Toukki tuli taloon

Tänään vihdoinkin käytiin hakemassa  Doris Kiuruvedeltä.  Parasta reissussa oli se, että serkkuni ja yksi parhaimmista ystävistäni lähti mukaamme saksanpaimenkoiransa kanssa. Reissu oli siten oikein joutuisa ja kaikinpuolin mukava,  vaikka kaikki uuteen perheenjäseneen liittyvä ajattelu sai ajoittain vatsani vellomaan jännityksestä.

Parin tunnin ajelun, sekä  parin lisämutkan jälkeen päästiinkin perille ja saatiinkin  koira hihnan päähän ja alettiin purkaa koiratarhaa.  Saimme siis mukaan koiratarhan elementit mukaamme, jotka ovat siis alunperin jo edesmenneitten koirieni tarhan elementit.  Meillä on tarkoitus kesän aikana rakentaa isompi, uusi tarha koirille.

Emme ehtineet kunnolla ottamaan kuvia, koska kätemme olivat täynnä työtä  ja aikataulu tyypilliseen tapaan kiireinen.   Doriskin oli hyvin hyvin levoton,   riehui hihnassa, hyppi vasten ja riuhtoi taluttajan kättä irti.  Mutta mitäpä muuta voi häkissä viikkotolkulla seisseeltä, yliaktiiviselta ja  huonolla koulutuksella varustetulta  "pentu"- koiralta odottaakkaan? 

"Toukilla"   oli selkeästi voimakas  eroahdistus ja läheisyyden riippuvuus, koska se oli ollut niin kauan pois välittömästä ihmisten läheisyydestä ja asunut pienessä koiratarhassa toisen koira seurana.  Luultavasti ne oli lähinnä vain ruokittu sinne.  Tarha oli täynnä paskaa, mutta niinhän useammat koiratarhat ovat talven jäljiltä, eikä kukaan ollut ehtinyt siivota tarhaa, koska setäni sairastui, ja kaikki muukin kävi niin salamannopeasti.

Autossa Doris ei kestänyt hetkeäkään yksin, vaan se sai useamman kerran riehuttua koiraverkon irti takakontin ja takapenkkien välistä ja kohta koira olikin penkeillä hyppimässä.   Koira oli ehkä toista / kolmatta kertaa elämässään auton kyydissä-  en voi tietää tarkkaa lukua, mutta siitä paistoi selkeästi se, että asia oli sille uusi.  Kun sen kanssa oli joku auton sisällä, oli kaikki hyvin ja koira käyttäytyi oikein maltillisesti, jopa kotimatkalla rentoutui niin, että alkoi hetkeksi nukkumaan.

 Pihassa päästimme Toukin irti ja päästimme myös Lihiksen ja Iidan  moikkaamaan uutta tulokasta.  Ei aikaakaan, kun saatin enimmäinen rähäkkä aikaiseksi.   Asia johtui vain ja ainoastaan Lihiksen tyypillisestä tavasa lähestyä uusia koiria:   se käy niskavillat pystyssä heti ihan tuttavuuden iholle ja pyrkii tekemään heti alkuun selväksi, että hän on koko maan valtiatar. Ilkeä ja agressiivinen se ei missään nimessä ole, mutta suuren egonan ansiosta useimmiten kärpänraato saakin aina jonkunlaisen  välienselvittelyn aikaiseksi.   Nyt kuitenkin tilanne aina loppui yhtä nopeasti, kun se alkoikin.   Useampia pikkukahinoita oli pitkin iltaa,   mutta ne lievenivät selvästi.   Tarhassa Lihis ja Iida vartioivat omaa murosankkoaan, joten Toukki sai oman, nappuloita pullollaan olevan astian.

Doris juoksenteli pitkin pihaa kieli vyön alla, ihan kun se ei olisi saanut juosa koskaan aiemmin :D  Kyllä siinä riitti vauhtia ja virtaa.   Myöskään se ei tuntunut kuulevan eikä näkevän mitään ympärillään, niin mukavaa ne nelistäminen oli. Hevosia ja kissoja se ei edes tainnut huomata.    Naapurin pelto oli taitettu sekunnissa ja tuntui, että elukka häviää tielle tuntemattomille.  Hetken sitä katseltuani ja turhaan kutsuttuani aloin vaipua epätoivoon, kun näin neitin ryntäävän tielle, onneksi rauhalliselle sellaiselle.   Kuitenkin, kutsuessani koiraa ja lähtiessäni kävelemään loitommaksi,  lähti sen huomattuaan Doris minun perääni.   Ja kehuttuani se alkoi seurata minua entistä valppaammin.   Kertaalleen, liian kauas haistelemaan eksyneenä ja minut kadottaneena, alkoi se ryntäillä metikössä ja ulista perääni.   Kutsuessani koiraa, se tuli häntä hieluen luokseni.  Doriksen hellyydenkipeys  tulee olemaan iso valtti sen koulutusprosessissa. Samoin ruokahalu,  pihaan tullessamme se seurasi minua, kuin hai laivaa -  kun kanniskelin koiranmakkarapötköä kädessäni ja aina käskystä istuessa, annoin Toukille palan makkaraa.

 Äsken kävimme ystäväni kanssa pitkällä lenkillä, Toukki mukanamme.  Nyt neiti käveli hihnassa yllättävän mallikkaasti, pienistä hajujen perään sinkoiluista, lievästä vetämisestä sekä ohi kiitävien autojen pelkäämisestä huolimatta.   Olin oikein tyytyväinen ja kehuessamme koiraa,  Doris tulikin minun tai ystäväni luokse häntä heiluen hakemaan rapsutuksia.  Ei sitä voi olla rakastamatta, vaikka niin Luupää onkin.  :)

Mamman Luupää

Nyt lähden nukkumaan ja valmistaudun huomisiin kaverini häihin.   Palaan Doris-aiheessa taas pian asiaan! 

<3