tiistai 29. tammikuuta 2013

Kivun takana siintävä Onni

Hei kaikki rakkaat, ihana olla täällä taas ! Kiitos mielettömästi onnitteluista ja kommenteistanne,  koin kamalia vieroitusoireita, kun en päässyt kommenttejanne välillä lukemaan tai niihin vastaamaan.  Kimmon käydessä osastolla pääsin käymään blogin parissa hänen kännykällään, mutta välillä en päässyt edes kommentteihin vastaamaan, kun nettiyhteys takkuili.   Mutta loppu hyvin,   nyt ollaan takaisin kuvioissa mukana!   Minusta tuntuu, että minulla on niin paljon kerrottavaa että halkean,  mutta taidan aloitella pieni askel kerrallaan, koska muuten tästä postauksesta ei tulisi loppua tai sitten minun pitäisi tiivistellä asioita ihan liian isolla kädellä niin, ettei kunnollista kuvaa asioista piirtyisi.  Saatan kirjoittaa välillä hieman sekavasti kiireen keskeltä, sillä aikaa koneella istumiseen ei välttämättä aina ole niin paljon, kuin ennen - mutta yritys on kova :) Kirjoitan synnytys-tarinan tiivistettynä, käyttäen omaa, hieman hataraa muistikuvaani sekä synnytyskertomusta, minkä sain osastolla luettavaksi.

Mutta näin alkuun, palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Reilu viikko sitten sunnuntaina ratsasteltiin Jennan kanssa kentällä ja itse menin Vusella rauhallisen treenin käynnissä taivuttelun ja pienen ravailun merkeissä. Naureskeltiin, että käynnistellään synnytystä tällä tavoin.  Moni veikkailikin, että homma lähtee tuolla käyntiin mutta minä en oikein uskonut koko asiaan. Miten se nyt sitten voisi käynnistyä ?

Sunnuntai-lussuttelut, rv 39+ 5


Kuitenkin, ratsasteltuani Kuskon ja muutenkin touhuiltuani päivän kotosalla, alkoin klo 1:n aikaan yöllä tapahtua.  Valvottiin myöhään ja olin jo koneen ääressä istuessani tuntenut astetta kovempaa painetta mahassani. Niinpä,  nukkumaan alkaessa ja ehtiessäni torkahtaa hetken -  alkoi supistelut, aluksi lievästi ja koko ajan voimistuen.   Ehdin pyöriä sängyssä  puolisen tuntia miettien, onko tämä nyt oikeasti sitä, mitä luulen ? Hetken arvottuani päätin, että nyt on korkea aika lähteä kohti Kuopion yliopistollista sairaalaa.  En halunnut lähteä ambulanssilla, joten en jäänyt supistuksia kotiin katselemaan, vaan halusin lähteä hyvissä ajoin Kimmon kanssa liikenteeseen.  Matkalla soitin synnytyssaliin etukäteen kertoakseni tulostani.

Mutta jatketaampa:

Päästyäni synnytyssaliin, alkuun tehtyjen monitorointien ynnä muiden tutkimusten jälkeen - pääsin toivomuksestani klo 3:35 vesialtaaseen, lämpimään veteen lieventämään supituskipuja. Tuolloin supistukset tuntuivat sen verran, että ne vaativat selvää keskittymistä hengittelyyn, sekä tietynlaista asentoa.  Kätilö käski laittaa kännykät kiinni. Onneksi ehdin ilmoittaa synnyttämään lähdöstäni äidilleni ja parille ystävälleni.

Ehdin olla altaassa hitusen reippaan tunnin, kun siirryin salin pöydälle taas monitoriin vauvan sydänkäyrää ja supistus-seurantaa varten.  Monitoroinnin avulla seurataan vauvan sykettä ja vointia, sekä minun supistusten voimakkuutta.  Tuolloin minulle annettiin lämpöhoitoa lämmitettävien pussien muodossa ja monirotoinnin loputtua pääsin käymään kuumassa suihkussa. Sain myös kevyesti kokeilla ilokaasua, mutta pahoinvoinnin pelossa en uskaltanut sitä alkuun ottaa kunnolla,  koin pärjääväni vielä jonkin aikaa ilman täydellistä kaasun hengittelyä ja lääkkeitä. Nojailin sänkyyn ja pidin tietynlaista asentoa sekä liikettä yllä supistuksen ajan -  se helpotti.  Kuitenkin myöhemmin aamusta tarvitsin jo tuhdimpaa lääkitystä,   sain ilokaasua sekä vahvaa kipulääkettä injektiona eli pistoksena.

Minua kehoitettiin syömään ja juomaan,  mutta ruoka ei maistunut ja kaiken mitä alas sain -  tuli ylös supituksen aiheuttaman kouristuksen toimesta.  Niin kivuliaita ne olivat.  Kimmolla olikin kova työ antaessaan aina uutta oksennusastiaa eteeni ja viedessä täyttynyttä pois. Välillä toinen sai siivoilla oksennusta myös lattialta. Kimmolle isot pisteet siitä, miten rauhallinen ja tyyni hän oli koko ajan -  ja minua tsemppaamassa sopivassa suhteessa. Minulle riitti se, että tiesin hänen olevan vierelläni ja pitävän minusta huolta, jos menetän tajuntani.

Oli tullut iltapäivä ja lapsivedetkin olivat tulleet ulos aikaisemmin.  Olin todella kipeä, ja kohdun suun tilanne oli säilynyt ennallaan, aukeaminen äärimmäisen hidasta ja koko ajan kivuliaampaa.  Sain epiduraalin hieman ennen neljää maanantai iltapäivällä.  Ihana helpotus vähäksi aikaa, nukuin jopa hetkisen.  Myös Kimmo sai levättyä omassa sängyssään pienen tovin. Lepo teki hyvää ja kestin taas supituksiakin paremmin  -  homma taas jatkui ilokaasun hengittelyn merkeissä.
 
Nyt elettiin jo myöhäisiltaa. Kohdunsuun tilanne edelleen sama, tehostetaan supistuksia oksotosiini -tipalla.   Kivut pahenivat entisestään tiheämpien ja topakampien supistusten kautta, saan ylimääräisen annoksen kipulääkettä epiduraalipumpun kautta.  Hetken kuluttua alan kokea kylmyyden tunnetta, tärisyttää ja on hyvin vaikea olla. Kuume nousee pikkuhiljaa ja saan lisää peitettä sekä lämpöpusseja.  Verikokeita, tulehdusarvo nousee veressä - alkava infektio.  Panadolia sekä penisilliiniä suonensisäisesti tipalla.   En voinut enää pitää jalkoja yhdessä, saati sitten olla kyljelläni -  koska painon tunne kohdunsuussa oli valtaisa ja kipu säteili lonkkiin, lantioon ja selkään. 

