perjantai 13. huhtikuuta 2012

Vihdoinkin pois postauspimennosta!

Ihanaa olla täällä taas, minulla on ollut ihan tukahduttavan kova ikävä postailua ja etenkin sitä, että blogini toimii tunteiden purkamisväylänäni.   Ja toki teitä ei pidä unohtaa, rakkaat lukijat!   Minulla on niin paljon teille kerrottavaa,  joten meinaan haljeta innostuksesta! 

Kuitenkin aloitan nyt maltillisesti ja teen näin kammottavan, reilun viikon postailutauon jälkeen tällaisen kuvapainotteisen postauksen pääsiäis-viikonlopusta, jonka sain siis viettää pitkästä aikaa vanhempieni luona Pielavedellä.

Heti alkuun täytyy kiittää miljoonasti ihanaisia ystäviäni H:ta ja A:ta , jotka hoitivat Kaaman ja Vusen viikonloppuna, kun mamma oli vähän tuulettumassa. Kiitos ihanuudet, ja muistakaa minua, kun vuorostaan teidän pullamössöt tarvitsee hoitajaa! :)

Oli aivan ihanaa heittää aivot narikkaan hetkeksi ja unohtaa arkiset paineet ja velvoitteet.  Olin viimeksi käynyt kotipaikalla viime kesänä, joten reissu todellakin tuli tarpeeseen.  En tainnut miettiä arkisia asioita kuin ehkä sen muutaman kerran, joten mieleni oli hyvinkin mukavasti lomalla .


Perjantaina vierailin hetken ajan anoppilassa, ennen kuin lähdin ajelemaan porukoille päin.  Kimmon vanhemmat asuivat muutamien vuosien ajan toisella paikkakunnalla, mutta ovat nyt taas muuttaneet takaisin pielavedelle, mikä on loistavaa.  Voimme vieraille samalla reissulla molempien vanhempien luona, joko yhdessä tai omilla tahoillamme. 


Oli rentouttavaa ajella kotiin kuunnellen kunnollista, vanhaa ysäripoppia oman nuoruuden ajoilta ja fiilistellä vanhoja aikoja ja muistoja.  Toisaalta tulin hetkellisesti jopa haikean surulliseksi, kun totesin olevani jo "vanha", enkä mikään villi ja vapaa teini.  Onneksi  ikä on vain numeroita, tärkeämpi merkitys on hapituksella ja elämänasenteella, kuin sillä, mitä lukemaa mittari näyttää.  Siinä ei pitäisi olla meikäläisellä huomauttamista pahemmin, ainakaan tietty omasta mielestäni.  ;)







Lauantaina vietettiin äidin kanssa semmoinen kiva ja leppoisa Äiti <3Tytär- päivä.  Käytiin lenkillä, tehtiin ruokaa yhdessä, leikittiin maskeeraajia ja käytiin iltakahveella ystävämme luona.  Tajusin jälleen, miten ihanaa on, kun on äidin kanssa läheisissä väleissä,  ja että toinen on niin nuorekas ja leikkisä, että voidaan olla kuin parhaimpia ystävyksiä. Äidiltä olenkin perinyt lapsenmielisyyden, seikkailumielen ja virkeän elämänasenteen.

Äiti <3
Sunnuntai menikin sitten armottomissa pilkkisessioissa ja kelkalla revitellessä.   Aamupäivä vietettiin iskän ja Kimmon kanssa ahvenia narraamassa.   Tällä kertaa taisi lähinnä käydä niin, että ahvenet narrasi meitä :D   Syönti oli huonoa, mutta muutama isompi köllikkä nousi jäälle, sekä muutamia kymmeniä pikkusinttejä.   Saaliista viis, päivä oli niin kaunis ja kaikki jotenkin niin kohillaan, ettei joku kalasaaliin puuttuminen meikäläisen päätä pakottanut.  Ainut asia, mikä päätä pakotti, oli kelkkakypärä, jota päähän pukiessani niksautin niskani ikävästi.

Noh, pienestä kivusta huolimatta osasin nauttia täysillä kelkalla kiihdyttelyistä ja kovasta vauhdista,  sekä hyppelyistä dyynien päältä.  Mikään ei ole niin mukavaa, kuin painaa kaasua hetki ennen hyppyriä, ja vetää iso, hallittu loikka.  Kelkka on siitä loistava ratsu, että se ei pahemmin kieltele, vaikka kuski oliskin muuten suht. hanurista.   Tosin tällä reissulla kuski ei ollut hanurista,koska  lähes poikkeuksetta Kimmo oli kuskina, ja minä sain vaan nauttia vauhdikkaasta kyydistä.   Kertaalleen kävin päästelemässä meidän kissimirrillä ja sitten tyydyinkin vähän seesteisempään kyytin vanhemman mutta niin luotettavan turjakkeen kyydissä :)

Meidän sapelihammas-tiikerit :)
Myöhemmin sunnuntai-iltana kävimme ajelemassa ympäri järveä maisemia katsellen ja välillä pysähdellen.  Lopuksi kävimme keittämässä nuotiokahvit saaressa ja muuten vaan oleilemassa.   Tässäpä "muutama" kuva päivästä.


Isi <3
Kimzzi <3
Eräässä saaressa sijaitseva, jo vuosia sitten hyljätty kummitus-kartano hulppeine tiluksineen. Veret seisauttava paikka.



Tässäpä kuulumisia ja kuvia pääsiäiseltä!  Näppejäni kuumottaa ja aivoni raksuttavat ylikierroksilla jo seuraavaa postausta varten.  En vaan nyt osaa ollenkaan päättää, mistä aiheesta aloittaisin ;)   Mutta pidetäänpä linjat kuumina, niin ei pääsi tunnelma latistumaan!  Ihanaa olla täällä taas!


<3 Henna

10 kommenttia:

  1. Kylläpä äitisi onkin nuorekkaan oloinen!
    Mietin muuten juuri yksi päivä, että missäpä se Henna luuraa, oli kiva lukea kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pittää kertoo äiteelle terveiset, se varmasti ilahtuu ;) onneks olen perinyt äidiltä paljon, joten toivon hartaasti että ole myös perinyt hyvinsäilyvyyden kans ;) hih.

      Ihana kulla, että olen ollut mielessä <3 Kiitos paljon :)

      Poista
  2. Aijaijai ku näyttää ja kuulostaa mukavalle!!!! Kiva ku pääsit heittämään vapaalle!!-Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa, pitänee taas tajute tehdä tollaisia useamminkin, kuin pari kertaa vuodessa ;)

      Poista
  3. ihania kuvia, kuulosti ihanalle sun loma :)

    VastaaPoista
  4. kerro lisää tost kummitustalost? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, niin mielelläni kuule sulle kertoisin, jos tietäisin! Mutta, suunniteltiin äitin kanssa reissua tuonne saareen kesällä, kunhan saadaan moottorivene vesille. Palan itsekin halusta käydä tuolla vähän tutkimassa ja seikkailemassa, ja toki ottamassa paljon kuvia! ja olisi kiva tietää milloin siellä on viimeksi asuttu, paikka on ihan mielettömän upea. Pysyhän kuule linjoilla, niin yritän parhaani mukaan toteuttaa suunnitelman kesällä ja tehdä paikasta oikein erikoispostauksen :)

      Poista