Ylä- ja alamäkiä

Ensinnäkin voisin kertoa huonoja uutisia:  Doris ei pääsekään asumaan edesmenneen setäni naisystävän luokse. Hänen henkilökohtaisista syistään hän ei pysty ottamaan Doorista vastaan, vaan minun pidettävä toistaiseksi koiraa meillä ja etsittävä sille uusi koti.   Jos sopivaa kotia ei löydy, joudun tekemään vielä astetta pahemman päätöksen koiran elämästä. Minun ei taatusti tarvitse sitä teille sen enempää kuvailla.

Tunnen olevani umpikujassa. Rakastan koiraa silmittömästi, mutta kuitenkin kaikki muut olosuhteet sotivat tunteitani vastaan ja ottavat minusta ylivallan.  Ja hyvä niin, koska yleensä päätökseni teen tunne-pohjalta - ja se ei todellakaan ole aina ollut iha hyvä asia. 

Mutta jokatapauksessa, alan suunnittelemaan ilmoituksia nettiin, missä koira etsii kotia maalta, metsästystä harrastavasta, lapsettomasta ja kissattomasta perheestä, missä koira saa paljon aktiviteettia, pääsee suorittamaan ajokoiran virkaansa ja lisäksi saa jakamatonta huomiota perheeltään.  Koira ei missään nimessä ole helppo, joten en aio kaunistella asioita koiran luonteesta.    Mielummin lopetutan koiran, kuin annan sen sellaiseen kotiin, missä sitä ei ymmärretä ja se päätyy ikuisesti häkkikoiraksi.  Helpommallahan minä pääsisin, kun antaisin sen ensimmäiselle vastaantulleelle sitä haluavalle henkilölle, mutta moraalini ei anna sitä periksi.

En pysty kohtaamaan koiraa enää kunnolla. Sen ulistessa ja painautuessa minua vasten en selviä ilman lohdutonta itkunpuuskaa. Luopuminen satuttaa niin paljon, varsinkin kun Dooris aina muistuttaa minua rakkaasta sedästäni.   Tänään kuitenkin ajattelin viedä sen lenkille, jos vaan kotitöiltäni kerkeän.  Haluan rakastaa sitä kunnolla, niin kauan kuin vaan saan sen pitää luonani.

Kaiken tämän luopumistyön keskellä kuitenkin on paljon hyvääkin.   Isäni on lupautunut tulemaan heinäkuussa meille kaivinkoneen kanssa urakoimaan kenttä- projektin eteen.  Nyt on kiire kaataa loput puut tien toiselta puolelta ja siistiä paikat risuista, jotta iskä pääsee heinäkuussa aloittelemaan kannon kaivuut ja  maitten tasoittelut.  Odotan innolla kaikkea, mutta samalla jännitän, miten rahani riittävät siirtomaiden ym.  ostoon.  Sähköjä ym. unohtamatta.  Onneksi minulla on säästörahat tallella ja  elokuun puolella saan vielä lomarahatkin taskuuni.   Mutta tiedän jo valmiiksi, että rahat tuskin tulevat kokonaan riittämään kentän tekoon, niin kallista se lysti on.

 Mutta jospa asiat jotenkin järjestyisivät, kenttä tulee meille todella tarpeeseen, koska innokkaita ratsastelijoita ilmenee koko ajan lisää ja lisäksi me Karisman kanssa olemme kipeästi oman, kunnollisen kentän tarpeessa, jossa saamme treenailla rauhassa ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Pellotkin kun ovat turhan epätasaisia ja liukkaita välillä  ratsastettaviksi, eikä niitäkään saa puhki rällätä, kun kuitenkin heinää niistä tarvitaan tehdä. Lisäksi haluan palavasti harrastaa muutakin hevostelua mm. maastakäsittelyn, juoksuttelun ja irtohypyttelyn merkeissä.

Nyt laitan kovasti kättä ristiin ja toivon, että asiat loksahtelisi paikoilleen, niin kun on kaikkien kannalta parasta.  Aina elämän tie ei ole helppo, mutta kuka täällä helpolla pääsee? Tuskin kukaan.

<3 Henna