perjantai 20. joulukuuta 2013

Haaste: Laitetaan hyvä kiertämään !

Sain ystävältäni Kaktulta  sikamakeen haasteen, joka on mahtavan erilainen ja pisti aivot mukavasti raksuttamaan!  Kiitos ystäväiseni!  <3

Tässäpä tulee haasteen ohjeet:

Kiitä sitä jolta sait haasteen. Sano vähintään viisi kehua ja 5 kiitosta tutuille tai tuntemattomille, ja laita haaste eteenpäin just niin monelle kuin haluat.  Ja jottei menisi ihan liian helpoksi, kehu itseäsikin, koska suomalaiset harvoin sitä taitoa osaa.


Ensimmäisenä tuli mieleeni kiittää rakasta isääni kaikesta siitä viisaudesta ja sitkeydestä, mitä hän on minulle elämäni aikana minulle opettanutkaan ja tulee vielä toivon mukaan opettamaan.  Vaikka tämä "koulutus"   lapsena tuntui välillä joltain natsityyliseltä simputukselta, olen jokaikisestä hetkestä kiitollinen ja osaan arvostaa niitä kireitäkin hetkiä.  Isäni on opettanut minulle ennen kaikkea suoraselkäisyyttä, tarmokkuutta ja työteliäisyyttä.  Sen, että unelmien eteen pitää tehdä töitä ja taistella -  lopussa kyllä seisoo kiitos. Ja koska mikään ei ole tullut valmiina nenän eteen,  voi olla ylpeä saavutuksistaan.   Olen isälleni paljon kiitollisuudenvelassa myös syksyllä valmistuneen kentän tiimoilta, koska hän teki kaikki kaivurihommat sen eteen.  Kenttäunelmastani ei olisi tullut koskaan totta ihan jo sen vuoksi, että ulkopuolisen kaivurimihen palkkoihin minulla olisi uponnut useita tuhansia euroja.    Ainakin minun olisi pitänyt säästää sen eteen vielä muutama vuosi tai hankkia pankista lainaa sitä varten.   Lisäksi olen kiitollinen perinteistä metsästelyn, kalastelun ja muunkin eräjormailun merkeissä, minkä toivon kulkevan perheessämme eteenpäin.  Ja mielellään niin, että ukki olisi opettamassa niitä Onnille  <3   Huh, paljon olis kiitettävää isiltä, mutta eiköhän nämä nyt tähän postaukseen riitä :)


 Rakas aviomieheni Kimmo ansaitsee tietenkin kehut siitä, että hän on jaksanut olla rinnallani kohta 12-vuotta,  niistä reilut 10 vuotta aviomiehenäni.  Kaikki, jotka minut tuntevat tietävät että se on aika iso saavutus - osaan nimittäin olla aikamoinen tamma halutessani  ;)   Kimmo on todella hyvä isä Onnille  ja minuakin se osaa rakastaa ja ymmärtää, kun vaan minä tekisin sen sille hieman helpommaksi välillä.  Kimmo on lempeä ja mahdollistaa minun hevosharrastukseni mainiosti, auttaa tarvittaessa ja tiukan paikan tullen lähtenyt kanssani hevosia lenkittämään.


Kiitos edesmenneelle koiralleni Elsalle, joka kulki rinnallani elämäni kivisimmän polun. Koirani oli usein ainut ystäväni, joka rakasti minua silloin kun toiset lapset minut hylkäsivät tai minua kiusasivat. Elsan turkki kostui usein katkerista kyynelistä, kun riensin koulun jälkeen sen kaulaan nyyhkyttämään.  Vaikka Elsa olisi omapäinen koira, oli se myös minulle uskollinen ja erittäin rakas.   Elsalla on suuri vaikutus siihen nykypäivän kiintymyksen tunteeseen, mitä ylipäätään tunnen koiria kohtaan.


