sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mitä meidän koiravauvoille kuuluu ?

Huomenna tulee täyteen 7 kk siitä, kun meidän pienet karvapallot syntyivät.   Tuntuu, että kaikki olisi tapahtunut  ihan vasta eilen. Asiaa miettimään jäädessäni minut valtaa suuri haikeus, mutta samalla myös sisimmässä kulkee lämmin virta joka tuo myös onnistumisen tunteen. Katselin tuossa vanhoja kuvia  pennuista ja tippa linssissä fiilistelin niitä <3 Meillä oli niin hieno pentue, joista kaikki pääsivät superihaniin koteihin.

Pennuista on kasvanut aikamoisia persoonia, joilla riittää virtaa ja energiaa temmeltää sekä tehdä pikku kolttosia. Hyperaktiivisuus ja hellyydenkipeys taitaa olla jokapennun tavaramerkki -haukkuherkkyyttä ja riistaviettiä unohtamatta.  Osa on jo metsässä liikkuessaan osoittanut vahvaa työmoraalia tulevaan ammattiin ja löytänyt sieltä myös lintuja, osa jopa tarjonneet haukkuakin niille.  Eli hyvältä näyttää.  Harmiksemme kylmä alkukesä taisi tehdä hallaa kesän kanalintupoikueille, joten katsotaan, millainen lintuvuosi on tulossa - onko olosuhteet millaiset kouluttaa pentua lintuhaukulle.  Mutta jospa niitä lintuja sen verran löytyisi että pennut saisivat tuntumaa omaan ammattiinsa.

Mikä ihaninta, saan edelleen olla osa pentujen elämää facebookin kautta ja minut onkin kutsuttu vierailemaan ja pentuja moikkamaan.  Pidän yhteyttä omistajiin ja saan nähdä kuvia pennun kasvusta ja lukea tarinoita niitten tempauksista.  Minun ei tarvinnut luopua niistä kokonaan.  Saan olla todella tyytyväinen pentujen omistajiin, valinnat meni kyllä ihan nappiin !  Koiria selvästi rakastetaan ja niistä pidetään huoli - kohdellaan perheenjäsenenä niin kuin meilläkin on koiria aina kohdeltu.  Otetaan mukaan elämään eikä jätetä pihan perälle tarhaan räksyttämään. Olen huomannut, että moni pitää pystykorvaa vain vahti- sekä metsästyskoirana, mutta näinhän se ei mene -  sillä ihminen muokkaa koirastaan sellaisen miten se sitä kohtelee. Meillä pystykorvat ovat ammatistaan huolimatta aikamoisia sylivauvoja ja "tissienväli-koiria"   :D

Mutta pidemmittä puheitta, tässä on meidän koiravauvelit vähän isompina :

Jeppe <3   (meillä puhuteltu nimellä "Läsö" :D)



Sakke <3
Vili <3 


Kimi <3
Hiski <3


Täplä <3
Ja meidän Kerttuli <3

Ihanaa sunnuntai-päivän jatkoa ja alkavaa viikkoa kaikille !  <3

<3 Henna

8 kommenttia:

  1. Voih, onko siitä jo noin "kauan". Hienoja koiria kasvanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos elä muuta! kaikki tapahtuu niin äkkiä ! :D kiiitos paljon <3

      Poista
  2. Tuli jotenki hyvä mieli näistä kuvista.. Ihania hauvoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kiitoksia ! <3 Onne kyllä kieltämättä aika ihania :)))

      Poista
  3. Niin kauniita ja suloisia isoja pikku-koiria tullut näistä kaikista <3 - Sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on tullut <3 saapi olla tyytyväinen ja olla kiitollinen että saivat kaikki niin hyvät kodit <3

      Poista