaan annetaan tilaa siiheen. Kuitekin olen todennut hevosen rehelliseksi ja suhteellisen turvalliseksi hyppääjäksi raakuudestaan huolimatta.

Siksi uskallan jo värvätä itseäni parempia ja rohkeampia esteratsastajia hyppäämään tammalla, koska tiedän että Kb hyppää mielellään, sen laukka on säädeltävissä ja  ennen kaikkea - se aina yrittää parhaansa. Karisman potentiaali (ja ikä)  tuskin riittää kovinkaan korkealle, mutta tamma selvästi tykkää hypätä ja asennoituu työhönsä suurella sydämellä. Tamman vuokraaja Tiia on hypännyt pari kertaa minun avustuksella ja nyt Laurakin pääsi kokeilemaan tamman loikkaamista.

Karisma yleensä tajuaa jo tallilla varustuksesta, mitä ohjelmaa kenties tänään olisi luvassa. Nyt estesatula ja martingaali riittivät kertomaan tammalle, että tänään taidetaan hypätä. Se oli tohkeissaan ja huiski malttamattomana hännällään. Minä verkkasin tammaa alkuun ja verkat venyivät aika pitkiksi tamman energisyyden vuoksi. Myös kiima nostatteli päätään jonkin verran, mutta uskon että tammaa ei vaan kiinnostanut höntsäillä minun kanssa ympäri kenttää vaan se odotti että pääsisi asian ytimeen. Heti kun ratsastaja vaihtui ja kentälle ilmestyi puomi, sen ilme muuttui levollisemmaksi ja se toprakoitui keskittymään itse asiaan. Laukat nousivat kuin paikoiltaan ja se porskutti korvat hörössä kohti puomia ja homman edetessä myös estettä.  Sen ilmeet ovat niin hauskoja estettä lähestyttäessä, toinen on aina niin latingissa ! Hauskaa oli ja vaikka kokemusta tammalla ei juurikaan ole - Laura ohjeisti tammaa hienosti ratsastuksellaan ja saatiin muutamia tosi kivoja hyppyjä aikaiseksi.  Oltiin kaikki tyytyväisiä, Kaama etenkin.  Se oli reenien jälkeen niin raukea ja selvästi itsestään ylpeänä.  Kiitos Lauralle rohkeudesta ja kuskin hommista !  <3



  Nyt varmaan hetkeksi kuultu Karisman kuulumisia !  Odotatteko jo kovasti tarinoita Kassusta vai onko jotain muuta sydämellänne ? 

<3 Henna

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mä teen haaveistani totta, pienenä ihmisenä suurta

Niin pitkään, kuin vaan muistan - olen säästänyt rahaa johonkin asiaan. Unelmaan. Ihan pikku tyttönä se oli esimerkiksi kumivene - myöhemmin jo oma kännykkä.. Kasvaessani naiseksi unelman ruumiillistuma oli joku ihana luomiväripaletti, hiusväri,  jotkut kivat housut jim&jillistä tai sitten joku Escadan kesätuoksu. Olen ihan penskasta asti tottunut laskemaan pennit tarkkaan ja  tekemään töitä haluamani asioitten eteen. Monikaan asia ei ole tullut minulle ilmaiseksi. Isäni on minulle opettanut, ettei raha kasva puussa eikä Luoja laiskoja elätä. Tein toki kotitöitä  ihan ilmaiseksi niin kuin jokaisen kuuluukin tehdä, mutta lisäksi minulla annettiin muita töitä jonka avulla sain ansaittua rahaa omien juttujen hankkimiseen. Olen tehnyt paljon muunmuassa metsätöitä ja työmaasiivouksia lapsuudessani - marjan keräämisestä puhumattakaan.

