torstai 8. lokakuuta 2015

Vähän ehjempi ehkä kuin eilen


Hei rakkaat. En tiedä oikein mistä aloittaisi.  Tuntuu vahvasti,  että on ollut ja olisi paljon sanoja - mutta ei ole ollut voimia tai uskallusta kirjoittaa.  Tuskin kuulostan itseltäni nytkään tätä aloittaessani, mutta silti aion yrittää jotain haparoivaa tunnetta ja hauraita ajatuksia teille kertoa. Tiedän, osa teistä on ollut minusta huolissaan ja pahoitteluni siitä. Minua lämmittää suuresti muutaman lukijan kommentit, yksityisviestit ja sähköpostit, joista selkeästi on paistanut aito välittäminen ja huolenpito minua – tuiki tuntematonta ihmistä kohtaan. Sen lämpö on välittynyt minulle asti ja ette uskokaan miten hyvälle se tuntuu tällaisina hetkinä.



Minä en ole ollut oma itseni,   en aikoihin. Olen yrittänyt olla, mutta olen kadottanut itseni jo ajat sitten. Olen etsinyt itseäni ja asettanut tavoitteita, suunnitelmia – mutta hävittänyt itseni ja oman onnellisuuteni matkalla.  Olen vaeltanut pimeydessä, koittanut ottaa jostakin huterasta tukea ja kädet vapisten peljännyt pimeää ja niitä hiljaisuuden hetkiä yksin oman pääni sisällä. Olen hymyillyt ja koittanut olla se  reipas ja iloinen Henna – aivan kun aina ennenkin.  Ja olenhan minä se kyllä, hetkittäin. Silloin kun saan muuta ajateltavaa, tapaan mukavia ihmisiä ja saan olla ystävieni kanssa tai liikkua koirien kanssa luonnossa. Silti, olen ollut suuresti yksinäinen tässä omassa maailmassani. Useimmiten olen ollut vain tyhjä kuori, jonka sisin huutaa armoa. Ei se pyydä armoa muilta, vaan armoa minulta itseltäni.  Olen omassa sisäisessä valtakunnassani polvistuneena jonkun suuren edessä, joka katsoo minua ylhäältä halveksuen ja sanoen :  ”Sinun pitäisi olla enemmän, sinun pitäisi olla jotain suurempaa”  Et pystynyt pelastamaan ystävääsi, kuka tuollaisella ihmisellä tekee mitään.

Tiedän, tämä kuulostaa ihan sekoboltsilta.  Ja sitähän se onkin. Mutta nämä olivat sellaisia asioita ja taakkoja, joita olen kantanut matkassani jo ennen ystäväni kuolemaa ja marraskuu 20:n jälkeen taakka hartioillani vain kasvoi ja syyllisyydentunto ottivat minusta ylivallan. Yritin kompensoida määrittelemätöntä ahdistustani ja huonoa omaatuntoa tekemällä aina vain enemmän töitä kotona, asettamalla itselleni lisää vaatimuksia,  ottamalla taakkaa muilta ja olemalla se tyyppi joka ei koskaan sanonut ”ei” tai joka on aina läsnä ja käytettävissä.  Ja toki haluan ollakin,  sillä läheisenrakkaus ja hoivavietti on iso osa minua itseäni ja minun persoonaa, mutta en ole muistanut hoivata itseäni vuosikausiin ja nyt itseni kaltoinkohtelu muuttui kertaheitolla heitteillejätöksi. Olen hiipunut pikkuhiljaa hiljaiseksi selviytyjäksi, joka sotii itseään vastaan. Jonka tunteet heittelevät laidasta laitaan tai sitten mikään ei enää tunnu miltään tai sykähdytä millään lailla. Etenkin tuo tunteettomuus on uusi piirre minussa ja ehkä huolestuttavin omasta mielestäni. 



