maanantai 22. kesäkuuta 2015

Varsantuoksuinen juhannus

Juhannuksen alla, 19.6.  klo 2:44   se sitten tapahtui :  uusi perheenjäsenemme kirjaimellisesti syöksyi maailmaan !   Tervetuloa rakas nokipoikamme, olet nyt jo varastanut sydämemme <3

Elettiin päivää 18.6.,  kun kävin tuttuun tapaan toisella päivätarkastuksella laitumella.  Aikaisemmin tammuskan aika hyvin kehittyneet utareet olivatkin päivän aikana paisuneet mielettömän suuriksi ja olivat ihan pinkeät.  Kuitenkaan mitään vahatippoja tai muuta vastaavaa ei utareissa näkynyt.  Pylly oli toki pehmennyt ja peräpää "valahtanut "  alas,  mutta suurempia muutoksia edellisiin päiviin ei ollut nähtävissä.  Kuitenkin tuttuun tyyliin hain pollet iltasella laitumelta pihaan yöksi.

pötsie 18.6.
tishie 18.6.


Tallilla vielä perus iltatoimet ja kontrollit.  Karisman iltalämpö on 37.6 - sama mikä kolmena edellisenäkin iltana.  Tamma oli tyynen rauhallinen ja alkoi mussuttaa tyytyväisenä iltarehujaan.  Odottelin vatsakummulta vauvan potkut, niin kuin lähes joka ilta.  Kamerat päälle, ilmastointi käyntiin ja ovien lukkojen tarkistukset.  Hyvänyön toivotukset ja ovi kiinni.

Oma nukkumaan menoni venyi pitkään, sillä jäin sisälle vielä puuhastelemaan ja vielä ulkosaunan punkassa höpöttelin ystävieni kanssa  kännykän facebookin kautta.  Kello taisi olla jotain 1, kun nukahdin.  Karisman utareitten vuoksi laitoin puhelimeen herätyksen tunnin välein.  Sekin ilmeni sitten loppujen lopuksi liian pitkäksi ajaksi nukkua, sillä tamma päätti toimia ripeästi.

Olin herännyt klo 1:40  katsomaan tammaa, joka tuolloin söi tyytyväisenä heiniään.  Klo 2:n aikaan heräsin vaistomaisesti uudestaan ja unenpöpperöisenä kävin uudelleen monitorin ääressä.  Sama tilanne - mamma mussuttamassa.  Sänkyyn mennessäni katsoin puhelinta ja naurahdin tajutessani nukkuneeni vain vaivaiset 20 minuttia.  Täh,  käykö joku muka hieman ylikierroksilla ?! ;)

Sitten unta taas n. 40 min. Herätys klo 2:40.  Tällä kertaa kamerassa olikin vastassa täysin päinvastainen näky.  Karsinassa häntä pystyssä pyörivä levoton otus. Äkkiä kengät jalkaan ja tallille !  Samaan aikaan puhelu Kimmolle  "nyt se varsoo, ota kamera! "  Tallilla en oikeastaan ehtinyt muuta kuin vetää hanskat käteen ja ottaa puhtaan pyyhkeen, kun varsan etuset olivatkin jo tulleet ulos ja turpakin oli jo hyvän matkaa tulossa.  En oikeastaan ehtinyt tehdä mitään, eikä minun onneksi tarvinnutkaan - kun  Karisma heittäytyi kyljelleen ja ponnisti pari-kolme kertaa.  Olin valmiina vetämään tamman apuna mutta ei minun tarvinnut - varsa syöksyi käytännössä suoraan syliini.  Uskomattoman nopea varsominen.


Vaikka Kimmo tulikin rivakasti tallille, oli hän silti myöhässä.  Varsa ehti putkahtaa maailmaan tuon muutaman hassun minuutin aikana. Oon vieläkin ällikällä lyöty, miten nopeasti kaikki ehtikään tapahtua.  Onneksi kuitenkin saimme videolle (KATSO TÄSTÄ)  varsan ensihetket kohdun ulkopuolella ja ennen kaikkea tallennettua Kariman käsinkosketeltava onnellisuus ja tervehdykset lapselleen.  Kun varsa oli liikkunut sen verran, että sitä pystyi hieman katsomaan - todettiin sen olevan pieni orivarsa jolla pieni tähdenaihe otsassa ja  sukka oikeassa takasessa.  Oon vieläkin ihan shokissa  miten ihana ja kaunis se on <3


