Moi. Aloin lukijaksi, en ole aikasemmin käyny sun blogias kurkkaamassa, vaikka Kaktun blogia oon lukenu jo hyvän aikaa ja myöskin teidän viime kerral kuvaamanne videon olen katsonut :) Tää uus videoki oli tosi hauska ja vitsi teil on ihana paikka ja pitkän sekä tilavan näkönen talo! Itsekkin haaveilin, että olisin saanu hepat omaan pihaan, kun taloa oltiin etsimässä. Noh, en saanut, joten hevoseni ovat edelleen maatilallamme, joka on siis mun lapsuudenkoti ja jossa porukat asuu. Voin niin samaistua tuohon sun synnytyksen käynnistymisen odotukseen! Mulla on 6kk:ta vanha tyttö ja kyllä se viiminen kuukaus oli mun mielest aivan kamalaa aikaa, kun ei enää nahkaansa mahtunu! Ja se tunne, kun ekan kerran nous ylös, kun lapsi oli maailmassa, tasapaino yläkropan kanssa oli hetken aikaa hieman hakusessa :D Itse myös ratsastin ihan viimisille päiville. Ei sielt hevosen selästä vaan voi pysyä poissa :) Luin myös ton sun esittelykohdan ja itsekkin olen ollut koulukiusattu ja kyllä se jättää todella pahat jäljet.. Mun elämään se on kyllä vaikuttanu niin, että olen erittäin varovainen uusien ihmisten kanssa ja on hankala luottaa kehenkään. Se on tosin sääli,koska haluaisin uskoa, että myös minä voisin tavata uusia ihmisiä,joihin voisi luottaa, eikä koko ajan tarvis aatella, et mitähän paskaa toikin musta keksii/puhuu muille. Se on todellinen riesa mun elämässä... Tulipas pitkä teksti :D Toivottavast jaksat lukee ja sie ja Kaktu vaikutatte kyl kummatki tutustumisen arvosilt ihmisilt! Ja onnea synnytyskoitokseen! Jos jaksat käydä kurkkaamassa, niin tässä ois mun blogin osote: http://stollejaserena.blogspot.fi/ En hirveesti ole ehtinyt kirjottelemaan enkä kamalasti ole panostanut blogiin, mut toi nyt on tollain :D
Olipas ihana kuulla sinusta, ja lukea hieman sinun tarinaasi, ehdottomasti käyn kurkkaamassa blogisi! :)
Mahtava kuulla ihmisestä, joka on ratsastanut "maaliin asti" eli ihan vikoille päiville. Hatunnosto kuuluu kyllä sulle! Itsekin tähtään sinne vaikka tosiaan tuntemuksia on kuunneltava toki :) Vaikka olenkin saanut aikalailla kritiikkiä omasta tavastani toimia, totean myös niin kuin sinäkin kommentissasi : Ei sieltä hevosen selästä vaan voi pysyä poissa :) sinne kun on tosiaan juurtunut - on hyvin vaikea olla poissa, varsinkin kun fyysisesti siihen kuitenkin kykenee. Kiitollinen olen ollut siitä, että olen saanut varjelusta lenkeilleni, ettei mitään ole sattunut. Lisäksi olen niin onnellinen auttavista käsistä, joita on tallille ilmaantunut jo ennen raskautta ja he ovat valmiita auttamaan minua nyt ja jatkossakin :)
Koulukiusaaminen on kyllä sellainen asia, mikä jättää pysyvät jäljet ja joskus jää kummittelemaan vuosikymmeniksi - tai pahimmillaan ikuisesti. Minuakin kiusaaminen vainoaa edelleen mm. itseluottamuksen puutteena ja alemmuuskomplekseina, jota tunnen esim. hoikkia ystäviäni kohtaan - vaikka tiedän vuorenvarmasti, että he rakastavat minua juuri tällaisenään ja hyväksyvät minut, olin minä sitten minkä muotoinen tahansa. Olen kamppaillut masennuksen kanssa vuosikausia ja nyt voin vasta todeta, että alan olla aika onnellinen ihminen. Olen huomannut, että kun rakastaa ja arvostaa itseään, on paljon helpompi osoittaa sitä myös muille ja tässäkin asiassa on "nälkä kasvanut syödessä" eli kun rakastaa, saa taatusti vastarakkautta :) Vaikka tosiaan on niitä heikompia päiviäkin aina seassa, mutta eiköhän niitä ole vähän meillä jokaisella :)
Mie uskon kyllä, että ajan kanssa haavat paranee. Vaikka se tuntuu välillä vaikeelta ja ylitsepääsemättömältä, aika parantaa ja varsinkin kun itsekin tekee jotain asian eteen. Itse päätin rakastaa ja luottaa ihmisiin, toki pettymyksiä on sekaan mahtunut kiitettävästi vuosien varrella mutta aina on vaan noustava ja karisteltava pölyt vaatteista, suoristettava selkäänsä ja jatkettava eteenpäin. Omia ystäviäni melkeinpä jumaloin, he ovat elämäni suola ja voin heistä jokaisesta olla enenmmän kuin kiitollinen. Molemminpuolinen rakkaus ja luottamus on kyllä tehnyt meistä riippuvaisia toisistamme. Toivon siis kovasti, että sinullakin on ystäviä ympärilläsi <3
Kiitos kovasti kommentistasi ja hirmuisesti tsemppiä sinulle arjen keskelle ja kaikkea hyvää muutenkin ! <3 Iso halaus!
