Niin kuin varmaan arvaattekin, rakas setäni on poissa. Hän nukahti rauhallisesti ikiuneen viime yönä klo 1:n jälkeen. Lähtö oli ollut kivuton ja helppo. Vaikka tällä hetkellä suru on suuri, oloni on loppupeleissä yllättävän helpottunut. Nyt hänen ei tarvitse enää kärsiä.
Hänen ei tarvinnut virua sairaalassa pitkään viikko / kuukausitolkulla, vaan sai olla kotona lähestulkoon loppuun asti. Eilen hänen vierellään oli ollut lähes koko päivän perheenjäseniä, isäni ja äitini mukaan lukien. Olen niin helpottunut, että minäkin ehdin käydä siellä tiistaina ja vielä perjantainakin.
En jaksa enkä osaa sen enempää tunteitani tänne kuvailla. Olen lähdössä kohta seurakuntamme "kokoukseen" mikä vastaa siis normaalia Jumalanpalvelusta. Haluan käydä hiljentymässä ja kiittämässä Jumalaa siitä, että hän nyt pitää sedästäni huolen. Hän oli niin uskomattoman rakas..
Käyn läpi päässäni kaikkia yhteisiä muistoja mm. metsästysreissuista ja kesästä 2010, kun rakensimme talliamme. Tuntuu niin epätodelliselta, etten enää kuule hänen hauskoja juttujaan, eikä voida enää muistella vanhoja hänen kanssaan. Minun täytyy nyt tehdä se yksin.
Luopuminen on rakkauden hinta. Kiitos setä rakas kaikesta.
<3 Henna
Syvällä sydämissämme elät vieläkin
Voimia koko perheelle! Muistot kantaa. <3
VastaaPoistaOtan osaa :( Mutta onneksi setäsi sai lähteä ilman kipuja. Jaksamisia Henna <3
VastaaPoistaNyt hän elää enemmän kuin koskaan täällä maanpäällä olisi voinut elää! Jälleen näkemisen riemu tulee olemaan suunnaton joku päivä! Voimia ja halauksia! <3
VastaaPoista-spylykkö
Yksi enkelitähti on syttynyt taivaalle lisää! Voimahali!!<3 -Anne-
VastaaPoistaLämmin osanotto suureen suruun <3 -Hali-
VastaaPoistaIsosti voimia suuren surun keskellä! Onneksi ehdit sanoa vielä mielessäsi olleet sanat hänelle :)
VastaaPoistaKiitoksia kaikille, meidän läheisten sydämissä hän elää kanssamme ja ihanat muistot tosiaan kantavat <3
VastaaPoista:'( Isot osanotot sinne ja voimia <3
VastaaPoistakiitos <3
Poista