" Voi teitä ratsastajia ja lihaksianne! "

Noniin, palasinpas takaisin !  :)  Joten tässäpä vähän lisäyksiä tämän päivän aikaisempaan postaukseen :

Hei, ennen kuin aloitamme -  pitää alkuun kiitellä teitä lukijoita aktiivisuudestanne ja ihanan tsemppaavista kommenteistanne !  Teitä on taas tullut mukavasti lisää!  Lämpimästi tervetuloa mukaan elämääni blogini kautta ja muutenkin yhteiseen joukkoomme!  <3 

Mutta siis päivän tapahtumiin:

En siis joutunut jäämään  / saanut jäädä Kuopion ylisopistolliseen sairaalaan synnytyksen käynnistämistä varten, vaan sain / jouduin palaamaan kotiin tyhjin käsin, mutta hieman tulevasta viisaampana,  ahteri hellänä tutkimuksista ja äärimmäisen väsähtäneenä.  Kotiin päästyäni, pienet torkut ottaneena jaksan rustailla pikaisesti vielä tämän päivän kuulumiset.

Niin kuin tekstistäkin huomaa, on tunteet vähän sekavat - olisin toisaalta halunnut jo päästä toimimaan, mutta toisaalta taas oli vielä ihana palata kotiin.  Kärsin jo heti aamusta kovasta koti-ikävästä, ikävästä Kimmoa ja elukoita kohtaan, lisäksi ajatuskin sairaalaan jäämisestä jännitti ja pelotti. Vaikka olen hoitoalan ammattilainen ja ollut aikoinaan töissäkin kyseisessä sairaalassa,  potilaan asemassa oleminen ahdisti.  Onneksi Kaktun ja Teemun seura piti minut huomattavasti rennompana ja iloisempana, mitä olisin muuten ollut. Pääsinkin heidän kyydissään ja seurassaan sairaalan pääovelle asti, siitä oli paljon helpompi ja turvallisempi laahustaa kohti vastaanottoa.

Sokeriarvoni todettiin hyviksi ja tasapainon parantuneeksi entisestä, kiitos jokailtaisten insuliini-piikkien.  Vauvan kooksi arvoitiin ultraäänellä 3550g, mutta lääkärin sanoman mukaan poika tuntui  "käsikopelolla"  vähän isommalta - ehkä 3,7- 3,8-kiloiselta.   Voimakas kasvu oli kuulemma hidastunut mukavasti ja tilanne muutenkin on hieman vakaantunut.   Kuitenkin, poika on vieläkin kookas, ja tulee olemaankin.

" Voi teitä ratsastajia ja lihaksianne! "  - tokaisi lääkäri naurahtaen tehdessään aikamoisen kivuliasta sisätutkimusta. En ehtinyt oikein valmistautua toimenpiteeseen rentoutumalla, koska kaikki tuli hyvin yllättäen. Joten alkuun tutkimus menikin itkemiseksi,  parkumiseksi ja tällaisen hysteerisen maman rauhoittelemiseksi. Olin muutenkin varmaan niin herkillä pelosta ja jännityksestä, että sekin vaikeutti tilannetta, olen niin tunnepohjainen ihminen kaikinpuolin. Lantionpohjalihakset olivat kuulemma vähän liiankin hyvässä kunnossa.  Kuitenkin, saatuani hetken rauhoittua ja ottaa paremman asennon -  pääsin keskittymään paremmin hengittämiseen ja lantion rentouttamiseen. Sen jälkeen tutkimus sujuikin huomattavasti paremmin.  Lääkäri tutki kohdunsuun tilanteen ja muutenkin kaiveli paikkoja saadakseen selvää, millainen on lantion luusto ja synnytyskanavan joustavuuden laita.   Ei kuulemma moittimista, mutta minun kuulemma on opittava rentoutumaan, sillä jos en niin tee - ei lasta saada ulos luonnollista reittiä pitkin.   Noh, kiitos vaan lekuri infosta - se oli harvinaisen hyvin tiedossa jo ;)

Kaiken tutkiskelun ja jutustelun jälkeen lääkäri tuli siihen tulokseen, että saan tosiaan palata vielä kotiin viikoksi. Minulle onkin sitten varattu ensi viikon tiistaista eteenpäin huone synnytysosastolta, ja tarkoitus olisi käynnistellä synnytystä.  Saas nähdä, ehtiikö viikon aikana tapahtua täällä kotona mitään luonnollisesti, vai käynnistyykö synnytys vasta lääkkeiden avulla.  Toisaalta,  tieto, että viimeistään ensi tiistaina ainakin alkaa jotakin ehkäpä tapahtua - helpottaa mieltä.  Nyt on sitten vähän selkeämmät suunnitelmat.  Mutta on hyvin yksilöllistä sekin, missä vaiheessa synnytys virallisesti käynnistyy.  Joskus siihen voi mennä useita päiviä ja joskus äiti joutuukin takaisin kotiin odottelemaan tapahtumia. Mutta jäämme odottelemaan mielenkiinnolla, mitä tulevat viikot tuo tullessaan.

Minulla on ollut tämänpäiväisten tutkiskelun jälkeen aika paljon tuntemuksia kohdussa ja lantiossa.  Lääkäri sanoikin, että tutkimus mahdollisesti aiheuttaa supisteluja ja parhaimmillaan voi jopa käynnistää synnytyksen. Ja ei kyllä olisi mikään ihme.  Minulla onkin selkeästi ollut supistuksen oloisia, vihlaisevia tuntemuksia kohdussa, joten katsotaan,  meneekö nuo ohi vai alkaako tässä jotain etenemistä ilmetä.  Pidän kuitenkin pari lepopäivää ratsastelusta, jos kivut jatkuvat.  Mutta heti niiden salliessa jatkan hevostelua.  Tutkimuksissa mukana ollut lääkäri, kätilö sekä kätilö-opiskelija nauroivatkin minulle, kun saivat kysymykseensä rehellisen vastauksen viimeisen ratsastelukerran ajankohdasta, joka oli siis eilen maastoilun merkeissä. 

Pallerot töissä sunnuntaina :)

Mutta tosiaan katsotaan, mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Viimeistään ensi viikolla kuitenkin luulisi jotain tapahtuvan !   Tajusin taas jälleen vahvasti, miten rakastankaan mm. kotiani, miestäni, ystäviäni, äitiäni, isääni, sisaruksiani ja lemmikkejäni. Pienetkin tällaiset asiat saa miettimään syvällisiä ja sitä, miten onnekas sitä onkaan, kun on tiivis ja rakkaudentäyteinen läheisten verkko elämässä.  Voi kun osaisin antaa sille arvoa enemmän ja useammin.

Ps:  Ahkera Kaktu väsää parhaillaan pienimuotoista videopostausta viikonlopustamme,  katsotaan milloin saadaan pläjäys näkyville tännekin! :)  

<3 Henna