keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Tiedän et valmis en vieläkään oo, mut joka päivä lähempänä aurinkoo

Tästä se lähtee, odottakaa hetkonen. *Syvä huokaus ja hiljaisuus*  Apua, mitä mä oikein sanon ?  Vielä äsken minulla oli aivan selvät sävelet, mitä kaikkea teille tälläkertaa kertoisin - mutta nyt en tiedä mistä edes aloittaa. Tuli avuton olo, osaanko enää edes kirjoittaa ? 

Kuitenkin, tässä minä nyt oon. Ja yritän haparoivin sormin ja epävarmoin ottein palata takaisin tämän henkilökohtaisen päiväkirjani - terapeuttini pariin. Kipeästi olen tätä ja teitä kaivannutkin, paljon on kerrottavaa ja avattavaa elämästä. Runsaasti surua,  mutta myös hirveästi hyvääkin.  En tiedä, tuskin olen oppinut mitään, mutta jospa jotain kokemuksistani ja tuntemuksistani avautuisi sekä minulle että myöskin sinulle. Josta voitaisiin yhdessä ammentaa edes jonkinlaista empatiaa ja voimaa käsitellä menneitä ja tulevia kokemuksia sekä haasteita, joita elämän taisteluareena meille päin näköä heittää. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä oloni ei ole kovinkaan viisas - mutta takana on suhteellisen synkkiä aikoja, joten sekin voi toki vaikuttaa kirjoitusmoodiin. Näitä vähän varjoisampia päiviäkin tulee ja menee mutta koitetaan pärjätä, eikös joo ?  Pääosin kuitenkin oloni on ollut luottavainen ja elinvoimainen tulevaisuuden suhteen, vaikka matkaväsymys toki meinaa välillä painaa niin kuin jokaista meitä aina silloin tällöin.



 Mutta jos yleisesti ottaen todetaan ja rehellisiä ollaan, on takana näin rouheasti kuvattuna - helvetillisen rankka vuosi.  Olin tosiaan viime syksyllä 4 kuukautta sairaslomalla keskivaikean masennuksen ja uupumuksen vuoksi.  Nyt, vuosi romahduksen jälkeen voin todeta, että suunta on parempi  mutta rippeitä yllämainituista on ja  tuskin ne minusta koskaan tulee täysin poistumaankaan. Sen verran pinttyneitä ne ovat.  Tasaisesti ne vielä koittavat nostaa päätään ja vaikka tekisi mieli antaa periksi - se ei onneksi kuulu minun luonteeseen.  Ramppasin aikani terapiassa, mutten enää jaksanut sitä jatkuvaa elämän aikataulutusta, joten jätin sen pois ohjelmistosta. Samoin lopetin aloittamani masennuslääkityksen, siksi koska haluaisin kovasti hoitaa tämän ns. selvinpäin. En tiedä sitten, oliko sekään kovinkaan hyvä ajatus.   Mutta pääosin olen jaksanut hyvin, panostanut hyviin asioihin ja osannut ottaa aikalisää itselleni.  Pääosin mieleni tulevan suhteen on ollut toiveikas ja olenkin saanut paljon aikaan.



Mutta välillä - kun elämässä on tullut vastoinkäymisiä - huomaan oman haurauteni jälleen. Osaan olla hiton reipas ja saamarin sitkeä mimmi pitkään - mutta etenkin henkisellä puolella tai ihmissuhteissa vastoinkäymisen tullessa vastaan, romahdan todella herkästi tai lähinnä otan asiat todella raskaasti ja pienikin asia voi tuntua isolta. Tämä on sitä arkea erityisherkän luonteenpiirteen kanssa ja se kun maustetaan uupumis- ja masennusherkkyydellä, on keitos aika tulenkatkuinen ja karvas. Joskus vahvuus ja reippaus voi ollakin juurikin se heikkous ihmisessä joka kääntyy sinua itseäsi vastaan. 

Mutta taistelua jatketaan. Jos en yksin pärjää, niin sitten marssin taas kallonkutistajan vastaanotolle. Ystäviäni olen jonkin verran työllistänyt asian tiimoilta - niitä muutamia, joihin uskallan luottaa ja näyttää miten hentoinen voikaan ollakaan ihmisen pieni mieli. Tässä on vuoden sisällä tapahtunut yhtä sun toista ja oma luottamukseni moniin ihmisiin on musertunut - mutten halua lopettaa uskomista rakkauteen vaikka välillä koen sisimmässäni sellaisia tunteita, joista melkein pitäis käydä istumassa linnassa.  Tietyt asiat eivät enää kosketa minua millään lailla, olen huomannut itsessäni myös kylmyyttä ja tunteettomuutta. Se ei  ole ollut juurikaan minulle luonnollista mutta toisaalta tuon kyvyn löytäminen on helpottanut omaa elämääni jonkin verran.