Lämpö nousi edelleen, antibiootti vaihdettiin toiseen. Sain lisä-boluksia kipulääkettä pumpun kautta ja se auttoi sen verran, että pieniä torkkuja sain otettua supistusten välissä. Niitä tulee muutaman minuutin välein.   Lisäksi sain taas uusia lämpöpusseja selän ja lantion alueelle ja tilanne hitusen rauhoittui.  Kohdun suun pitäisi alkaa olla jo auki, alkaa olla kiire infektion vuoksi.  Mutta koska kohdunsuun aukeaminen on todella hidasta, joudutaan supistus-lääkkeen annosta taas nostamaan.  Se tiesi lisää kipuja.  Sain spinaalipuudutuksia kahteen eri otteeseen. Ne auttoivat vain hetkisen.  Ilokaasusta taas huomattavan paljon apua. Hengittelenkin sitä lähes tauotta ja roikun kaasuletkussa, kuin hukkuva.

Vauvan hapetustilanne tarkistetaan tähystyksellä, ottamalla näyte pään ihosta.  Lääkäri päivittelee vauvan paksua hiuspehkoa :D  Minä olen juuri ja juuri tajuissani.Olen niin kipeä ja uuvuksissa, synnytys on kestänyt  reilusti yli 24 h. Kohdunsuu auennut 7 senttimetriin,  vielä pitäisi aueta muutama sentti, mutta sitä edistävä lääkekään ei enää tunnu auttavan. Supitukset ovat sietämättömän kovia, enkä voi olla huutamatta. Kuitenkin yritän pitää ilokaasumaskin naamallani ja vaimentaa huutoni siihen. Alkava tulehdus kohdussa reilu 19 tuntia aiemmin menneen lapsiveden vuoksi ja pysähtynyt avautumisvaihe - lääkäri tulee paikalle ultraamaan vauvan ja toteaa tarjonnan huonoksi, diagnoosina avonainen raivotarjonta.  Päätös kiireellisestä sektiosta, eli keisarinleikkauksesta. Vihdoinkin.

Ensimmäisistä supistuksista 32 tuntia myöhemmin,  klo 9:14,  poika oli maailmassa.  Iso ja potra poika, painoa 4480g ja myöhemmin mitattuna pituutta 51 cm.  Niin suloinen pikku pallero pulleine poskineen, tuuheine hiuksineen ja isone silmineen. Nenä hieman vinossa pään vaikean asennon vuoksi.  Vieläkin pojan katsominen saa kyyneleet nousemaan silmiin, vihdoin se on siinä -  minun ja kimmon rakkauden hedelmä.  Hän on niin suloinen.  Näin jo kesällä unta, että saamme pojan ja hänestä tulee Onni.  Joten nimikin tulee nyt samalla julkaistua,  hän on Onni Ilmari Vartiainen <3

Meidän pieni Onni <3

Elän varmasti elämäni onnellisinta aikaa. Kuitenkin tunteet ovat välillä hyvinkin ristiriitaiset, ne heittelevät pakahtavan onnen, huolen, hädän, lämmön, ja riittämättömyyden tunteiden välillä.  Näistä tuntemuksista lupaan postata teille pian syvällisemmin. Uskon, että hormoonit ovat tällä hetkellä niin huipussaan ja kaikki niin uutta ja ihmeellistä, että niidenkin vuoksi tunnetilat heittelevät.  Jokatapauksessa rakkaus omaan lapseen on jotain niin ihmeellistä, että sitä sulatellessa menee aikaa ja kaiken tämän kiintymyksen ja huolen valjastamiseen saattaa mennä pieni hetki.

Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa enemmän toipumisestani leikkauksesta ja elämästä sairaalassa ja muutenkin fiiliksistä, mitä viikon aikana osastolla koin.   Jos jotakin jäi epäselväksi, niin kysymyksiä saa laittaa ehdottomasti, sillä varmasti jotakin jäi sanomatta tai tekstin seassa on mustia aukkoja.  Mutta annettakoon se anteeksi, pää on vieläkin ihan pökkyrällä kaikesta :D



"Synnyit maailmaan alla onnen tähtien.
Ei vastaa sanaakaan mutta silmät tulta lyöden
kauniisiin kasvoihin hymyn taistelee.
Vielä jonnekkin onnentähden mä teen!"


<3  Henna



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Hyvää seuraa ja kivun häätämistä

Moikka, täällä kaikki ennallaan - tai ainakin lähestulkoon!  Tultuani kotiin torstaina, on seuraa ja touhua riittänyt mukavasti.  Aika onkin kulunut siivillä ystävien kanssa aikaa viettäen, hevosia hoidellen ja kotonakin jotain pientä touhuillen.

Sen verran on kuitenkin sairaalareissu jättänyt jälkiä, että kivut ovat taas tulleet voimaakkammin mukaan kuvioihin. Ronskinlaiset sisä-tutkimukset sekä lääkkeistä johtuneet supistelut tuntuvat edelleen ja koska olin ratsastanut viimeksi maanantaina - tulivat myös ärhäkät selkäkivut antamaan lisämaustettaan.   Viime yö olikin aikamoinen kiirastuli, minusta tuntuikin hetkellisesti, että on lähdettävä takaisin sairaalaan. En osannut oikein tunnistaa kipua, oliko se supistelua vai selkäkipua,  jotenkin kuitenkin kivut olivat todella kovia sytkeäyksiä ja etenkin kyljen kääntäminen sängyssä oli hyvin tuskallista puhisemista ja puuskuttamista.   Odotan kovasti, että pääsisin pian päättämään tämän odotusajan ja nostamaan kivut huippuunsa niin, että ne myös pian loppuisivat toipumisen myötä. Olo on tukala ja raskas - ja se alkaa kyrsiä kieltämättä aika lailla :D

Kuitenkin päätin häätää selkäkipuja ratsastamalla tänään Vusen kevyesti, ja se tuntuikin auttavan.   Herra oli saanut edellisenä päivänä vähän rankemman treenin puomien ylityksen merkeissä,  joten se oli jokatapauksessa palauteltava lähinnä kävellen.  Hevonen on ollut laiskahko viime aikoina, ja vaikka tarvitsee kyllä vapaita - niin myös säännöllistä liikuntaa pysyäkseen vetreänä  ja saisi laihtuakkin takastensa vuoksi.  Kostea syksy turvotti ukkelin pökkelöitä takajalkoja entuudestaan, mutta onneksi se ei hevosta näytä vaivaavan. Kentällä ruuna on ollut ajoittain tosi laiskahko ja välillä jopa hieman kiukutellut saadessaan käskyä liikkumaan ahkerammin eteenpäin.   Mutta maastossa taas herra on täysin eri maata, halua liikkua on ja reippaasti.  Kuitenkin, jalkojen vuoksi seuraan hevosen hyvinvointia suurennuslasin kanssa ja katson, mitä tuleva näyttää. Valehtelisin jos väittäisin, etten ajattelisi tulevaa hieman peljäten.  En missään nimessä halua hevoseni kärsivän ja heti jos niin näyttää olevan - päästän ruunastani irti. Kuitenkin vielä toistaiseksi suureen huoleen ei ole aihetta. Hevonen tosiaan askeltaa, taipuu mukavasti ja on halutessaan oikein virkeä papparainen.