En voi kuitenkaan syyttää sataprosenttisesti itseäni siitä, miksi olen tässä.  Olen kokenut viimeisen vuoden aikana tietynlaista hylkäämistä ja petetyksi tulemista myös ihmissuhteissa ja vaikka kuinka koitan ymmärtää ja antaa anteeksi, en enää jaksa sitäkään. Olen suurimman osan elämästäni antanut anteeksi, ymmärtänyt ymmärtänyt ja ymmärtänyt sekä pahimmassa tapauksessa pyytänyt anteeksi asioita, joita ei minun olisi edes tarvinnut anteeksipyydellä.  Nöyrä asenne muita kohtaan on hyvästä, mutta samalla petin itseni kun aloin toisten ”kynnysmatoiksi tai vessaharjoiksi”. Sekin on yksi asia, miksi olen tässä tilanteessa. Olen ollut itselleni vuosikausia vihainen näistä asioista ja ruoskinut siksi itseni henkihieveriin.  Olen antanut anteeksi, mutta enää en anna tilaa sydämestäni niin helposti. Enää ei riitä pelkkä ”moi”, jotta sydämeni saisi apposen ammolleen.  Huomaan kuitenkin kaiken tämän heijastuneen myös parisuhteeseeni, jolloin olen yrittänyt olla mahdollisimman vähän taakaksi ja haitaksi miehelleni. Otin mahdollisimman vähän aikaa häneltä itselleni, hoidin mahdollisimman paljon lastamme niin että miehelläni ei olisi niin ”vaikeaa” , koitin hoitaa hevosharrastukseni mahdollisimman nopeasti/huomaamattomasti, yritin säästää rahaa ja antaa sitä miehelleni tehdäkseni hänet onnelliseksi. Koitin tehdä mahdollisimman paljon itse kotona, jotta miehelläni ei olisi niin rankkaa. Ihan vain siksi että hän joutuu olemaan minun kanssani. Ajattelin, että jos pyydän tai olen taakaksi – hänkin jättää minut ennen pitkää. Siltikin, hän haluaisi auttaa ja että olisin onnellinen- mutta minä en antanut. Hän kuitenkin kyllästyisi minuun ja jättäisi niin kuin moni muukin.



Pitkän pyristelyn jälkeen, ja paineen kasvaessa liian suureksi – jotain tapahtui ja siihen tarvittiin vain viimeinen silaus. Kassun ruokatorven tukos laukaisi jotain minussa n.  1,5 kuukautta sitten. Olin kärsinyt jo pidemmän aikaa unettomuudesta ja viimeisimmät viikot olin nukkunut 3-6 tuntia yössä / päivässä yövuoron jäliltä. Jos en herännyt jonkun muun asian vuoksi, heräsin paniikkikohtaukseen jossa tuntui että olisi ollut lavallinen tiiliskiviä rinnallani. Rintaa puristi, sydän hakkasi tuhatta ja sataa, henkeni salpautui.  Heräsin uniin, joissa tapasin ystäväni tai näin selvästi hänen poislähtönsä. Heräsin, kun jokin käski minua sormella osoittaen nousemaan ja aloittamaan päivän työt joita oli taas pitkä lista. Olin selvästi tulossa hulluksi. Unohtelin asioista aivan liikaa ja päässäni kuului selkeä humina.  Tein samoja asioita useamman kerran ja ihmettelin, kun asia olikin jo tehty, en vain muistanut edellistä kertaa. Kyllä, hulluksi tässä oltiin tulossa.

Tilanne alkoi paisua liian pahaksi. Sain raivokohtauksia kotona, itkin hysteerisesti suurimman osan päivästä ja tärisin. Puhuin sekavia.  Laskin jokaisen asian rahassa ja laskelmoin elämääni sen mukaan, miten paljon rahaa missäkin kuluu.  Arkisetkin asiat alkoivat tuntua liian raskaalta ja pelkkä astianpesukoneen tyhjentäminen sai minut turhautumaan ja itkemään.  Pelkäsin, että minulta viedään kaikki jos nyt sekoan.  Syytin jälleen itseäni. Syytin siitä, että pilaan mieheni ja lapseni elämän. Olen huono äiti,  huono ihminen.  Syytin siitä, ettei ystäviäni enää kiinnostanut minun seurani. Olin niin huono, etten vaan kelvannut. En ollut kelvannut pitkiin aikoihin. Osa totta, suurin osa ei. Kuitenkin selvintä oli se etten kelvannut itselleni.

