Kivun takana siintävä Onni

Hei kaikki rakkaat, ihana olla täällä taas ! Kiitos mielettömästi onnitteluista ja kommenteistanne,  koin kamalia vieroitusoireita, kun en päässyt kommenttejanne välillä lukemaan tai niihin vastaamaan.  Kimmon käydessä osastolla pääsin käymään blogin parissa hänen kännykällään, mutta välillä en päässyt edes kommentteihin vastaamaan, kun nettiyhteys takkuili.   Mutta loppu hyvin,   nyt ollaan takaisin kuvioissa mukana!   Minusta tuntuu, että minulla on niin paljon kerrottavaa että halkean,  mutta taidan aloitella pieni askel kerrallaan, koska muuten tästä postauksesta ei tulisi loppua tai sitten minun pitäisi tiivistellä asioita ihan liian isolla kädellä niin, ettei kunnollista kuvaa asioista piirtyisi.  Saatan kirjoittaa välillä hieman sekavasti kiireen keskeltä, sillä aikaa koneella istumiseen ei välttämättä aina ole niin paljon, kuin ennen - mutta yritys on kova :) Kirjoitan synnytys-tarinan tiivistettynä, käyttäen omaa, hieman hataraa muistikuvaani sekä synnytyskertomusta, minkä sain osastolla luettavaksi.

Mutta näin alkuun, palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Reilu viikko sitten sunnuntaina ratsasteltiin Jennan kanssa kentällä ja itse menin Vusella rauhallisen treenin käynnissä taivuttelun ja pienen ravailun merkeissä. Naureskeltiin, että käynnistellään synnytystä tällä tavoin.  Moni veikkailikin, että homma lähtee tuolla käyntiin mutta minä en oikein uskonut koko asiaan. Miten se nyt sitten voisi käynnistyä ?

Sunnuntai-lussuttelut, rv 39+ 5

Kuitenkin, ratsasteltuani Kuskon ja muutenkin touhuiltuani päivän kotosalla, alkoin klo 1:n aikaan yöllä tapahtua.  Valvottiin myöhään ja olin jo koneen ääressä istuessani tuntenut astetta kovempaa painetta mahassani. Niinpä,  nukkumaan alkaessa ja ehtiessäni torkahtaa hetken -  alkoi supistelut, aluksi lievästi ja koko ajan voimistuen.   Ehdin pyöriä sängyssä  puolisen tuntia miettien, onko tämä nyt oikeasti sitä, mitä luulen ? Hetken arvottuani päätin, että nyt on korkea aika lähteä kohti Kuopion yliopistollista sairaalaa.  En halunnut lähteä ambulanssilla, joten en jäänyt supistuksia kotiin katselemaan, vaan halusin lähteä hyvissä ajoin Kimmon kanssa liikenteeseen.  Matkalla soitin synnytyssaliin etukäteen kertoakseni tulostani.

Mutta jatketaampa:

Päästyäni synnytyssaliin, alkuun tehtyjen monitorointien ynnä muiden tutkimusten jälkeen - pääsin toivomuksestani klo 3:35 vesialtaaseen, lämpimään veteen lieventämään supituskipuja. Tuolloin supistukset tuntuivat sen verran, että ne vaativat selvää keskittymistä hengittelyyn, sekä tietynlaista asentoa.  Kätilö käski laittaa kännykät kiinni. Onneksi ehdin ilmoittaa synnyttämään lähdöstäni äidilleni ja parille ystävälleni.

Ehdin olla altaassa hitusen reippaan tunnin, kun siirryin salin pöydälle taas monitoriin vauvan sydänkäyrää ja supistus-seurantaa varten.  Monitoroinnin avulla seurataan vauvan sykettä ja vointia, sekä minun supistusten voimakkuutta.  Tuolloin minulle annettiin lämpöhoitoa lämmitettävien pussien muodossa ja monirotoinnin loputtua pääsin käymään kuumassa suihkussa. Sain myös kevyesti kokeilla ilokaasua, mutta pahoinvoinnin pelossa en uskaltanut sitä alkuun ottaa kunnolla,  koin pärjääväni vielä jonkin aikaa ilman täydellistä kaasun hengittelyä ja lääkkeitä. Nojailin sänkyyn ja pidin tietynlaista asentoa sekä liikettä yllä supistuksen ajan -  se helpotti.  Kuitenkin myöhemmin aamusta tarvitsin jo tuhdimpaa lääkitystä,   sain ilokaasua sekä vahvaa kipulääkettä injektiona eli pistoksena.

Minua kehoitettiin syömään ja juomaan,  mutta ruoka ei maistunut ja kaiken mitä alas sain -  tuli ylös supituksen aiheuttaman kouristuksen toimesta.  Niin kivuliaita ne olivat.  Kimmolla olikin kova työ antaessaan aina uutta oksennusastiaa eteeni ja viedessä täyttynyttä pois. Välillä toinen sai siivoilla oksennusta myös lattialta. Kimmolle isot pisteet siitä, miten rauhallinen ja tyyni hän oli koko ajan -  ja minua tsemppaamassa sopivassa suhteessa. Minulle riitti se, että tiesin hänen olevan vierelläni ja pitävän minusta huolta, jos menetän tajuntani.

