lauantai 29. lokakuuta 2016

Eläimet blogin takana

Tämä postaus on erityisesti suunnattu nyt teille uusimmille lukijoilleni - erityisesti Mirannalle, joka kyselikin viime postauksen kommenttiboksissa meidän hevosten ja muitten eläinten esittelysivun perään.  Tosiaan, kun ulkoasua rempattiin kesällä päätin, että välilehdet joissa esiteltiin minut, elukat ja minun kropparemontin etenemistä - jätetään pois kyydistä.  Halusin ulkoasusta selkeämmän ja jotenkin simppelin.  Nyt kieltämättä kaduttaa, mutta muistakaa immeiset rohkeesti kysyä jos mieltänne askarruttaa jokin - pyrin vastaamaan perusteellisesti joko kommenttiboksissa tai jopa postauksen muodossa mahdollisimman kattavasti.

 Jos saanen vielä muistuttaa,  käykää ihmeessä liittymässä blogin facebook-sivuihin tykkäämällä siitä ja liittymässä minun instagram-seuraajiksi (nimimerkki celias_secrets). Olen aika aktiivinen ainakin ig:ssä, joten siellä saa aina maistiaisia meidän arjesta ja elämästä muutenkin. Huomaatte tämän blogin sivulla tuossa oikeassa reunassa linkit blogin fb-sivuille sekä instagramiin!


On ollut tosi hienoa lukea teidän kommentteja ja  nähdä, että ihmisiä kiinnostaa  keitä me oikein ollaan. Ja uskon, että mitä aktiivisempia minun lukijani ovat - jaksan myös minä olla aktiivinen ja postaus-into pysyy yllä.  Ja siksi nyt postaan tällaisen pikaisen esittelypostauksen, jossa käydään meidän elukat ja perhe muutenkin läpi :) Koska tunnetusti nämä mun postaukset lähtee käsistä ja aina muutenkin vähän keulimaan - päätin jakaa esittelyt kahteen settiin :  Elukat ja ihmiset. Tässä ensimmäisessä osiossa keskityn kertomaan meidän kirppusirkuksesta, joka koostuu 3 koirasta, 2 kissasta ja 2 hevosesta. Haluan kuitenkin esitellä heti alkuun hevosen, joka ei ole enää keskuudessamme - mutta silti ansaitsee erikseen esittelyn.


In memorian, Cuzco  s. 5.4.1995 k. 24.3.2016 i. Jämeri e. Modesty Dream

Kusko oli ensimmäinen oma hevoseni, joka tuli ostettua heräteostoksena teurasauto-uhan alta marraskuussa 2009. Kusko oli entinen terapiaratsu, toki sellainen oli tietyllä tapaa loppuun asti. Hassunnäköinen, persoonallinen, pullea karvakasa. Lempeä mammutti.  Suomenhevosen ja lämmiverisen kielletyn rakkauden hedelmä. Pilkettä silmäkulmassaan, mutta silti yksi maailman kilteimmistä otuksista.  Pehmeä ja turvallinen jokamiehen ratsu, jolla oli tarjottavaa sekä aloittelijalle, että myös kokeneemmalle ratsastajalle.  Kusko lopetettin tapaturmasta aiheutuneen lannerangan vamman vuoksi maaliskuussa. Herra jätti ison aukon emäntänsä - mutta myös monen muunkin ihmisen sydämeen.

Kusko

Karisma Boss s. 17.5.2001 i. Barbeque e. Fifi Lobell

Karisma on amerikan lv-tamma, joka on saapunut Ruotsista Suomeen vuonna 2005.  Surkeahkon raviuran jälkeen tamma oli toiminut lähinnä siitostammana ja satunnaisena kärryttelyhevosena. Selässäkin oli käyty, muttei kovinkaan hyvällä menestyksellä tamman reippauden ja reaktiivisuuden vuoksi.  Vaihtamaan kotia se oli joutunut liian monta kertaa.  Keväällä 2010 aloin etsimään toista hevosta Kuskon seuraksi ja maastoköpöttelyhevoseksi. Kriteereinä aikoinaan oli reipas, terve, persoonallinen hevonen,  joka soveltuisi harrastekäyttöön ja josta saisin sopivasti projektia sekä haastetta. Ja haastetta sain - todella.  Entinen hoitohevoseni oli lv, joten halusin nimenomaan lämminverisen ravihevosen niitten kauniin siron ulkonäön,  räjähätävän nopeuden ja hyvän luonteen vuoksi. Lisäksi niistä saa monipuolisia harrastekavereita.