Rakkaimmat <3 

 Nukuin viime syksyltä jääneen, rauhoittavan lääkityksen avulla joitakin tunteja, ja silloinkin näin unia, joissa kirjoitan miehelleni, vanhemmilleni, ystävilleni ja lapselleni jäähyväiskirjeitä. Pyysin erityisesti pitämään huolta miehestäni, lapsestani ja eläimistäni.  ” Jos rakastitte minua vähääkään, rakastakaa nyt heitä enemmän.  Katsokaa heitä silmiin ja nähkää minut siellä, heidän hymyissään ja koirien hännän heilutuksessa. Kuulkaa minut lapseni naurussa ja  hevosteni kavioitten kopseessa. Siellä minä olen. Vaalikaa ja hoivatkaa heitä minun muistokseni”  Siinä vaiheessa, kun nuo unen tuomat aatokset valtasivat mieleni myös päiväsaikaan – minua pelotti jo niin paljon, että kerroin Kimmolle asiasta. Hän hätääntyi ja salaa soitti vanhempani meille käymään. He varmistivat ja katsoivat, että pääsen lääkäriin.

Odottaessani terveyskeskuksen aulassa, vapisin pelosta. Minun piti myöntää kaikki. Lääkärin huoneeseen astuessani ja lääkärin kysyessä oloani -  murruin. Itkin ja huusin onnetonta lapsuuttani koulukiusattuna, työpaikkakiusaamista aikuisiällä, toisarvoisuuden tunnetta,  itkin ystäväni perään, itkin keskenmenoani - kaikkea.  Hyperventiloin lääkärin vastaanotolla ja itkin melkein taukoamatta. 2 viikkoa sairaslomaa ja ennuste useamman kuukauden sairaslomasta. Masennuslääkityksen ja unilääkkeitten aloitus. Kehoitus hakeutua psykologille ja terapiaan.

Olen ravannut viimeisen kuukauden lääkärissä, jossa mm. psykologilla on minulla diagnosoitu keskivaikea masennus ja vakava uupumus.  Nyt uskallan myöntää sen itsellenikin, olen todella pahasti uupunut. En koe olevani kovinkaan masentunut, koska minulla on vielä elämäniloa ja janoa jäljellä, osaan pitää hauskaa ystävieni kanssa ja pystyn puhumaan asioista ääneen hyvinkin rohkeasti. Uupunut olen ja surullinen kyllä, ja pitkän sitkeyden jälkeen en enää vain jaksanut. Minun pitää saada levätä ja toipua rauhassa näistä vaikeuksista, mitä viime vuodet ovat tuoneet.  Olen koittanut selviytyä kaikesta mahdollisimman vähin äänin, ja tässä tulos. Apua kannattaisi hakea ja pyytää – nyt minäkin sen ymmärrän.  Minun sitkeyteni ja tunnollisuuteni ovat vahvuuksiani mutta nyt ne ovat kääntyneet myös minun heikkoudeksi. Minulla on ”reippaan tytön syndrooma”, josta netissäkin on kirjoitettu.

Monet ovat vihjanneet minulle, että hevoset uuvuttavat minut - mutta uskallan olla toista mieltä. Toki ne aiheuttavat huolta ja paljon työtä, mutta ne ovat minulle suuri voimanlähde ja oikeastaan hevosten parissa tunnen olevani oikeasti tärkeä ja vahva, jopa lahjakas. Luotan itseeni eniten, kun olen hevosteni kanssa ja tallilla puuhastelu valaa minuun elämän eliksiiriä. Olen usein kuin toinen ihminen palattuani tallilta. Nyt minulla on kuitenkin ollut voimat vähissä, joten hevosetkin ovat saaneet lomailla ja liikkua kevyemmin.