Eksyin blogiisi Kaktun blogista, vaikka olen joskus aijemminkin blogissasi vieraillut. Blogisi on niin hyvän tuulinen! :) yksi anonyymi lukia lisää siis.
Täältäkin yksi anonyymilukija lisää! :) Ihan pakko alkaa seuraamaan sinun blogia, oot niin jotenkin ihana ihminen, että sun postauksista tulee hyvälle tuulelle! :)
Moi. Aloin lukijaksi, en ole aikasemmin käyny sun blogias kurkkaamassa, vaikka Kaktun blogia oon lukenu jo hyvän aikaa ja myöskin teidän viime kerral kuvaamanne videon olen katsonut :) Tää uus videoki oli tosi hauska ja vitsi teil on ihana paikka ja pitkän sekä tilavan näkönen talo! Itsekkin haaveilin, että olisin saanu hepat omaan pihaan, kun taloa oltiin etsimässä. Noh, en saanut, joten hevoseni ovat edelleen maatilallamme, joka on siis mun lapsuudenkoti ja jossa porukat asuu. Voin niin samaistua tuohon sun synnytyksen käynnistymisen odotukseen! Mulla on 6kk:ta vanha tyttö ja kyllä se viiminen kuukaus oli mun mielest aivan kamalaa aikaa, kun ei enää nahkaansa mahtunu! Ja se tunne, kun ekan kerran nous ylös, kun lapsi oli maailmassa, tasapaino yläkropan kanssa oli hetken aikaa hieman hakusessa :D Itse myös ratsastin ihan viimisille päiville. Ei sielt hevosen selästä vaan voi pysyä poissa :) Luin myös ton sun esittelykohdan ja itsekkin olen ollut koulukiusattu ja kyllä se jättää todella pahat jäljet.. Mun elämään se on kyllä vaikuttanu niin, että olen erittäin varovainen uusien ihmisten kanssa ja on hankala luottaa kehenkään. Se on tosin sääli,koska haluaisin uskoa, että myös minä voisin tavata uusia ihmisiä,joihin voisi luottaa, eikä koko ajan tarvis aatella, et mitähän paskaa toikin musta keksii/puhuu muille. Se on todellinen riesa mun elämässä... Tulipas pitkä teksti :D Toivottavast jaksat lukee ja sie ja Kaktu vaikutatte kyl kummatki tutustumisen arvosilt ihmisilt! Ja onnea synnytyskoitokseen!