Vaikka synnytys sujui nopeasti,  ei kaikki mennyt yhtä joutuisasti. Varsa nousi pienen avustuksen turvin ylös n. 40 minuutin päästä synnytyksestä muttei meinannut löytää heti nisälle ja tarvitsi siihenkin vähä ohjeistusta oikeeseen suuntaan.   Vaikka jälkisupistukset olivat voimakkaita ja varsakin alkoi imeä utaretta, Karisman jälkeiset eivät meinanneet irrota.  Oli kulunut  n. 1,5 h synnytyksestä, kun lähdin taluttelemaan tammaa ilman varsaa, jotta Karisma kiihtyisi ja siten jälkeiset irtoisivat. Noin 10 minuttia erittäin voimaakkaasti hätääntyneen ja varsansa perään huutelevan tamman taluttelua, sisältäen pienen ravipätkän.  Mutta eivät irronneet ei ja jälkipoltotkin alkoivat selvästi laantua.  Soitto päivystävälle eläinlääkärille, joka paikalle saavuttuaan saikin oksitosiinipiikin ja pienen käsittelyn avulla hyvin nopeasti jälkeiset irtoomaan. Iso kiitos asiantuntevalle lääkärille, joka totesi jälkeiset "terveiksi"  ja ehjiksi. Ja lisäksi pikaisesti katsoi varsankin läpi ja kehui kovasti pienokaista. 


Jälkeisten irtoamisen jälkeen varsakin oli jo omatoimisesti ja hanakasti menossa tissille ja pikikakkaakin alkoi tulla kiitettävästi.  Pian todistettiin ensimmäinen pissikin ja ihan oikeaa kautta.   Helpottunut olotila koko perheellä.   Karismakin tuntui toipuvan todella nopeasti kaikesta ja myös tamman pissi ja kakka tuli aika nopeasti synnytyksen jälkeen.   Maitoa myös riittää oikein hyvin ja nyt onkin ensisijaisen tärkeää huolehtia siitä, että Karisma saa tarpeeksi hyvää ruokaa ja raikasta juomaa.  Jälkeisten viivästymisen vuoksi nyt seurataan viikon ajan tamman lämpöä aamuin illoin varmuuden vuoksi.

Nyt on eletty muutama päivä uuden perheenjäsenen kanssa.  "Kassu"  onkin oikein eloisa nuorimies joka rakastaa laukkaamista !  Tissittelyn ja nukkumisen välissä juostaan häntä tötteröllä ja härnätään äitiä.  Hän on kyllä niin suloinen ja on sulattanut kaikkien sydämet.  Mutta minua koskettaa erityisen syvästi Karisman onnellisuus ja sen olemus.  Tamma on ollut koko ajan niin hyväntuulinen ja kiltti meille ihmisille, antanut meidän käsitellä varsaa ja hörissyt vain.  Se myös hörisee minulle tarhaillessaan varsan kanssa ja minun rapsutellessa sitä sekä varsaa,  höpläilee minua huulilla hoivatakseen takaisin. Karisman onnellisuus ja tyyneys on minulle ehkä se suurin onnenaihe,  se 5 vuotta sitten ostettu arka, masentuneen flegmaattinen ja epäluottavainen tamma on muisto vain.   Tämä on se oikea Kaama <3


Tässä nyt pientä tarinaa Karisman ja Kassun yhteiselon ensimetreistä.  Paljon on kerrottavaa ja uutta tarinaa tulee koko ajan , mutta palaan pian asiaan uusien kuvien ja tunnelmien kera.




Kiitos kaikille meitä  tukeneille!

<3 Henna, Karisma Ja Kassu


37 kommenttia:

  1. Voi että miten hienoa, että kaikki sujui hyvin ja tuli terve pikkuinen! Onnea vielä pienestä pojasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna ! <3 Jos jälkeisten viivästymistä ei lasketa - kaikki sujui kyllä ihan kuin rasvastusrti :D oon vieläkin ihan ihmeissäni miten nopeesti kaikki tapahtu :D

      Poista
  2. Uih! On kyllä suloinen ja komea varsa! Onnea valtavasti teille!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Ninnu, onhan se kyllä aika nätti pieni mies <3 En malta oottaa sitä aikaa kun se on iso, mitenköhän komee siitä tuleekaan ? :D

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa ihanaa!! Onneksi olkoon koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3 On tämä kyllä aikas ihanaa <3

      Poista
  6. Voi ihana<3 onnea kovasti uudesta lapsesta :)

    VastaaPoista
  7. On niin ihana että halkeen täällä!!! Voi koipelo ku tietäsit/ymmärtäisit miten ihanaan perheeseen oot tullut, miten onnekas oletkaan!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulehan halkeeva, kuha jouva niin tuuppas käymään <3 Varaudu siihe että et saa sydäntäs takasin ;D Kiitos muruseni, rakkautta varsalta ei kyllä tässä perheessä ja näillä tukijoukoilla puutu <3

      Poista
  8. On niin ihana että halkeen täällä!!! Voi koipelo ku tietäsit/ymmärtäisit miten ihanaan perheeseen oot tullut, miten onnekas oletkaan!!<3