Se kulissi siitä reippaasta  ja iloisesta Hennasta alkaa rapistua aika roimalla kädellä. Mutta antaa rapistua. Ystäväni sanoi minulle todella hienosti tässä eräs ilta:  ” Minä olen nähnyt sen pienen Hennan aina, vaikka kuinka olet sitä koittanut piilotella , ja katso miten paljon minä sinua rakastankaan!  Juuri sinua, sitä Hennaa jonka ei aina tartte olla vahva ja kantaa muita.   Kyllä minä otan sinut kiinni jos kaadut. Sinä olet todella rakas ja rakastettava vaikka et olisikaan aina reipas ja tehokas”

On lohduttavaa tietää, että on ainakin pari ihmistä, jotka minut tuntevat niin hyvin, että näkevät minun lävitseni ja osaavat sanoa kaiken minulle ääneen niin että saan kuulla joltain ne rohkaisevat sanat. Minun ei tarvitse olla rikas, menestynyt tai muutakaan, jotta heille kelpaisin.  Vaikka moni on minut unohtanut, eivät nämä ihmiset ole menossa minnekään. Minä saan olla tällainen. Vaikka häpeän edelleen sitä, etten jaksanutkaan – minun on annettava itselleni anteeksi tämä kaikki. Sairaslomakin, josta kannan edelleen huonoa omaatuntoa. Tämä blogiin kirjoittaminen on yksi tärkeä väline itseni kuntouttamiseksi, harmi kun en ole selvinnyt tänne aiemmin. Oloni on jo nyt parempi kun sain kirjoitettua tuntojani ulos. Minun on alettava rakastaa itseäni uudelleen. Sitä olen tässä työstänyt viimeisen reilun kuukauden ja työmaata riittää  vielä pitkäksi aikaa. Nyt teen sellaisia asioita, jotka tuntuvat minusta hyvälle ja näin rakennan itseni taas sirpaleista uudeksi, ehjemmäksi ihmiseksi. Suurin osa sirpaleista on vielä hukassa, mutta kyllä minä ne vielä löydän. 




"Vähän ehjempi ehkä kuin eilen, silti valmis en ollenkaan.
Oman hiljaisen kipuni tunnen, milloin opin sen kantamaan ?

Vähän ehjempi ehkä kuin eilen, kovin särkyvä sittenkin.
Surusoittoni sielussain kuulen, usein murtuvan kyyneliin.

Vähän ehjempi ehkä kuin eilen, silti muistoni kantaa mä saan. 
Jäljet pettymyslyöntien tunnen, arkaa sieluain haavoittaa. 

Silti ehjempi katseeni nousee, minun kipuni hoidetaan.
Taivas särkyneet sydämet tuntee, ja voi ehjäksi rakastaa. "



<3 Henna


41 kommenttia:

  1. Olet käsittämättömän rohkea ja upea nainen! Hienoa, että viimeinkin uskalsit pyytää ja sait apua. Siinä ei ole mitään hävettävää. Toivottavasti pahin on nyt takana ja parantuminen häämöttää. Kaikkea hyvää elämääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle Riikka! Ihana, että joku kertoo mulle ettei tarttis hävetä. En häpeä montaakaan asiaa, mutta tämä tuntuu olevan mulle tosi nolo juttu - iha hulluahan se on. ihmisiä tässä vaan ollaan mutta oon itelleni ihan liian ankara. Pitää oikeesti nyt yrittää päästä pois näistä hurjista ajatusmalleista :D Kiitos vielä kerran sulle <3

      Poista
    2. UPS, kävinkin sit näköjään kimin tunnareilla vastaamassa :DDDD soriii !

      Poista
  2. Rakas oot aina, muistathan sen? <3
    Ja joo melkeen oon bloggerissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muista. Vaikka mikä tulisi niin ei, en hylkää. ♡
      Viime aikoina en oo uskaltanu laittaa hirveästi viestiä, kun tiedän ainakin osittain mitä käyt lävitse. Kuulostaa ehkä tyhmältä ka nyt tajuan sen olevankin sitä. Ajattelin etten halua tukkeutua liikaa, jotta saat keskittyä itseesi ja ottaa aikaa.
      Muista, oot täydellinen juuri tuollaisena, kelpaat juuri noin. ♡

