sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viikonloppu mummolassa-kuvapostaus

Moikkelis!  Palasin äskettäin kotiin, oli kiva käydä reissussa pielavedellä pitkästä aikaa ja vielä ihanampaa, kun pääsin näkemään vanhempieni ja veljeni lisäksi myös vanhinta setääni, mummoani sekä kahta ystävääni. Vaikka aurinko paistoi ihanasti, oli pakkanen niin kireä, että kävin suunnilleen hetkisen aikaa järvellä pilkkijakkaran päällä keikkumassa. Muutama kiiski ja ahvenensintti sieltä tuli. Valitettavasti sormet meinasivat jäätyä niin pahasti, ettei kalastelun lomassa valokuvailu tullut kuuloonkaan. Pakkasista huolimatta etenkin koirat nauttivat jäällä juoksentelusta, remuamisesta keskenään ja saivat haistella uusia tuoksuja.  Ollaan hyvin todennäköisesti menossa pääsiäisen aikaan uudelleen käymään molempien porukoilla, jospa silloin olisi lupsakammat keli pilkkiä ja saalistakin tulisi hieman paremmin.  

Keskityttiin siis lähinnä yhdessäoloon sisällä jutustellen, kahvitellen ja tulihan sitä reippaan rapsakoilla lenkeilläkin käytyä molempina iltoina. Iltaisin oli mahtavan kirkas sää ja taivas loisti tähtösistä.  Koska taivaankansi hohtamisellaan sai vangittua katseeni ylös melkein koko lenkin ajaksi, oli tuloksena jäykistynyt ja kipeytynyt niska. Mutta ei sen väliä,  sain nähdä yhteensä 4 tähdenlentoa ja sain heitellä toivomuksia ilmaan tuon tuosta! :)
 
 Mutta tässäpä viikonlopun tunnelmia enemmän kuvamuodossa:  

Jämtlanninpystykorvat Sylvi & Ritu
Onni <3 Mummi
Isomummin sylissä <3

ylpeä enomies <3
Maunokaan ei jäänyt ilman rakkautta <3
kahvilla (mitäs minun kädessä onkaan ?  äitin pullaa ei voi vastustaa :P )



<3 Henna

29 kommenttia:

  1. Iihih, ihana postaus! :D
    Varmasti oli mukavaa, kun sääkin salli nyt enemmän :). Voi ei, ihania nuo teidän 'hurtat'! Siihen liittyen äitisi näytti olevan pikahtua onnesta <3 Oo onnellinen, itse tulossa flunssaan.. ulkona+otsa = älä tee niin :D

    Halirutsstsemppii<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito, ne on kyllä sulosir lurttanoita :)) Äiti on kyllä ihan seonnut tuosta mummoudestaan, ei minun tarvinnut huolehtia kuin imetyksestä ja lisäruokinnasta, mummo ja ukki hoitivat loput :DDD

      Voe, toivon mukkaan paranet pian, tsemppiä sinnekin! <3

      Poista
    2. Sun äitis on sitten semmonen ''varaäiti'' :)
      Ihanaa että saat tukea noin paljon vanhemmiltasi, jos tarvitset. Taisiis, en ole varma mutta uskon. Piti vielä toinen kommentti väsätä ,kun pää oli kippee jotenka en jaksanut sillon.. Ihan on enossa näköä pikku onniin, saatika sitten mieheesi ! ::D

      Mauno on nii hurmaavana, grrgrr <33
      Noh, ei se nyt haittaa ku raviloita olin kuvvailemassa :D

      Poista
    3. Joo mummo kyllä hoitaa aina tarvittaessa ja muitakin hoitajia on tarjolla paljon, se on todellinen lottovoitto se <3

      Ja todellakin tukea saan vanhemmilta tosi paljon, on hyvä kun tietää mistä voi apua hädässä saada <3

