tiistai 19. kesäkuuta 2012

Rämäpää-ryhmän rymy-viikonloppu

Huh huh !  Selvisinpäs koneelle, vaikka meinasinkin jättää postauksen huomiselle, kun väsyttää niin vimmatusti.  Naama kramppaa jatkuvasta hymyilystä ja hyvin visusti piilossa pysyvät vatsalihaksetkin ovat saaneet myös mukavasti liikuntaa nauruterapian johdosta.

Meillä oli oikein mukava viikonloppu ystäväni Kaktun kanssa.  Ajoittainen huono sää rajoitti vähän seikkailujamme, mutta kaikkea järkevää, tai no, lähinnä vähemmän järkevää tuli touhuiltua.  :D   Kaktun ollessa huomattavasti näppärämpi tietokoneiden ym. muiden siihen liittyvien härpäkkeiden kanssa,  hän  väsää meille jo tyypilliseksi muodostuneen -  sekopäisen videopostauksen. Voin jo sen verran kertoo, että nämä toverukset ovat taas olleet vauhdissa ! :D  Tässä vähän esimakua kuvien muodossa "Timonin" ja "Bumban" seikkailuista!



Ja tottahan toki, heppailuiltakaan ei säästytty.  Sää välillä rajoitti hummailua lahjakkaastikkin, mutta päästiin suhteellisen mukavasti katselemaan paikkoja ja kokeilemaan heppojen toimivuutta. Hepat olivat viettäneet minun leiri-rupeaman vuoksi muutaman vapaapäivän, joten meillä menikin aikaa mukavasti noitten pässinpäitten virtavarastojen purkamiseen.  Kusko oli tuttuun tapaansa lähinnä kyrpiintynyt ja hyvin loukkaantunut tästä "heitteillejätöstä", se kun niin "nauttii" vapaapäivistä.  Karisma sijastaan tursui dynamiittia, kuin että olisi voinut mielummin malttaa hieman keskittyä ja kohdistaa energiansa oikein.  Onneksi kuitenkin neiti näytti myös rentoutumisen merkkejä ja pikku väläyksiä myös hyvistäkin hetkistä.

Kaktu ja Karisma olivat oikein toisilleen sopiva pari.   Kaksi pientä, vikkelää ja näppärää.  Kaktu tykkäsi Karismasta, ja  puolestaan tamma luotti hyvin ratsastajaansa ja näin ollen toimi mukavasti.  Oli nautinnollista ratsastaa mm. maastossa kerrankin niin, että sain katsella maisemia ruunanretaleeni selästä.


 Kävimme myös maaseutumatkailemassa  sekä saunomassa kauniissa maisemissa. On mukava esitellä paikkoja ihmiselle, joka osaa arvostaa perinteisiä asioita ja luonnon kauneutta.  Ja tietty rakastaa eläimiä. :)



Mutta eiköhän tässä ollut turinoita ja kuvia kerrakseen yhteen postaukseen! Nyt on lähdettävä nukkumaan, kun taju meinaa lähteä :D  Palaan sitten asiaan, kun videopostaus on valmis ja tänne lisättävissä!  Siihen asti morjens! 

<3 Henna



5 kommenttia:

  1. Ihanalta tuassiisa näyttää ja kuulostaa!!! Ihania nuo kuvat kertakaikkijjaaan!!!:DD -Anne-

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä kivaa :D <3 Videopostauskin on jo valmis. Ne viimeisen päivän ratsastusvideot ei siirtyneet siihen tikulle, paitsi mannevideot - onneksi :D Sain kuitenkin sen postauksen ihan hyvin tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hyvä tähen ku nauroin :DDD ei ehi siis naama toipua eikä vatsalihakset yhtään :DDDD kiitos rakas, oli ihanaa <3

      Poista
  3. Hehe hehehehe...ihan huippu tuo teidän rymyvideo!!!!Ae hyvä ihme tätä sielujen sympatiaa!!!;DDD Kylläpä meinasin penkiltä pudota ku räkätin täällä...:´DDDDDD -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no arvaa, kusasin lähestulkoon housuun täällä päässä :DDD

      Poista