      Poista
    2. Haha, jotenkin sut on niin helppo tunnistaa aina vaikket mitää bloggerista mainitsiskaan :DDD Kyllä mä kuule tiijän ja en todellakaa oo pahastunut,jos ei jokapäivä viestitellä. Minäkin oon ollut vvälillä niin huono kyselemään kenenkään kuulumisia,oon huono näissä jutuissa. Minulle on oikeesti tehnyt hyvää sekin että oon ollut omissa puuhissa ja saanut hiljentyä ilman että roikun luurissa koko ajan tai täällä somen ihmeellisessä maailmassa. Mä tiedän, että oikeet ystävät ei karkaa vaikkei aina jatkuvasti oltaiskaa yhteyksissä <3 OOn tarvinnu ja tartten aikaa itelleni,jotta pääsisin mahdollisimman pian kuntoon <3 onneks jotain pientä edistystäkin on ehkä havaittavissa, mä niin haluan itseni kuntoon vihdoin ja viimein. Kiitos murunen tuestasi, oot huippu <3

      Poista
  3. Voi Henna :( Rohkeaa kirjoittaa näistä asioista! Olet upea juuri tuollaisena, jaksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! <3 Minä yritän muistaa sun sanat! :)

      Poista
  4. Oot kyllä niin rohkea! Tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
  5. Voi Henna! Olet todella rohkea, moni ei uskaltaisi kirjoittaa näitä tuntemuksia julkisesti. Muista, että sinä olet upea juuri tuollaisena. Halaus ja isosti tsemppiä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos paljon! <3 Jos jostakin olen itsessäni ylpeä, uskallan olla ylpeä tästä rohkeudestani ja siitä että uskallan olla aitona tässä. Jos en uskaltaisi tätäkään, olis paljon isompi projekti edessä. Onneksi on edes jotain, jossa voin sanoa olevani "vahva". Kiitos vielä kerran, olet ihana! <3

      Poista
  6. Voi henna! <3 En löydä sanoja mitä sanoa. Valtavasti voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi. Muista että heille olet todella tärkeä. Ja ystävillesi ja eläimillesi ja muille lähimmäisille. <3
    Vaikka välillä tuntuu heikolta, sisimmissäsi on se vahva Henna joka jaksaa ja haluaa nousta sieltä jostain.
    Todella paljon tsemppiä ja halauksia sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin ! <3 Olet kyllä ihan oikeassa, mutta kun oma mieli on musta niin tuntuu että kaikki muukin on ja sitten soppa vaan pahenee. Onneksi läheisimmät ihmiset eivät jätä huonoinakaan hetkinä, ja heidän arvonsa on silloin mittaamaton<3 Voi kunpa sitä vaan muistais sanoa heille sen useammin .... kiitos sullekin tsempistä, eiköhän tää tästä, ajallaan..

      Poista
  7. 💖 voi sinä tähtisilmä!!! *halirutistus*

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. 💖 voi sinä tähtisilmä!!! *halirutistus*

    VastaaPoista
  10. Voi sinua <3 Tuntuu kyllä omat ongelmat tosi pieneltä, vaikka osittain samojen asioiden kanssa painin. Riittämättömyyden tunne on aivan kamala, sen kanssa eläminen on todella raastavaa. Hoida nyt itsesi oikeasti kuntoon, ja nauti perheesi ja ystäviesi seurasta, ajattele kuinka onnekas olet kun sinulla on heidät. Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jokaisella on omat kipunsa ja ongelmansa, ja jos on kyse henkisistä ongelmista - ei niitä oikein voi panna vaakakuppiin. Minusta huonon hiuspäivän ja masennuksen vertailu olis naurettavaa muttta me ihmiset kyllä jaksetaan eri asioita eri tavalla eikä niitä voi siksi hirveesti laittaa keskenään vertailuun. Ei se helppoa ole kamppailla oman mielen synkkyyttä vastaan, se on on kamalaa ja toivon hartaasti että tämä elämä kääntyy taas parempaan suuntaan pian. Olet niin oikeassa, minä olen onnekas kun minulla on ihana mies, suloinen poika, elukat, koti ja ystävät - hyvästä työpaikasta puhumattakaan. Toivon niin hartaasti että osaisin taas nauttia kaikensta niin kuin pitääkin :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Samoin kuule, ja kiitos miljoonasti tästä päivästä <3 Oli jotain niin ihanaa <3