 Karisma onkin tulisen tammamaisesta luonteestaan huolimatta kiltti ja miellyttämisenhaluinen neiti, vaikka onkin todella herkkä ja herkästi stressaantuva yksilö - ja siksi välillä haastava tapaus. Taustalla kummitelleet, vanhat traumat jarruttivat alkuun paljon yhteistyömme hioutumista, mutta kun psyyke saatiin pitkän työn tuloksena parempaan tasapainoon ja rakennettua keskinäistä luottamusta, alkoivat myös ratsun alkeet pikkuhiljaa hahmottua ja tamma onkin näyttänyt älykkyytensä ja halukkuutensa oppia ja miellyttää ihmistä.  Neiti voi olla päivästä riippuen täysi unelma ja kulkiessaan  upea ilmestys, mutta taas toisena päivänä aikamoinen katastrofi ja pistää ratsastajan taidot sekä kropan koetukselle.  Sen herkkyys on myös yksi parhaimmista asioista tammassa - se ei anna mitään ilmaiseksi ja reagoi apuihin helposti.   Neiti on monimutkaisuudestaan huolimatta minulle korvaamattoman rakas ja yhteistyömme ollut ennen kaikkea äärimmäisen opettavaa ja tärkeää.  Karisma varsoi 19.6.2015 upean orivarsan,  isäorina Carismo - pikkumies sai nimekseen Finest Cashmere.

Karisma


Finest Cashmere s. 19.6.2015  i. Carismo e. Karisma Boss 

Finest Cashmere on ensimmäinen kasvatti hevospuolella.  Kassu muistuttaa paljon isäänsä, hannover-ori Carismoa ja siitä odotetaan kivaa harrasteratsua emännälleen ja ennen kaikkea kilttiä, rakastettua perheenjäsentä. Jos varsalla näyttäisi riittävän skouppia harrasteratsua pidemmälle, saattaa Kasander etsiä itselleen jossain vaiheessa sitä kisakentille vievää, omistajaansa verraten vähemmän jännittävää ja kylmähermoisempaa ratsastajaa.  Kassu on esitellyt meille jo nyt upeita kevätjuhlaliikkeitä,  sujuvia laukanvaihtoja ja pieniä mutta kepoisin näköisiä hyppyjäkin.   Pikkumies on erityisen huomionkipeä ja seurallinen pieni hevosen alku, joka on ollut emännälleen positiivinen yllätys käsiteltävyyden ja kouluttamisen suhteen. Kassusta ja hänen kuulumisistaan kerron pian lisää erillisessä postauksessa.


Kassu


Olga s.3.6.2005  e.suomenlapinkoira i. suomenpystykorva
Iida s. 2.5.2008 e. pohjanpystykorva i. suomenpystykorva
Kerttu  s.8.2.2014  e. Iida   i. suomenpystykorva Topi

Olga & Iida

Kerttu & Iida
Olga, Iida ja Kerttu ovat meidän pystykorva-mix-tyttöset.  Kaikki koiramme ovat rakkaan ja uskollisen perheenjäsen roolin lisäksi myös metsästyskoiran virkaa täyttäviä jahtikumppaneita.  Päälajina on pystykorvalle olennainen haukkuvan lintukoiran ammatti, mutta erityisesti Olgaa käytetään myös sorsametsällä noutavana lintukoirana.

