Toivepostaus 3: Uhraukseni ja vastalahjani hevosharrastuksen suhteen?

Kiitoksia Janitalle postaustoiveesta!    Hän toivoi minun pohtivan ja kertovan mistä kaikesta olen joutunut luopumaan  hevosteni vuoksi, ja myös toiselta kantilta - elikkä mitä olen saanut niiltä vastalahjaksi.   Voisin luultavasti kirjoittaa tästä romaanin, mutta katsotaan mitä järkevää saan tänne aikaiseksi lyhyemmän kaavan mukaan ;)


"UHRAUKSET" 

Heti ensimmäisenä tulee aika.  Luonnollisesti hevosiin sitä kuluu tuhottomasti,  ja usein minusta tuntuu, ettei vuorokauden tunnit riitä mihinkään ja aika vaan juoksee kuin voimakas koski, sitä ei vaan voi pysäyttää. Voi kun vuorokauteen olisi mahdollisuus ostaa lisätunteja.   Koska pihassani on oma talli,  täytyy herätä aamulla aikaisin päästämään hevoset ulos, hoitaa mahdolliset loimitukset ,siivota talli ym.  päivittäiset toimenpiteet.  Lisäksi heinä on roudattava säännöllisesti paikalle, järjestettävä että rehut, purut ym.  riittävät.   Nyt kevään ollessa kiihkeimmillään, on myös tarhojen siivoukset ja kesälaitumien laittamiset edessä.

Ihmissuhteet kärsivät paljon hevosharrastukseni myötä. Kummasti, lähes kaikki läheisimmistä ystävistäni on hevosihmisiä tai ainakin ymmärtää niitten päälle jotain, joten he ymmärtävät kiireeni ja on kyllä kärsivällisyyttä riittänyt.  Parisuhteeni on kärsinyt varmasti kaikista eniten hevosten vuoksi.  Yhteistä aikaa ei juurikaan ole, koska meillä molemmilla on omat harrastuksemme ja menomme.  Toisaalta minusta tuntuu, että tämän vuoksi riitelemme nykyään paljon vähemmän,  kun emme ehdi näkemään toisiamme kyllästymiseen asti. Joskus mieheni auttaa minua hevosten liikutuksessa, jotta saisimme jotain yhteistäkin aikaa.  Kimmo osaa ratsastaa kaikissa askellajeissa, mutta tiettyjä herkkiä paikkoja suojellakseen, hän tyytyy mieluiten köpöttelyyn ;) Joskus halutessaan joutuisammin kotiin, on hän pyytänyt  laukkaamista :D   Jos Kimmo aloittaisi aktiivisen ratsastelun, olisi hän tuossa tuokiossa minua taitavampi ratsastaja.  Vielä ei ole ukkokulta niin voimakkaasti syttynyt hevosiin, että ihan jatkuvasti haluaisi hevon selkään.

Pojat kesällä 2010

 Hevoseni syö minun kaikki rahat, sekään ei varmaan tullut yllätyksenä.  Maksan hevosten ylläpitokulujen lisäksi tallilainan lyhennystä kuukausittain  ja lisää rahareikiä tuntuu ryntyvän kokoajan.   Olen vähän jo alustavasti miettinyt toisen lainan ottamista kenttää varten, mutta se vaatii vielä asioiden selviämistä. Kaikesta huolimatta olen hieman pystynyt laittamaan joka kuukausi säästöön rahaa ja lisäksi säästöissäni on osa viime kesän lomarahoista.  Näillä rahoilla olen näillä näkymin ostamassa hevosilleni kahden hevosen traileria satunnaisia siirtoja / reissuja varten.  Olenkin ajatellut tehdä tästä erillisen postauksen, jossa kerron vähän tulevan kesän heppasuunnitelmia.  Sen muutoksen olen rahankäytössäni huomannut, että en enää uskalla haikailla muotivaatteiden, kampaamoreissujen, lomamatkojen ja  muitten humputtelujen perään, kun aina pistän elukat ja kodin ykkössijalle. Tosin kotikin on kyllä useasti aika rempallaan ja siihenkin olisi kiva laittaa joskus rahaa.  Esimerkiksi syksyllä kampaamoreissusta haaveillessani ja lähes ajan varatessani tajusin, että hevoset kaipaavatkin hierontaa.  Käytin sitten kampaajaan varatut 100 euroa hevosiin jälleen.  Toisaalta tällä hetkellä ei edes kiinnosta mikään itsensä koristelu, kun itse koristettava ei ole edustavassa kunnossa muutenkaan :D   Joten nekin rahat meni parempaan tarkoitukseen.

Nuo aiemmin mainitut "uhraukset" ovat minun mielestä sellaisia itsestäänselvyyksiä, tai voisiko noin sanoa? Minusta jokainen hevosen omistaja voi samaistua noihin asioihin, joista pitää hevosta ylläpitäessään tinkiä.

