sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Hyvää seuraa ja kivun häätämistä

Moikka, täällä kaikki ennallaan - tai ainakin lähestulkoon!  Tultuani kotiin torstaina, on seuraa ja touhua riittänyt mukavasti.  Aika onkin kulunut siivillä ystävien kanssa aikaa viettäen, hevosia hoidellen ja kotonakin jotain pientä touhuillen.

Sen verran on kuitenkin sairaalareissu jättänyt jälkiä, että kivut ovat taas tulleet voimaakkammin mukaan kuvioihin. Ronskinlaiset sisä-tutkimukset sekä lääkkeistä johtuneet supistelut tuntuvat edelleen ja koska olin ratsastanut viimeksi maanantaina - tulivat myös ärhäkät selkäkivut antamaan lisämaustettaan.   Viime yö olikin aikamoinen kiirastuli, minusta tuntuikin hetkellisesti, että on lähdettävä takaisin sairaalaan. En osannut oikein tunnistaa kipua, oliko se supistelua vai selkäkipua,  jotenkin kuitenkin kivut olivat todella kovia sytkeäyksiä ja etenkin kyljen kääntäminen sängyssä oli hyvin tuskallista puhisemista ja puuskuttamista.   Odotan kovasti, että pääsisin pian päättämään tämän odotusajan ja nostamaan kivut huippuunsa niin, että ne myös pian loppuisivat toipumisen myötä. Olo on tukala ja raskas - ja se alkaa kyrsiä kieltämättä aika lailla :D

Kuitenkin päätin häätää selkäkipuja ratsastamalla tänään Vusen kevyesti, ja se tuntuikin auttavan.   Herra oli saanut edellisenä päivänä vähän rankemman treenin puomien ylityksen merkeissä,  joten se oli jokatapauksessa palauteltava lähinnä kävellen.  Hevonen on ollut laiskahko viime aikoina, ja vaikka tarvitsee kyllä vapaita - niin myös säännöllistä liikuntaa pysyäkseen vetreänä  ja saisi laihtuakkin takastensa vuoksi.  Kostea syksy turvotti ukkelin pökkelöitä takajalkoja entuudestaan, mutta onneksi se ei hevosta näytä vaivaavan. Kentällä ruuna on ollut ajoittain tosi laiskahko ja välillä jopa hieman kiukutellut saadessaan käskyä liikkumaan ahkerammin eteenpäin.   Mutta maastossa taas herra on täysin eri maata, halua liikkua on ja reippaasti.  Kuitenkin, jalkojen vuoksi seuraan hevosen hyvinvointia suurennuslasin kanssa ja katson, mitä tuleva näyttää. Valehtelisin jos väittäisin, etten ajattelisi tulevaa hieman peljäten.  En missään nimessä halua hevoseni kärsivän ja heti jos niin näyttää olevan - päästän ruunastani irti. Kuitenkin vielä toistaiseksi suureen huoleen ei ole aihetta. Hevonen tosiaan askeltaa, taipuu mukavasti ja on halutessaan oikein virkeä papparainen.




Mamman viisas mörssärssön <3



Kaama se taas ei sitten käskyä eteenpäin tarvitse!  Hevosessa tuntuu riittävän virtaa ja energiaa vaikka muille jakaa.  Huvittava otus, se on niin pirtsakka ja päässä tuntuu olevan sähköä sekä ajatuksia astetta enemmän.   Jenna menikin Karisman eilen kevyesti parin vapaan jäljiltä ja tänään sitten hieman topakammin. Tammalla olikin tuttuun tapaansa halu edetä reippaasti ja intoa tehdä töitä välillä vähän liiankin innokkaasti.  Mutta maltettuaan hieman mielensä ja enimmät energiat purettuaan neitikin jaksoi kuunnella paremmin ja kulkea oikein mallikkaasti. 