    VastaaPoista
  9. Ihana pittuinen ja ylpee äityli sekä ihmisäityli <3 *_* Ihan kyynel tuli itselläkin silmään videota katsellessa, tunnelma oli lähes käsinkoskeltavissa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin ihana perhetapahtuma tuo <3 Ja tuo Karisman onnellinen hörina koskettaa kaikista eniten <3 Kiitos ihanasta kommentista <3 <3 <3

      Poista
  10. Ihana oripoika! Vielä kerran onnittelut! <3

    VastaaPoista
  11. Voi eiiii mikä suloisuus sieltä putkahti! :D Vielä kerran hurjasti onnea ja mahtavaa, että kaikki meni hyvin! ❤Kassusta tulee aivan varmasti komea mies, oikea sydäntenmurskaaja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos elä muuta, aika komia mies tulee varmasti <3 harmi ku asut niin kaukana - muuten pääsisit nuuhkuttelemaan tuota pikku-ukkelia <3 Kiitos murunen, hyvin meni tosiaan kaikki jos jälkeisten viivästymistä ei lasketa mutta ei ainakaan vielä ole ilmennyt mitään jälkimaininkeja asiasta - vähän voi huokaista helpotuksesta :)

      Poista
  12. Oii etttä on suloonen! <3 ihana tuossa videolla sinä puhut niinkuin "oikea" tai siis ihmisvauva olisi syntynyt :D iha itku silmässä kahtoin. Aivan ihana!
    Ja hei, pikku-jäpikällä sama syntymäpäivä kuin mulla, melkeen samaan aikaankin syntynyt kuin minä, paitsi parikymmentä vuotta myöhemmin. ;) hyvä päivä syntyä

    Onnea onnea hirmuisesti teille ! <3

    -riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hhihihi, joo muaki nauratti oma hössötys tuossa videossa, ihan shokissa olin :D <3 mutta joo, mie kyllä puhun kaikille mun elukoille ihan ku lapsille - onhan ne meillä lapsen asemassakin mutta et oo ensimmäinen joka nauraa asialle :D mie oon semmonen emo kaikille :D

      hei mahtia, olipas sitten oiva päivä syntyä ;) juhlitaan sit kassun ja sun syndejä samaan aikaan ! <3

      Kiitos paljon kommentista, sai minutkin nauramaan ja kahtomaan tuota videotakin uudelleen :D

      Poista
  13. Onnea paljon koko perheelle <3 Ei voi olla totta, että itkin, kun luin tätä. :D Joka päivä olen käynyt katsomassa, joko tämä iloinen tapahtuma on ollut ja nyt sitten viimein...! :))

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi sinnuu, ihana oot <3 mutta hienoa että odotuksesi palkittiin ja sait liikuttua silleen hyvällä tavalla <3 varsafiilistelyä on jatkossakin luvassa, toivon mukaan tää hypetys ei tuu korvista ulos jossai vaiheessa :DDDD noh, ehkäpä kaikki arkiintuu ajan kanssa ;)

      Poista
  14. Oi kuinka ihanaa!! Onnea onnea onnea! Aiotteko pitää sen orina vai meinaatteko ruunata? :) Pitäkää hauskaa <3

    ~Silja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Siljaseni <3 varmaan ruunataan kyllä, koska aion pitää sen emonsa kaverina ja pitäis pystyä tarhaamaan porukassa. Eikä siitosarvoakaan ole sitä vähäänkään, joten kaikkia varmasti helpottaa jos jossain vaiheessa pudotetaan pallit pois. Milloin se itse toimenpide tapahtuu - ei voi vielä tietää :) katsotaan milloin sen saa suorittaa, kun kivekset ovat laskeutuneet ja että aionko pitää oriina kehityksen kannalta. Olen aika paljon selvitellyt asiaa ja monta mielipidettä asiaan löytyy. Pitää kuitenkin katsoa täysin tilanteen mukaan asiaa ja toimia sen mukaan, kaikki on yksilöitä kuitenkin. Mutta joo, ruuna siitä kyllä tulee hyvinhyvin todennäköisesti :)

      Poista
  15. Wau, on se vaan niin komea pieni oripoika! <3 Siitä tulee varmasti supermagea kaveri!! Isosti onnea vielä ja Kaamalle rapsutukset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miljoonasti, toivotaan että siitä tulloo ihan päivänvaloa kestävä tyyppi <3 orimaista egoa tuntuu riittävän jo nyt :'D

      Poista
  16. Voi että kuinka suloinen tapaus! <3 Onneksi kaikki meni hyvin ja Karismasta huomaa kuinka onnellinen se on :-) Hirmusesti tsemppiä sinne varsan kasvattamiseen ja tästä tulee kyllä vielä komea hurmuri ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos <3 toivotaan että siitä tulee ihan kelpo tapaus :) temperamenttia tuntuu olevan jo nyt, joten hommaa riittää varmasti ;)

      Poista
  17. Voi miten koskettava video! Onnittelut koko perheelle!

    VastaaPoista