      Poista
  12. Lukiessani tekstiäsi nousivat kyyneleet omiinkin silmiini. On ihanaa, että puhut tästä ääneen. On uskomattoman rohkeaa avata sisimpiä tuntojaan näin ja jakaa ne muiden kanssa. En tiedä miten tätä tarkemmin kommentoisin, mutta tekstisi sai minutkin tietyllä tapaa tuntemaan lohtua. Omassa elämässä läheisen sairastaminen ja väsymys ovat näytelleet isoa osaa ja jotenkin tuntuu, että tästä tekstistä löydän paljon itsekin. En osaa nyt kuvata tuntojani tarkemmin, mutta haluan vain sanoa, että olet uskomattoman rohkea ja toivon, että jakamalla näitä asioita osaltasi myös täällä olosi helpottuu edes rippusen. En tiedä mitä sanoisin, mutta tekstisi antoi minulle paljon. Toivon, että voin itsekin lähettää sinulle jotain, hymyn tai ajatuksen. Olemme toisillemme tuntemattomia, mutta siltikin löydän tästä tekstistä paljon tuttua ja ymmärrystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana kommentti, itkuhan tässä pääsi mutta tiijätkö, se tuli onnesta. Siis miten suurta yhteyttä voi kokee tuntemattomaan ihmiseen, ja vain nyökkäillä ymmärtävästi kun lukee tätä. Vaikka mun energiat on lopussa, on tämä blogi ja tämäkin kirjoitus tai lähinnä tämä jälkikeskustelu niin voimauttavaa että hitto mun pitäis varmaan vaan notkua täällä blogissa teidän kanssa turisemassa niin kohta olis taas ihminen kurottu ehjäksi. Kiitos sulle isosta myötunnosta ja siitä että itsekin avauduit, tämä on juts täällä niin hienoa! <3 iso halaus sinne !

      Poista
  13. Ihan kauheaa! Ai että miten huolestuin kun postauksia ei tullut ja luin kommenteista ettei kaikki ole hyvin.. Olet ollut paljon mielessä, rakas henna tsemppiä<3 ~Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kylmät väree tästä sun kommentista a tuo ison lämpövirran sydämeen <3 Kiitos sinulle Emma hirmuisesti <3

      Poista
  14. Ihanaa että kerrot asiasta! En tosiaankaan voi edes yrittää ymmärtää miltä susta tuntuu. Hevoset on munkin mielestä enemmän semmonen rauhottava asia, eikä niinkään stressaava. Mikään tapahtuma, ei ole sun syy. Muistakin se! Harmittavaa tietysti toi sun tilanne, mutta toivottavasti se kohenee, kunhan on sen aika. Elämä ei aina voi olla ruusuilla tanssimista, mutta ei sen näin huonosti tarvitse olla, ja tästä on suunta onneksi vain suoraan ylös :) Kuten moni on jo sanonut, olet kyllä super rohkea! Muista, että on aina ihmisiä, jotka rakastaa sua, ja haluaa kuunnella! Pärjäile ja piristy <3

    ~Silja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana siljä, mä kyllä piristyn tässä väkisillä teidän seurassa! Olenkin nyt viettänyt paljon ystäävien kanssa aikaa ja se jos joku parantaa ihmista <3

      Poista
  15. voi Henna oot ihan käsittämättömän rohkea ja se ei oo "heikkoutta" murtua. Tsemppiä älyttömästi tulevaan, anna aikaa ja armoa itsellesi. Sano vaan jos on tarvetta apuun-minkälaiseen vaan, mielelläni autan :)
    -Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Telluseni Sä oot niin huipputyyppi että hetkiki sun seurassas niin saa mut niiin hyvälle mielelle! <3 Mun pitäis oikeesti selvitä sun luokses kylään, niin joha saisin energiaa ladattua ! :)

      Poista
    2. Ihana kuulla! ja eiku vaa tervetulloo:)

      Poista
    3. <3 mä haluan niin kovasti tulla ihailemaan sun pollet ja höpöttelemään sun kanssas, oot kyllä niin huippuseuraa !

