torstai 17. tammikuuta 2013

Kotiin passitettu möhömaha!

Niin kuin otsikkokin kertoo, olen "päässyt"  takaisin kotiin.  Tosin tyhjin käsin ja äärettömän väsyneenä.  Mutta sen verran minulla on aina energiaa, että jaksan tänne teille postata !  :)  Pitääkin kiittää teitä hirmuisesti niin lämpivän tsemppaavista kommenteista, ne oli äärimmäisen ihania.   Kiva, että tykkäsitte myös videosta, katsottuani sen itsekin - myönnän että koin hieman myötähäpeää omasta itsestäni, mutta ainakin video oli hyvin rehellisen kuvan antava.  Olen tosiaankin eloisa, puhelias - ja useinkin hyvin koomisen oloinen tapaus. :D

Mutta itse asiaan, mikä kiinnostaakin varmasti teitäkin! Yritän kertoilla vähän tästä parin päivän sairaala-reissusta, sen verran mitä muistan :)    

Tiistaina saavuttuani osastolle, heti alkututkimusten ja haastattelun jälkeen, sain Cytoteciä 1 kapselin (hormoonia, joka auttaa pehmentämään kohdunsuuta, jos synnytys täytyy käynnistää) suun kautta yhden annoksen.   Sitten odottelua, liikkumista ja toisten odottajien kanssa seurustelua.   Monitorin piuhoissa pötköttelyä, monitorissa siis seurataan lapsen sykettä, liikkeitä sekä kohdun supistuksia.   Lieviä tuntemuksia.  Lisää lääkettä, himpun isommalla annoksella, 2 kapselia -  n. 6h ensimmäisen lääkkeen ottamisesta.  Taas odottelua. Kimmo tuli onneksi käymään, piristi, nauratti minua hölmöilemällä kaikkea pölhöä ja tuli viereeni pötköttämään sairaalasänkyyn  <3
Kaksi potilasta ( tai siis kolme )  köllöttämässä :D
Sain tiistai-illan aikana supistuksia, mutta ne eivät mielestäni olleet kovinkaan voimakkaita, lähinnä sellaisia astetta kovempia, menkka-kipumaisia kramppeja.  Ne olivatkin entuudestaan tuttuja,  kun sain keskenmenon vuosien  2008-2009 vaihteessa. Tai siis tarkemmin sanottuna, raskauteni keskeytettiin kuolleen sikiön ja sairaan istukan vuoksi.  Silloin cytoteciä annettiin suoraan kohdunsuulle.   Olen postannutkin keskenmenostani aiemmin,  tässä postaus, jos joku ei ole vielä ollut asiasta tietoinen.   Tämä lapsi juurikin siksi on erityisen tärkeä, sillä takana tosiaan on keskenmeno ja monta lapsetonta vuotta ennen kuin tämä pieni ja sitkeä rakas päätti vihdoin asettua kohtuuni asumaan <3


No mutta jatketaampa itse tarinaa ! Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, muistaakseni n. klo 2 aikoihin,  heräsin todella kovaan supistukseen.  Meni hetki, että pääsin vuoteesta ylös ja koitin hengitellä rauhallisesti, sängyn päädystä pidellen ja siihen nojaten.   Koska supistus oli niin raju, päätin lähteä kävelemään käytävälle ja kohti hoitajien kansliaa. En halunnut puhista ja ähistä huoneessä, sillä siellä nukkui myös kaksi muutakin väsynyttä odottajaa.  Kuitenkin matkalla, vain hetki edellisen päättymisestä - tuli uusi ja se sai minut melkein oksentamaan.  Jouduin hyökkäämään lähimpään vessaan yökkimään.  Taas supistuksen loputtua olo helpottui, mutta minua huimasi krampin takia ja näin hetkisen ajan tähtösiä. 

Hoitaja veikin minut saman tien monitorihuoneeseen ja pääsin taas anturoitavaksi. Muutama supistus tutkimuksen aikana ja kaikki muutenkin ihan normaalia. Pääsin takaisin nukkumaan  ja nukuinkin loppuyön tosi hyvin, mitä nyt tietysti tuttuun tapaan ravasin vessassa n. tunnin välein :)  Eikä supistuksia sen koommin kuulunut enää.