Kuluneen vuoden ja etenkin kevään / kesän aikana on tapahtunut paljon. Hyvää sekä huonoa. On tapahtunut niin monenelaista, että monesti on pitänyt pysähtyä miettimään miten tästä jatkaa vai pitääkö viheltää peli poikki. Marssia jonnekin lataamoon hetkeksi laskemaan seinien tiiliskiviä.  Ja puhun tässä monestakin asiasta, mutta lupaan käsitellä ne teidän kanssa jokaisen erikseen ja perusteellisemmin.  Nyt en pysty tähän postaukseen kertomaan teille kuin ympäripyöreitä ajatuksia ja tunteita, jotka on kietoneet minut pikkusormensa ympärille. Tähän blogiin sisältyy niin paljon kiintymystä ja tunnetta, etten oikein tiedä miten päin olisin.  Tämän parempaan en nyt taida pystyä, mutta tiedättepähän että ainakin välitän kovasti jos en muuta.

Sormeni ovat syyhynneet pitkään päästä kirjoittamaan sekä teille että itselleni. Ehkä olisinkin voinut paremmin, jos vaan olisin antanut itselleni aikaa terapoida sieluani tämän vajavaisen blogisivuston kautta ? Olin suunnitellut paluuta jo kesällä, mutta niin kuin muutama kävijöistä on huomannutkin - oli ulkoasu rempassa ennen kuin pääsin aloittamaan. Kiitos kovasti Ellille  ihanan raikkaan ulkoasun tekemisestä !

Mutta tässä minä nyt olen taas ja toivon kovasti että edes muutama lukija on kuulolla ? Vai onko siellä enää ketään ? Kuka on jaksanut vielä roikkua messissä näin pitkän hiljaisuuden jäljiltä?


Rakkaudella, ystävänne Henna




41 kommenttia:

  1. Täällä edelleen <3 :) Kiva kuulla sinusta vihdoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että oot pysyny mukana ! <3 tästä se homma etenee taas! :)

      Poista
  2. Kivaa, että palasit kirjoittelemaan! :) minä olisin itse ehkä suositellut syömään niitä lääkkeitä, koska kokemuksen syvällä rintaäänellä niistä on oikeasti apua. Jokainen kuitenkin tekee omat valintansa ja sinä itse tiedät mikä on paras itsellesi <3 Minulla samanlainen tarina osittain, olin myös sairaslomalla saman keskivaikean masennuksen ja uupumuksen vuoksi. Lähihoitajan duuni ei ole ruusuilla tanssimista.. Mutta minulla auttoivat lääkkeet 3 viikon syömisen jälkeen ja samalla kävin psykoterapiassa kokoajan. Nyt sellainen tilanne, että terapiat loppuneet ja kohta mietitään lääkkeen lopettamista.

    Mutta toivotan sinulle ihanaa syksyä ja toivon, että elämä voittaa :) ja tietenkin että palaat uudestaan kirjoittelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oot varmasti oikeassa ! :) Jos näyttää että vanhat tuntemukset alkaa nostelemaan päätään enemmän - otan lääkärin yhteyden ja mietitään terapioita sekä lääkitystä uudelleen. Itse oon vähän niitä tyyppejä jotka menee lekuriin vasta pää kainalossa ja välttelee kaikenmaalman mömmöjä, mikä ei oo kyllä mikään hyvä juttu välttämättä :D Mutta kyllä niistä varmasti hyötyäkin on. Välillä on tullut niitä huonojakin päiviä mitkä meinaa lannistaa mutta periks ei anneta! Kiitos miljoonasti kommentistasi ja pidetään linjat kuumana jatkossakin <3

      Poista
  3. Täällä ollaan! Kiva kuulla taas sinusta! <3

    VastaaPoista
  4. Täällä ollaan ja sinua on kaipailtukin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla susta, on ollu kamala ikävä<3 Tää blogi auttaa mua ja mun mielentilaa todella paljon, ja sun kirjotustapasi on jotenkin niin kiva! Tää ulkoasu on niin raikas ja kesäinen! Tuun niin iloseks ainakun nään, että sä oot kirjotellu jotain. Mukava kuulla kuulumisia ja että parempaan ollaan menossa :) Näytätkin jotenkin tosi pirteältä, vaikka kuvista ei aina tiedäkään kaikkea meneillä olevaa. Hyvä kuulla, että olet taas saanut itsesi jotenkin kokoon, ja olet onnellisempi :) Tätä blogia tai sua en kyllä ikinä jätä! Tsemppiä teille ja ihanaa syksynjatkoa<3