Oli tullut iltapäivä ja lapsivedetkin olivat tulleet ulos aikaisemmin.  Olin todella kipeä, ja kohdun suun tilanne oli säilynyt ennallaan, aukeaminen äärimmäisen hidasta ja koko ajan kivuliaampaa.  Sain epiduraalin hieman ennen neljää maanantai iltapäivällä.  Ihana helpotus vähäksi aikaa, nukuin jopa hetkisen.  Myös Kimmo sai levättyä omassa sängyssään pienen tovin. Lepo teki hyvää ja kestin taas supituksiakin paremmin  -  homma taas jatkui ilokaasun hengittelyn merkeissä.
 
Nyt elettiin jo myöhäisiltaa. Kohdunsuun tilanne edelleen sama, tehostetaan supistuksia oksotosiini -tipalla.   Kivut pahenivat entisestään tiheämpien ja topakampien supistusten kautta, saan ylimääräisen annoksen kipulääkettä epiduraalipumpun kautta.  Hetken kuluttua alan kokea kylmyyden tunnetta, tärisyttää ja on hyvin vaikea olla. Kuume nousee pikkuhiljaa ja saan lisää peitettä sekä lämpöpusseja.  Verikokeita, tulehdusarvo nousee veressä - alkava infektio.  Panadolia sekä penisilliiniä suonensisäisesti tipalla.   En voinut enää pitää jalkoja yhdessä, saati sitten olla kyljelläni -  koska painon tunne kohdunsuussa oli valtaisa ja kipu säteili lonkkiin, lantioon ja selkään. 

Lämpö nousi edelleen, antibiootti vaihdettiin toiseen. Sain lisä-boluksia kipulääkettä pumpun kautta ja se auttoi sen verran, että pieniä torkkuja sain otettua supistusten välissä. Niitä tulee muutaman minuutin välein.   Lisäksi sain taas uusia lämpöpusseja selän ja lantion alueelle ja tilanne hitusen rauhoittui.  Kohdun suun pitäisi alkaa olla jo auki, alkaa olla kiire infektion vuoksi.  Mutta koska kohdunsuun aukeaminen on todella hidasta, joudutaan supistus-lääkkeen annosta taas nostamaan.  Se tiesi lisää kipuja.  Sain spinaalipuudutuksia kahteen eri otteeseen. Ne auttoivat vain hetkisen.  Ilokaasusta taas huomattavan paljon apua. Hengittelenkin sitä lähes tauotta ja roikun kaasuletkussa, kuin hukkuva.

Vauvan hapetustilanne tarkistetaan tähystyksellä, ottamalla näyte pään ihosta.  Lääkäri päivittelee vauvan paksua hiuspehkoa :D  Minä olen juuri ja juuri tajuissani.Olen niin kipeä ja uuvuksissa, synnytys on kestänyt  reilusti yli 24 h. Kohdunsuu auennut 7 senttimetriin,  vielä pitäisi aueta muutama sentti, mutta sitä edistävä lääkekään ei enää tunnu auttavan. Supitukset ovat sietämättömän kovia, enkä voi olla huutamatta. Kuitenkin yritän pitää ilokaasumaskin naamallani ja vaimentaa huutoni siihen. Alkava tulehdus kohdussa reilu 19 tuntia aiemmin menneen lapsiveden vuoksi ja pysähtynyt avautumisvaihe - lääkäri tulee paikalle ultraamaan vauvan ja toteaa tarjonnan huonoksi, diagnoosina avonainen raivotarjonta.  Päätös kiireellisestä sektiosta, eli keisarinleikkauksesta. Vihdoinkin.

Ensimmäisistä supistuksista 32 tuntia myöhemmin,  klo 9:14,  poika oli maailmassa.  Iso ja potra poika, painoa 4480g ja myöhemmin mitattuna pituutta 51 cm.  Niin suloinen pikku pallero pulleine poskineen, tuuheine hiuksineen ja isone silmineen. Nenä hieman vinossa pään vaikean asennon vuoksi.  Vieläkin pojan katsominen saa kyyneleet nousemaan silmiin, vihdoin se on siinä -  minun ja kimmon rakkauden hedelmä.  Hän on niin suloinen.  Näin jo kesällä unta, että saamme pojan ja hänestä tulee Onni.  Joten nimikin tulee nyt samalla julkaistua,  hän on Onni Ilmari Vartiainen <3

Meidän pieni Onni <3

Elän varmasti elämäni onnellisinta aikaa. Kuitenkin tunteet ovat välillä hyvinkin ristiriitaiset, ne heittelevät pakahtavan onnen, huolen, hädän, lämmön, ja riittämättömyyden tunteiden välillä.  Näistä tuntemuksista lupaan postata teille pian syvällisemmin. Uskon, että hormoonit ovat tällä hetkellä niin huipussaan ja kaikki niin uutta ja ihmeellistä, että niidenkin vuoksi tunnetilat heittelevät.  Jokatapauksessa rakkaus omaan lapseen on jotain niin ihmeellistä, että sitä sulatellessa menee aikaa ja kaiken tämän kiintymyksen ja huolen valjastamiseen saattaa mennä pieni hetki.

Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa enemmän toipumisestani leikkauksesta ja elämästä sairaalassa ja muutenkin fiiliksistä, mitä viikon aikana osastolla koin.   Jos jotakin jäi epäselväksi, niin kysymyksiä saa laittaa ehdottomasti, sillä varmasti jotakin jäi sanomatta tai tekstin seassa on mustia aukkoja.  Mutta annettakoon se anteeksi, pää on vieläkin ihan pökkyrällä kaikesta :D

"Synnyit maailmaan alla onnen tähtien.
Ei vastaa sanaakaan mutta silmät tulta lyöden
kauniisiin kasvoihin hymyn taistelee.
Vielä jonnekkin onnentähden mä teen!"

<3  Henna