Keskiviikkona aamusella taas samat rutiinit, lääkettä suun kautta 2 kapselia klo 10:30.  Muutaman tunnin päästä jälleen supisteluja, osa lieviä, osa sellaisia - jotka vaativat jo hengittelyä sekä puhumisen keskeyttämistä.  Myöhemmin, illemmalla monitorissa ollessani supistuksen tuntuivat lieviltä mutta monitorin ja kätilön reaktion mukaan ne olivat kuulemma ihan topakan oloisia, mutta minusta ne eivät hyvinkään vakuuttavilta tuntuneet.  En saanut enää lisää lääkettä.   Kätilöä nauratti vauvamme eloisuus,   se kuulemma yritti nyrkkeillä ja potkia antureita samalla, kun hoitaja niitä yritti masun päälle viritellä.  Kätilö ennustikin,  että tulossa on hyvin eloisa, vauhdikas ja tempperamenttinen kaveri -  keneenköhän lie tullut sitten ? ;)


Viime yön nukuin todella hyvin, vessareissuja tein jälleen tunnin välein ja nukahdin aina lähes välittömästi makuulle päästyäni. Olinkin huoneessa viime yön yksin, sillä vierustoverini passitettiin kotiin ja toinen lähtikin sitten synnytyssaliin tositoimiin. Itselläni ei mitään tuntemuksia yön aikana.   Tänä aamuna samat tutkimukset, puolen tunnin monitori-seurannassa vain yksi supistus - sellainen, jota en edes itse tuntenut.  Lääkärin, sekä lääkäriopiskelijan tutkittua kohdunsuuni, sain "luvan" lähteä kotiin odottelemaan, josko synnytys käynnistyisi luonnostaan. Kohdunsuuni oli parin sairaalapäivän aikana kypsynyt jonkinverran, mutta ei ollut vielä täysin valmis tositoimiin.

Tieto kotiinpääsystä herätti kieltämättä ristiriitaisia tunteita.  Toisaalta kotiin oli ihana päästä, mutta en olisi halunnut sinne ilman pientä nyyttiäni. Ajatus kotiinpalaamisesta tyhjin käsin sai minut kyyneliin, vaikka tiedän, että sekin päivä tulee ja pian. Olenhan minä herkkä, mutta hormoonit antoivat varmasti vähän lisää volyymia tunteiden purkauksiin. Itkinkin sitten Jennalle ja äitille asiasta puhelimessa.   Olisin päässyt parinkin eri ystäväni kyydillä takaisin kotiin Kaaville,   mutta koska sain sellaisen kuvan, että osastolla tarvitaan tilaa - tarvitsin kyydin aiemmin mitä ystäväni olisivat kouluistaan ehtineet.  Soitikin sitten Kimmon hakemaan minut kotiin.

Kotiin oli ihana tulla.  Serkkuni oli juuri lähdössä Vusen kanssa lenkille ja koiratkin olivat iloisena vastassa.  Pääsin pötköttelemään olohuoneen sohvalle kissat kainalossani ja otin pienet päiväunet. Vaikka kotona on ihanaa, tuli myös ikävä sairaalan turvallista ympäristöä  ja hoitajien hellää hoivaa.  Täytyy kyllä naurahtaa itselleni:   videopostauksessani ikävöin kotia vielä ollessani täällä ja nyt sitten ikävöin sairaalaa.   Jotenkin siellä oli todella hyvä olla,  hoito oli erinomaista ja asiantuntevaa  sekä oli kohtalotovereita - vertaistukea, joiden kanssa jakaa tuntemuksia ja viettää aikaa.  Lisäksi siellä oli jotenkin helpompi odottaa h-hetkeä,  kun on heti apu lähistöllä, jos kaikki alkaakin tapahtua nopeasti.  Täältä Kaavin tuppukylältä kun on matkaa reilu 60 km sairaalaan.  Mutta jos nyt ei mitään radikaalia luonnostaan tapahdu, on seuraava sairaalareissu edessä vasta ensi viikon keskiviikkona, klo 9.

Kotona oleilussa rassaa myös se, että tekemättömät työt lepää suoraan silmieni edessä ja vaikka kuinka haluaisi touhuta, ei juuri nyt tutkimusten / supistusten jälkeiset kivut ja väsymys anna tehdä kaikkea mitä haluaisi.  Mutta toivon, että huomenna tai edes ylihuomenna on ihan eri meininki, ja minusta olisi vähän jotain tekemään.  Sairaalassa oli vaan niin helppo olla, siellä ei ollut muuta tekemistä, kuin rentoilu ja lepääminen.  Nyt kun kotosalla, ei luonto antaisi periksi vaan löhöillä ja odottaa, että toiset joutuvat tekemään työt puolestani.   Olen niin pirun itsepäinen! Mutta nyt on minunkin nöyrryttävä ja myönnettävä heikkouteni.   Minun on oikeasti nyt ajateltava järjellä ja kerättävä voimia tulevaa varten.  Jos tuollaiset pikku-supistukset väsyttävät näin, mitä voimia mahtaa kunnon loppuponnistus vaatiakaan ?