Itse kaikista suurimpana uhrauksena olen ajatellut mielenterveyttäni.  Siis älkää ymmärtäkö väärin, rakastan hevosharrastustani tai  totta puhuttaessa elämäntapaani,  ja hevostelu lataa todellakin useimmiten akkujani. Mutta joskus se taas toisaalta vie minulta elämänhalun, kun mihinkään muuhun ei riitä aikaa ja olosuhteet harrastamiselle ovat rajalliset, eikä pääse harrastelemaan monipuolisesti.  Rajallisuus syö minua suuresti tällä hetkellä.   Olen viime aikoina myös saanut kärsiä siitä, että omistan "vain lämppäreitä"  ja tuntuu, että näitten, ihan kivojen harrasteheppojen vuoksi en ole arvokas ihminen tai hevosharrastaja,  enkä todellakaan kiinnostava /  tutustumisen arvoinen.  Minusta on alkanut tuntua vahvasti siltä, että jos tallissani olisi hieno ratsurotuinen hevonen, olisin varmasti kiinnostavampi henkilö.   Kukaan ei  tunnu muistavan sitä, että hevoseni ovat minun perheenjäseniäni ja ne ovat tarkoitettu mukavaan köpöttelyyn, maastohurjasteluun ja harrasteluun ilman sen suurempia tavoitteita ja päämääriä.  Tiedän, mitkä ovat niitten vahvuudet ja heikkoudet, enkä kuvittele niistä mitään suurempaa, mitä ne eivät ole.  Vielä pari kuukautta sitten olin hyvin, hyvin onnellinen harrastukseni kanssa ja iloinen siitä mitä minulla on.  Kuitenkin muutamat halveksuvat kommentit ovat saaneet minut pohtimaan kaikkea naurettavaa ja periaatteitani vastaista.    Usein näin yön pikkutunteina vajoan syvälle synkkyyteen, mutta aamusella tallille mennessäni, Kuskon aamuiset töhinät ja hörähtelyt saavat minut unohtamaan kaiken tämän kirjoittamani tyhjänpäiväisen paskan.

"VASTALAHJA"  

Vastalahjana hevoset antavat minulle vauhtia elämään, rentoutusta, luonnollisuutta ja paljon suuria tunteita.  Kesäyö sumuisella pelolla,   hevosten tyytyväistä rouskutusta kuunnellen  tai  kiitäminen lumisella pellolla ilman satulaa -  Ne ovat sellaisia kokemuksia, joita ei voi mitata millään mittarilla.

Suuren eläimen suuri rakkaus, uskollisuus ja luottamus on mahtavinta, mitä tiedän.  Luottamus täytyy ansaita työllä, mutta se on niin helppo myös menettää.  Tuo höyhenen herkkä suhde on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni, joita haluan vaalia.   Suhde ei missään nimessä ole helppo, ja usein tuntuu, että olisi helpompi lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa.  Mutta en kykene koskaan ajattelemaan asiaa tuota pidemmälle, kanttini ei kestäisi enkä pystyisi tekemään mitään noin konkreettista.   Hyvinä hetkinä en voi sanoin kuvailla, miten suurelta tuntuukaan, kun toinen selkeästi on liimaantunut minuun ja peljätessään painautuu kylkeäni vasten. Laskiessaan turpansa olkapäälleni tai  työntäessään pääsä minun syliin, huokaisee tyytyväisenä. Miten voisin koskaa luopua tuollaisesta rakkaudesta?

 Hevoseni siis vievät minulta ajan ja rahat :D   Mutta vastalahjaksi ne antavat minulle vauhtia, jännitystä, vapauden tunteen ja  pyyteettömän rakkauden ja uskollisuuden.  Sillä ei varmasti ole mitään tekemistä sen kanssa, missä muodossa ratsukko liikkuu tai  harrastaa.  Pääasia että yhteinen tekeminen on kivaa, terveellistä ja säännöllistä.    Ja että molemmat nauttii ilman paineita ja ahdistusta.  Minä olen ollut aina onnellinen näin,  miksi antaisin ulkoisten tekijöiden romuttaa omaa onnellisuuttani?    En keksi yhtään hyvää syytä.   Jos me emme kuumaverisinä pikamasiinoina riitä muille, niin tuskin minäkään tarvitsen heitä :)  En kai voi alkaa omaa minuuttani poistamaan tai myymään rakkaitani sen vuoksi, että olisin toisten silmissä joitain "enemmän"?   Eihän tuossa ole mitään logiikkaa.  Makuasioista voidaan kyllä kiistellä, mutta jokainen järkevä ihminen tietää, että se ei hyödytä.   Meidän jokaisen tulee arvostaa toistemme valintoja ja todelliset ystävät myös kunnioittavat niitä, jos ne eivät satuta ketään tai ole haitaksi itselle.


Menipäs nyt agressiivis-henkeväksi pohdinnaksi tämä tässä lopussa ja huomaan toistavani itseäni säälittävällä tavalla.  Mutta toivottavasti ymmärsitte pointtini, asia on ollut mieleni päällä todella paljon viime päivinä, joten koen pakollisen tarpeen puhua siitä.  Me voidaan kunnoittaa toisiamme ja olla ystäviä elämämänkatsomuksista ja eriävistä näkemyksistä huolimatta ja kuitenkin antaa sille toiselle tunnustusta ja rohkaisua ihan arkisissakin asioissa.

<3 Henna