Mamman viisas mörssärssön <3



Kaama se taas ei sitten käskyä eteenpäin tarvitse!  Hevosessa tuntuu riittävän virtaa ja energiaa vaikka muille jakaa.  Huvittava otus, se on niin pirtsakka ja päässä tuntuu olevan sähköä sekä ajatuksia astetta enemmän.   Jenna menikin Karisman eilen kevyesti parin vapaan jäljiltä ja tänään sitten hieman topakammin. Tammalla olikin tuttuun tapaansa halu edetä reippaasti ja intoa tehdä töitä välillä vähän liiankin innokkaasti.  Mutta maltettuaan hieman mielensä ja enimmät energiat purettuaan neitikin jaksoi kuunnella paremmin ja kulkea oikein mallikkaasti. 


Meillä olikin Jennan kanssa kaksi mahottoman söpöä assistenttia, joista toinen kuvasi ja toinen teki säätöjä tarvittaessa :) Koirat joutuivat tyytymään katselemiseen tien toiselta puolelta, heppa-aitauksen vierestä. Olemme koittaneet opettaa Olgalle ja Iidalle, etteivät ne saa tulla tielle tai sen toiselle puolelle,  vaikka olisimmekin kentällä touhuilemassa.   Tiellä joskus ajaa ihmiset niin kovasti ja huolimattomasti, etten halua ottaa riskiä, että ne ajaisivat koiriemme päälle. Eräs kaahari onkin muutamaan otteeseen meinannut ajaa minun sekä parin ystäväni päälle, kun olemme olleet tahoillamme ratsastamassa.  Ja tämä autoilija ei tunnu oppivan edes siitä, että on kaahailullaan aiheuttanut riski-tilanteita.    Onneksi hevosemme ovat yleensä tottuneet autoihin ja muutenkin on mahdollisuus pysytellä turvallisemmilla reiteillä. 
Ihanaiset <3

Mutta tämmöistä tällä kertaa !  Nyt olen taas levittänyt ahteriani tässä tietokoneen ääressä aika kiitettävän ajan ja masukin alkaa vaatia vaakatasossa lepäämistä.   Katsellaan, mitä tuleva tuo tullessaan, että ehdinkö postata ennen uusintareissua synnytysosastolle !  Jospa mie jottain ehtisin teille ennen lähtöäni sanomaan, ainakin toivoisin niin :) 

<3 Henna


torstai 17. tammikuuta 2013

Kotiin passitettu möhömaha!

Niin kuin otsikkokin kertoo, olen "päässyt"  takaisin kotiin.  Tosin tyhjin käsin ja äärettömän väsyneenä.  Mutta sen verran minulla on aina energiaa, että jaksan tänne teille postata !  :)  Pitääkin kiittää teitä hirmuisesti niin lämpivän tsemppaavista kommenteista, ne oli äärimmäisen ihania.   Kiva, että tykkäsitte myös videosta, katsottuani sen itsekin - myönnän että koin hieman myötähäpeää omasta itsestäni, mutta ainakin video oli hyvin rehellisen kuvan antava.  Olen tosiaankin eloisa, puhelias - ja useinkin hyvin koomisen oloinen tapaus. :D

Mutta itse asiaan, mikä kiinnostaakin varmasti teitäkin! Yritän kertoilla vähän tästä parin päivän sairaala-reissusta, sen verran mitä muistan :)    

Tiistaina saavuttuani osastolle, heti alkututkimusten ja haastattelun jälkeen, sain Cytoteciä 1 kapselin (hormoonia, joka auttaa pehmentämään kohdunsuuta, jos synnytys täytyy käynnistää) suun kautta yhden annoksen.   Sitten odottelua, liikkumista ja toisten odottajien kanssa seurustelua.   Monitorin piuhoissa pötköttelyä, monitorissa siis seurataan lapsen sykettä, liikkeitä sekä kohdun supistuksia.   Lieviä tuntemuksia.  Lisää lääkettä, himpun isommalla annoksella, 2 kapselia -  n. 6h ensimmäisen lääkkeen ottamisesta.  Taas odottelua. Kimmo tuli onneksi käymään, piristi, nauratti minua hölmöilemällä kaikkea pölhöä ja tuli viereeni pötköttämään sairaalasänkyyn  <3
Kaksi potilasta ( tai siis kolme )  köllöttämässä :D
Sain tiistai-illan aikana supistuksia, mutta ne eivät mielestäni olleet kovinkaan voimakkaita, lähinnä sellaisia astetta kovempia, menkka-kipumaisia kramppeja.  Ne olivatkin entuudestaan tuttuja,  kun sain keskenmenon vuosien  2008-2009 vaihteessa. Tai siis tarkemmin sanottuna, raskauteni keskeytettiin kuolleen sikiön ja sairaan istukan vuoksi.  Silloin cytoteciä annettiin suoraan kohdunsuulle.   Olen postannutkin keskenmenostani aiemmin,  tässä postaus, jos joku ei ole vielä ollut asiasta tietoinen.   Tämä lapsi juurikin siksi on erityisen tärkeä, sillä takana tosiaan on keskenmeno ja monta lapsetonta vuotta ennen kuin tämä pieni ja sitkeä rakas päätti vihdoin asettua kohtuuni asumaan <3


No mutta jatketaampa itse tarinaa ! Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, muistaakseni n. klo 2 aikoihin,  heräsin todella kovaan supistukseen.  Meni hetki, että pääsin vuoteesta ylös ja koitin hengitellä rauhallisesti, sängyn päädystä pidellen ja siihen nojaten.   Koska supistus oli niin raju, päätin lähteä kävelemään käytävälle ja kohti hoitajien kansliaa. En halunnut puhista ja ähistä huoneessä, sillä siellä nukkui myös kaksi muutakin väsynyttä odottajaa.  Kuitenkin matkalla, vain hetki edellisen päättymisestä - tuli uusi ja se sai minut melkein oksentamaan.  Jouduin hyökkäämään lähimpään vessaan yökkimään.  Taas supistuksen loputtua olo helpottui, mutta minua huimasi krampin takia ja näin hetkisen ajan tähtösiä. 