    ~Silja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Silja, voi kun ilahduin että sinäkii oot täällä ja saadaan taas jatkossakin höpistä kaikenlaista! <3 Postauksen kuvat on kieltämättä vähän hämääviä - useimmiten näytän ihan toisenlaiselta kuin noin huolitellulta. Mutta toki pittäähän sitä välillä ehostautua kun lähtee ihmisten ilmolle - täällä kotona kun ei tehdä muuta ku ryömitään metissä tai ollaan tallilla mättämässä sontoo :D Kiitos vielä muru kommentista ja ollaan yhteyksissä! <3

      Poista
  6. Messissä edelleen, tietysti. :) Propsit sulle lääkkeiden poisjättämisestä, eivät ne välttämättä lopulta mitään poista, asiat pitää osata itse käsitellä. Itse tein saman masentuneisuuden ja ahdistuksen kanssa, helppoa se ei tosin ollut. Paljon tsemppiä sulle "parantumiseen". Toivon ja rukoilen sulle kaikkea hyvää, oot niin ihana ja positiivinen ihminen vaikka elämä ei sua ole aina hyvin kohdellutkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa eerika! <3

      Niin, itse ainakaan en juurikaan huomannut eroa olotilassa :) Ja koska en ole säännöllisesti juuri ikinä mitään lääkkeitä syönyt (e-pillereitä lukuunottamatta) - en muistanut aina edes ottaa lääkettä. Ja mitä noihin lääkkeittenottoihin ja lääkärikäynteihin yms tulikaan - väsyin jo siihen että viikot täyttyivät kaikenmaailman lääkärikäynneistä ynnä muista. Tiesin, että aikataulutuksen vähentäminen tuo minulle paremman olon ja se auttoi selvästi. Nytkin oon koittanut karsia elämästäni sellaisia menoja ja aikatauluja - jotka tiedän nimeomaan uuvuttavan minua. Se on tehnyt tosi paljon hyvää :)

      Kiitos kun kannustat minua kommentillasi ja kiitos myös kantamisesta rukouksin <3

      Poista
  7. Rakas naikkonen, aina ylpeä ja onnellinen susta ♡ oot huippu!

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa takaisin! Kuvista päätelleen näytät ainakin hoikistuneen huomattavasti, näytät muutenkin kovin kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! <3 Kiitos kehuista, mitä laihtumiseen tulee niin kuvat saattaa olla hämääviä! :DD Paino hyppii +/- 3 kiloa sinne tänne ja taidetaan nyt olla samoissa lukemissa mitä koko vuoden oon ollut :D Kesän aikana on tullut herkuteltua vähän liikaa, pitäis päästä taas jatkamaan siitä mihin on jääty :))

      Poista
  9. Tervetuloa takaisin, tuossa muutama päivä sitten kävinkin kurkkimassa, että oletko jo palannut takaisin blogin ääreen. Teksti kuulosti aivan kun omaltani, pitkälti saman kuuloisissa tunteissa ja ajatuksissa on täälläkin ikuinen masentuja paininut jo vuosien ajan. Itse myös, no en voi suositella, mutta minua auttoi kovasti lääkkeiden poisjättäminen, jonka tein siis ilman lääkärin lupaa. Lääkkeiden aloittaminen uudelleen parin vuoden katkon jälkeen viime kesänä muutti minut täysin tunteettomaksi robotiksi. Mielummin itken, raivoan, huudan, että saan tunteeni purettua edes jotenkin. Lääkkeet tukahduttivat ne sisälleni, enkä enää oikein tuntenut mitään.
    Toivon kovasti erittäin hyvää, onnellista ja kaunista jatkoa sinulle ja ihanaa syksyä, olet ällistyttävän vahva ja aito ihminen. ❤️
    Terveisin, Jenna (http://jebbiksensalainenmaailma.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti! kiitos Jenna ! <3 Siis voin täysin samaistua tuohon tunteitten käsittelyyn : todellakin itsekin mielummin näytän ne tunteet aika rajustikkin kuin että patoan ne sisälleni. Helppoa se ei läheisilleni ole, ja minun monet reagtiot on tulleet monelle järkytyksenä mutta onneksi suurin osa ymmärtää ja haluaa olla tukena ja auttamassa eteenpäin. Osa on kyllä sitten taas kylmänviileästi jättäneet minut ulkopuolelle elämästään ja vaikka se on sattunut niin toisaalata hyvä niin - en minä sellaiseen kykeneviä ihmisiä lähelleni haluakaan :)