      Poista
  2. Voi herttinen ku on mahtavan näkönen "asumus" noilla koirilla tuolla ! Luksusta luksusta. Kiitos paljon postauksesta, näitä sinun juttuja on ilo lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nuo meidän porukoiden rakkimukset ovat kyllä aika isossa tarhassa ja koppikaan ei todellakaan ole mikään pienoinen hökkerö :DD Mutta ihan hyvä niin, ovat ulkosalla koko ajan :)

      Kiva että tykkäsit postauksesta, kiitos paljon palautteesta <3

      Poista
  3. Oot ihan samannäkönen ku tuo sun veli!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin oon :D me ollaan myös luonteeltamme aika samanlaisia urpoja ! :D

      Poista
  4. Teissä on kyllä samaa näköä, sussa ja veljessäs.
    Mua oikeastaan pelottaa, että oon alkanut nähdä ihmisten samankaltaisuuksia. Ennen en huomannut ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meistä ei voi olla niitä huomaamatta, ollaan todella samannäköisiä ja oloisia muutenkii! :D

      Poista
  5. Ihaniii kuvia <3 IKÄVÄ! -superN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 tuletule pian käymään ! tai sitte mä tuon taas onskan sulle joku kerta hoitoon ! ;)

      Poista
  6. Ihania kuvia! Hah hah! Miun lempihepankin nimi on Mauno :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mauno on hieno nimi :DDD

      Poista
  7. Tuo talo on ihan saman näköinen kuin meidän mökki. Missä tuo talo olikaan? Ei varmaankaa täällä päin mutta ois kiva tietää. Ihana toi Onni. Mäkin haluun vauvan. Toki vauvan kanssa saa kärsiäkkin tai niin... Tarkoitan siis yöllä heräämiset ja muutenkin kaikki ennen syntymääkin on raskasta. Kuten synnytys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on pielavedellä :) siitä piti tosiaan alunperin tulla aikoinaan kesämökki, mutta isillä tais piirustuksen paisua vähän liikaa, hän kun siis suunnitteli ja rakensi talon itse :D

      Toki raskausaika on välillä aika vaikeaa ja elämä vauvan kanssa on työntäyteistä ja vaatii paljon aikaa, mutta on se myös todella antoisaa ja synnytys elämänmullistava kokemus. Oma lapsi on jotain niin hienoa ja sen eteen luonnollisestikkin haluaa tehdä kaikkensa :) Äidinvaisto ja hoivavietti herää kyllä viimeistään silloin, kun lapsi alkaa potkia mahassa, sen eteen haluaakin kärsiä <3

      Kiitos sullekin paljon kivasta kommentista! :)

      Poista
  8. Ompa hulppea hirsilinna! ja koirille oma pienempi versio ;) Joku jo tuolla sanokin että oot ihan veljes näkönen mutta sanompa nyt että oot myös ihan äitis näkönen. Nopeesti ku eka katoin nii aattelin et se oot sä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kotona on kyllä ihana aina käydä! etenkin keväisin ja kesäisin kun on kauniit maisemat ja kalaisa puhdasvetinen järvi vieressä <3

      oot oikeessa oon kyllä myös äitin näköinen aika paljon, vielä kun pysyisin yhtä nuorennäköisenä tuon ikäisenä, kuin mamma nyt on niin oisin aika onnellinen :)) hih!

      Poista
  9. On se kyllä niin kauniin näköinen paikka, tuo sinun lapsuudenkotisi!!! <3

    VastaaPoista
  10. Tosi hieno lapsuudenkoti ! :) Hah ällistyttävän samannäköinen olet veljesi kanssa ! :D oon ihan hämmentynyt kuinka voi näyttää niin samalta :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sanoppa elä muuta! me ollaan ulkonäön lisäksi luonteeltammekin aika samanlaisia jästipäitä ja järjen jättiläisiä xDDD

      Poista
  11. Ihania kuvia, rakkautta pullollaan! :)

    VastaaPoista
  12. Kylläpä on kommea perhe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti, pittää välittää terveiset! :))

      Poista
  13. Uih miten komea veli sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihii, kiitos onhan hän kommee poika! pittääpä kertoo Jannelle terkut ;)

      Poista