Vaikka olen lähtöisin ihan hyvätuloisesta perheestä, on isäni halunnut opettaa minulle miten elämässä pärjätään ja selviydytään. Ja ennen kaikkea, miten se vitsa oikeasti väännetään ja pienetkin haaveet toteutetaan.  Joskus toki olisin halunnut päästä yhtä helpolla kuin monet ikätoverini, mutta nyt osaan suuresti arvostaa isäni antamia ohjeita ja välillä aika tiukkaakin kuria.  Minusta on tullut niiden avulla neuvokas, sitkeä ja periksiantamanton pärjääjä - ihminen jonka tahtotila on niin voimakas, että sen avulla pannaan unelmat toteutumaan. Toki myönnän, oma luupäisyys ja  työnarkomania ovat myös samalla suurimpia heikkouksiani ja suurimpia taakoittajia elämässäni. En välillä osaa heittäytyä vapaalle, vaan laskelmoin rahallisesti monia asioita aivan liian pitkälle. Tarvitaan aika isot panokset  saadakseen minut hölläämään otettani arjen pyörittämisestä. Minun kohdallani se saattaa olla kuitenkin vain myöhäinen ilta-ajelu ystävän kanssa tai lasillinen hyvässä seurassa kynttilöiden loisteessa. Yölenkki tähtitaivaan alla. Tai vain laadukas, syvällisen rehellinen keskustelu.


Erittäin vanha ystäväni kymmenen vuoden takaa piipahti kylässä tuossa elokuussa ja kahvitellessamme hän muistutti minua meindän yhteisillä  nuoruusmuistoilla: säästin kuulemma jo silloin.  Minulla oli silloin jo paljon unelmia. Tuolloin se tosiaan oli muutaman kympin maksava Escadan hajuvesi, jonka saamiseen säästin useamman kuukauden (kyllä, olin tuolloin todella tiukilla ) -    ja nyt tänä päivänä, säästökohteitten hinnat liikkuu tuhansissa euroissa.  Ajat muuttuvat ja minustakin on tullut vuosi vuodelta entistä vaativampi itseäni ja ympäristöäni kohtaan.

Olen säästänyt viime vuosina mm. rahat ratsastuskenttään, johon meni useamman vuoden lomarahat sekä veronpalautukset plus kuukausittain tilille laitettu pienempi rahasiivu. Lisäksi olen teetättänyt varsan ja ostanut hevostrailerin. Seuraava missio onkin sitten tarharemontti mahdollisesti ensi kesänä, johon on odotettavissa useamman tuhannen euron investointi. Se on iso pala purtavaksi tällaiselle perusduunarille, joten vaatii suunnitelmallisuutta jotta saa haalittua sellaisen siivun pätäkkätä syrjään. Vaikka itse maksan savotasta koituvat viulut, ei mistään olisi tullut eikä tulisikaan mitään ilman mieheni, isäni ja ystävieni apua. Kuitenkin lähestulkoon kaikki on saavutettu ilman, että tarvitsisi marssia pankkiin hattu kourassa. Se vaatii pidempiaikaista suunnittelua ja kykyä katsoa tulevaisuuteen.


  Mitä tarharemppaan tulee, tiedän että eteen  on tulossa astetta isompi savotta  mutta toivon, että siitäkin selvitään ilman sen suurempia hermoromahduksia. Onneksi projektia helpottaa isän tekemä kaivurityö, sillä ilman hänen apuaan saisin säästää toisen vuoden kaivurimiehen palkkaa varten. Toivotaan vaan, että isukki selviää omilta hommiltaan auttamaan minua. ja saadaan itse idea toteutetuksi. Jos ei, niin sitten minun pitää nöyrtyä ja siirtää tarharemonttia vuodella ettenpäin. Tai sitten palkata kaivurimies, jonka palkka maksetaan ensi kesä lomarahoista.  Tarhasta kaadetaan vanhat kuuset , kaivetaan kivet ja kannot pois, kuoritaan pintamullat , tehdään hyvät salaojat, levitellään suodatinkankaat, murskeet ja hiekat. Jos rahaa ja aikaa riittää, myllätään myös takapihan pieni "vihertarha" ympäri ja kylvetään uudelleen.  Vanhaa pisteaitaa hatarasti muistuttava, onneton kyhäelmäni puretaan kokonaan ja omista puista teetätetään sahurilla lankut uutta, valkoista lankkuaitaa varten. Talvitarhasta tulee näillä näkymin hieman nykyistä pienempi ja viheraluetta laajennetaan - riippuu todellakin aika pitkälti siitä mihin rahat riittää. Siksi aion nyt talven aikana tehdä kaikkeni, jotta kesän alussa tilillä olisi mahdollisimman suuri siivu laittaa tähän projektiin.