Olga on todellinen persoona, oman arvokkuutensa tunteva vanharouva, jolla on ihan omat kuviot - omat säännöt. Se tietää olevansa vanhin kaikista ja odottaa häntä kohdeltavan sen mukaisesti - ja niinhän sitä kohdellaankin. Olga on erityisesti minulle todella tärkeä ja oikea silmäterä.  Koska mummu alkaa  olla jo vanha,  on sillä tiettyjä etuuksia.  Yhteinen aika käy vuosi vuodelta vähiin, siksi mummu muunmuassa nukkuu vieressäni aika usein ja annan sille erikseen omaa aikaa. Mummokoiralla on synnynnäiset vaivat takajaloissa, hieman löysät ja siten yliliikkuvat polvilumpiot.   Kuitenkin "Lihis" on nauttinut täysipainoista koiran elämää reilut 11 -vuotta ja saa nauttia elämästään sekä vapaudestaan edelleenkin.  Se on virkeä vanhus, jolla palaa rakkauden ja elämänilon polte silmissään.  Niin kuin aiemmin mainitsinkin, on sorsan noutaminen vedestä Olgan vahvuus metsästyskoirana. Sen erityispiirteitä on jännä, hieman raidallinen väritys turkissa, sekä äänekäs juttelu örisemällä sekä harmaat irvissä hymyileminen.

Iida on meidän ikuinen pentu,  ADHD- kumiluoti - joka sinkoilee edes takaisin pihassa ja virta ei lopu koskaan! Kepit, pallot ja palikat sekä uiminen ovat parasta, mitä Iida tietää!   Iida on meidän paras lintuhaukkuja ja se tietää oman ammattinsa. Vilkkautensa vuoksi Iidan ensimmäinen lintu ammuttiin vasta sen ollessa reilu 3-vuotias, mutta ensimmäisen pudotuksen jälkeen koira on pelittänyt oikein hyvin.  Meillä  oli suuri unelma saada astuttaa Iida ja saada pentueesta oma kasvatti itsellemme jatkamaan koiralaumaamme. Ja näin kävikin joulukuussa 2013, kun saimme vieraaksemme työkaverini pystykorva-uros Topin.  Iidan ja Topin viikon mittaisen treffien seurauksena syntyi 8.2.2014 seitsemän pientä karvapalloa,  1 narttu ja 6 urosta.  Narttupentu jäi suunnitellusti meille ja yksi urospennuista pääsi asustelemaan isänsä luokse.  Loput myytiin eri puolelle Suomea.

 Narttupentumme sai nimekseen Kerttu ja on pentu on ollutkin aikamoinen lisä perheeseemme.  Kakaralta ei energiaa puutu ja kaikenmaailman älynväläykset ilostuttavat ja "ilostuttavat"  elämäämme.  Kerttu on pystykorvalle epätyypillisesti hyvin herkkä ja alistuva luonteeltaan (lue: onneton vyötiäinen)  mutta kuitenkin toisaalta taas hyvin räväkkä persoona myös. Kerttu on perehtynyt pystykorvan ammattiin ja haukkuu sujuvasti lintua, mutta pari huonoa lintusyksyä on antanut vähän kunnollisia metsästystilanteita eikä näin ollen olla saatu vielä pudotusta pennulle.

 Maatiaiskissa- veljekset Esko & Viljo s. 1.5.2009
Esko ja Viljo


"Veljekset, ku kivekset"   ovat vappuna 2009  syntyneet kissapojat,   joiden pääasiallinen elämäntehtävä on nukkua, syödä ja bilettää kylän raitilla.  Pojilta on viety miehuuden ilot heti 8kk:n  ikäisenä, joten  ihan täydellistä kissanelämää pojat eivät kuitenkaan pääse viettämään.  Kastroinnista on kyllä ollut hyötyäkin,   pojat hengailevat pääosin pihapiirissä, eivätkä hyvin useasti seikkaile kauempana,  vaan viihtyyvät usein sohvalla kynttilänvalossa löhöillen, kermaa lipittäen ja mamman tissienvälissä kehräten.  Pojat ovat siis uskomattoman seurallisia, kilttejä ja hellyydenkipeitä, jotka sulattavat ei- niin- paljon- kissoista- tykkäävän ihmisenkin sydämen. 