Haluan myös kiittää minun sekä mieheni hyvää ystävää Markoa, jota ilman olisimme olleet sen miljoona kertaa suuresti pulassa.  Olkoon oikeastaan asia mikä tahansa, olemme aina voineet luottaa häneen ja hänen haluunsa auttaa meitä.  Pihan ja kentän auraamisen lisäksi on hän mm. auttanut meidät autoinemme ylös ojan pohjalta, nostanut traktorinkauhalla minun idiootin-isoja antiikkikaappeja ikkunoista sisään talon puolelle (kun  ne eivät ole mahtuneet muuta kautta sisälle), ollut remppaamassa taloamme ja rakentamassa talliamme, nostanut kymmeniä paaleja hevosille tarhaan,  lainannut yhtä sun toista välinnettä / konetta,  antanut minun hevosilleni kesälaitumen,  tullut hakemaan meidät onnettomuuspaikalta kesällä 2011, kun automme suistui ojaan Kimmon nukahdettua rattiin.... Listaa voisin jatkaa loputtomiin.  Kiitos kovasti meidän omalle supersankarille :)

Kiitän myös ystävääni Tarjaa, joka oli kyllä yksi tärkeimmistä avustajista ja tukipilareista kuluneen vuoden aikana. Ystävyyden löytymisen lisäksi hän oli korvaamaton apu Karisman kanssa, kun toivuin keisarinleikkauksesta ja muutenkin kevään aikana hän jakoi kovasti taakkaani tallilla.  Uskallan väittää, että Karisman laukan laadun paraneminen on suurin osin Tarjan ansiota.  Tarja jaksoi kisataustoistaan ja tasokkailla hevosilla ratsasteluistaan huolimatta touhuta myös välillä hyvinkin oikukkaan ex-ravuri Karisman kanssa ja minusta tuntui usein, että hän arvosti/arvostaa Karismaa jopa enemmän kuin minä itse.  Olenkin sanonut sekä Kimmolle että Tarjalle, että jos minulle sattuu jotakin - Kb:n takamukseen lyödään postimerkki ja tamma lähetetään kera runsaine elatusapuineen Tarjan oven taakse.  Silloin tietäisin, että Karismalla on taatusti hyvä ja huolehtiva koti, jossa sen persoonaa ymmärretään ja arvostetaan.


Kiitän myös kaikkia muita ihmisiä, jotka ovat osallistuneet meidän tallin elämään viimeisten vuosien aikana. Mukaan on mahtunut säännöllisiä kävijöitä, satunnaisia vierailijoita,   ystäviä ja tuttavia. Osa on olleet ihan tuntilaisen ja vuokralaisen roolissa -  osa lomittaneet tallia, ratsastelleet hevosia läpi minun toipuessa synnytyksestä.  Kiitos teille kaikille menneistä ja tulevista ajoista <3

Ystävistäni moni ansaitsi  erillisen kiitoksen, mutta jos alan jokaista teistä erikseen kiittämään, ei tämä postaus loppuisi koskaan.  Joten jokainen, joka tuntee piston sydämessään tietää, että tämä kiitos on nimeomaan sulle tarkoitettu!  Joten:
Kiitos sinulle rakas ystäväni, että sinä olet hyväksynyt ja ottanut minut  vastaan tällaisena:  Välillä äärimmäisen raivostuttavana ja rasittavana, puheliaana,  kovapäisenä, hermoheikkona ja kovaäänisenä kaverina.  Hirmuisen herkkänä, itkuisena ja riemusta räjähtävänä. Pelkäävänä ja hauraana - jopa joskus hieman skitsofreenisenä.  Välillä äärimmäisen paskoja juttuja kertovana ja pervolla huumorilla varustettuna.  Välillä liiankin rehellisenä ja tunteikkaana. Tämmöisenä.   Kiitos.  Isosti suukkoja sulle, sä tiedät kyllä mitä mie sua kohtaan tunnen <3