Hoitaja veikin minut saman tien monitorihuoneeseen ja pääsin taas anturoitavaksi. Muutama supistus tutkimuksen aikana ja kaikki muutenkin ihan normaalia. Pääsin takaisin nukkumaan  ja nukuinkin loppuyön tosi hyvin, mitä nyt tietysti tuttuun tapaan ravasin vessassa n. tunnin välein :)  Eikä supistuksia sen koommin kuulunut enää.

Keskiviikkona aamusella taas samat rutiinit, lääkettä suun kautta 2 kapselia klo 10:30.  Muutaman tunnin päästä jälleen supisteluja, osa lieviä, osa sellaisia - jotka vaativat jo hengittelyä sekä puhumisen keskeyttämistä.  Myöhemmin, illemmalla monitorissa ollessani supistuksen tuntuivat lieviltä mutta monitorin ja kätilön reaktion mukaan ne olivat kuulemma ihan topakan oloisia, mutta minusta ne eivät hyvinkään vakuuttavilta tuntuneet.  En saanut enää lisää lääkettä.   Kätilöä nauratti vauvamme eloisuus,   se kuulemma yritti nyrkkeillä ja potkia antureita samalla, kun hoitaja niitä yritti masun päälle viritellä.  Kätilö ennustikin,  että tulossa on hyvin eloisa, vauhdikas ja tempperamenttinen kaveri -  keneenköhän lie tullut sitten ? ;)


Viime yön nukuin todella hyvin, vessareissuja tein jälleen tunnin välein ja nukahdin aina lähes välittömästi makuulle päästyäni. Olinkin huoneessa viime yön yksin, sillä vierustoverini passitettiin kotiin ja toinen lähtikin sitten synnytyssaliin tositoimiin. Itselläni ei mitään tuntemuksia yön aikana.   Tänä aamuna samat tutkimukset, puolen tunnin monitori-seurannassa vain yksi supistus - sellainen, jota en edes itse tuntenut.  Lääkärin, sekä lääkäriopiskelijan tutkittua kohdunsuuni, sain "luvan" lähteä kotiin odottelemaan, josko synnytys käynnistyisi luonnostaan. Kohdunsuuni oli parin sairaalapäivän aikana kypsynyt jonkinverran, mutta ei ollut vielä täysin valmis tositoimiin.

Tieto kotiinpääsystä herätti kieltämättä ristiriitaisia tunteita.  Toisaalta kotiin oli ihana päästä, mutta en olisi halunnut sinne ilman pientä nyyttiäni. Ajatus kotiinpalaamisesta tyhjin käsin sai minut kyyneliin, vaikka tiedän, että sekin päivä tulee ja pian. Olenhan minä herkkä, mutta hormoonit antoivat varmasti vähän lisää volyymia tunteiden purkauksiin. Itkinkin sitten Jennalle ja äitille asiasta puhelimessa.   Olisin päässyt parinkin eri ystäväni kyydillä takaisin kotiin Kaaville,   mutta koska sain sellaisen kuvan, että osastolla tarvitaan tilaa - tarvitsin kyydin aiemmin mitä ystäväni olisivat kouluistaan ehtineet.  Soitikin sitten Kimmon hakemaan minut kotiin.

Kotiin oli ihana tulla.  Serkkuni oli juuri lähdössä Vusen kanssa lenkille ja koiratkin olivat iloisena vastassa.  Pääsin pötköttelemään olohuoneen sohvalle kissat kainalossani ja otin pienet päiväunet. Vaikka kotona on ihanaa, tuli myös ikävä sairaalan turvallista ympäristöä  ja hoitajien hellää hoivaa.  Täytyy kyllä naurahtaa itselleni:   videopostauksessani ikävöin kotia vielä ollessani täällä ja nyt sitten ikävöin sairaalaa.   Jotenkin siellä oli todella hyvä olla,  hoito oli erinomaista ja asiantuntevaa  sekä oli kohtalotovereita - vertaistukea, joiden kanssa jakaa tuntemuksia ja viettää aikaa.  Lisäksi siellä oli jotenkin helpompi odottaa h-hetkeä,  kun on heti apu lähistöllä, jos kaikki alkaakin tapahtua nopeasti.  Täältä Kaavin tuppukylältä kun on matkaa reilu 60 km sairaalaan.  Mutta jos nyt ei mitään radikaalia luonnostaan tapahdu, on seuraava sairaalareissu edessä vasta ensi viikon keskiviikkona, klo 9.

Kotona oleilussa rassaa myös se, että tekemättömät työt lepää suoraan silmieni edessä ja vaikka kuinka haluaisi touhuta, ei juuri nyt tutkimusten / supistusten jälkeiset kivut ja väsymys anna tehdä kaikkea mitä haluaisi.  Mutta toivon, että huomenna tai edes ylihuomenna on ihan eri meininki, ja minusta olisi vähän jotain tekemään.  Sairaalassa oli vaan niin helppo olla, siellä ei ollut muuta tekemistä, kuin rentoilu ja lepääminen.  Nyt kun kotosalla, ei luonto antaisi periksi vaan löhöillä ja odottaa, että toiset joutuvat tekemään työt puolestani.   Olen niin pirun itsepäinen! Mutta nyt on minunkin nöyrryttävä ja myönnettävä heikkouteni.   Minun on oikeasti nyt ajateltava järjellä ja kerättävä voimia tulevaa varten.  Jos tuollaiset pikku-supistukset väsyttävät näin, mitä voimia mahtaa kunnon loppuponnistus vaatiakaan ?

Mutta nyt palaan lepäilyn pariin ja koitan illan ratoksi siivoilla tallin. Haluan ottaa ponit sisälle ja suukotella niitten samettisia lörttö-turpiaan.  Katsellaan, millaiset fiilikset on lähipäivinä, mitä jaksan tehdä ja käynkö vielä hevosen selässä. Se jää nähtäväksi. Toisaalta Vusen reipas, "sotamarssimainen" käynti houkuttaisi hieman - tiedä vaikka se olisi se juttu, joka pistää masiinan kunnolla käyntiin ;)   Katsellaan, miten jaksan ja ehdin tänne postailla - tulevat päivät näyttävät mitä kykenen tekemään ja tosiaan - milloin tulee se aika että tää mama oikeesti poksahtaa!   Mutta yritän olla teihin yhteyksissä mahdollisimman hyvin :) 


<3 Henna




maanantai 14. tammikuuta 2013

Sekava hölötys-video, olkaa hyvät !