Tällainen on meidän kirppusirkuksemme! Kysymyksiä aiheeseen liittyen saapi esittää !  Onneksi minulla ei ole hirveästi tilaa, se estää minua ottamasta lisää elukoita tänne....  tosin, yksi karsinahan minulla tosin on tyhjänä.......   :D


<3 Henna





17 kommenttia:

  1. Voi että mä tykästyin nuihin kisuveljeksiin! Ihana kirppusirkus teillä :3

    VastaaPoista
  2. Jee, kiitos! Tää tulikin just sopivasti tylsään koti-iltaan! :D Arvelinkin hiukan, että Karisma on lämppäri, mulla on itselläni kanssa lv-tamma ja kun luin tekstiä sun hevosesta, niin ihan kuin olisit mun hevosesta kirjoittanut, todella samanlainen! Mulla on kans vielä lisäksi musta-valkoinen kollikissa kotona! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha, meillä on ilmeisesti sitte sama ja etenki hyvä maku elukoitten suhteen ;) <3 kiva että tykkäsit tekstistä <3

      Poista
  3. Kiva että esittelit eläimet :) On nyt helpompi pysyä mukana.. Kävin kattomassa tubesta ne sun tallivideot. Ne oli kivat mutta päivitetty versio olis kans mieluinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu iliman muuta se uusi talliesittely tulee jossai vaiheessa kunhan kerkiin panostaa asiaan :))) Kiitos mielenkiinnosta <3

      Poista
  4. Kusko💖💗💞veit miun syömmein ja teit minun arjestani paljon helpompaa juuri kun sitä eniten kaipasin. Ei paljo tarvinnu miettiä huolia eikä murheita kun laukalle askeleita mallailtiin! Siinä oli joku sata killoo terapijjoo! Ihan niinku sinähhii...jätettään vuan poikkeen ne sadat kilot!😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en minäkää kaukana oo sadasta kilosta :D <3 Vuse oli kyllä monta sataa kiloo täyttä sympatiaa ja rakkautta. Mun on kieltämättä aika raskasta jaksaa tätä hevosarkea ilman sitä, se oli niin tärkee henkireikä mulle - ja toki sulle ja monelle muullekin </3

      Poista
  5. Eikä mitä elukoita <3 Kuskokin vaan kasvaa! Ihana lukee näitä esittelyitä, itsellä kun ei ole *vielä* noin isoa eläinkatrasta, niin on kiva edes nähdä muiden perhettä. Meidän kisunaiset on vähän kuin teidän kisulit, samanlainen elämäntehtävä :D Hyvää syksyä<3

    ~Silja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, niinhän se on <3 toki välillä elukat ylläpitoineen on aika työläitä ja rasittaviakin jos rehellisiä ollaan :D Mutta ne rakkaita on <3

      Poista
  6. Oi mikä ihana lauma! Kiva kun taas jaksat kirjoitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne ihania, kaikki niin omia persooniaan :D <3 on ollu kiva kyllä taas kirjoitella <3

      Poista
  7. Voi mikä ihana eläinlauma teillä on <3
    Kiva ku oot taas päivitelly enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla ! <3 kiitos paljon sullekin kommentista ! :)

      Poista
  8. Lampaita sinne! Ja kanoja! Ja.. minipossu. Joo! Keksin kaikkea kivaa sulle karsinan täytteeksi, puhun sut ympäri jotta saan ite lässyttää sit kuville ees :D naapurista haet lehmän? Tarttis maitokaupassakaan käydä!

    VastaaPoista
  9. Hahhaa, elähä yllytä :D juuri noista oon haaveillu mutta taitaa jäädä vaa haaveeksi :D tähän sirkukseen ei mahu ennää yhtään vatipäätä enempää :DDDD <3

    VastaaPoista