      Rakastuin sun viimeisimpään postaukseen ja luin sitä ahnehtien. Ihanaa että joku muukin kertoo tunnoistaan noin avoimesti ja ennen kaikkea - antaa myös kasvot masennukselle. siinä kun ei ole mitään hävettävää <3 Liityin oitis sun lukijaksi. Hirmuisen suuri halaus sinulle täältä <3

      Poista
  10. Kaivattu on, varmaan kymmeniä kertoja oon käyny kattomassa olisko jo jotain! Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan sitkeä olet ollut <3 nyt odotuksesi on palkittu, ja toivotaan että saat luettavaa jatkossakin! :) ja eiköhän sitä tulekin, sillä tää blogiin paluu on tuntunut mielettömän hyvältä ja tunnen eläväni taas hieman enemmän ! <3

      Poista
  11. Ihanaa <3 Oonkin silloin tällöin miettinyt, että mitä sulle kuuluu. Ja uskonut myös siihen että palaat blogin pariin, kunhan aika on oikea. Sydän ihan hypähti kun näin tämän postauksen bloglovinin etusivulla. Ihanaa kuulla sinusta. T. Fanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Fanniseni, ihanaa että sinäkii oot jaksanut ootella minnuu <3

      Poista
  12. Aivan ihanaa että oot taas täällä <3 Tästä blogista saa aina niin paljon voimaa, olet ihana persoona. Minä jään odottelemaan tulevia postauksia :) T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos miljoonasti Anna, mun kirjoitusmotivaatio on kyllä noussut pilviin näitten teidän kommenttien ansiosta <3 yritän järjestää pian aikaa taas postaamiseen <3

      Poista
  13. Ihan huippua, että kirjoitit kuulumisia. Kovasti olen odottanut ja toivonut paluutasi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, täällä ollaan taas <3 toivotaan että saan taas pian riipaistua aikaa kirjoittamiseen. seuraava aihe taitaa olla aika synkkä - mutta pakko kohdata...

      Poista
  14. Tervetuloa takaisin, tätä on odotettu! Tämä blogi on terapiaa lukijallekkin ja suuresti olen kaivannut niin elämän makuisia juttujasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä tässä onkin just parasta - että voi välittää tunteita ja ajatuksia teille lukijoillekin ja voidaan yhdessä pohtia tämän elämän ihmeellisyyttä ja myös sitä haasteellisuutta ! <3 nöyrimmäinen kiitos tästä kommentista <3

      Poista
  15. Ihanaa, että olet takaisin! Tule jaksamisesi mukaan kirjoittamaan meille, olisi kiva kuulla myös heppajuttuja :)

    VastaaPoista
  16. Täällä ollaan, mahtavaa kuulla sinusta jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitos että sinäkin olet pysynyt mukana! <3

      Poista
  17. Ihanaa! Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  18. Mie oon jaksanu oottaa ja sun tekstejä on tosi kiva lukea-vaikkakin toki raskaita aikoja on sulla ollut, mut tuo itselle tietyllä tapaa paremman mielen, kun tietää, ettei ole omien samanmoisten mietteiden kanssa yksin, vaan on muitakin ihmisiä, jotka aattelee ja kokee samantapaisia asioita, kuin itse.
    Etenkin tuo kaveruus/ystävyys asiakysymys on mulla ollut tänä vuonna kovin useesti läsnä ja miettinyt, kuka kaveri on oikeesti sellanen jolle uskaltaa omista asioistaan puhua ja kelle ei. Joistakin kavereista on luullut liikoja ja kun he ovat osoittautuneet erilaisiksi, kuin itse luullut, niin ei se kaveruussuhde ole enää entisensä, kun ei uskalla avata suutansa asioista, kun muistaa millainen vastaus tuli viime kerralla, enkä itse ainakaan halua puhua kellekkään sellaiselle omista oikeasti tärkeistä asioistani, joiden tiedän vaan kohauttavan asialle harteitaan.
    En tiiä oliko tosi sekavaa, mut enivei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle todella paljon tästä kommentista ! <3 <3 ihanaa, että joku voi samaistua minun näihin tunteisiin - minusta kun tuntuu tosi yksinäiseltä välillä niiden kanssa! Olen itsekin yhden jos toisenkni kerran saanut kokea sen, että minun tunteilleni lähinnä nauretaan joka on satuttanut ihan hirveästi. Minusta on siksi varmaan tullut vähän sulkeutuneempi live-elämässä. Mutta onneks on tämä väylä mitä pitkin purkaa omia syvimpiä tuntojaan :)

      Minulla on näillä näkymin tulossa postaus tästä aiheesta tulevaisuudessa, katsotaan sitten milloin on sen vuoro tulla ulos :) <3

      Poista