Päätin jo aikoinaan, että jos käy niin onnekkaasti, että 100 lukijan raja täyttyy  -  teen postauksen videona, eli kertoilen teille fiilikset videon muodossa.  Noh, raja on ylittynyt reippaasti -  kiitos miljoonasti kaikille ja tervetuloa mukaan !  <3

Videon latautuminen nettiin kesti yllättävän pitkään, eli tämä nyt sitten tuleekin vähän jälkijunassa.  Video siis tulee nähtäville vasta näin  yöllä, vaikka turinoin kameralle muistaakseni eilen klo 15 aikaan. Mutta parempi näin, kuin ei mitään :)

Mutta enivei - tässäpä olisi sitten se video. Pyydän anteeksi vauhdikasta,  epäselvää ja sössöttävää hölötystäni,   fiilikset onkin kaikinpuolin jännittyneet ja sekavat  - mutta näillä mennään eteenpäin :)  Nyt nukkumaan ja lataamaan akkuja - tai ainakin yrittämään sitä :)  Nähdään pian!






<3 Henna



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Talviset mörssärit - kuvapostaus

Vietimme eilisen päivän ystäviemme kanssa kelkkaillen, verkoilla käyden ja makkaraa kodalla paistaen.  Oli kyllä mukavaa ja päivä kaikenkaikkiaan oli todella onnistunut irtiotto ennen kaikkea tulevaa koitosta.  Vointini on välillä hieman uupunut erittäin huonosti nukuttujen öiden vuoksi ja mahakin painaa kiitettävästi, mutta silti halusin lähteä vähän reippailemaan hyvässä seurassa, vaikken nyt hirveitä reippailuja fyysisesti periaatteessa suorittanutkaan.  Mutta se kyllä kannatti jokatapauksessa. Yritän vaivoista ja väsymyksestä huolimatta pitää iloisen, sisukkaan asenteen yllä, ja  kerätä ainakin henkisellä tasolla voimia, jotta jaksan sairaalassa ensi viikolla punnertaa. Ajatuskin ystävistä ja kaikista muista rakkaista saa aina jaksamaa paremmin.  Kiitoksia kovasti Annikalle ja Jannelle ihanasta päivästä!

Mutta tässäpä vähän kuvia, meikäläinen on taas äärimmäisen hehkeänä ;)   Näissä kuvissa ja tunnelmissa ei taida sitten olla kyllä päätä, eikä häntää - mutta pääasia, että hauskaa oli!  SAA NAURAA !

"Kissat" vierekkäin
Pysy aina "pikkusiskona"  <3
Siellä se vielä köllöttää <3

Viekoittelevat mörököllit


Ihanaiset ystävät <3

Kimmo pääsi kuvaamaan tosi söpön näköistä lintua,  pähkinähakkia

Jos vaan vointini sallii,  eikä mitään erikoista satu - toteutan huomenna "viimeisen" postaukseni ennen tiistain koitosta.  Kaikinpuolin jänskättää !  Pysykeehän kuulolla ystäväiset !

<3 Henna

lauantai 12. tammikuuta 2013

Haastetta tähän väliin!

Moikka vaan kaikille!  Kyllä, olen vielä täällä, eli en ole kaikesta touhuamisesta huolimatta "räjähtänyt" ! Vaikka olen ollut pari päivää poissa, yritän kuitenkin postailla tässä vielä ainakin kerran, tai pari kertaa - sillä tiistaina alkavan sairaalareissun vuoksi saattaa tulla pientä taukoa bloggailun, yhyy!  Koitan myös keksiä pian jotain normaalista poikkeavaa 100 lukijan rajan ylittymisen vuoksi.

Minulla oli Anzun heittämä haaste rästissä, joten ajattelin sen tässä naputella illan ratoksi. Kiitoksia haastajalle!  Lisäksi minulla taitaa olla pari toivepostausta myös tekemättä mutta teen ne vasta sitten, kun olen saanut tarvittavan kuvamateriaalin skannattua koneelle. Haluan nimittäin tehdä ne huolellisesti :)

Mutta pidemmittä puheitta haasteen pariin :

1. Mikä on ensimmäinen muistosi hevosista / hevosesta ?

Naapurissa oli sellainen pelottava autiotalo, jonka pihan lähistöllä olevalla pellolla laidunsi muutama lämppäri.  Niitä käytiin siskoni Tiinan kanssa rapsuttelemassa ja usein ajantaju hävisi kokonaan hevosten luona touhuillessa ja kummitustalossa seikkaillessa.

2. Mieluisin askellaji, miksi ? 

Kyllä se maastoillessa on laukka,   mutta kentällä touhuillessa koen ratsastukseni vahvimmaksi ravissa.  Tuntuu, että osaan istua siinä parhaiten ja käyttää kehoani eniten, vaikken siinäkään mikään proo ole.  Laukkaa haluan ehdottomasti hioa tulevaisuudessa.



3. Mikä on eksoottisin paikka, missä olet ratsastanut ?  Suositteletko ? 

Öö, eksoottisin ?   En oikein osaa sanoa, onko Kaavin kirkonkylässä mitään eksoottista.  Ei kai se erikoistakaan ole missään muodossa, mutta on kai ainut tavallisuudesta poikkeavin paikka, missä olen sattunut ratsastamaan. Noh, ei Kaavin tuppukylän "keskustassa"  ole mitään nähtävää, joten en nyt koe tarpeelliseksi sitä suositella :D

4. Missä näet itsesi 15.6.2018? 

Oman kodin pihalla, on alkukesä. Linnut laulaa puissa ja puutarha alkaa puhjeta kukkaan.  Poikamme on tuolloin 5 vuotias pikku-riiviö, jolle minulla on paljon opettettavaa ja kerrottavaa luonnosta, eläimistä ja kaikesta muustakin.



5. Kuka supersankari olisit mieluiten ? 

No, en mie tiijä onko nämä niinkään supersankareita, mutta soturiprinsessa Xena tai sitten Zorro olis aika tiukkaa olla.

6. Idolisi hevos/ratsastusmaailmassa ? 

Nyt pistit pahan , sillä en rehellisesti sanottuna tunne ketään "julkkista"  hevosmaailmasta, jota voisin fanittaa tai ihailla, olen niin vähän seurannut mitään tai muutenkaan ollut osana "tasokkaampaa" meininkiä.  Mutta sitten taas yleisesti sanottuna ihailen / nostan hattua kaikille hevostelijoille, jotka muistavat, mihin hevonen on luotu ja mitä se tarvitsee  -  ja noudattavat / kantavat hyvää hevosenomistajan moraalia.