Mutta nyt palaan lepäilyn pariin ja koitan illan ratoksi siivoilla tallin. Haluan ottaa ponit sisälle ja suukotella niitten samettisia lörttö-turpiaan.  Katsellaan, millaiset fiilikset on lähipäivinä, mitä jaksan tehdä ja käynkö vielä hevosen selässä. Se jää nähtäväksi. Toisaalta Vusen reipas, "sotamarssimainen" käynti houkuttaisi hieman - tiedä vaikka se olisi se juttu, joka pistää masiinan kunnolla käyntiin ;)   Katsellaan, miten jaksan ja ehdin tänne postailla - tulevat päivät näyttävät mitä kykenen tekemään ja tosiaan - milloin tulee se aika että tää mama oikeesti poksahtaa!   Mutta yritän olla teihin yhteyksissä mahdollisimman hyvin :) 


<3 Henna




35 kommenttia:

  1. Oiii.. Sieltä tulee pian pikkunen poitsu :)
    http://fabiolov3.blogspot.fi
    (jos kiinnostaa XD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee :) Isokokoiseksi ne on sitä ennustaneet ( 4kiloa nyt ), mutta näin osastolla reilu 4 kiloisen vastasyntyneen, eikä se kyllä mikään valtava ollut ;D

      Kiitos, miepä käyn tsekkaamassa :)

      Poista
  2. No kyllä se sieltä tulloo :) Kiva oli taas lukea, mitä sinullekkin kuuluu :)

    VastaaPoista
  3. Ihan täällä itseäkin jännittää jo siun puolesta :) tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  4. Ei ne lapset sinne mahaan jää, nyt vaan malttia ystävä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä se sieltä vielä ulostautuu :DD Kiitos <3

      Poista
  5. Olehan varovainen je tsemppiä "loppukiriin " :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pittä ilman muuta olla ja muutenkin nyt keskittyä enemmän lepäämiseen :) Kiitos!

      Poista
  6. Kiitos tilannekatsauksesta! Varmasti sai sopeutua ajatukseen, että pitääkin lähteä "keskenkaiken" kotiin. Mutta tervetuloa vauvelille sitten juuri oikealla hetkellä! (ps. me mietitään koiravauvelia, pitäisi päättää aika pian...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä, sehän se , kun jotenkin itsensä jo totutti siihen ajatukseen että tällä viikolla pajahtaa ! mutta onhan toki tässä vielä viikkoa jäljellä ;) Voi voi, koissu-vauvva!!! Millainen? En kestä, koiranpennut on jotain niin suloista! <3

      Poista
    2. Kasvattaja vinkkasi, että olis mahdollisuus ottaa sijoitukseen typykkä. Samanlainen vouhottaja kun Heke siis :) Ovat jo kohta luovutusiässä, tämä tuli vähän äkkiä... Kovasti pohdiskellaan, meinaa (niinkun aina) tunne mennä järjen edelle ;)

      Poista
    3. hei, jes ! sellainen siis ! :D meikä kyllä nostaa peukkua tälle idikselle kyllä ! :)) kyllä musta tuntuu, että te kyllä handlaisitte hyvin toisen samanlaisen ja nehän sais toisistaan rymyämis-seuraa! :)

      Poista
  7. Nautipa nyt, kun se siellä vielä köllöttelee. Jos on ennustetunkaltainen energiapakkaus, sulle on paljon puuhaa luvassa jatkossa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeommaan, pittää nyt löhötä kun vielä voi :D

      Poista
  8. Voi että tiedän tunteen, tosi harmillista tulla kotiin ilman nyyttiä. Mutta mulle kävi niin, että synnytystä yritettiin käynnistää "väkisin", puhkaistiin kalvot ym., johti siihen että synnytys kesti yli 50 h ja lopulta leikattiin. Keho ei ilmeisesti vaan vielä ollut valmis. Joten vaikka tuntuukin ikuisuudelta odotella vielä päiviä, niin ehdottomasti kannattaa... Tsemppiä sulle, viikon päästä viimeistään on pieni ihana poika sylissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyväää kannattaa odottaa :) en tosiaan itsekään tiedä, miten tässä loppupeleissä käy. Jos poika ehtii kasvaa vieläkin lisää ja isommaksi, päädytäänkö sitten leikkaamaan. Kuulemma pitäis hyvin mahtua tulemaan, mutta itsellä kova jännitys sen suhteen, kun on kuitenkin ensimmäinen lapsi :) Mutta aika näyttää ja eiköhän se sieltä ulos tule jokatapauksessa ;)

