Suuri kuulumis-pläjäys

Iltoo vaan kaikille !  Nyt vihdoin ja viimein saan aseteltua ahterini tähän koneen ääreen ja pyhitän aikani tänne kirjoittelemiseen. Pistän youtubesta menevää musiikkia soimaan ja annan näppäimistön laulaa laulujaan!

Aloitanpa heppakuulumisista.

Kusko voi oikein hyvin.  Se on samanlainen lussu, kuin aina ennenkin, mutta virtaa ukkelissa tuntunee riittävän.  Turvotukset takasissa ovat ennallaan,  vasuri on hieman turpeampi.  Turvotukset eivät tunnu vaivaavan ukkelia ja säännöllisellä liikutuksella se pysyy kunnossa. Välillä herra toki osaa tuttuun tapaansa yrittää heittäytyä laiskaksi mutta kyllä siltä liikettä on irti saatu. Olen itse ratsastanut ruunalla 1-2 kertaa viikossa, vaihtelevasti läpiratsastaen sitä tai ilman satulaa humputellen.   Meillä on taas tulossa kuun vaihteessa  seuramme järjestämä lastenleiri, jonne rupsu lähtee taas töihin.   Kivaa vaihtelua meidän elämään :)   Vielä toistaiseksi hevonen on pysynyt suht hyvässä lihassa, vaikka tutun tapansa mukaisesti kesäisin kuivahtaakin jonkin verran.

Karisma.  Tuo minun murheenkryyni - hiomaton timanttini.   Viime viikko meni meillä lähinnä sairaslomaillessa.  Silloin maanantaina kävimme lenkillä tuttuun tapaamme, jolloin lenkin viimeisillä metreillä tamma astui muutaman kerran omituisesti, mutta jatkoi kohta taas tapansa mukaisesti eli tarmokkaasti eteenpäin.   Tiistaina aamusella sitten vastassani olikin linkkaava tammuska, joka lepuutti oikeaa takastaan koko ajan. Seisoi tarhassa paikoillaan, liikkui ainoastaan heinäkasalle ja vesiastialle. Jutellessani neidille, se nosteli jalkaansa, kuin yrittäen kertoa mikä sillä on hätänä. Ei se onneksi puuskuttanut tai hikoillut, lepuutti vain kinttuaan ja askelsi huomattavasti varovammin.

Otin hepan talliin ja tehdessäni syvempää tuttavuutta kavion kanssa, löytyi säteestä onkalo, joka oli sivuistaan pullistunut, täynnä paskaa ja jotain epämääräistä mönjää. Törkeä löyhkä.  Otin puukon esille ja kaivoin sädettä auki, jolloin sain silmiinpistävän selvästi ajoksen puhkaistua ja onkalon avonaisemmaksi.   Säteen pesua ja betadine-liuosta.  Lepoa. Luultavasti  joku terävämpi kivi tiellä oli onnistunut pistämään säteen sivuun onkalon, joka oli paiseen aiheuttanut.

Jo keskiviikkona hevonen varasi jalalleen ja askelsi sillä himpun verran enemmän.   Hoitoa ja lepoa edelleen.   Torstaina tamma jo käveli mielellään tarhassa  ja alkoi olemaan taas oma energinen,  nokkela itsensä.  Kengittäjä kävi tarkastamassa jalan ja totesi siinä olleen juuri tuon paiseen, joka jo puhjennut.   Ei enää ontumista, joten kevyttä liikettä taluttelun / ilman satulaa kävelyn  merkeissä.  Tammalla halua jo ravatakkin, mutta malttia - ei vielä.   Laitumelle luonnollisesti kävelemään pariksi päiväksi. Sunnuntaina mentiinkin sitten pidemmälle kävelylenkille ja hepasta ei tuntunut käyntiä löytyvän millään :)  Tamma on taas terve <3

No minä -  no mitäs minä ?  Suuresti onnellinen ja kiitollinen, mutta jotain puuttuu sisimmästä.  Ehkä vapaus ?  Ehkä usko ?  Joskus tuntuu, että olen kuin lintu häkissä, joka tahtoisi lentää tuulen vietävänä ilman määränpäätä tai ainaista aikataulua.  Viime viikot ovat olleet niin raskaita, että henkisten voimien lisäksi alkaa myös fysiikka pettää.  Sitä tuntee välillä olevansa niin pieni ja heikko ihminen.

