Turhauttavaa ja paineistettua, mutta niin tärkeää koirankoulutusta

Olen viime päivät koittanut panostaa Doorikseen mahdollisimman paljon ja pääkopassani hioa toimivaa koulutussuunnitelmaa, jotta koulutuksessa olisi selkeät linjat ja saataisiin aikaseksi saumatonta yhteistyötä koiran kanssa. 

Olen ollut todella turhautunut ja ahdistunut, koska ulkopuolelta minuun ja koiraan kohdistuu suuria odotuksia ja minulta odotetaan, että saan ihmeitä aikaiseksi muutamassa päivässä. Toisaalta ymmärrän, koska tulen niin hyvin useiden koirien kanssa toimeen ja koirat ovat olleet isossa osassa elämääni. Jos jotain osaan, niin käsitellä koiria.

 Mutta välillä ahdistaa, kun minulle soitellaan jatkuvasti Doriksen voinnista kysellen ja ihmiset antavat neuvoja, niin helppoa kun niitä on antaa, kun ei itse ole tässä sopassa mukana. Ei ole helppoa ottaa jo 2,5 vuotiasta, tuon rotuista, pellossa kasvanutta koiraa ja yrittää tehdä siitä  edes jotenkin yhteiskuntakelpoinen yksilö.  Myös mieheni on ollut stressaantunut uudesta perheenjäsenestä sen vuoksi, koska hän on huolissaan, saako meidän lellikoirat Olga ja Iida tarpeeksi huomiota ja sekoittuuko niiden hyväksi muodostunut harmonia uudesta tulokkaasta.   Ajattelen asiaa itsekin lähes joka hetki, mutta tiedän ja tunnen koirani sen verran hyvin, että kyllä ne uuteen laumanjäseneen tottuvat ja jossain vaiheessa varmasti hyväksyvät Doriksen. Ei ne mitään susia sentään ole.

Jo kaiken alkuperäisen kiireen lisäksi uusi koira tuo lisä mutkia matkaan.  Se pitää lenkittää hihnan päässä päivittäin ja kouluttaa päivittäin ahkerasti. Toisaalta rakastan lenkkeilyä, mutta aina sille ei ole aikaa.  Onneks lomaa on vielä jäljellä. Nyt aion keskittyä kotiin ja tähän.

 En tiedä mainitsinko aiemmin että Doris on luultavimmin osittain sokea?   Se ei hahmota kaikkea ympärillään olevaa,   vaan toimii lähinnä voimakkaan vainunsa ja kuulonsa avulla.   Toki se näkee asioita suurpiirteisesti, mutta usein sen katse harhailee voimakkaasti ja vasta kuultuaan esim. ääneni, se osaa tulla luokseni.   En tiedä sitten, onko voimakkaalla ADHD: lla osaa asiaan kuinka paljon - uskon että todella paljon. :D Se on niinhäslä tapaus.

"Katso tänne"

"Paikka"

"Hyvä tyttö"

Olen pitänyt koiraa irrallaan kerran, silloin perjantaina, kun Toukki haettiin Kaaville. Täällä hyppii jäniksiä jokapaikassa, joten ajojahtiin karkaamisen riski on ISO.   Tulen laskemaan sen irti taas pian,  kunhan saan hiottua oikean kutsumistaktiikan ja opetettua sen siihen, että luokseni kutsusta tullessaan ja käskystä istuessaan ja minua katsoessaan, saa Toukki paljon rapsutusta, samalla äänensävyllä annettavia kehuja ja tässä vaiheesa vielä makupalojakin useasti, ei kuitenkaan joka kerta.   Koirapilli on hankittava mahdollisimman pian myös.

Kyllä tästä vielä jotain tulee.  Rakastan koiraa jo nyt niin paljon, että ihan sydäntä särkee.   Minun on vaan pidettävä sisu puserossa ja  panostettava tähän kunnolla.  Samalla nautin lenkkeilystä ja rakkautta pursuavasta uudesta vauvasta.  

<3    Henna