      Poista
  9. Onnea tulevalle äipälle! :)

    VastaaPoista
  10. Avautuiko sinulla paikat ollenkaan vai jäikö vain kevyeen supisteluun (tuon muutaman kovemman lisäksi)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kuulemma vähän "kypsyi" mutta ei sitten kohdunsuu auennut ollenkaan. Eli siksi passittivat kotiin, kun tarvitsee kuulemma luonnollistakin kypsyttelyä vielä. Mutta saas nähdä miten tässä käypi, nukuin viime yön tosi hyvin ja tänäänkin jo paljon parempi olo tuolla "ahterissa" :D

      Poista
  11. Oot sinä kyllä kokenut ja kestänyt vaikka mitä! Mutta luulen, että se on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Mutta ajatella, että sieltä on lapsukainen tulossa. <3 Onnea vain teille molemmille. Sinusta tulee varmasti loistava äiti. Ja luulen, että olet myös mahtava työssäsi vanhuksien kanssa. Olin hetken aikaa vanhainkodissa harjoittelussa, ennen kuin selkäkivut pakottivat lopettamaan ja vanhukset olivat mitä vilpittömämpiä ja ihania. Omanlaisia persoonia joka ikinen.

    Nyt mä teen sen! Kirjoittelin jokin aika sulle johonkin postaukseen, kuinka sinun tarina koskettaa minua ja kuinka itselleni tuli tunne, että minullakin on mahdollisuus toipua masennuksesta. Tajusin, että minun pitää lopettaa eläminen niin, kuin muut haluavat ja sen sijaan päättää itse elämästäni. Asun nyt kaupungissa, mutta luulen etten täällä viihdy ainakaan lopun ikääni ja unelmanani onkin oma pieni tupa ja perunamaa. Ensimmäisenä "toimena" lopetan kyynisen ajattelun ja annan ihmisille mahdollisuuden tutustua minuun, jos he niin tahtovat. Olen torjunut kaikki, mutta nyt tulee siihen muutos. Mietin, mikä oikeasti tekee minut onnelliseksi ja annan palaa! :) Olen mt-ongelmien takia eläkkeellä, mutta mitä sitten! Olen ihminen siinä, missä kaikki muutkin. Tulevaisuudessani näkyy rakkautta, eläimiä sekä ystäviä. <3

    Tärkeätä on, ettei anna vaikeuksien kovettaa itseään. Ainakin sinä oikein hehkut myötätuntoa ja rakkautta vaikeista kokemuksistasi huolimatta. Itse toivuttuani tarpeeksi haluan myös auttaa muita. Tässä, kun voimistun mm. terapian kanssa, alkaa tulevaisuus näyttää jo paremmalta. On olemassa ihmisiä, jotka pitävät minusta ja minä heistä, on ammatti-ihmisiäkin tukena.

    Toivotan onnea ja voimia loppurutistukseen ja iloa uudesta perheenjäsenestä, pienokaisesta. <3 Nyt tuntuu, ettei mikään voi enää täysin musertaa unelmia, eikä muuta onnellisuutta, heittäkööt elämä tielle mitä vaan. Tämä blogi on kommenteista päätellen monelle, varskinkin vaikeuksia läpikäyneille hyvin tärkeä. <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan mahtavaa ! Sun ajatuksesi ja suunnitelmasi tulevalta kuulosta ihan superhienolta - pidä tuo asenne ! <3 Oikeesti, kun antaa mahdollisuuden rakkauteen, myötätuntoon, luottamukseen ja avoimuuteen sekä itselleen, että muille - tulee varmasti onnelliseksi ja sinäkin todellakin tulet vapautumaan mainitsemistasi ongelmista, mm. masennuksen ja huono itsetunnon aiheuttamasta kyynisyydestä ja pelosta.

      Tiedän itse mitä on, kun antaa kovettaa itsensä ja kasvattaa päälleen jumalattoman paksun suojapanssarin. Silloin vain sulkee itsensä omaan pieneen, mustaan maailmaan ja uskottelee itselleen että näin on turvassa. Yleensä siinä käykin niin, että satuttaa itse itseään ja kieltää kaiken hyvän elämästään. se on niin väärä tapa, mutta hyvin hyvin yleinen.

      Sä oot kuule ystäväiseni niin oikeilla raiteilla, joten todellakin - anna palaa ! Anna itsellesi ja muille mahdollisuus, rakasta ja pidä huoli itsestäsi ja anna itsesi eheytyä, niin saat varmasti myös lämpöä elämääsi muilta. Hymyile itsellesi, niin hymyilet myös muille ja niin saat myös itse osaksesi paljon hyvää.