      Poista
  16. Voi Henna. <3

    Ei tällaiseen ole sanoja, joilla voisi yrittää lohduttaa. Kamalasti voimia toivon sinulle tällä matkalla. Toisaalta olen hyvin iloinen parista asiasta tekstissäsi, vaikka se muuten todella sydäntä raastava onkin. Ensinnäkin siitä, että sinulla on elämäniloa vielä noiden kaikkien kamalien tapahtumien jälkeen. Toiseksi, että olet nyt ilmeisesti päässyt "avun piiriin" ihan kunnolla, terapiaan, psykologille, lääkärille. Kamalaa edes miettiä, kuinka itse olet vain jaksanut ja jaksanut varmasti ihan kamalaa oloa päivästä toiseen. Olet niin vahva! Toivottavasti nyt saat todellakin keskittyä itseesi ja voimien takaisin saamiseen.

    Itsekin tiedän jotain väsymyksestä. "Onko sinulla kaikki hyvin?" - kysymys ohimennen sai aikaan romahduksen, tilitin itkien tuskastumisen kaikkeen, miten en pääse masennuksesta enkä väsymyksestä millään eroon.. Kai pitäisi jotenkin hyväksyä tilanne ja todeta itselle, että "ok - nyt en jaksa" ja hyväksyä se. Eikä yrittääkään elää sitä ihanne-elämää jota mielellään kyllä eläisin. Vaan todella nyt hoitaa itsensä kuntoon. Menisi siihen vuosi tai viisi vuotta.

    Oon täällä ruudun toisella puolella tukena ja ajattelen sinua usein. <3 t. Fanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Fanni, kiitos kun sinäkin kerrot sun tarinaasi täällä! Arvostan todella sitä! <3 Jotenkin on niin paljon helpompi kulkee tätä matkaa kun on oikeesti ihmisiä jotka on läsnä ja tietää mistä puhutaan, vaikkei nähtäisikään toisiamme kasvotusten. Tää yhteys teidän kanssa on vaan jotai niin hienoa ! Hoidetaan kuule toinen toisiamme ja pidetään yhtä <3 Yhdessä me pystytään mihin vaan! Haleja ja suukkoja!

      Poista
  17. muuta en osaa sanoa, kuin valtavan suuri ja lämmin voimarutistus sinulle <3

    VastaaPoista
  18. Mulla tuli itku ! Suurimmaksi osaksi siksi etten voi tulla halaamaan ja sanomaan kaiken järjestyvän. Pieneksi osaksi sen takia että näen sinussa itseni. Se riittämättömyyden tunne, rahan säästäminen, miehen "taakan" helpottaminen, ihan kaikki ! Odotan sitä viimeistä potkua ja uskallusta lääkärin puheille.

    Toisaalta itken helpotusta, en ole yksin. En ole ainut tämän ongelman kanssa. Helpotusta tietäen että minullakin voi olo helpottua. Kiitos Henna suuresti että sinulla oli rohkeutta jakaa tämä meille kaikille. Nyt jos koskaan kirjoitan suoraan sydämestä ! <3

    Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo kuule ystävä rakas yksin, tiijät kelle puhua jos tulee sellainen olo - minä jos joku ymmärrän mitä tää kaikki tuntuukaan <3 Mut elä huoli, kyllä me vielä noustaan ja entistä lujempina <3

      Poista
  19. Tosi rohkeasti kirjoitettu, kovasti jaksamista sinne <3

    VastaaPoista
  20. Voikun voisin vain tulla sinne, halata ja olla vaan hiljaa. Olet kyllä älyttömän vahva ihminen ja olet saanut pidettyä pitkään kaiken sisälläsi. Meillä kaikilla täällä maapallon päällä talsivilla on heikompia hetkiä elämässä ja niihin täytyy hakea apua ja osata puhua, koska se helpottaa. Avun hakemista ei todellakaan tarvitse hävetä. Olet ihana ja vahva nuori nainen ja toivon sinulle kaikkea hyvää.❤ Jos haluat niin saat laittaa minulle sähköpostia: minnamari99@luukku.com -Minna

    VastaaPoista