7. Pelkäätkö jotain eläinlajia, mitä ja miksi ? 

Ampiaisia / mehiläisiä / kimalaisia pelkään ihan pirusti!  Sain aikoinaan, muistaakseni 10-vuotiaana yhteensä reilut 20 pistoa kehooni, kun olimme äitini kanssa puolukoita poimimassa.   Keräsin tuolloin kaikessa rauhassa isoja, meheviä puolukoita kuivuneen kannon ympäriltä, kun kannon sisältä yhtäkkiä hyökkäsi kokonainen ampiaisarmeija kimppuuni.   Voin kertoo, että se oli meikäläiselle liikaa, ja siksi pelkään niitä paskiaisia edelleenkin.   Se aiheuttaakin hilpeyttä seuralaisissa, sillä en osaa oikein pelätä mitään muuta eläinlajia ollenkaan. 

8. Mikä on se hevostelun varuste, johon mielestäsi kannattaa erityisesti panostaa ja miksi 
 (pl satula ) ?

No jos ei tosiaan satulaa lueta, niin ehottomasti kypärä!   HOH HOH, justiisa joo! -->  Minäkii muka joku paraskin sanoja tässä, omistan ihan sairaan vanhan kypärän , joka oikeesti on kohta läpeensä homeessa  ja kulahtanut !  Oikeesti meikäläisen on nyt ryhdistäydyttävä ja ostettava pian itselleni uusi kypärä   ja lisäksi uudet saappaat.  Ei noita aivosoluja ole enää niin monta, että nekin kannattais hävittää ;) 

9. Minkä varusteen kohdalla taas mielestäsi vähempikin taloudellinen panostaminen tuottaa ihan saman tuloksen ? 

No ensimmäisenä tulee mieleen ratsastajan vaatteet.  En usko, että esim.  Kingslandin vaatteet tekee ratsastajastaan yhtään sen tasokkaampaa ratsastajaa.  Vaikka tässä välissä kyllä naurahdan itselleni ja myönnän, että omistan itsekin Kl:n neuleen, satulahuovan ja  Kimmolla on Kl:n huppari.  Kaikki on löytyneet pilkkahintaan kirppareilta.  Tuon hupparinkin oli tarkoitus tulla mulle, mutta se olikin parempi Kimin päällä.   Yleensä kyllä ratsastan rönttäsvaatteissa,  lähinnä legginssejä käyttäen - kun olen niin laiska pukemaan ees ratsareita. Tällä hetkellä en kyllä edes omista yksiäkään päälle mahtuvia ratsastusvaatteita, joten puen sen mitä päälleni saan mahtumaan.


10. Oletko enemmän rauhallinen ja kärsivällinen vai äkkipikainen ja kärsimätön? 

Molempia kyllä, ihan päivästä riippuen. Yleensä kyllä tallille mennessäni pyrin tasoittamaan mieleni ja keskittymään olennaiseen, eli hevoseen ja ratsastukseen.  Pinnani pitenee koko ajan harjoituksen myötä. Olen niin monesti huomannut kantapään kautta, että hermostuneena / pahalla päällä et saa hevosta toimimaan,  joten pyrin hallitsemaan hermoni ensiksi, ennen kuin alan hevoselta mitään vaatimaan.



11. Mikä on erikoisin hakusana, jolla blogiisi on löydetty? 

Hitsi, niitä on ollut paljon ja niille on saanut nauraa kiitettävästi!   Mutta kun koitan muistella, siellä taisi olla joskus jotain ahteriin liittyvää, eräjormailua ja antiikkia. Myös useita kertoja etsitään hakusanalla Karisma tai terapiahevonen. 
 

Meikäläinen haastaa nyt liudan uusia lukijoitani,  valitettavasti kaikilta en blogeja löytänyt, mutta tässä nyt ainakin osalle haaste:

 
Nanna

Jassu 
Katri 
Kadju 
Anni 
Oona 
Julia 
Ninnu 


<3 Henna

torstai 10. tammikuuta 2013

Harvinaisen lämmittävä näky

Eilen heräsin aamulla hyvin nukutun yön jäljiltä, söin aamupalaa kaikessa rauhassa ja istahdin koneelle blogin pariin napsuttelemaan. Vaikka edellisen päivän tutkimukset vihloivat vieläkin takalistossa, jokin teki aamusta kuitenkin erityisen hienon :

Avasin tietokoneen takana olevan ikkunan sälekaihtimet päästääkseni valoa sisään. Samalla ikkunasta siintävä näky toi valoa kunnollisen ryöpyn lisää,  syvälle sisimpään.   Sain ikkunasta ihailla, kun Karisma teki reippaana tyttönä töitä kentällä taitavan ja luotettavan ratsastajan käsissä.  Meno näytti todella hyvältä, pari oli upea!   Harvoin olen päässyt seuraamaan Kaaman liikkeitä sivusta.  Ja tänään ensimmäistä kertaa vieläpä etäämmältä, nähden koko kentän laajuista ratsastelua. Oikein silmiä hiveli, olin niin onnellinen ja ylpeä pienestä tammuskastani.  Naurettavaa ehkä, mutta täytyy myöntää ääneen, että herkistyin kyyneliin asti.

Tarjalle on ollut äärimmäisen helppoa antaa hevoset vapaaseen käsittelyyn. Kokemustaustansa lisäksi hänen tasapainoisuutensa, rauhallisuutensa, sisukkuutensa ja halu tehdä asiat hyvin ja ajan kanssa - on äärimmäisen ihailtavaa. Meillä on paljon yhteneväisiä ajatuksia ratsastelusta, joten sekin tekee yhteistyön helpoksi.  Lisäksi asenteensa hevosiini on todella rento ja hyvä - se näkyy myös hevosten käytöksessä. Hän ratsastikin Kaamaa kentällä ja kävi vielä Kuskolla maastossa hömpsyttelemässä. On kiva omistaa kaksi todella erilaista hevosta, sillä ne osaavat tarjota ratsastajalleen erilaista ja monipuolista toimintaa.


Karisma erityisesti on viime aikoina liikkunut todella paljon ja vielä laadukkaastikkin.  Itseni lisäksi Jenna, Kaktu ja  Tarja ovat ratsastelleet tammaa reippaan viikon sisällä hyvällä menestyksellä, topakasti töitä tehden -  ja se näkyy kyllä hevosessa.   Hevonen on hyvin kuulolla ja tyytyväinen.  Onkin äärimmäisen mahtavaa huomata, miten poni toimii myös toisten käsittelyssä hienosti ja että sitä voi alkaa vapaammin antaa kokeneille, jotka osaavat jotain järkevää sen kanssa tehdä.

