keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Yöratsastelua ja synttärikemuja!

Toissayönä kävin ratsastamassa molemmat hevoset myöhään iltasella/yöllä.  Päivällä oli satanut vettä kunnolla ja sen vuoksi illasta tuli ihanan usvainen ja ilma tuoksui mahtavalle.  Oli taianomaisen tuntuista laukata sumun keskellä, viileän tuulen viiltäessä kasvoja.







Eilen ratsasteltiin ystäväni Jennan kanssa hevoset kimpassa, välillä poneja vaihtaen.  En ole uskaltanut antaa Karismaa lainaan monellekkaan ihmiselle sen herkkyyden ja arkuuden vuoksi, mutta  ihmisen ollessa kokenut ja hevosen herkkyyttä ymmärtävä ratsastaja, annan Kaaman mielelläni kokeiluun. Ystäväni tykkäsikin tammasta oikein paljon, vaikka Kaaman herkkyys ja tammamaisuus tuli hyvin selvästi tutuksi :)  Ja hyvin heillä menikin.   Koska lähes aina menen itse tammuskalla, ei se ole pahemmin päässyt tottumaan vieraisiin ratsastajiin, mutta ollessa kuitenkin peruskiltti, neiti toimii ihan kivastikkin välillä. Täytynee minunkin vain rohkaistua, ja antaa tammaa lainaan kokeneemmille reilummin.

Tuliset tammat <3
 Illalla juhlittiin Spylykön synttäreitä.  Leivoin suklaa-juustokakkua ja odoteltiin Jennan kanssa Hennaa kotiin kuntonyrkkeilystä, kahvipannu kuumana ja suklaahässäkät pöydässä.  Tulihan se rättipoikki väsynyt himoreenaaja iloiseksi nähtyään eväät pöydässä, jotka toimivat mukavasti "kevyinä" palauttajina reenin jälkeen ;)  Illalla vielä saunottiin ranta-saunalla ja sulateltiin suklaita!   Tosin nyt täytyy painottaa, että meidän suklaansyöntimme on ollut viime aikoina hyvin maltillista ja näin ollen harvinaista herkkua :) Joten pakko nyt vähä fiilistellä tätä!






Meidän uunin muuraus- urakka alkoi tänään!  Tai siis muurari aloitti tänään hommansa, joten näillä näkymin meillä on uusi, nätti uuni viimeistään 3 päivän päästä!  Sitten pääsen siivouksen jälkeen katselemaan, josko sisustelisin keittiötä uuteen kuosiin ! :)   Että tämmöstä tänne tällä kertaa!

<3 Henna

12 kommenttia:

  1. Vau, nuo maastot näyttivät ihan mielettömiltä! Olisi kelvannut minullekin. :D Ratsastuskuvia on todella kiva katsella, joten mikäli mahdollista, toivoisin niitäkin useampia tänne näkyville. :) Ja nuo suklaakuvat pitäisi kieltää laissa, nyt tuli hirveä suklaahimo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä kivoja maastossa mennä viilettää :) Minäpä kuule laitan jatkossa enemmän hevoskuvia näytille, kiva kuulla että ne kiinostaa! :)

      Ja suklaa - kirottu aine, mikä huumaa heikkomielisen pään ;DDDD minä niin tiedän, kun olen joutunut katkolla olemaan suklaasta viime aikoina pitkiäkin aikoja xD

      sulla sentään on varaa syyvä, ku pysyt noin hoikkana ja nättinä ;) hihi

      Poista
  2. jiihaa minä siellä, kiitos ihanasta illasta :)

    Jenskuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos mussukka itelles! ja tästäkkii päivästä kanssa! <3

      Poista
  3. Kiitos rakkauvet ylläristä! herggua oli syömiset ja seura! <3
    -spylykkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 hihiii saatiin syyvä suklaata hyvällä omalla tunnolla! :)

      Poista
  4. Hahahaha, mä luin että "yökastelua" :DD

    Ihanan näköstä, mitä tunnelmaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sekkiii vielä, jos yökastelua :DDD hihihi ihana oot!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. ol kyllä mahtavvoo, alan kyllä harrastammaan enemmän tuota yöratsinkia, vusekii oli iha täpinöissään ja laamakii marssi niin määrätietosena :))

      Poista
  6. Mulla on päivät ja tunnit kiitäny niin hirmu nopiasti, että monesti huomaan olevani hevosen selässä illalla puoli kymmenen aikaan :) Ihanaa, kun on niin valoisaa!! Kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sepä se! itsekin monesti lähen lenkittämään ponit ilta-auringossa! :)) Kesä on kyllä parhautta! <3

      Poista