Kiitän ehdottomasti myös minun työnantajiani ja työkavereitani.  Mulla on huippu duunipaikka, jonne on tosi helppo mennä - aivan kuin kotiinsa tulisi.    Työkaverit ja asukkaat ovat kuin perheenjäseniä ja töihin on aina kiva mennä vaikka omassa elämässä fiilis olisi ollut kuinka ankee tahansa. Usein yhteiset avautumiset puolin ja toisin on huojentanut oloa ja huumorikin kukkii aina.  Työpaikkani mahtavuus on yksi avain siihen, että töihin meno reilun parin viikon päästä ei tunnu enää niin ahdistavalta.   Terkkuja siis vaan kaikille ihanaisille, jotka GG:llä vaikuttavat -  kohta pääsette taas kuulemaan yliväsyneen yökön sekopäisiä juttuja :D <3

Kiitos Kusko, kun oot jaksanut olla hevoseni jo himpun päälle 4 vuotta.  Minä oon omistajana ollut puutteellinen ja välillä vaatinut liikaa, mutta rakastan sinua silti mahottomasti.  Sinä oot jaksanut päivästä riippuen raivostuttaa mutta myös rauhoittaa minua sopivasti.  Herättää isoja halipusu-kohtauksia ja oon saanut nauraa sun olemukselle niin monta kertaa.  Oot jaksanutt ehdä töitä reippaasti ja olla kiltisti kaikille joita olet selässäsi kantanut.  Ollaan saatu neuvotella asioista yhden jos toisenkin kerran, mutta olet myös tarjonnut minulle todella rentouttavia hetkiä "kotisohvahevosena".  Kiitos kaikista enemmän ja vähemmän ihanista lenkeistä, mitä ollaan tehty yhdessä - Ja kiitos niistä, mitä meillä on vielä jäljellä.  Ilmoitathan minulle sitten, kun sinulla ei ole enää hyvä olla niin mie osaan auttaa sinua ja tarvittaessa silitellä viimeiseen lepoon myös. Olet rakas mörssärssön <3



Kiitän teitä kaikkia lukijoitani teidän tuestanne tämän 2 vuoden aikana, mitä olen blogia kirjoitellut.  Blogi on pysynyt hyväntuulisena  ja meillä on ollut tosi hyvä meininki täällä kaikinpuolin. Arkaluontoisista postauksista on kehkeytynyt mukavasti syvällistä keskustelua, olen saanut paljon neuvoja ja tukea teiltä.   Ja mikä tärkeintä, olen saanut lukea myös teidän fiiliksistänne ja tarinoita elämästänne.  Kiitos teille miljoonasti kaikesta kuluneesta ja tulevasta <3

Itseäni kiitän siitä, että olen juuri sitä mitä olen  - ilman kulisseja tai kuvitelmia. Vihattu tai rakastettu, mutta silti minä.  Rehellinen ja realistinen. Siitä, että jaksan uskoa rakkauteen ja anteeksiantoon. Uusiin mahdollisuuksiin ja ymmärrykseen.  Kiitän myös itseäni siitä sitkeydestä mitä osoitan päivästä toiseen, jaksan tehdä paljon töitä vaikka toki vähempikin riittäisi.


Tämä postaus ei olisi mitään ilman Onnia.  Onni on elämämme valo, pitkään odotettu suuri aarteemme. Minun pieni poikavauva. Niin ihana, että repeän kahti !   Olen niin kiitollinen tuosta pikkumiehestä, joka sulostuttaa päiviäni ja rakastaa minua koko sydämestään.  Kiitos Onni, kun tulit meidän elämään <3

Onska 2 kk ikäisenä <3

Kaikista isoimman kiitoksen ansaitsee Jumala!   En tiedä, missä olisin jos en olisi aikoinaan tullut uskoon ja saanut siten käännettyä elämäni suunnan valoa kohti.   Samalla pitää pyytää anteeksi sitä, että olen huono ja heikko ihminen, joka tekee jatkuvasti virheitä ja typeryyksiä.  Mutta kiitos, että vaikka kaikki muut minut hylkäisivät, pysyy Herrani minun luonani ja pitää kädestä ohjaten oikeaan, kun vaan itse muistan pitää sydämeni auki. Kiitän myös viimeisimmästä rukousvastauksesta, jonka annoit minulle viime viikolla. Sain kunnon oppitunnin siitä, miten Sulle voin kaikki murheeni jättää ilman että mun pitäis kokea huonoa omaatuntoa omasta heikkoudestani.