En muista olenko  maininnut teille, että teetätin viime vuonna pienen pintarempan kentälle?  Tosiaan, mielestäni kentän pinta oli liian pehmeä ja erityisesti paikoitellen - jolloin pehmeyserot olivat liian suuret ja se vaikutti hevosten työskentelytempoon. Joten tilasin kaivurimiehen piipahtamaan kentälle, pinnoista (varsinkin pehmeistä kohdista)  kuorittiin hiekkaa pois ja leviteltiin pari kuormaa kivituhkaa tilalle. Nyt kenttä on ollut superhyvä entiseen verrattuna!  Samalla tehtiin lankkuaidat kentälle, maalattiin ne valkoisiksi ja asensin kirjaimet myös kentälle.  Nyt siinä on ollut oikein mukava humputella !  Enää puuttuu vain valot ja jos rahaa /aikaa riittää, yritämme tarharemontin yhteydessä vetää maakaapelin kentän reunalle ja viritellä tolpat ja valot sinne.



Kyllä minä myönnän, että asetan välillä itselleni todella isoja paineita ja haasteita asioitten suhteen. Ihminen voisi selvitä vähän helpommallakin jos rima ei olisi niin korkealla tai nuttura niin kireällä.  Ja vaikken tästä ihan jokapäivä nautikaan, en osaa jättää asioita puolitiehenkään enkä etenkään halua lakata haaveilemasta sillä minun unelmat ovat yksi iso syy, miksi jaksan nousta vuoteesta tai painaa pitkää päivää töitä.  Ja hulluhan minä olen toki, tiedän sen itsekin! Joskus toivoisin, etten olisi niin voimakastahtoinen tai suuruudenhullu tai miksi tätä mun touhua nyt voisikaan kutsua ?  Silti tiedän, että minun on tehtävä nämä tietyt asiat "saadakseni rauhan".  Se vaatii minulta nyt sitkeyttä vielä yhdeksi tai kolmeksi vuodeksi eteenpäin, mutta tiedän että lopussa se kiitos kyllä seisoo. Ja jos kukaan muu ei sitä huomaa, niin minä tiedän sen omassa sisimmässäni miksi olen nähnyt niin suurta vaivaa kaiken eteen. 

 Jos jättäisin nyt leikin kesken tai en enää jaksaisi unelmoida parantaakseni meidän olosuhteita,  heittäisin varmaan hanskat tiskiin ja luovuttaisin hevosharrastuksen kirouksen ja siunauksen aivan jollekin muulle. Heittäisin niin sanotusti talikon nurkkaan. Kuskon kuolema on vaikuttanut minuun yllättävän paljon ja minun tapoihin tehdä asioita. Kuskolla oli todella iso merkitys minun jaksamiseen arjessa ja vaikka minulla on aivan mahtavat hevoset jäljellä, oli siinä pulleassa kasvakasassa jotain sellaista, mitä ei enää luultavimmin vastaan tule.  Kuitenkin, Karisma ja Kassu ovat syyttömiä siihen, että minua välillä väsyttää  joten vaikka minun oma jaksamiseni ja motivaationi ei olisi päivittäin huippuluokkaa - haluan tarjota jäljellä oleville hevosilleni parasta mitä minä vaan voin näillä tuloillani ja taidoillani tarjota.  Kuitenkin vaikka matkaväsymys voi välillä iskeä, rakkaus ei ole loppunut. Ja niin pitkään kun on rakkautta, on toivoa.  Ja nimeomaan toivosta minä saan voimaa jatkaa.



 Minulla on paljon ajatuksia ja vaikka tämän postauksen perusteella elämäni saattaisi vaikuttaa pelkältä veren maku suussa puurtamiselta, on kuitenkin yksi asia selvä : Minä unelmoin paremmasta ja huolettomammasta huomisesta. Lämpimästä kodista, siististä pihasta ja turvallisista tarhoista. Illoista kynttilänvalossa rakkaitteni seurassa. Ihan tavallisesta elämästä, jossa asiat olisivat järjestyksessä eikä hujan hajan pitkin tiluksia.