VastaaPoistaJos jaksat käydä kurkkaamassa, niin tässä ois mun blogin osote: http://stollejaserena.blogspot.fi/
En hirveesti ole ehtinyt kirjottelemaan enkä kamalasti ole panostanut blogiin, mut toi nyt on tollain :D
Olipas ihana kuulla sinusta, ja lukea hieman sinun tarinaasi, ehdottomasti käyn kurkkaamassa blogisi! :)
PoistaMahtava kuulla ihmisestä, joka on ratsastanut "maaliin asti" eli ihan vikoille päiville. Hatunnosto kuuluu kyllä sulle! Itsekin tähtään sinne vaikka tosiaan tuntemuksia on kuunneltava toki :) Vaikka olenkin saanut aikalailla kritiikkiä omasta tavastani toimia, totean myös niin kuin sinäkin kommentissasi : Ei sieltä hevosen selästä vaan voi pysyä poissa :) sinne kun on tosiaan juurtunut - on hyvin vaikea olla poissa, varsinkin kun fyysisesti siihen kuitenkin kykenee. Kiitollinen olen ollut siitä, että olen saanut varjelusta lenkeilleni, ettei mitään ole sattunut. Lisäksi olen niin onnellinen auttavista käsistä, joita on tallille ilmaantunut jo ennen raskautta ja he ovat valmiita auttamaan minua nyt ja jatkossakin :)
Koulukiusaaminen on kyllä sellainen asia, mikä jättää pysyvät jäljet ja joskus jää kummittelemaan vuosikymmeniksi - tai pahimmillaan ikuisesti. Minuakin kiusaaminen vainoaa edelleen mm. itseluottamuksen puutteena ja alemmuuskomplekseina, jota tunnen esim. hoikkia ystäviäni kohtaan - vaikka tiedän vuorenvarmasti, että he rakastavat minua juuri tällaisenään ja hyväksyvät minut, olin minä sitten minkä muotoinen tahansa. Olen kamppaillut masennuksen kanssa vuosikausia ja nyt voin vasta todeta, että alan olla aika onnellinen ihminen. Olen huomannut, että kun rakastaa ja arvostaa itseään, on paljon helpompi osoittaa sitä myös muille ja tässäkin asiassa on "nälkä kasvanut syödessä" eli kun rakastaa, saa taatusti vastarakkautta :) Vaikka tosiaan on niitä heikompia päiviäkin aina seassa, mutta eiköhän niitä ole vähän meillä jokaisella :)
Mie uskon kyllä, että ajan kanssa haavat paranee. Vaikka se tuntuu välillä vaikeelta ja ylitsepääsemättömältä, aika parantaa ja varsinkin kun itsekin tekee jotain asian eteen. Itse päätin rakastaa ja luottaa ihmisiin, toki pettymyksiä on sekaan mahtunut kiitettävästi vuosien varrella mutta aina on vaan noustava ja karisteltava pölyt vaatteista, suoristettava selkäänsä ja jatkettava eteenpäin. Omia ystäviäni melkeinpä jumaloin, he ovat elämäni suola ja voin heistä jokaisesta olla enenmmän kuin kiitollinen. Molemminpuolinen rakkaus ja luottamus on kyllä tehnyt meistä riippuvaisia toisistamme. Toivon siis kovasti, että sinullakin on ystäviä ympärilläsi <3
Kiitos kovasti kommentistasi ja hirmuisesti tsemppiä sinulle arjen keskelle ja kaikkea hyvää muutenkin ! <3 Iso halaus!
Kyllä oli hulvaton video! Ei nauruilta itsekkään välttyny:D ootte ihania!
VastaaPoistaKiitos! :)) kyllä sai nauraa itsekin koko viikonlopun aikana makiasti ja hyvin tarttui videostakin vielä samat räkätykset :))
PoistaÄä! Meinasin ratketa riemusta, teillä oli niin hupasaa menoa että ei paremmasta väliä :D
VastaaPoistaOli kyllä superhauskaa :D Mulla on posket kippeenä nauramisesta :DDD
PoistaHehheheee...kyllä teillä on taas mopo lähteny käsistä!:DDD..vai kelkka? :DD -Anne-
VastaaPoistaEe onneksi kelekka lähtenä :D hihihi !
PoistaTosi kiva blogi! liityin lukijaksi!:)
VastaaPoistaIhanaa, kiitos ja lämpimästi tervetuloa <3
PoistaEksyin blogiisi Kaktun blogista, vaikka olen joskus aijemminkin blogissasi vieraillut. Blogisi on niin hyvän tuulinen! :) yksi anonyymi lukia lisää siis.
VastaaPoistaVoi kiitoksia ja tervetuloa blogiin mukaan! :)
PoistaTäältäkin yksi anonyymilukija lisää! :) Ihan pakko alkaa seuraamaan sinun blogia, oot niin jotenkin ihana ihminen, että sun postauksista tulee hyvälle tuulelle! :)
VastaaPoistaKiitos sinullekin kovasti, ootte ihania! :))
PoistaKiitoksia kaikille ihanista kommenteista <3 Ja tervetuloa uudet lukijat mukaan! <3
VastaaPoistaHahha, te ootte kyllä nii hassuja :D ja voi vitsi onko teillä oma moottorikelkka ! Siistiää !
VastaaPoistahihih, kiitoksia ! :D Onhan miellä oma kelekka, miehen harrastus :) Itsekin rakastan moottorikelkkoja ja niiden tarjoamaa vauhtia :))
PoistaHuippua!! :) Tuota kelekan pärinää kuunnellessa, tuli itellekkin kauhia kaiho päästä rälläämään kelekalla!!!
VastaaPoistaKelkkailu on kyllä jotai niin ihanaa! Kävin minäkin kyydissä viime perjantaina mutta ei uskalla kovasti ajella, ettei satu mittään :)
Poista