2. Kor.12:9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
 


Kiitos <3



HAASTAN SEURAAVAT BLOGGAAJAT :

Karoliina

Jolanda 

Janita



<3 Henna


17 kommenttia:

  1. Aivan ihana! :') Mutta muistitkos sinä ollenkaan kehua itseäsi? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin kyllä ;) siellä se on erikseen kirjoitettuna kaiken muitten seassa :))

      Poista
  2. ihana postaus! tää on kyllä niin kiva idea, itselle tuli pari kertaa ihan tippakin linssiin, kun kirjoituksestasi huokui niin aito kiitollisuus! ja ihan mahtavaa, että kiitit postauksessasi myös Jumalaa, sillä Hänhän se kaikista tärkein on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että se kiitollisuus välittyi sinne asti, on niin paljon aihetta mistä olla kiitollinen :) Tämä postaus oli kyllä ihana pysäyttävä itsellekin, sitä kirjoittaessaan tajuaa miten paljon hyvää sitä on saanutkaan elämäänsä ja miten niistä pitäis muistaa olla kiitollinen enemmän <3 nöyräks vetää :)

      Poista
  3. Aivan ihana teksti Henna! Olit löytänyt hyvin kiitollisuuden aiheita ja oli ilo lukea niistä :)

    -Outi

    VastaaPoista
  4. Todella ihanasti kirjoitit hyviä ja kiittämisen arvoisia asioita toisista :) Ja Onni on tosi söpö pikkumies ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ! <3 Ja onni kiittää myös kehuista, on se aikamoinen hurmuri ;)

      Poista
  5. Sniiiif!!!:') -Anne-

    VastaaPoista
  6. Ihanasti olet kirjoittanut! :) Ja kiitos haasteesta! Olinkin sen jo aiemmin tehnyt, mutta nyt sain lisättyä haastajankin.
    http://arrasankari.blogspot.fi/2013/12/hyva-kiertamaan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijjaa sie olitkii sen tyhnynnä jo, mitenkä mie en ollu älynny sitä :D noh, ollos hyvä kuitennii ;)

      Poista
  7. Voi Henna! Ihan liikutuin sinun kauniista sanoistasi.. Sekä arvostan niitä kovasti ! Tosin veikkaan Kaaman laukan laatua parantaneen ennemmin sen, että noihin aikoihin sitä pysty hiomaan paljon kentällä ja pellolla. ;) Ja voih, kuten tiedät, minä hyödyin Kaamalla (ja Vusella) ratsastelusta vähintään yhtä paljon kuin sinä! Joka suhteessa olen kovin onnellinen saadessani tutustua sinuun! <3

    Toivottavasti pian nähdään! Olen luultavasti ennen loppiaista tulossa pyörähtämään Kaavilla, joten olisin taas tuppautumassa teille KB:ta lainaamaan. ;) Terkkuja sekä pushalit ja paranemiset Onskalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 Ja kuule, mie varraan sulle KB:n niin moneks päiväksi kuin vaan tarviit! ;DD ilmoillaan lähemmin niin varaan sulle heti kalenterista aikaa! <3

      Poista
  8. hei joskus oli puhetta omenoiden poiminta haasteesta pesuvadista oletko miettinyt että voisitko toteutaa haasteen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori, en taida nyt jaksaa valitettavasti :D minulla on ihan tarpeeksi hommia kotosalla ja hyvä että ehin postailemaan pari kertaa viikkoon niin en taida nyt oikein jaksaa innostua mistään ylimääräisestä :) mutta pidän sen mielessäni kyllä jos joskus innostun pöhköilemään jottai! :)

      Poista
  9. http://justwwondering.blogspot.fi/2013/12/haaste.html

    Haastelen uuden vuoden haasteeseen :)

    VastaaPoista