Minä en suosittele tätä minun hektistä elämää kenellekään, mutta rohkaisen teitä kuitenkin ehdottomasti unelmoimaan ja jos kovasti sitä haluatte - tehkää siitä totta ! Älkää antako itsenne mennä siitä mistä aita on matalin vaan olkaa valmiita näkemään vaivaa unelmanne eteen, tekemään hyvät suunnitelmat sen toteuttamiseksi ja ennen kaikkea, olkaa valmiita taistelemaan sen eteen !  Haastakaa itsenne, niin teidät palkitaan ! Mitä enemmän te olette joutuneet haaveittenne eteen tekemään - sitä enemmän te sitä vaalitte, arvostatte - RAKASTATTE!

<3 Henna 





perjantai 7. lokakuuta 2016

Vuokon valmennus 3.10.

Nyt kuulkee toverit tulloo aimo annos kuvasaastetta teille !  Niin kuin aiemmassa postauksessa mainitsin, olimme maanantaina naapuritallilla Vuokko Porthanin valmennuksessa. Minulla oli yövuorot meneillään ja pelikunto sen mukainen, mutta hyvin jaksoin puoliumpeutuneilla silmillä ja tokkuraisella olotilalla veistää valkan läpi. Kroppa huusi hoosiannaa, mutta hyvällä tavalla, oli hyvä ja raukea olo kaikinpuolin kotimatkalla, ja voin varmasti puhua myös Karisman puolesta!

Vaikka paikka oli uusi, tamma oli oikein salonkikelpoinen ja malttoi kohtalaisen mukavasti keskittyä hommin sekä yritti parhaansa mukaan tehdä annetut tehtävät. Toki alkuun tehtiin siirtymiä ja temmonmuutoksia, jotta saadaan hieman virittynyt tammuska paremmin kuulolle ja odottamaan ratsastajaa. Sitten tehtiin ravissa väistöjä. Olin tosi tyytyväinen valmennukseen ja siihen miten lämpimästi meidät otettiin naapuritallilla vastaan, ja toki saatiin kehuja myös katsojilta. Luotan tammaani koko ajan enemmän ja enemmän - olen onnellinen että minulla on juuri tämä hevonen. Se aina yrittää parhaansa ja tekee kaiken suurella sydämellä <3

Olen aiemmin jännittänyt valmentautumista todella paljon ja sitä, että minun ratsastusta tuijotetaan suurennuslasin läpi. Vaikka osaan jotakuinkin jotain tehdä hevosen selässä, on koulukiusaamistaustani ollut edelleen matkassani myös hevoskuviossa. Minuahan aikoinaan kiusattiin ja simputettiin  myös ratsastuskoulussa, mikä on aiheuttanut minulle traumat tuntien ja valmennusten suhteen. Olen aina mennyyt paniikkiin, jos joku katsoo astetta tarkemmin ratsastustani. Nykyään otan rennommin hevosen selässä ja annan itselleni armoa jos joka päivä kaikki ei mene ihan putkeen. Se on  ollut yksi avain siihen että olen kehittynyt paljon, anteeksianto ja huumorintaju näissä hommissa.

Joitakin ystäviäni lukuunottamatta,  Vuokko on toistaiseksi ainut valmentaja, jonka olen kelpuuttanut komentamaan minua kentän laidalle. Hän on lämpeästi kannustava mutta napakka, osaa panna ratsastajan tekemään töitä.  Hän patistaa keskittymään, mutta samalla osaa antaa kiitosta ja kehua kun homma menee putkeen. Minusta äänensävyllä ja sosiaalisilla taidoilla on todella iso merkitys  siinä, miten hyvin ohjeet menevät perille. Itse olen hyvin herkkä aistimaan kaiken kireyden ja menen herkästi lukkoon. Vuokon valmennuksissa tuntemukset on olleet vain positiivisia ja olen päässyt valmennuspeloistani. Jatkan reeniä ammatilaisen ohjauksessa aina kun vain se on mahdollista, ihan vain oman kehittymiseni vuoksi ja siksi että se on myös hevoselle hyväksi.  Pyrimme myös siihen, että valmentaja itse istahtaa Karisman selkään  jossain vaiheessa.

Mutta nyt en lätise teille enempää, tässäpä iso läjä kuvia :)

ilmeellä :)

Jes!  Laukkaa!


Hyvää viikonloppua murut !  Nauttikaa ihanista syyskeleistä !

<3 Henna