      Ja todellakin, nyt pistät itsesi etusijalle ja teet sellaisia ratkaisuja elämässä, mikä tekee sinut - juuri sinut onnelliseksi ja auttaa sinut uuteen alkuun! Kun olet tyytyväinen omaan elämääsi ja itseesi, sinusta hehkuu sitä myös muihin ihmissuhteisiin :)

      Kiitos taas ihan mielettömän hienosta kommentista ja kiitos tsempeistä <3 On äärimmäisen mahtavaa saada tällaisia elämäntarinoita tänne, sitä tietää, että itsekin on oikeilla raiteilla blogin suhteen ja jaksaa kirjoitella <3

      Kiitos ja iso halaus sinne ! <3

      Poista
  12. Sä oot tosi hieno esimerkki naisesta (hyvinkirjotin:D) ja sua ei niin vaan muserreta. Sä pysyt pystyssä, toki ihmiset suree mutta sä jatkat hyvinn elämää. Luin sen sun tarinan kun menetit muistaakseni rypäleraskauden takia vauvasi ja kyllä, tuli tippa linssiin. Musta on niin ihanaa kun saat nyt pienen energisen ihmisen maailmaas, ja susta tulee kyllä hyvä äiti. Ihania kuvia tuli tässäkin postauksissa. Hei, mä tiedän. Pyydä Kaktua kummiksi! Se oliskin hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Olen ollut lapsuuteni ja suurimman osan aikuisajastani hyvin heikko henkisellä puolella ja hyvin masentunut, kärsinyt harhaluuloista ja peloista ihmissuhteissa ja lisäksi kärsinyt äärimmäistä alemmuuden, ja riittämättömyyden tunteesta. Ja monesti on maassa käyty, mutta aika on tosiaan vahvistanut. Vasta muutamia vuosia olen ollut suht tasapainossa, tarkemmin ajateltuna ehkä vasta 1,5 -2 vuotta "kunnolla" vaikka on minullakin todellakin niitä huonoja hetkiä ja aikoja edelleenkin. onneksi nykyään osaan yleensä tunnistaa alkavan "masis-kauden" joko puhumalla itselleni järkeä tai puhumalla ystävilleni, jotka sitten kyllä oikaisevat minut hyvin takaisin urille :D

      On iso siunaus, että saadaan vihdoin ja viimein pikkuinen ja vihmerä jälkikasvu perheeseemme, se on kyllä ollut iso puuttuva palanen :)

      Niin kuin moni muukin läheinen ystäväni, olisi Kaktu myös mitä loistavin kummi lapsellemme <3 Mutta koska minun on äärimmäisen vaikea valita kummit rakkaitteni seasta, en ota kummeja olleenkaan. On niin vaikea asetella ystäviään ja läheisiään "tärkeysjärjestykseen", kun kaikki suhteet ovat niin erilaisia ja yhtälailla tärkeitä. Tää kummi-asia on ollut vähän hankala juttu itselleni tehdä, joten tämä päätös on varmasti tasapuolisuuden nimissä itselleni helpoin tehdä :)

      Kiitos mielettömästi kommentista, ihanasti kirjoitettu! <3 toivon tosiaan, että osaan olla hyvä äiti pojalle ja antaa oikeat eväät elämään :) Uskon että maalaisjärkeä käyttämällä pärjääkin pitkälle :))

      Poista
    2. Kastetaanko vauvaa sitten ollenkaan? Olen ymmärtänyt että jos kastetaan niin kaksi kummia vaaditaan?

      Poista
    3. No periaatteessa kyllä, periaatteessa ei :D aika savolainen vastaus hehe! siis jos yritän tarkemmin selittää: lasta ei "kasteta" , vaan samantyyliseen tapaan vietetään ns. nimenantojuhla, jossa lapsi siunataan ja melkeinpä normaalin kastetilaisuuden tavoin vietetään juhlia. :) Emme kuulu kirkkoon mieheni kanssa :)

      Poista
  13. susta on Henna pienen ajan sisällä tullut mielettömän tärkeä,nää sun postaukset auttaa vaikeassa elämässä. Paljon haleja ja voimia sinne <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että miten ihana kuulla, kiitos paljon <3 ja samoin sinne paljon tsemppejä elämän myrskyihin, iso halaus ! <3

      Poista
  14. oon sama anonyymi kun tossa yllä,siis 16 vuotias koulukiusattu tyttö. Sä oot Henna vaan niin ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - niin kuule sinäkin <3 Pidetäänhän yhteyttä, ja jutellaan asioista :) Et ole yksin <3

      Poista