Sain nimittäin eilen pitkän väsymysputken päätteeksi migreenikohtauksen, jolloin tunsin  hetken että nyt lähtee taju. Tänään on mennyt päivä eilisestä toipuessa.   Oltiin pitkään oltu tuon ennen niin tutun kaverin kanssa erossa toisistamme,  mutta siltikään kohtaamisemme ei ollut iloinen - en ollut kaivannut sitä, en sitten yhtään.  Sain kymmenen vuotta sitten kohdata herra migreenin useita kertoja viikossa, enkä kyllä kaipaa niitä aikoja. Joten nyt on löysättävä tahtia ja levättävä välillä.  Oltava laiska ja itsekäs.  Olenkin nauttinut elämästäni välillä ihan kunnolla, perheen ja ystävien kanssa rentoutuen sekä kesästä nauttien. Aion todellakin tehdä niin seuraavien viikkojen ajan, kun Kimmokin on nyt kesälomalla.  En halua taas tuttuun tapaani syksyllä angstata katkerana sitä, etten tajunnut nauttia kesästä sen ollessa vielä läsnä.

Turkoosia vettä <3

Jee! Keppi!

Lentävä pystykorva

Lihapullat nauttii

Miguel <3  tytöt

hiekkaahanurissa.com

Wild Cowgirls

 Viimeisimpänä, muttei missään nimessä vähäisimpänä:  Onni. Rakkaamme pikku pallero. Nimensä veroinen pieni mies. Onska hurmaa ihmiset kaduilla sekä kauppareissuilla, kuin myös ystäväpiirissä.  Eräs ystäväni on niin hurahtanut poikaan, että Onni on saanut ihan oman sitterinkin mahdollisia kyläilyjä varten.   Onni on kasvanut kovaa kyytiä, 5kk neuvolassa painoa oli 7800g   ja pituutta muistaakseni 68,5 cm .  Kohta tulee 6 kk ikää täyteen, voi miten aika meneekin nopeasti ja poika kehittyy hirmuista vauhtia. Kääntyily selältä mahalleen ja toisin päin sujuu kovin vauhdikkaasti ja välillä pikkuinen osaa ryömiäkkin pieniä matkoja. Äitiinsä poika on tullut äänekkyydessään ja puheliaisuudessa, juttua jokeltelun muodossa riittäisi vaikka kuinka ja oikein räkäinen nauru irtoaa vähäisistäkin ilon aiheista.

Onska hänelle ostetussa sitterissään Jennan luona :)

 Kohta saamani tuet romahtavat muutamaan sataseen / kuukausi ja olen alkanut miettiä asioita tulevaisuutta ajatellen.  En haluaisin töihin kokonaan, joten ajattelin alustavasti / varovasti kysellä, olisiko minulla mahdollisuus tehdä töitä osittain niin, että saisin tukien lisäksi pientä lisätoimeentuloa. Hoitoon en haluaisin Onnia vielä viedä,  joten tekisin mielelläni töitä viikonloppuisin tai silloin kun kimmo on kotosalla.  Kotona oleminen on ollut niin ihanaa, etten haluaisi siitä vielä kokonaan luopua. Mutta saas nähdä, minne olosuhteet minut johdattavat.

Tässäpä pläjäys meidän kuulumisia, sori kun postailut on jääneet vähäisiksi.  Yritän pian postata teille kropparemontistani ja yksi kiva haastekin olisi tehtävänä :)

Haleja kaikille ! 

<3 Henna

Kuvapostaus: Älä kasva kokonaan aikuiseksi!

Sori ystäväiset, kun tämän postauksen toteuttaminen viivästyi hieman!  On ollut kaikenlaista hässäkkää, mm. hevosongelmia ja muita juttuja, joista voin kertoa sitten myöhemmin. En nyt ehdi kovasti kirjoittelemaan, joten tämäkin postaus jää vähäsanaiseksi mutta kuitenkin runsaskuvaiseksi sellaiseksi.  Lupaan kirjoittaa pian teille ihan yleisiä kuulumisia syvällisemmin ja kirjoittaa myös siitä laihdutusprojektista tarkemmin, niin kuin aiemmin lupasinkin. Olen pahoillani, kun sekin on viivästynyt. 

Kuitenkin pidemmittä puheitta, tässäpä olis tarjolla tämmöinen kuvapostaus vuosikausia yhtä pitäneistä ystävyksistä, jotka osaavat pitää hauskaa ja repiä ilon irti pienistäkin asioista. Nämä pienet asiat piristää työntäyteisen arjen keskellä, kuten alla olevassa kuvasarjassa tulee ilmi.  Ei siihen tarvita kuin yhdessäoloa, niin vaatimattomastakin hetkestä voi tehdä sekunnissa juhlan.  Emme tule koskaan kasvamaan täysin aikuisiksi, emmekä haluakkaan. Pieni leikkimielisyys pitää elämän sopivan makoisana ja elämisen arvoisena <3

 Näillä mennään !  Hyvää viikonloppua kaikille, muistakaa ottaa ilo irti pienistäkin hetkistä :)

<3 Henna

Lapsia, aikuisia sekä reippaita kaakkimuksia

Hyvää iltaa ja alkuviikkoa rakkaat toverit !  En tällä kertaa keksinyt yhtään tuon mielenkiintoisempaa otsikkoa postaukselle, mutta näillä mennään!