Meillä olikin Jennan kanssa kaksi mahottoman söpöä assistenttia, joista toinen kuvasi ja toinen teki säätöjä tarvittaessa :) Koirat joutuivat tyytymään katselemiseen tien toiselta puolelta, heppa-aitauksen vierestä. Olemme koittaneet opettaa Olgalle ja Iidalle, etteivät ne saa tulla tielle tai sen toiselle puolelle,  vaikka olisimmekin kentällä touhuilemassa.   Tiellä joskus ajaa ihmiset niin kovasti ja huolimattomasti, etten halua ottaa riskiä, että ne ajaisivat koiriemme päälle. Eräs kaahari onkin muutamaan otteeseen meinannut ajaa minun sekä parin ystäväni päälle, kun olemme olleet tahoillamme ratsastamassa.  Ja tämä autoilija ei tunnu oppivan edes siitä, että on kaahailullaan aiheuttanut riski-tilanteita.    Onneksi hevosemme ovat yleensä tottuneet autoihin ja muutenkin on mahdollisuus pysytellä turvallisemmilla reiteillä. 
Ihanaiset <3

Mutta tämmöistä tällä kertaa !  Nyt olen taas levittänyt ahteriani tässä tietokoneen ääressä aika kiitettävän ajan ja masukin alkaa vaatia vaakatasossa lepäämistä.   Katsellaan, mitä tuleva tuo tullessaan, että ehdinkö postata ennen uusintareissua synnytysosastolle !  Jospa mie jottain ehtisin teille ennen lähtöäni sanomaan, ainakin toivoisin niin :) 

<3 Henna


18 kommenttia:

  1. Ihana, että oot saanu viettää mukavaa aikaa kotosalla, kun ei vielä sairaalaankaan ole takaisin päässyt. Ja että olet päässyt vielä hevosen selkään!! :) Mutta hurjasti tsemppiä uudelle KYSin reissulle! Toivotaan, että seuraavaksi sieltä kotiutuessa olisi myös pikku nyytti mukana <3

    VastaaPoista
  2. Voe, kaaniita hevosia sinulla! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia. Voikun saisit jo sen pienokaisen :> Sit postailet kunnolla miten se sua valvottaa öitä. Hienoa, että Jenna oli nyt käynyt ratsastelemassa joka on varmaan sulle tosi iso apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja anteeksi, unohtui vielä .Tsemppiä sitten synnytykseen, jos ei tule sitä ennen postausta !

      Poista
  4. poika on syntynyt,4480g.äiti ja poika voi hyvin <3 30h puserrus päätyi sectioon

    VastaaPoista
  5. Onnea koko perheelle <3

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon onnea! Ai kauhistus, mä oon se yli 50h synnyttänyt ja sitten leikattu, voin vaa kuvitellamiten poikki oot. Nyt keskity lepäämiseen ja vauvasta nauttimiseen. Pääasia että molemmat ootte kunnossa, oli synnytystapa mikä vaan. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  7. Oi että, paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea aivan hirveästi koko perheelle!!<3 Ite kärsin endometrioosista joka siis aiheuttaa lapsettomuutta, kyllä lensi e-pillerit(joilla kovia menkkakipuja on hoidettu) tällä vähän alle parikymppisellä roskiin nytte;) Antanut kovasti toivoa itselle lastensaannin suhteen tää sinun blogi, kiitos Henna! :) -Sonja

    VastaaPoista
  9. moikka ja kiitoksia kaikille kommenteista ja onnitteluista ! mamma ja vauveli voi hyvin, tosin mamma on kipeä ja aika pökkyräinen välillä tai no lähes koko ajan ! :-) mutta kunhan tästä vähän tokenen ja pääsen kotikoneen ääreen, kirjoittelen teille taas <3 pusuja ja haleja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes ja hyvä! Onnea miljoona kiloa! :)<3

      Poista
  10. Voi lämpimät onnittelut perheenlisäyksestä <3 Ihania ja siunattuja hetkiä pienokaisen kanssa! Muista nyt levätä kunnolla:)

    VastaaPoista
  11. Paaljon onnea vauvelista!!

    VastaaPoista
  12. PALJON onnea!! Haleja sulle <3

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut perheenlisäyksestä! <3

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia kaikille onnitteluista, yritän väsäillä postausta aikaiseksi mahdollisimman pian! <3

    VastaaPoista