Kaaman motto onkin :  " Mitä enemmän minä liikun, sitä paremmin toimin.  Mitä enemmän ajattelen ja teen töitä,  sitä vähemmän höntti minä olen "  :D



Laukkahan tammuskalla on raakaa ja suht alkutekijöissään.  Ihan juurikin sen vuoksi, että sitä ei olla päästy treenailemaan kunnolla aikoihin. Maastossa siis toki ollaan laukkailtu, mutta itse olen viimeksi lokakuussa tammalla laukannut kentällä kunnolla ympyrää tehden.  Laukka nousee, mutta meneekin erityisesti kenttäillessä  hyvinkin herkästi koheltamiseksi ja  hevonen on silloin usein vinohko. Se niin rakastaa laukata, joten into usein sotkee keskittymistä itse asiaan.  Ja myönnän itse, että laukka on itselleni kaikista vaikein askellaji, kun puhutaan "oikeasti ratsastamisesta" kentällä .   Mutta viimeistään ensi kesänä, kentän ollessa parempi - aletaan laukkaa työstämään kunnolla.  Neiti on hyvin fiksu ja nokkela, joten en usko että laukkakaan jää ikuiseksi ongelmaksi.  Se on vain harjoituksen puutetta molemmilta :)   Ja toivon mukaan itsekin olen fyysisesti paremmassa kondiksessa, koska minustahan myös on paljon kiinni. Jos en itse osaa ratsastaa laukkaa, on sitä hyvin vaikea hevosenkin mennä ja ymmärtää, mitä siltä pyydetään.



Lähdin nyt taas liikaa analysoimaan :D  Eli siis postauksen ideanahan oli se, että olen niin onnellinen ja huojentunut siitä, että KB saa liikuntaa myös muiden taholta  -  ja ennen kaikkea laadukasta sellaista. Kiitos kovasti kaikille, jotka ovat tammaa tulevaisuudessa liikuttelemassa ja sen kanssa kentällä touhuilemassa.  Arvostan teitä mahottomasti!

<3 Henna 




keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Videopläjäys valmis!

Huomenta kaikki!   Nyt on sitten yhteinen videopostaus valmis, kiitokset kuuluu täysin Kaktulle, joka osaa näitä toteutella niin näppäräst!

MAALAISMÖLLIT VAUHDISSA 2

Kahtokkee ja nauttikkee!  :)




<3 Henna

tiistai 8. tammikuuta 2013

" Voi teitä ratsastajia ja lihaksianne! "

Noniin, palasinpas takaisin !  :)  Joten tässäpä vähän lisäyksiä tämän päivän aikaisempaan postaukseen :

Hei, ennen kuin aloitamme -  pitää alkuun kiitellä teitä lukijoita aktiivisuudestanne ja ihanan tsemppaavista kommenteistanne !  Teitä on taas tullut mukavasti lisää!  Lämpimästi tervetuloa mukaan elämääni blogini kautta ja muutenkin yhteiseen joukkoomme!  <3 


Mutta siis päivän tapahtumiin:

En siis joutunut jäämään  / saanut jäädä Kuopion ylisopistolliseen sairaalaan synnytyksen käynnistämistä varten, vaan sain / jouduin palaamaan kotiin tyhjin käsin, mutta hieman tulevasta viisaampana,  ahteri hellänä tutkimuksista ja äärimmäisen väsähtäneenä.  Kotiin päästyäni, pienet torkut ottaneena jaksan rustailla pikaisesti vielä tämän päivän kuulumiset.

Niin kuin tekstistäkin huomaa, on tunteet vähän sekavat - olisin toisaalta halunnut jo päästä toimimaan, mutta toisaalta taas oli vielä ihana palata kotiin.  Kärsin jo heti aamusta kovasta koti-ikävästä, ikävästä Kimmoa ja elukoita kohtaan, lisäksi ajatuskin sairaalaan jäämisestä jännitti ja pelotti. Vaikka olen hoitoalan ammattilainen ja ollut aikoinaan töissäkin kyseisessä sairaalassa,  potilaan asemassa oleminen ahdisti.  Onneksi Kaktun ja Teemun seura piti minut huomattavasti rennompana ja iloisempana, mitä olisin muuten ollut. Pääsinkin heidän kyydissään ja seurassaan sairaalan pääovelle asti, siitä oli paljon helpompi ja turvallisempi laahustaa kohti vastaanottoa.

Sokeriarvoni todettiin hyviksi ja tasapainon parantuneeksi entisestä, kiitos jokailtaisten insuliini-piikkien.  Vauvan kooksi arvoitiin ultraäänellä 3550g, mutta lääkärin sanoman mukaan poika tuntui  "käsikopelolla"  vähän isommalta - ehkä 3,7- 3,8-kiloiselta.   Voimakas kasvu oli kuulemma hidastunut mukavasti ja tilanne muutenkin on hieman vakaantunut.   Kuitenkin, poika on vieläkin kookas, ja tulee olemaankin.

" Voi teitä ratsastajia ja lihaksianne! "  - tokaisi lääkäri naurahtaen tehdessään aikamoisen kivuliasta sisätutkimusta. En ehtinyt oikein valmistautua toimenpiteeseen rentoutumalla, koska kaikki tuli hyvin yllättäen. Joten alkuun tutkimus menikin itkemiseksi,  parkumiseksi ja tällaisen hysteerisen maman rauhoittelemiseksi. Olin muutenkin varmaan niin herkillä pelosta ja jännityksestä, että sekin vaikeutti tilannetta, olen niin tunnepohjainen ihminen kaikinpuolin. Lantionpohjalihakset olivat kuulemma vähän liiankin hyvässä kunnossa.  Kuitenkin, saatuani hetken rauhoittua ja ottaa paremman asennon -  pääsin keskittymään paremmin hengittämiseen ja lantion rentouttamiseen. Sen jälkeen tutkimus sujuikin huomattavasti paremmin.  Lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen ja muutenkin kaiveli paikkoja saadakseen selvää, millainen on lantion luusto ja synnytyskanavan joustavuuden laita.   Ei kuulemma moittimista, mutta minun kuulemma on opittava rentoutumaan, sillä jos en niin tee - ei lasta saada ulos luonnollista reittiä pitkin.   Noh, kiitos vaan lekuri infosta - se oli harvinaisen hyvin tiedossa jo ;)

Kaiken tutkiskelun ja jutustelun jälkeen lääkäri tuli siihen tulokseen, että saan tosiaan palata vielä kotiin viikoksi. Minulle onkin sitten varattu ensi viikon tiistaista eteenpäin huone synnytysosastolta, ja tarkoitus olisi käynnistellä synnytystä.  Saas nähdä, ehtiikö viikon aikana tapahtua täällä kotona mitään luonnollisesti, vai käynnistyykö synnytys vasta lääkkeiden avulla.  Toisaalta,  tieto, että viimeistään ensi tiistaina ainakin alkaa jotakin ehkäpä tapahtua - helpottaa mieltä.  Nyt on sitten vähän selkeämmät suunnitelmat.  Mutta on hyvin yksilöllistä sekin, missä vaiheessa synnytys virallisesti käynnistyy.  Joskus siihen voi mennä useita päiviä ja joskus äiti joutuukin takaisin kotiin odottelemaan tapahtumia. Mutta jäämme odottelemaan mielenkiinnolla, mitä tulevat viikot tuo tullessaan.