Minulla oli hurjan kiireinen, mutta mahottoman mukava loppuviikko/viikonloppu, josta ei äksöniä tai riemua puuttunut.  En postaa koko viikonlopusta kerralla, sillä kertomista ainakin kuvien muodossa on niin paljon, että tapahtumat pitää eritellä ihan omiin postauksiina.

Torstaina sain ystäväni Lauran  ja hänen pienen tyttösen Ninjan vieraakseni. Ninja on syntynyt kanssani samana päivänä, joten tänä vuonna sain juhlistaa synttäreitäni jännittämällä ystäväni synnytystä olemalla hengessä mukana ja sitten saatuani tiedon tyttösen syntymästä sain huokaista ja hyppiä ilosta.  Vaikka odotin toki ystäväni tapaamista pitkästä aikaa, odotin kovasti myös tätä pientä suloisuutta, jota pääsin hoitelemaan, pusuttelemaan ja  nuuskuttelemaan ihan olan takaa. 

Ninja oli niin pieni ja suloinen pikku nöpönenä.  Oli aivan tukahduttavan ihanaa pitää noin pientä vauvaa sylissä ja hoivata sitä.  Taisinkin omia Ninjan välillä itselleni ja ihan tohkeissani vaihtelin neitille vaippaa sekä juottelin maitoa.   Vaikka vaihdeltiinkin Lauran kanssa tuntemuksia äiteinä, kuitenkin puheenaiheina oli myös paljon muitakin asioita arjesta ja elävästä elämästä.  Minä taas tuttuun tapaani taisin pienet itkunkin tirauttaa keskutelujen lomassa. Noloa ehkä,  mutta juuri sitä minua.  Tärkeää on ystävyydessä se, että voit olla avoinna ja näyttää todelliset tunteesi.

 

 <3

Oltiin odotettu pitkään sitä päivää, että päästäisiin taas yhdessä heppailemaan -ja nyt vihdoin pääsimme! Torstai-iltana kävimme maastoilemassa ukkosen raikastamassa ilmassa ja perjantaina keskityttiin sileän työskentelyyn peltoilun merkeissä.  Pollet olivat oikein pörhäkkäitä ja reippaita työskentelijöitä. Oli ilo antaa Kaama pitkästä aikaa Lauran käsiin ja oli erityisen lämmittävää saada hyvää palautetta neidin kehityksestä ja hyvästä ratsastettavuudesta. Ratsukolla synkkasi taas hienosti ja vaikka Laura on ollut useita kuukausia ratsastamatta,  oli meno mukavan näköistä katsottavaa.  Pojat (Kimmo, Lauran mies Lari sekä Kimmon serkku Henri )    hoitivat uskollisesti lapsukaisia pellon laidalla ja Kimmo välillä napsi kuvia.    Lisäksi Lari kävi lopussä köpöttelemässä Vusella pitkin peltoa.
 
 

Pitkästä aikaa sain itsekin edes suhteellisen edustavia kuvia itsestäni hevosen selässä,  tai no - enemmänkin edustavaa materiaalia hevosesta.  Siis edeltävä kiteytettynä:  hevonen oli hieno :) Kusko on ollut välillä ihanan ryhdikäs ratsastettava ja olenkin nauttinut yhteisistä treenihetkistämme mielettömästi.  Olen viime aikoina  itse päässyt /ehtinyt  Kuskon selkään  noin kerran viikossa, mikä on ollut aivan liian vähän mutta yksikin kerta on yhtä juhlaa. Meillä on historiassamme ollut huonoja aikojakin, joten näistä hyvistä hetkistä on nautittava. Jospa sitä taas pääsisi pian jatkossa hieman useamminkin rupsun kanssa touhuilemaan ja humputtelemaan sillä se on niin ihana ratsastaa,  vaikkakin vaatinee välillä pientä herättelyä horroksestaan.  Pahoittelen sitä, että kuvissa päästäni puuttuu se oleellisin - unohdin ottaa sen tallilla mukaan ja vaikka oltiin vielä pihassa sen muistaessani , oli niin laiska etten jaksanut enää lähteä sitä tallista hakemaan.

Univelka painaa kovasti silmää joten nyt tämä painuu nukkumaan  ja   alkaa viimeistään ylihuomenna hahmottelemaan taas seuraavaa postausta, joka myöskin sisältää luultavimmin runsaasti kuvia viikonlopulta.

<3 Henna