tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesän lapsukaiset - kuvapostaus

Nyt kun kirjoitan tätä postausta, ulkona tuulee viileästi, vettä ripeksii ja sää muistuttaa enemmän syys-, kuin toukokuuta.  Kesä-ihmisenä kuitenkin on voitonmakuista herätä todellisuuteen ja tyytyväisenä hykerrellen todeta, että kesähän on vasta alkamassa - kaikkea kivaa ja jännää tapahtumassa. 

Viime viikonloppu oli ihanaisen lämmin ja viereisen järven vesi lämpeni hetkessä uintikelpoiseksi.  Joten aikapa kuluikin rattoisasti rannalla koiria uittaen ja itsekin järvessä pulikoiden sekä kotosalla terassia laitellen.  Onnikin kävi järvessä uittamassa varpaita ja peppua lähinnä pyllynpesun merkeissä, mutta muutenhan vesi on pienokaiselle liian viileää.   Onnilla olikin kotipihassa odottamassa ihan oma uima-allas, jossa ukkeli sai pulikoida lämpimässä vedessä ihan ajan kanssa. Itse kävin vetäisemässä sunnuntaina jo ensimmäisen uintikilometrini.  Tästä se lähteep taas, ihana kesä ja rakastakin rakkaampi matkauinti <3   Koirat nautiskelivat myös kovasti uimisesta - erityisesti Iida, joka on niin addiktoitunut keppien hakemiseen ja laiturin nokasta hyppelemiseen. Uinti on hyvää ja vahvistavaa reeniä myös koirille.
 
















 












Minulla on nyt jälleen aika paljon tekemistä ennen hepokattien huomista kesälaitumelle laskua.  Kimmo on juuri siistimässä laitumen piuhojen ympäryksiä, jotta sähkö kulkee nauhoissa sujuvammin ja akkukin pitää ladata paimeneen valmiiksi. Minä käyn vielä viemässä vesipaljun ja huomenna sitten pääsee pollet nautiskelemaan laidunelämästä.  

Loppuviikko meneekin aika sutjakasti, sillä käväsemme pikaisesti pielavedellä auttamassa Kimmon vanhempia muutossa sekä viikonloppuna minä suuntaan matkani Joensuuhun pikkuveljeni ja rakkaan ystäväni luokse nauttimaan heidän seurastaan. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, ihanaista viikkoa teille rakkaat!  <3

<3 Henna


19 kommenttia:

  1. ei vitsi miten mahtavia kuvia :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitän ja kumarran, välitän Kimille kaikki hatunnostot kuvista <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. täällä kans, hirvee tuuli kaiken kivan lisäksi :D

      Poista
  3. Haha, näyttää kun laituri olisi uponnut kun koirat juoksivat siitä järveen! :D Kertakaikkiaan ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heheh joo, vähän vesi korkeella :) kiitos kovasti, kimi osaa tän kuvaamisen <3

      Poista
  4. Mihis Olga on hävinny kun 2 koiraa kuvissa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onse siellä ,4. kuvassa uimassa :) olga oli jahtaamassa myyriä metsässä melkein koko uintiajan, niin sitä ei tullu kuvattua hirveesti :) mummeli täyttää ensi viikolla 9-vuotta <3

      Poista
  5. Mä melko harvoin hymyilen konkreettisesti blogeja lueskellessani (sisäisesti kyllä hymyilen useinkin, jos ymmärrät mitä tällä haen). Mutta blogissasi on usein kertakaikkiaan niin ihania kuvia, että mahdotonta olla oikeasti hymyilemättä. Niin ihania ja kesäisiä kuvia, koirilla näyttää olevan niin hauskaa! <3 Mietippä, harva koira pääsee tekemään kaikkea tuollaista hauskaa (esim. kaupunkikoirat, itse asun maalla ainakin vielä pari vuotta, sitten opiskelut ehkä kutsuu, olen itsekin niin iloinen näistä eduista). Onnikin on niiin suloinen ja ilmeikäs pikku poitsu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi mahoton paikka, minnuukin rupes hymyilyttämään, kiitos kovasti ! <3

      kyllähän se on totta, että kyllä elukat ovat niin onnellisia maalla asuessaan ja vapaana temmeltäessään :) meidän elukoista on olga ja iidakin asuneet jonkun aikaa kaupungissa aikoinaan, kun asuttiin rivitalo-kolmiossa kuopiossa. kaaville muutettiin helmikuussa 2009. Oli meillä kuopiossa pieni takapiha siinä rivarissa sekä lenkkimaastot ja koirapuisto lähellä mutta silti, joutuihan ne olemaan päivät yksin sisällä kun minä ja kimmo oltiin töissä. Nykyään ne ovat pääosin ulkokoiria, kun tarha on ja pihalla pääosin irrallaan saavat olla, etenkin kun itsekin ollaan ulkosalla puuhailemassa. Kovemmilla pakkasilla koirat saavat tulla sitten sisälle viereeen nukkumaan :D <3 ihana karvamäärä vallitsee silloin mökissä :D

      Kiitos kovasti sulle kommentista, ja Onska kans kiittää kehuista <3

      Poista
  6. Ihana Onni!! <3 Aivan mahtavia kuvia. Ja voi miten Kepa on jo kasvanut! Taitaa olla alkava vesipeto tämäkin koiruus :) Ja todellakin, ihanaa kesä on vasta alussa! Nauttikaamme täysillä joka hetkestä, yöttömistä öistä, lämmöstä, vesisateesta (kunhan ei liian kanssa lotraa), vihreydestä, kukista, auringosta, uinnista, chillauksesta ja myöskin paarmoista, hyttysistä ja kärpäsistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitui! <3 Kepa on kasvana ihan hurjana, se on jo aikas iso tyttö ja juoksee jo iha mahottoman kovasti, pysyy jo Iidan perässä tosi hyvin :D Ja KYLLÄ, nyt naatitaan ! meidän pittää sinunkii kanss kyllä treffata tässä joku päivä, lähetäänkö vetään uintilenkki kuha vesi lämpiää takaisin hyviin lukemiin ? ;)

      Poista
    2. Lähetään vaan kuhan lämpii. Nyt on aikas kylymää. Ja nuiden koirien pitää kyllä päästä ottamaan painimatsia. Meidän rääpälekin kävi viikko sitten rokotuksilla :)

      Poista
  7. milloin on tulossa kropparemontti päivitystä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei oo ihan vähään aikaan, sillä ei oo mitään kerrottavaa :D paino on vaan noussu :/ mie kirjoittelen sitten kun siitä on jotain hyötyä kenellekään :DDDD

      Poista
  8. Ihaania kuvia !! Me ei olla vielä käytetty koiria uimassa kun noilla ei oo mitään aluskarvaa niin vilustuvat vähän herkästi vielä. Ehkä kohta !

    P.S. Sulle on haaste: http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/2014/05/pidan-huolta-hevosestani.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äää onpas hieno haaste, kiitän suuresti ! <3 liekkö osaan noin hienoo ees tehhä mutta aion yrittää! ;) kiitti vielä kerran, pisti heti aivot raksuttamaan ! :))

      Poista