Minulla on ollut tämänpäiväisten tutkiskelun jälkeen aika paljon tuntemuksia kohdussa ja lantiossa.  Lääkäri sanoikin, että tutkimus mahdollisesti aiheuttaa supisteluja ja parhaimmillaan voi jopa käynnistää synnytyksen. Ja ei kyllä olisi mikään ihme.  Minulla onkin selkeästi ollut supistuksen oloisia, vihlaisevia tuntemuksia kohdussa, joten katsotaan,  meneekö nuo ohi vai alkaako tässä jotain etenemistä ilmetä.  Pidän kuitenkin pari lepopäivää ratsastelusta, jos kivut jatkuvat.  Mutta heti niiden salliessa jatkan hevostelua.  Tutkimuksissa mukana ollut lääkäri, kätilö sekä kätilö-opiskelija nauroivatkin minulle, kun saivat kysymykseensä rehellisen vastauksen viimeisen ratsastelukerran ajankohdasta, joka oli siis eilen maastoilun merkeissä. 

Pallerot töissä sunnuntaina :)
Mutta tosiaan katsotaan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Viimeistään ensi viikolla kuitenkin luulisi jotain tapahtuvan !   Tajusin taas jälleen vahvasti, miten rakastankaan mm. kotiani, miestäni, ystäviäni, äitiäni, isääni, sisaruksiani ja lemmikkejäni. Pienetkin tällaiset asiat saa miettimään syvällisiä ja sitä, miten onnekas sitä onkaan, kun on tiivis ja rakkaudentäyteinen läheisten verkko elämässä.  Voi kun osaisin antaa sille arvoa enemmän ja useammin.

Ps:  Ahkera Kaktu väsää parhaillaan pienimuotoista videopostausta viikonlopustamme,  katsotaan milloin saadaan pläjäys näkyville tännekin! :)  

<3 Henna




Pikapikapika-postaus!

Apuva papuva!  Olen kohta masuni kanssa lähdössä sinne Kuopion yliopistolliseen sairaalaan arvioitavaksi!   Minulla ei siis ole minkäänlaista hajua,  tulenko kotiin takaisin, vai jäänkö sairaalaan odottamaan synnytyksen käynnistystä. Perhosia on vatsassa ja muutenkin siellä nipistelee jännästi.  Koitan nyt tässä teille pikaisesti hölistä jotakin  kivaa ennen lähtöä.

Nukuin viime yön levottomasti, kun mietin tämän päivän kenties tulevia tapahtumia, tutkimuksia ynnä muita. Ja lisäksi kohdussa tuntuvat nipistelyt aika ajoin jopa herättivät minut unesta.  En ole tähän mennessä panikoinut tai hätäillyt sen kummemmin asioista, mutta nyt täytyy rehellisesti myöntää, että paniikki alkoi viime yönä valua jalkoihin ja olenkin ollut aika koomisen näköinen häslä täällä kotosalla touhuillessani.  Käyn ylikierroksilla, siivoilin hullun lailla ja tohotan menemään.


Onneksi takana on rentouttava ja nauruntäyteinen viikonloppu! Kaiken touhun keskellä olen voinut hyvin ja virkeästi.  Ollaan saatu viettää Kaktun, Teemun ja Fluffyn, sekä toki oman kotiporukan kanssa mukavaa aikaa ratsastelun, kelkkailun, ammuskelun ja muuten vaan yhdessä hengailun ja pelailun merkeissä. Ja ollaan kaikki vielä hengissä ! ;)  Olisi kiva selostaa kaikesta paljon syvällisemmin, mutta uskon - että Kake ehtiessään tekee sen meidän molempien puolesta.   On nimittäin tunti aikaa siihen, että auto pitäisi startata. Pääsenkin ystävieni kyydillä kuopioon, koska toinen automme ei toimi ja Kimmo on töissä.



 Hevosten suhtee minulla on todella levollinen olo.  Molemmat ponit sai hyvät lenkit viikonloppuna ja eilen Kaamakin pääsi rallittelemaan pitkästä aikaa ihan kunnolla !   Enpä muista, milloin poni olisi saanut pinkoa tuollaista tahtia!  Jospa pimeässä otetusta videopätkästä saisi jotain kuvaa tulevassa videopostauksessa.  Materiaalia ei aina muistettu / ehditty ottamaan, mutta eiköhän me teille joku pieni ja  kiva pläjäys saada aikaiseksi - tai siis Kake saa ;)  


Muutenkin pollet toimi kivasti, Vuse sai toimia alkeisratsuna  ja Kaama sai kunnollista läpiratsastusta oikein olan takaa.  Molemmat ponit, etenkin Kaama oli oikein tyytyväinen neiti.  Se on niin onnellinen pieni ruutitynnyri päästessään säännöllisesti lenkille ja tekemään töitä myös ajatuspuolella. Pitäisi vielä yrittää pikaisesti juoksutella molemmat ennen lähtöä niin ois hyvä mieli itsellä poistua kotoa.  Huomenna onkin sitten taas hyvää reeniä luvassa, kun T  tulee tallille hoivaamaan pullat.

Kiitän tässä vaiheessa ystävääni Kaktua kumppaneineen ihanasta vierailusta ja avusta ponien kanssa !  Ja samaan hengenvetoon kiitän myös muita ystäviäni, jotka auttavat minua tämän  "vaikean"  ajan yli   ja ovat muutenkin hengessä mukana ja läsnä - olisivat sitten toisella puolella Suomea, maailmaa tai vaikka naapurissa. Olette kaikki mahottoman rakkaita!

Nyt tämä mama lähtee vielä viimeisiin askareisiin  ja  kuka tietää -  ehkäpä jää sille reissulleen POIKIMAAN!  :D   Ollaan mussukat yhteyksissä!

<3 Henna